Baijerin "joutsenkuningas" Ludwig II (1845-1886) oli omalaatuinen henkilö; unelmoija, mesenaatti, karmea tuhlari ja seinähullu, riippuen siitä keneltä kysytään. Hänet erotettiin virastaan syyttämällä häntä mielipuoleksi, mutta koska hän ei ollut uhka kansalaisilleen, tätä väitettä eivät kaikki purematta niele. Ludwig II keskittyi rakennuttamaan ympäri Baijeria ylettömän kalliita koristeellisia satulinnoja ja toimi Wagnerin avokätisenä mesenaattina, kunnes hänet pantiin viralta ja kuoli pian sen jälkeen olosuhteissa, jotka olivat lievästi sanottuna hämäriä.

Kuninkaallinen kasvatus oli tuohon aikaan luonteeltaan sangen viileätä. Hallitsijaperhe käyttäytyi muodollisesti ja etäisesti. Ludwigin isää neuvottiin keskustelemaan kruununprinssin kanssa kävelyretkillä, mikä sai kuningas Maximilianin ihmettelemään "Mutta mitä minä sanoisin?". Äitiään Ludwig II kutsui "edeltäjäni seuralaiseksi". Hän viihtyi Hohenschwangaun satulinnassa lähellä Füsseniä ja ystävystyi myöhemmän Itävallan kuningattaren Elisabethin kanssa. He kutsuivat toisiaan haukaksi ja kyyhkyseksi. Avioliittoa ei koskaan solmittu. "Suhteessamme tärkeintä on aina ollut Richard Wagner", Ludwig kirjoitti.

Ensimmäisenä hallitustoimenaan 18-vuotias Ludwig II kutsui Richard Wagnerin hoviinsa Müncheniin. Wagner oli epäsuosittu, koska häntä pidettiin vallankumouksellisena. Hänhän oli esittänyt että aristokratian ja kirkon valta ei vain ollut kuolemassa, vaan ansaitsisikin kuolla. Ludwig oli kuitenkin ihaillut Wagneria siitä alkaen kun kuuli Lohengrinin ensimmäisen kerran ja tarjosi säveltäjälle ruhtinaallisen palkan sekä tilaisuuksia esittää teoksia arvolleen sopivassa ympäristössä. "Voi, kuningas on komea ja viisas, sielukas ja ihastuttava, mutta pelkään että hänen elämänsä haihtuu vulgaarissa maailmassa kuin jumalten unelmat", kuului Wagnerin vaikutelma ensitapaamisesta. Vuotta myöhemmin Münchenissä kantaesitettiin Tristan ja Isolde, mutta Wagnerin käytös ja tavat närkästyttivät konservatiivisia baijerilaisia ja Ludwig pyysi Wagneria muuttamaan maalle. 1872 Wagner muutti Bayreuthiin ja loppu oli historiaa.

Schiller pääsi runolliseen tilaan nuuskimalla mätiä omenoita. Wagner luotti ruusuntuoksuun. Sonnustauduttuaan silkkiseen aamutakkiin, jota Wagner käytti työasunaan, hänen sävellyskammionsa uuni lämmitettiin aina hehkuvan kuumaksi, jotta ruusujen aromaattiset öljyt pääsivät paremmin vapautumaan ilmaan.

Valtiolliset asiat eivät olleet ruusuilla tanssimista. Baijeri oli pitänyt Seitsemän viikon sodassa Itävallan puolta, ja kun Preussi oli kukistanut kilpailijansa, Bismarck esitti Ludwigille laskun. Baijeri liittyi Saksan keisarikuntaan osavaltiona. Ludwig kieltäytyi osallistumasta Wilhelm I:n kruunajaisiin, vetäytyi politiikasta, ja keskittyi linnojen rakentamiseen.

Rakennusprojektit, jotka kuningas maksoi omasta pussistaan, edistivät alueellista työllisyyttä ja toivat tuloja maaseudulle. Pahimmillaan Ludwig II:lla oli velkaa 14 miljoonaa kultamarkkaa. Huikeimmissa suunnitelmissa Baijerin kuningas olisi varustanut ammattimaisen koplan, joka olisi lähetetty ympäri Eurooppaa ryöstämään pankkeja, mutta tätä ajatusta ei toteutettu. Vuonna 1885 hän suunnitteli kuumeisesti yhä uusia linnoja, lähetti lainanruinauskirjeitä Euroopan kuninkaallisille ja laiminlöi valtion asiat. Koska ministereillä oli pelkästään ikäviä asioita ja niillä häirittiin häntä sietämättömällä tavalla, Ludwig II hajotti hallituksen. Hallitus kieltäytyi eroamasta ja etsi perustuslaillisen syyn panna majesteetti viralta.

