Kaikkien juutalaispoikien tavoin Jeesus Nasaretilainen ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. Apokryfisen Arabialaisen lapsuusevankeliumin toisen luvun mukaan Jeesus ympärileikattiin luolassa. Hänen esinahkansa puhdistettiin ja asetettiin alabasterilippaaseen, joka luovutettiin Marian haltuun.
Kesti kahdeksisensataa vuotta ennen kuin Jeesuksen esinahkoja alkoi ilmaantua esiin. Kaarle Suuri lahjoitti sellaisen paavi Leo kolmannelle jouluna 800 kiitokseksi kruunauksesta. Ei aikaakaan, kun Jeesuksen esinahkoja mainostettiin esiintyvän Euroopassa 8-21:ssä kirkossa ja luostarissa. Kalvin ei tunnetusti digannut pyhäinjäännöksiä, joten jos haluaa jokaisesta keskiaikaisesta varpaankynnestä ja luunsirusta mahdollisimman suuret luvut, kannattaa tukeutua Kalvinin kirjanpitoon. Pyhän Paavalin kallojakin oli näytteillä parhaimmillaan kaksi kappaletta samassa paikassa. Toinen niistä oli Paavalin kallo nuorena poikana, toinen Paavalin kallo hänen kuollessaan, joten asiassa ei ollut mitään ihmeteltävää.
Mutta skolastiikan ja teologian kannalta Jeesuksen esinahan ilmaantuminen sotki piirustukset pahanpäiväisesti. Jos Jeesus nousi kuolleista niin että hauta oli kolmantena aamuna tyhjä, ja astui sen jälkeen ylös taivaisiin, niin mitä tapahtui esinahalle? Lähestykäämme asiaa sakraalisuuden vaatimalla hienotunteisuudella ja skolastiikkaan harjautuneella terävällä järjellä. Vaihtoehtoja on kolme. Joko esinahka jäi maan päälle, koska se oli erotettu Jeesuksesta sillä hetkellä kun hänestä tuli juutalaisen seurakunnan jäsen, tai sitten se ylösnousemuksen hetkellä yhdistyi jälleen Kristukseen ja nousi ylös taivaisiin, tai sitten se nousi taivaisiin erikseen, omin toiminensa, mikä on omiaan herättämään kysymyksen onko ollenkaan välttämätöntä että esimerkiksi kaikki ihmisen elämän aikana leikatut hiukset tai kynnet seuraisivat isäntäänsä ylös taivaisiin kun hetki koittaa. Jeesuksen esinahasta tuli kiperä ongelma, jota ei aivan hetkessä ratkaistukaan.
Eniten kannatusta nautti puolue, joka uskoi esinahan jääneen maan päälle. Pyhä Katariina Sienalainen käytti Jeesuksen esinahkaa sormuksena.
Itävaltalainen nunna Agnes Blannbekin (1244-1315) edusti radikaalisti toista katsantoa. Hänelle Jeesuksen ympärileikkaus edusti Golgatan kidutukseen verrattavaa kärsimystä, joka ei jättänyt häntä rauhaan. Eräänä uudenvuodenpäivänä, joka oli Jeesuksen ympärileikkauksen muistopäivä, hän äkkiä tunsi Herramme esinahan kielensä päällä, ohuena kuin kananmunan kalvon, ja - nielaisi sen, tuntien sen jälkeen ”satakertaisen makeuden”. Sen jälkeen hän näki Kristuksen ilmestyksen, joka kertoi hänelle että esinahka oli nostettu kuolleista hänen mukanaan pääsiäisenä. Kirkko julisti Blannbekinin kirjoitukset pannaan.
Se ei ollut kovinkaan ihmeellistä, sillä Blannbekinin tulkinta olisi vahingoittanut asiaa. Kokoelma pyhäinjäännöksiä oli museo, niitä harvoja ellei ainoa museon laji laatuaan, mitä keskiajalla esiintyi. Pyhiinvaellusturismiin yhdistettynä pyhäinjäännösten tuominen näytteille – monissa tapauksissa vain yhtenä päivänä vuodessa, samana päivänä jolloin paljastettiin myös tilaisuutta varten teetetyt alttaritaulut ja triptyykit jotka muun osan vuotta olivat piilossa – oli kaikilla mittareilla suuren luokan viihdettä. Ja jos sattui ihmeitä, siinä vasta oli kotona kertomista.
Kosin saarella syntynyt 1600-luvun teologi Leo Allatius kehitti kukaties huikeimman teorian. Esseessä De Praeputio Domini Nostri Jesu Christi Diatriba rohkeni Allatius spekuloida, että pyhä esinahka oli saattanut nousta taivaisiin samalla hetkellä kuin Jeesus itse, ja siitä olisi saattanut tulla Saturnuksen renkaat, jotka nyt näkyvät taivaissa merkkinä meille kaikille.
Vähän käytettyjen esinahkojen virta Eurooppaan ei laantunut. Jerusalemin ristiretkeläisten kuningaskunnan kuningas Baldwin I lähetti 1100 Antwerpeniin lahjaksi Jeesuksen esinahan. Se katosi sille omistetusta kappelista 1566. Tämä ei voinut olla sama esinahka, jonka Charroux’n luostari vastaanotti Kaarle Suurelta, jolla näkyy olleen melkoinen varasto esinahkoja lahjoitettavaksi suosionosoituksena. Tämä esinahka livahti kadoksiin, kunnes 1856 työmies väitti löytäneensä sen seinän sisältä. Löytö johti välikohtaukseen italialaisen pikkukaupungin Calcatan kanssa. Calcatalaiset olivat vuonna 1557 – mirabile dictu – löytäneet Jeesuksen esinahan omasta kaupungistaan. Kyseessä oli Kaarle Suuren paaville lahjoittama alkuperäinen esinahka, jonka teutonisotilas oli varastanut 1527 ja kätkenyt sen kiinnioton jälkeen selliinsä. Calcatalaiset olivat osoittaneet vuosittain kunniaa pyhäinjäännökselle, jonka Charroux’n löytö asetti nyt kiistanalaiseen valoon.
Katolinen kirkko ratkaisi sekä omistukseen ja teologisiin prinsiippeihin puuttuneen kiistan näppärästi. Vuonna 1900 määrättiin, että jokainen joka kirjoittaa tai puhuu pyhästä esinahasta, joutuu ekskommunikaatioon, eli erotetaan ehtoollisyhteydestä.
Uutenavuonna 1983 Jeesuksen ympärileikkauksen muistopäivänä calcatalainen pappi Dario Magnoni joutui tunnustamaan tyrmistyneille seurakuntalaisille, että sinä vuonna pyhäinjäännöstä ei enää voitu asettaa uskovien eteen. ”Se on kadonnut. Se varastettiin kotoani.” Paikalliset vannovat, että asialla ei ollut kuka tahansa keräilijä, vaan itse Vatikaani, joka ekskommunikaation uhkaa kunnioittaen kieltäytyy keskustelemasta aiheesta. Vatikaanin virallinen kanta on vuonna 1960 muotoiltu. Sen mukaan yksin Jumala tietää, mitä esinahalle tapahtui. Calcatan varkauden jälkeen tämä saattaa olla hyvinkin totta.
Kommentit