(Täydennetty yleisöpalautteen perusteella viimeksi 28.2. klo 12.00)

Suomen jääkiekkoliitto järjesti Torinon olympialaisten päätöspäivänä, sunnuntaina 26.2.2006,  yleisötilaisuuden Helsingin Kauppatorilla. 10 000 katsojaa seurasi videotaululta jääkiekon loppuottelua Suomi-Ruotsi, jonka kulku noudatti totuttua kaavaa. Tappiosta huolimatta uskolliselle yleisölle tarjottiin tilaisuus osoittaa tukeaan suosikeilleen maanantaina aamuyöllä samalla paikalla joukkueen saavuttua Suomeen. Parituhatta etupäässä nuorison edustajaa jäi paikalle odottamaan.

Tämä ei ollut sinänsä kovin omituista, vaikka esitettiinkin sellaisia nyreitä lausumia, että tappion juhliminen yleisötilaisuudessa on älytöntä. Suomalainen tuntee kaikkein suurinta yhteenkuuluvuuden tunnetta kaltaistensa kanssa yhteisen häviön keskellä. Siihen meillä on opittu.

Sen sijaan tämän aamuöisen tilaisuuden ohjelma, toteutus, ja esitys julkijumalattomaan aikaan suorana lähetyksenä valtakunnallisen television kakkosverkossa teki tapauksesta hämmentävän spektaakkelin. Nähty epä-show ja epä-tv oli omiaan antamaan aivan uusia merkityksiä sanalle "absurdi".

Tilaisuus televisioitiin suurinpiirtein kahdella kameralla. Suurimman osan ajasta nähtiin tyhjää lavaa, jonka edessä ihmiset odottivat kärsivällisesti, josko jotakin tapahtuisi. Televisionkatsojan silmä haki kuvasta kiintopistettä, jollaiseksi osoittautui lavan eteen ropustettu kaljamainos. Välillä estradilla kävi esiintymässä tunnistamattomia ja kuuluttamattomia artisteja laulamassa playbackina.

Tilaisuuden juontajat olivat TV-imitaattorit Jukka Laaksonen ja Risto Kaskilahti. Tilaisuuden venyessä Laaksonen ja Kaskilahti esittivät pelkästään televisioinnin aikana vähintään viiteen kertaan samat vanhat "vitsinsä", jotka eivät olleet ennenkään naurattaneet. Koko televisioinnin aikainen ohjelma, jota kesti 1.5 tuntia, oli suurimmaksi osaksi improvisoitu. 2000 ihmistä lavan edessä sieti "ohjelmaa" kärsivällisesti joukkuetta odotellen. Hyvin pian vähemmänkin terävä huomioitsija saattoi tajuta seuraavansa yhtä suomalaisen TV-historian ainutlaatuisimmista suorista lähetyksistä. Kaikessa uskomattomuudessaan sitä oli pakko seurata loppuun asti.

Laaksonen ja Kaskilahti eivät olleet ainoat yleisölle esiintyneet koomikot. Vintiöt Kari Hietalahti ja Janus Hanski esittivät ilmeisen pikaisesti "käsikirjoitetun" "sketsin" Tervasaaren Kesäteatterin tyyliin. Kyseisessä huumoripläjäyksessä vastikään homoseksuaalisuudestaan avoimesti kertonut Jari Sillanpää esitettiin ruotsinlaivan homotarjoilijana. Hänen tunnustustaan pilkattiin ja lopuksi kyseiselle henkilölle kuten muillekin ruotsalaisille toivotettiin reippaasti kuolemaa.

Kello 01.55 "koomikot" lopettivat viimeisimmät latteutensa ja lavalle astui Marco Bjurströmin näköinen rappari. Täsmällisesti ei voinut päätellä, oliko kyseessä Marco Bjurström, sillä hupparin huppu peitti suuren osan hänen kasvoistaan. Paremmin populaarikulttuurista perillä olleet katsojat tunnistivat esiintyjän rap-artisti Redramaksi, joka oli ennen TV-esityksen alkua mahtavassa tunnelmassa haukkunut curlingin ja käytti joka toisena sanana helvettiä. Artistia säestänyt pikkumies sopersi esityksensä aikana anteeksipyynnön suomenruotsalaisuudestaan. Tätä esitystä seurasi lisää "komediaa", jonka jälkeen kuultiin vaihtelun virkistämiseksi lisää suomalaista rappia.

Sen jälkeen yllättäen lava tyhjeni, eikä sinne saapunut ketään. Taustalle heijastettiin Suomen lippu, jota yleisö tarkasteli kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Tämän painostavan hiljaisuuden hälvensivät jälleen koomikot Laaksonen ja Kaskilahti, jotka kysyivät yleisöltä onko se hereillä. Kuultuaan että yleisö on hereillä, lavalle asteli korjaamaan asian Idols-laulaja, jonka nimi ei muistu mieleen. Hän esitti yleisölle kaksi balladinomaista kehtolaulua.