Alkuvuodesta 1886 kapinalliset ministerit kysyivät Ludwigin sedältä prinssi Luitpoldilta, olisiko tämä käytettävissä maan hallitsijaksi. Luitpold asetti ehdoksi, että hänelle esitettäisiin vakuuttavat todisteet siitä että hallitsija oli parantumattomasti järjiltään. Raporttia kokoamaan ilmoittautui mm. Ludwigin vihamies kreivi von Holstein, joka korkean asemansa nojalla pystyi onkimaan tietoonsa pitkän listan kuninkaan tavattomia paheita: Ludwig oli patologisen ujo, hän karttoi valtiollisia kysymyksiä, hänellä oli voimakas mielikuvitus, hän keskusteli kuvitteellisten henkilöiden kanssa, hänellä oli huonot ja lapselliset pöytätavat, hän lähetti palvelijoita tutkimusmatkoille kaukomaille ottamaan selvää arkkitehtuurista, ja hän oli joskus väkivaltainen palvelijoitaan kohtaan. Berliinissä Bismarck epäili väitteiden paikkansapitävyyttä, mutta katsoi parhaaksi olla sekaantumatta asiaan. Jotkut myöhemmät historioitsijat ovat katsoneet Ludwigin ajoittaisen sekavuuden syyksi kloroformin, jota hän käytti hammassärkyyn.

Kesäkuussa neljä huomattavaa psykiatria, Herrat Tohtorit von Gudden, von Grashey, Hagen ja Hubrich vahvistivat allekirjoituksellaan tutkimuksen, jossa "käytöshäiriöidenne johdosta ei enää voida sallia toiminnanvapautta ja täten Teidän Majesteettinne julistetaan kyvyttömäksi hallitsemaan maata, ei vuodeksi vaan eliniäksi." Vasta vuosikymmenien päästä tajuttiin se pikkuseikka, että Ludwig II oli oikeastaan tervejärkisin kaikista Baijerin hallitsijoista, mutta silloin oli liian myöhäistä. Hän kuoli kaksi päivää sen jälkeen kun hän oli vastanut syytöksiin näinkin mielipuolisen tuntuisella kirjelmällä: "Prinssi Luitpold aikoo vastoin tahtoani nousta maani hallitsijaksi, on levittänyt tässä tarkoituksessa vääriä syytöksiä terveydentilastani, pettänyt rakastetun kansani ja valmistautuu suorittamaan valtiorikoksia. Kutsun jokaisen lojaalin baijerilaisen liittymään uskollisiin tukijoihini." Hallitus vastasi takavarikoimalla sanomalehden, jossa kuninkaan kannanotto ilmestyi.

Ludwig pidätettiin 12.6. kello 4 aamulla. Pidättäjien mukana saapui vaarallista hullua valvova Herra Tohtori Gudden, jolle Ludwig läsnäolijoiden mukaan osoitti tarkkanäköiset sanansa "Millä perusteella julistatte minut mielenvikaiseksi? Nimittäin te ette ole tavannut minua koskaan ennen,  tutkimuksesta puhumattakaan." Seuraavana päivänä kello 23:30 molemmat miehet, Ludwig ja Gudden, jotka olivat lähteneet illalla kuuden aikaan kävelylle, löydettiin kuolleina Starnbergin järveltä rannalla kellumasta. Virallinen kuolinsyy: itsemurha hukuttautumalla jalan syvyiseen veteen. Ludwig II tunnettiin hyvänä uimarina. Jos ruuminavaus tehtiin (tästäkin on erimielisyyttä), väittämän mukaan Ludwigin keuhkoista ei löydetty vettä, Guddenin keuhkoista sen sijaan löydettiin. Guddenilla oli valtava haava otsassa. Hänen hattunsa oli ruhjoutunut kuin valtavan painon voimasta. Surma-asetta ei löydetty. Virallisen selonteon mukaan Ludwigin ruumiista ei havaittu verijälkiä.

"Kuningas ei ollut hullu", huomautti Itävallan Elisabeth. "Hän oli vain omintakeinen henkilö, joka eli unelmien maailmassa. Jos häntä olisi käsitelty hellemmin, hän olisi ehkä välttynyt niin kauhealta lopulta".

