28.05.2005 - 21:33
Matthew Robinson (1712-1799), joka myöhemmin aateloitiin Lord
Rokebyksi, uskoi järkähtämättä veden sielullisesti parantavaan voimaan
ja vietti suuren osan elämästään kylvyssä, niin että häntä alettiin
kutsua "Vesien herraksi" (amphibious lord).
Elämänsä ensimmäiset neljä vuosikymmentä hra Robinson vietti
suhteellisen tavanomaisesti. Hänet tunnettiin varakkaana
maalaisaatelisena, ja hän edusti vuosikymmenet kotikaupunkiaan
Canterburyä Englannin alahuoneessa. Sitten hän äkisti sai tarpeekseen
politiikasta, ja julisti yllättyneille kaupunkilaisille, ettei hän enää
voi edustaa heitä. Hän vetäytyi tilalleen Monks Nortoniin Kentin
kreivikuntaan, ja vietti loppuelämänsä harmittomaan eksentrisyyteen
uppoutuneena.
Samana päivänä kun Robinson peri samassa kreivikunnassa sijaitsevan
Mount Morrisin läänityksen, hän lakkasi pysyvästi leikkaamasta
tukkaansa ja partaansa. Hiukset alkoivat rehottaa kuin villipensas, ja
parta saavutti huomattavat mittasuhteet. Kun hänen partansa tavoitti
hänen vyötäisensä, myöskin hänen maansa jätettiin hoitamatta, ja ne
alkoivat metsittyä ja täyttyä vähitellen eläimistä.
Tuolla aikakaudella, jolloin herrasmiehen tunsi siitä että hän liikkui
vaunuissa, Robinson itsepintaisesti kieltäytyi liikkumasta muilla
neuvoin kuin jalan. Jos hänellä oli matkatavaroita, palvelijat saivat
selviytyä niiden kanssa miten parhaiten taisivat. Hänen ruokavalionsa
herätti yleistä hilpeyttä, sillä hän uskoi että ihmisen tulee syödä
vain oman maansa antimia. Niinpä hän hylkäsi sellaisten ulkomaisten
turhuuksien kuin teen, kahvin ja sokerin käytön.
Robinsonin suuri rakkaus oli vesi. Uskotaan, että tähän vaikutti
suuresti hänen nuoruudessaan tekemä matka Aix-la-Chapellen
kylpyläkaupunkiin. Robinson keräytti lähistön lähdevettä altaisiin,
jotka olivat pölyisten ja janoisten matkustavaisten suosiossa, ja
rakennutti uimakoppeja Hythen hiekkarannalle, muutaman mailin päähän
kodistaan. Hän otti tavakseen kävellä päivittäin rannalle ja upottaa
itsensä meriveteen. Näillä retkillä häntä aina seurasivat vaunut,
joiden vieressä käveli livreepukuinen palvelija. Robinson pysytteli
usein meressä niin kauan kunnes hän alkoi sinistyä kylmästä, ja lopulta
menetti tajuntansa, jolloin palvelija riensi pelastamaan hänet.
Tällainen käytös herätti jonkinasteista huomiota, joten lopulta
Robinsonin oli tyydyttävä palvomaan vettä kotioloissa.
Hän rakennutti kylpyammeen kasvihuoneeseen, jossa aurinko lämmitti
veden, ja vietti siellä päiviään sukkeluksissa. Joskus hän pysyi
kaulaansa myöten vedessä myös syödessään, ja kiroili tuntuvasti kun
hänen oli noustava kylvystä vain sen mokoman takia, että Gloucesterin
prinssi William oli saapunut illalliselle.
Kaikesta huolimatta Rokebyn lordiksi aateloitu Robinson oli kuitenkin
erinomainen isäntä vierailleen, ja hän otti mielellään vastaan
uteliaita, joita hänen eriskummainen elämäntapansa kiinnosti. Ainoa
epäkohta, johon hänen vieraansa joutuivat mukautumaan, oli Robinsonin
tapa lukea ääneen pitkiä, kuolettavan tylsiä runoelmia heti kun hän
havaitsi vanginneensa yleisön mielenkiinnon. Silloin tällöin
Robinsoninkin oli kuitenkin pakko nousta vedestä, pukea vaatteet ylleen
ja lähteä mahdollisimman edustavana hoviin, mikä tuotti hänen
sisarelleen suurta huolta. "Aina saan pelätä, että veljeni esittelisi
hoville vetisiä ja eläimellisiä kylpytapojaan." kirjoitti hänen
sisarensa aviomiehelleen. "Olen helpottunut, että hän on palannut nyt
maalle. Hän suoritti mitä ällistyttävimmän esiintymisen hovissa. Toivon
että pihvinsyöjät (Towerin vartijat) eivät olisi päästäneet häntä
ovesta sisään."
Elämänsä loppuun asti Robinson osoitti täydellistä epäluottamusta
lääkäreitä kohtaan, ja pysyi kiinni väitteessään, että raikas ilma on
paras lääke. Kerran hän määräsi ehdottomasti veljenpojalleen ettei tämä
saa tuoda lääkäriä hänen luokseen. "Jos tohtori ei onnistu tappamaan
minua, tulen käyttämään viimeiset voimanrippeeni pyyhkiäkseni sinut
testamentistani." Vielä 84 vuoden iässä hän oli kuitenkin niin terävä
päästään, että julkaisi pamfletin Ranskan vallankumoussodista, ja hänen
kirjoitustaan kiitettiin niin ajatusten selkeyden kuin ilmaisutaidonkin
osalta. Kun hän lopulta kuoli, hän oli elänyt pitempään kuin useimmat
kriitikkonsa.
11.10.2006 - 09:18
iha huono !!