Kello 2.26 epäshow oli edennyt jo niin pitkälle, että lavalle saapui rokkamaan hahmo Suomen maajoukkueen pelipaidassa, päässään intiaanipäällikön päähine. Televisiokuvaa näytettiin niin kaukaa että vasta 2.38 osoittautui, että kyseinen intiaanipäällikkö olikin Suomen maajoukkueen ja kahden Suomessa järjestettyjen jääkiekon MM-kisojen maskotti. Yleisölle esitettiin videotaululla Suomi-Venäjä –ottelun maaleja.

Kello 2.29 TV-ruutuun ilmestyi teksti "Odotamme Suomen jääkiekkomaajoukkueen saapumista". Tämä oli uutinen niille, jotka olivat mahdollisesti jääneet ruudun ääreen katsomaan tätä vetävää showta keskellä yötä paremman tekemisen puutteessa. Innostava viesti sai kotikatsomon purkautumaan hysteeriseen ilonpitoon. Loistavaa! Kyseessä ei ollut pelkästään upea show, vaan se huipentuisi jääkiekkojoukkueen saapumiseen!

Arvelluttavan ilonpidon onneksi vaimensivat koomikot kello 2.32 kertaamalla vielä kerran vanhoja vitsejään. Uskomaton epäshow jatkui ja tulisi jatkumaan hamaan iankaikkisuuteen puhtaan rutiinin ja improvisoinnin varassa niin kauan kunnes joukkue lopulta saapuisi, ilmeisesti kello kuusi aamulla. Kyyninen tarkkailija alkoi epäillä mielessään, että yleisö koostuu huumatuista roboteista, ja että kun joukkue saapuu, lavalle astuisi varamaalivahti ja kaksi vaihtomiestä. Kaikki muut olisivat menneet kotiin. Kauheaa showta yritettiin paikata poimimalla lähetykseen yleisön edustajan haastattelu, mutta  TV-katsojaa se kiinnosti yhtä vähän kuin haastattelu haastateltavaa. Samaan aikaan lavalla yritettiin nostattaa 15 asteen pakkasessa aamuyöllä isänmaallista tunteen paloa, joka hyytyi koko muun ohjelman tavoin 12,4 sekunnissa. Kun maskotti alkoi lavalla imitoida leijonaa, heräsi mielessä epäilys, että tallenne tästä lähetyksestä voittaisi Montreux'n viihdeohjelmakilpailun ylivoimaisella tavalla.

Seuraavaksi yleisöä ryhdyttiin laulattamaan. Koomikoiden johdatuksella yleisö lauloi Maamme-laulun, jota Kaskilahti säesti rytmisektiona laulamalla säkeiden välillä "taratattantam". Tätä seurasi Finlandia-hymni, jonka esitti Sakari Kuosmanen, jonka ääni ei ollut parhaassa mahdollisessa vireessä pakkasessa ulkona kello 2.45. Tämä määrätietoinen käänne hapuilevassa ohjelmistossa oli omiaan herättämään katsojassa kysymyksen, oliko Suomi vastikään kenties hävinnyt sodan Neuvostoliittoa vastaan.

Kun televisioinnin alusta oli kulunut 1 tunti 30 minuuttia, Kauppatoria lähestyi tilausbussi, jossa saapui kauan odotettu jääkiekkojoukkue. Kamera poimi bussin kuvaan ja seurasi sen lähestymistä metri metriltä. Joukkueen jäsenet saapuivat lavalle juontajien esitteleminä yksi kerrallaan. Yleisö oli ihastuksissaan. Pelaajilta kysyttiin latteita kysymyksiä, johon he vastasivat yhtä latteasti tyyliin "kiitos kannatuksesta".

Yleisön ja TV-katsojan suurimman huomion varasti Teppo Numminen, joka oli saanut kaikkien varauksettoman sympatian puolelleen nieleskelemällä kyyneleitä ottelun jälkeen. Hänet otettiin vastaan aiheellisesti suurena urheilijana, joka ei olisi voinut enempää tehdä. Numminen nostatti hetkeksi tunnelman oikeille raiteille, joilta sen heti paikalla suisti Olli Jokinen.

Olli Jokinen oli huippuvedossa. Hän kaulaili juontajien kanssa, sopersi käsittämättömyyksiä mikrofoniin, ja otti yleisönsä. Ne, jotka saivat hänen terveisistään selvää, kertoivat O.Jokisen lähettäneen terveisiä Sörkan vangeille, ihmisille, Sörkan vageille, Sörkan vankiloille, ihmisille ja Särkan vangeille, tässä järjestyksessä. O.Jokisen veli on tiettävästi vanginvartijana Sörnäisten vankilassa, mutta tätä ei yleisölle kukaan tuossa tilanteessa kertonut, etenkään juontajat. Juontajien ääni oli katoamassa railakkaiden kuulutuksien myötä. Epäiltiin, että kun viimeisenä paikalle saapuu Saku Koivu, Laaksosen mikrofonista kuuluisi vain pihinää.