Ludwig II:ta seurasi Baijerin kuninkaana Otto I (1848-1916), joka ei huikean uransa aikana suorittanut yhtäkään valtiollista tointa. On esitetty epäilyjä, tiesikö hän edes olevansa kuningas. Hänet oli julistettu mielisairaaksi ja holhouksenalaiseksi jo 1875, jolloin hänet siirrettiin Fürstenriedin palatsiin lääkäreiden hoiviin kuolemaansa saakka. Siellä hän saattoi omistautua mieliharrastukselleen, suljettujen ovien vastustukselle. Alimman kerroksen ovien oli oltava aina auki. Jos kuningas tapasi suljetun oven, hän sai raivonpuuskan ja takoi ovea nyrkein kunnes se antoi periksi. Tien puolen ikkunat oli vahvistettu rautatangoilla. Otto ei sietänyt myöskään sietänyt matkustamista. Innsbruckilainen sanomalehti kertoi hupaisana anekdoottina, kuinka Oton linnaan oli saapunut soittorasianvalmistaja, jonka valmisteet ilahduttivat hänen majesteettiaan niin suuresti,  että kuninkaan asioita hoitanut komissio tilasi 5000 markan arvoisen suurikokoisen soittorasian. Lyhyesti sanottuna kuvaukset Otto I:n hovielämästä ovat masentavia. Häntä lääkittiin, kaitsettiin ja käenpesämäisellä tyylillä "neuvottiin ystävällisesti" tekemään parempia ratkaisuja, sellaisia jotka olivat maata johtaneen prinssi Luitpoldin mieleen.

Ludwig III:n (1845-1921) lyhyttä vaikeuksien täyttämää hallituskautta leimasi vahva konservatiivisuus, joka aina historiassa on enteillyt lopun alkua. Entisistä virheistä oppia ottaakseen Ludwig III vannoi sokeaa uskollisuutta Preussille, ja kun sotaonni ei kääntynyt, hallitsijan suosio alkoi lievästi horjua. Ensimmäisen maailmansodan viimeisinä päivinä Baijerissa syttyi vallankumous. Ludwig III pakeni perheensä kanssa palatsista 7.11.1918 ja viikkoa myöhemmin hän luovutti vallan Kurt Eisnerin (SDP) tasavaltalaiselle hallitukselle.

Helmikuussa 1919 Eisner murhattiin Münchenissä kun hän oli viemässä parlamentille hallituksensa eronpyyntöä. Sen seurauksena bolshevikit julistivat Baijerin neuvostotasavallaksi. Baijerin neuvostotasavallan varaulkoministeri julisti sodan Sveitsille, koska maa ei halunnut lainata junanlämmittäjä Leninin Neuvostoliitolle kuuttakymmentä veturia. Huhuttiin, että tehtäväänsä ilmeisen pätevä viranhaltija oli myös lähettänyt paaville ja Leninille sähkeitä, joissa tiedusteltiin missä vessan avainta pidetään. Tämä hallitus kupsahti kuudessa päivässä, jonka jälkeen ohjat otti käsiinsä Eugen Levine, jonka unelma kommunistisesta Baijerista kukistettiin toukokuussa 1919. Hänet teloitettiin maanpetturina, eikä Berliinissä spartakisteille, Rosa Luxembourgille ja Karl Liebknechtille käynyt sen paremmin. Suurena inflaatio- ja lamavuonna 1923 Münchenin oluttupakapinassa yritteli omaa kansannousuaan muuan itävaltalainen emigrantti, josta tultiin myöhemmin kuulemaan, mutta se on toinen ja vielä synkempi tarina.

Ludwig II:n suuret rakennuskohteet:

1868 Neuschwanstein, josta Disney otti mallia Prinsessa Ruususen linnaan.
1869 Hallituspalatsi, München
1872 Hallituspalatsin talvipuutarha ja observatorio palatsin katolla.
1872 Bayreuthin musiikkijuhlateatteri
1878 Linderhof, uusrokokoota, mukaanlukien sähköllä valaistu Venuksen luola, jossa oopperalaulajat saattoivat esiintyä samalla kun Ludwig souteli näkinkengän muotoisessa veneessä. Alueella myös metsäpirtti, joka oli rakennettu keinotekoisen puun ympärille. Talvihuveja varten 1700-luvun tyylinen reki, omiaan kuutamokelkkailuun.
1878 Herrenchiemsee, Versaillesin keskiosan tarkka kopio, jota ranskalaiset saapuivat kiinnostuneina tutkimaan sen jälkeen kun Versaillesissa oli tehty muutostöitä.
1880-luvun toteutumattomia suunnitelmia: Falkenstein, bysanttilainen palatsi Graswangtaliin ja kiinalainen kesäpalatsi Tiroliin.
Ludwigin tuhlailevat palatsit ovat tänä päivänä Baijerin suosituimpia ja tuottavimpia nähtävyyksiä.