1960-1990: Animaation konkurssi ja kritiikin kritiikki
Löysin tiedostoistani saatanallisen vuodatuksen, ja iskin sen hillityn raivon vallassa nettiin: Kun tyhmyyttä alettiin pitää moraalina. Pitkä ja tylsä on. Tähän saa kommentoida.
Lisää potaskaa animaatioista sunnuntaina klo 14.00 Tampere kupliissa. Werstas, konferenssisali. Missä lienee.
Ja nyt lähden torille etsimään politiikoita, joille voisi esittää muutamia valittuja mielipiteitä. Seuratkaa iltapäivälehtien nettiä mahdollisten välikohtausten varalta.


Vastustavatko jotkut ihmiset sarjakuvia ja sitten puolustat sarjakuvia? Keitä nämä ihmiset ovat? Olisin mielelläni samaa mieltä kanssasi jos vain tietäisin mistä tässä kaikessa "taistelussa" oikein on kyse.
Perusväittämä kuuluu, että animaatioita (ja sarjakuvia) ei ole käsitelty eikä käsitellä poliittisessa päätöksenteossa ja kasvatuskampanjoinnissa muuna kuin ongelmana, joka on ratkaistava väkivaltaisin pakkokeinoin. Tästä on historiallisia esimerkkejä 1900-luvun alusta nykypäivään saakka. Mekanismi, jota käytetään, on vieläkin vanhempi. Kaikenkarvaiset muodikkaasti vaihtuvat ideologiat ovat hyväksytty tapa lähestyä animaatioita (ja sarjakuvia), eikä niiden perinteistä hegemoniaa uhkaa mikään. Niille, jotka tarkastelevat animaatioita (ja sarjakuvia) arvokkaana taiteenlajina, ei anneta puheenvuoroa, eikä heidän kannalleen anneta arvoa. Tämä on väärin.
Jos näkee todellisuuden toisenlaisena, koko vuodatus on luonnollisesti turha. Aikomuksenani on jonakin kauniina päivänä muokata noista muistiinpanoista jotakin luettavampaa.
Terveisiä Tappakaa Lapset ry:lle!
Luulen, että osa vastustuksesta saattaa johtua siitä, että vanha,Disneyn kasvattama sukupolvi pitää kaikkea animaatiota ja sarjakuvaa söpönä lasten viihteenä. Ja sitten kun sattuvat katsomaan vähän tarkemmin, he menevät moraalipaniikkiin ja puhkuvat: "Herran jestas, miten roisi lastenohjelma!". Täysin käsittämättä ettei kyseessä ole lastenohjelma. Näin ainakin meillä kun olin lapsi. Sain traumoja.
Ehkä olin myöhemmin hieman toista mieltä. Ehkä en. Tänä päivänä niissä tekeleissä ärsyttää eniten niiden täydellinen tekninen taitamattomuus ja pilviähipova ideoiden puute. Neuvostoliitossa, Jugoslaviassa ja Tsekkoslovakiassa sentään tehtiin tuohon aikaan loistoluokan animaatiota. Suomessa huideltiin kädet nyrkissä ja lyötiin halolla päähän valistuksen nimessä.
Myös teinianime on aiheuttanut traumoja. "Ei tää saa olla tällasta, täähän on ANIMAATIO!"
Mutta 15-25 vuotiaat ovat persaukisia. Lastenelokuvien katsojat saavat iseiltään ja äideiltään rahat mennä katsomaan sitä. Tuolla logiikalla Harry Potter (k9) olisi pitänyt olla täysi floppi ja samoin Taru Sormusten Herrasta trilogia (k11).
Niitä örkkejä pelottavampia otuksia löytää muuten mistä tahansa keskikaupungin sadomaso kerhoista. Minulle ainoa oikea Sormusten Herrasta-elokuva - sikäli kuin siitä elokuvaa voi tehdä - on Ralph Bakshin keskeneräiseksi jäänyt Kaksi Tornia kattava filmatisointi. Oikeilla näyttelijöillä tehdyt freimit örkeistä jotka on sitten muutettu piirrostyyliin ja lisätty varjoja - näen painajaisia vieläkin vaikka en ole nähnyt sen kuin kaksi kertaa. Jos on jousi tanassa valmiina ampumaan, ei tee mieli tappaa sitä koska se näyttää vielä pelottavammalta kun se kuolee: sitä on todellinen pahuus!
Mitä tapahtui sille käsitteelle että ruotsalaiset ovat suomalaisia sivistyneempiä animen suhteen? Nyt mentiinkin toisinpäin koska suomen lakiin lisättiin muutos jonka mukaan lasta esittävää "taideteoksesta" ei voi langettaa vastaavaa tuomiota ellei se teos perustu aitoon malliin.