Jokisen pelleillessä jotakin käsittämätöntä lavan reunalla astui esiin Jarkko Ruutu, joka kuulutettiin nimellä Jarko. Ruutu saapui lavalle täsmälleen kello 3.00 ja kuumaverisenä herrasmiehenä hän esiintyi yläruumis paljaana farkkuihin ja mitaliin sonnustautuneena, jottei tulisi hiki. Hänen napansa peitti häveliäästi akkrediointikortti. Yleisö oli villinä.

Päävalmentaja Erkka Westerlundin lausuttua asiaankuuluvat kommentit uskomattomista pelaajista odotettiin lavalle enää Saku Koivua. Hän ei saapunut vieläkään. Sen sijaan Laaksonen esitteli yleisölle Jarrri Kurrrrrrrrrrrrrrrrrrin. Huolestuttavuutta herättänyt O.Jokinen siirtyi samanaikaisesti soittamaan rumpuja. Taisipa hän myös tyhjentää vesipullon toisen juontajan takista sisään.

Ennen Koivua esiteltiin vielä maalivahti Antero Niittymäki, joka kuulutettiin "Freeeddd.... Aaannteroo Niiiittymäkiiii". Valitettavasti Fredrik Norrenan ilmettä tuona hetkenä kamera ei ehtinyt poimia. Jännitys oli selvästi käsin kosketeltava, koska kuvaajan kamera alkoi täristä. Kun Koivu lopulta astui esiin, hänen voitiin todeta esiintyvän sangen coolisti. Vielä hänen jälkeensä, kaikkein suurimmalla juontajan volyymilla, loppukliimaksin omaisesti, koko kavalkadin huipentumana, esiteltiin yleisölle – Kalervo Kummola. Kaiken käsittämättömyyden keskellä tämä yksityiskohta ei jaksanut enää hätkäyttää.

Kun joukkue oli näin saapunut kokonaisuudessaan lavalle, majesteettisen juopunut O.Jokinen kera esittelemättä jätetyn kitaristin johdatti koko saapuvilla olevan yleisön laulamaan J.Karjalaisen laulun "Sankarit". Voitiin todeta, että O.Jokinen yritti ansiokkaasti työntää mikrofonia kitaristin suusta sisään, mikä olisi kieltämättä kohentanut esityksen musiikillista tasoa.

Onneksi epäshow ei suinkaan päättynyt tähän. Oli kiitospuheiden aika. Saku Koivu osoitti venymiskykyään kirvoittamalla suustaan yleisölle sellaisia hämmästyttäviä kliseitä kuin "me annamme teille, te annatte meille". Tämä meni täydestä tässäkin muodossa, koska muun muassa tämän loistokkaan shown jäljiltä kello 3.10 itsekukin lavalla ja sen edessä alkoi olla uupuvan tajunnan tilassa.

Teppo Numminen saapui taas pelastamaan päivän, anteeksi, yön. Hän mainitsi "olen aina halunut kokeilla tätä juttua", ja sai yleisön toistamaan laulamiaan tavuja kuin suuren maailman estradimuusikko. Numminen imitoi ilahduttavasti Freddie Mercuryn Live Aid 1985-huudatusta ja yleisö jopa jaksoi mukana. O.Jokinen oli tässä vaiheessa häipynyt kuvasta kokonaan, mutta hänellä tuskin olisi muutenkaan ollut enempää annettavaa yleisölle kuin ylen.

Tämän kaiken jälkeen joukkue asettui riviin lavan taakse ja he kuuntelivat yleisön kanssa nauhalta Kari Tapion esittämän kuuluisan italialaisen laulun "Olen suomalainen".

Epäshown huipentumana kello 3.17 Saku Koivu ryhtyi strippaamaan. Koivu heilutteli lanteitaan ammattimaisin ottein ja pyöritteli vaatekappaleitaan kädellään ilmassa ympäri. Monien paikalla olleiden teinityttöjen suureksi pettymykseksi hän ei mennyt loppuun asti, vaan tyytyi heittämään kisatakkinsa yleisölle. Teemu Selänne noudatti esimerkkiä ja viskasi takkinsa lavan ja yleisöaidan väliseen tyhjään tilaan, jonne se jäi kaikkien tavoittamattomiin.

Tämän jälkeen valot sammutettiin, joukkue poistui paikalta, ja yleisö lähti rauhallisesti kotiinsa. TV-ruutujen ääressä monet katsojat olivat näkemästään sen verran hämmentyneitä, että eivät saaneet unta vielä vähään aikaan.