1168513.jpg

Grigori Zaharin (1829-1897) oli lääketieteen uranuurtajia Venäjällä. Maailmanlaajuista huomiota hän ei saavuttanut tieteellisillä tutkimuksillaan (Syntyykö sokeria maksassa? (1860), Leukemian muotoja, jne.) vaan sen ansiosta, että hän Moskovan yliopiston professorin ominaisuudessa sai määräyksen hoitaa tsaarin flunssaa ja onnistui niin hyvin, että hänet otettiin hovin luottolääkäriksi.

Tohtorin odotettiin majoittuvan Anitshkoffin palatsiin, jossa hänelle osoitettiin kokonainen huoneisto kolmannesta kerroksesta, mutta Zaharin kieltäytyi kunniasta, koska hän oli tottunut asumaan pohjakerroksessa. Tsaaritar yritti tarjota Zaharinille suosionosoitusta kutsumalla hänet keisarilliseen pöytään, mutta sekään ei käynyt päinsä, koska Zaharin ei ollut tottunut aterioimaan naisseurassa. Mieluummin hän söi yksin omassa huoneessaan. Palatsin henkilökuntaa kauhistutti myös Zaharinin ulkoasu. Hän mielellään saapui tsaarin pakeille pukeutuneena aamutakkiin ja huopatossuihin. Jos häntä olisi vaadittu muuttamaan pukeutumistaan, hän olisi painunut hetimiten Tsarskoje Selosta takaisin Moskovaan. Niinpä British Journal Of Medicine kirjoittikin 1894, että moskovalainen professori Zaharin, joka hoiti tsaaria tämän sairauden aikana, oli melkein yhtä tunnettu erikoisuuksistaan kuin kyvykkyydestään lääkärinä.

Kun Zaharin saapui kotikäynnille, talossa jouduttiin tekemään erityisjärjestelyjä. Koirat oli pidettävä pois tieltä, kaikki kellot pysäytettävä ja kaikki ovet on avattava levälleen. Kun professori kävi sisään, hän riisuuntui asteittain jättämällä yhden vaatekappaleen kuhunkin huoneeseen: turkin hän pudotti eteiseen, päällystakin seuraavaan huoneeseen, kalossit seuraavaan, jne. Hän edellytti ehdotonta hiljaisuutta kaikilta potilaan sukulaisilta tutkimuksen ajan, paitsi kun he vastasivat kysymyksiin, joihin tuli vastata joko kyllä tai ei. Hänellä oli periaatteenaan "lepää ennen kuin väsyt", minkä mukaisesti hän tapasi istahtaa alas joka kahdeksannen tai kymmenennen askeleen jälkeen.

Tälle käytökselle oli luonnollinen selityksensä. Zaharinilla oli krooninen hermokipu jalassa, mikä teki hänestä oman aikansa tohtori Housen, joka keppiä kalistellen ja kivusta ärsyyntyneenä herätti kollegoissa ja joskus asiakkaissakin pelkoa. Kerrotaan että Aleksanteri III:n aikana Zaharin onnistui erään kohtauksen vimmassa tuhoamaan kepillään palatsin wc:n sisustuksen.

Zaharin oli tavoiltaan sangen konservatiivinen. Pitkään hän kieltäytyi astumasta vaunuihin, joissa on kumipyörät. Puhelinta hän piti hullutuksena lähes kuolemaansa asti. Valitettavalla tavalla hovin suosioon joutuneena hänelle tarjottiin lukuisia kertoja mahdollisuutta asua palatseissa ja hän olisi halutessaan ansainnut omaisuuksia, mutta hän asusti mieluummin spartalaisesti sisustetussa asunnossaan. Moskovan yliopiston professorina hän säännöllisesti osoitti osan palkastaan köyhien opiskelijoiden rahastoon. Rikkaita potilaita hän otti vastaan vain omilla ehdoillaan, jotka oli tehty mahdollisimman koviksi: kolmen kuukauden palkka hyväntekeväisyyteen. Echo de Paris kutsuikin Zaharinia 1894 Robin Hoodiksi.

Zaharin, joka kaikesta päätellen oli jo luonnostaan rakastettavan ilkeä ja inha, oli kaiken huipuksi herkkä kritiikille ja vastasi ei suinkaan samalla mitalla vaan kaksin verroin, kuinkas muuten. Jäykkäniskojen yhteenotoista seurasi kuviteltavissa olevia tapauksia. 1886 lääkärikunnan keskuudessa syntyi oppositio Zaharinia vastaan, mikä johti lukuisiin lehtiartikkeleihin ja julistuksiin. Erään Zaharinia vastustavan kirjoituksen allekirjoitti 150 hänen kollegaansa. Silloin Moskovan kenraalikuvernööri prinssi Dolgoroukoff ilmoitti lääkärilehden päätoimittajalle, että mikäli tämä julkaisee vielä sanankin Zaharinista, päätoimittaja karkoitetaan Moskovasta vuorokauden kuluessa.

Zaharinin omalaatuisuudet päättyivät kuitenkin sairasvuoteelle, jonka äärellä hän oli huomaavainen ja perinpohjainen. Zaharinin ansioksi katsotaan anamneesin käyttöönotto Venäjän lääketieteessä. Sairauden synty oli täysin pääteltävissä, ja oireiden kehitys oli tässä asiassa tärkeää informaatiota, joka oli saatavissa selville potilasta ja tämän läheisiä kuulemalla. Tauti ei synny tyhjästä, vaan siihen vaikuttaa niin ympäristö kuin potilaan oma toiminta. Jokainen sairastapaus on yksilöllinen ja tulee käsitellä sellaisena. Nykyään itsestäänselvää, mutta aikanaan radikaalia ja vastoin tervettä järkeä. (Kaikki missä on vähänkin järkeä, tuntuu aina olevan vastoin sitä kuuluisaa tervettä järkeä).

Tällä menetelmällä Zaharin-House, lääkäri joka tosiasiassa on dekkari, teki niin suuren vaikutuksen erääseen oppilaaseensa, että tämä kirjoitti aiheesta komediallisen jännityskertomuksen Ruotsalaiset tulitikut. Tämä Zaharinin oppilas, joka ei tohtinut veloittaa rutiköyhiltä maatyöläisiltä lääkärinpalkkiota, luopui myöhemmin praktiikastaan ja siirtyi aivan toiselle alalle, josta hänet muistetaan paljon paremmin. Hän oli muuan Anton Tsehov.