Montrealin maalivahdille Jacques Plantelle mentiin joskus sanomaan, että hänellä on suhteellisen tavallinen ammatti. Plante mietti hetken ja totesi, että tottahan se on. ”Joka kerran kun ammatissani teen pienen virheen, punainen lamppu syttyy, sireeni ulvoo, 15 000 ihmistä nousee ylös ja buuaa minulle.”

Jääkiekkoilijan elämä on arkista aherrusta, jonka hohdokkuutta ei kannata yliarvioida, eikä jääkiekkoilijoitakaan. Tässä kokoelma historiallisesti vahvistettuja ja kyseenalaisia anekdootteja sarjassamme 50 vuotta kiekon kiitoa ja teräskengän liitoa.

Kaikkien aikojen jääkiekkotappelu koettiin jo 1965. Emile Francis oli New York Rangersien valmentaja kohtalokkaana iltana Madison Square Gardenissa 21.11.1965 kun Rangers johti Detroitia 2-1. Norm Ullman tekaisi kolmannessa erässä maalin, jonka luultiin tasoittaneen pelin. Maalituomari Arthur Reichert ainakin näki asian niin.

Emile Francis ei. Hän meni puhuttelemaan maalituomaria ”ystävällisesti mutta päättäväisesti”. Miesten vaihtaessa kohteliaisuuksia Reichertin lähellä istunut katsoja osoitti sormellaan minne hänen mielestään Emile Francis saisi luvan mennä. Francis, joka oli aina ollut sitä mieltä, että hänen joukkueensa tarvitsisi jytyä, jytäytti katsojaa. Katsoja vastasi takaisin. Peli pysähtyi siihen. Rangersien joukkue riensi paikalle puolustamaan valmentajaansa. Eräät pelaajat kiipesivät jopa kolmatta metriä korkeiden pleksilasien ylitse ja mätkähtelivät yksi kerrallaan maahan katsomossa tappelevien jalkojen juureen.

20 minuutin välienselvittelyn jälkeen voitiin todeta että jokainen asianosainen oli sekä ottanut että antanut. Francis kaivettiin esiin kasasta naama verellä ja mustelmilla, solmio pään ympäri löystyneenä. Rangersit uhkasivat tehdä Reichertin urasta lopun, mutta hänpä jäi Gardenin maalituomariksi, ja hoiti virkaansa vielä 20 vuotta. Peli muuten päättyi 3-3.

Toinen kiivasluontoinen valmentaja oli John Mariucci, Minnesotan jäyhään skandinaaviyhteisöön eksynyt italialainen kuumaverinen, jonka rakkain kiistakumppani oli oikea laitahyökkääjä Lou Nanne, tuttu jo junioriajoilta. Herrojen näyttävin yhteenotto koettiin jääkiekon MM-kisoissa Prahassa 1976.

Ottelu USA-Neuvostoliitto sujui amerikkalaisilta jokseenkin kehnosti. Amerikkalaiset yliopistopojat olivat helisemässä punakoneen ammattilaisten kynsissä. Mariucci tuli aitiossa moittineeksi Nannen työskentelyä siinä määrin pisteliäästi, että muuten tavattoman rauhallinen ja eleetön Nanne hyökkäsi valmentajansa kimppuun. Valmentaja ja pelaaja vaihtoivat iskuja samaan aikaan kun ottelu oli jäällä täydessä käynnissä.

Kauhistuneet joukkuetoverit saivat miehet eroon toisistaan, mutta kun peli oli päättynyt, herrat jatkoivat siitä mihin jäivät ja ottivat matsin jäähallin käytävässä. Ottelu päättyi ratkaisemattomaan, kun pelaajien lisäksi nyt myös vahtimestarit ja virkailijat riensivät erottamaan ylimmät ystävykset toisistaan.

Minnesota North Stars nimitti Lou Nannen päävalmentajakseen helmikuussa 1978. Nanne halusi itse päättää kakkosvalmentajasta. Kuin todistukseksi siitä, että miehet arvostavat kavereita, joilla on sisua, hän valitsi tehtävään vanhan ystävänsä John Mariuccin.

Kun Mariucci valmensi USA:n olympiajoukkuetta, hän menetti yhtenään hermonsa nuoriin ja kokemattomiin pelaajiinsa. Kuolemattomaksi nousi hänen pukuhuonevuodatuksensa, jossa hän huusi ”Joka ikinen päivä te jätkät näytätte aina huonommilta ja huonommilta! Ja tänään te pelasitte kuin huomenna!”

1970 Boston voitti vihdoin Stanley Cupin ensimmäistä kertaa 29:een vuoteen. Wayne Cashman innostui juhlimaan niin perinpohjaisesti, että hän päätti ryhtyä liikennepoliisiksi. Cashman hyppäsi limusiinista ohjaamaan liikennettä yhdessä Bostonin vilkkaimmista risteyksistä. Järjestyksenpito ei vasemmalta laiturilta oikein luonnistunut. Seurauksena oli komea liikenneruuhka, jota selvittämään saapuivat oikeat poliisit. Cashman yllättäen kieltäytyi poistumasta valvontapaikaltaan. Virkavallan vastustus johtui hankalaan pidätykseen, ja laituri kuskattiin poliisilaitokselle, jossa hänelle annettiin perinteiseen tapaan oikeus soittaa yksi puhelu ennen putkaan joutumistaan.

Poliisit tiesivät erittäin hyvin, kuka Wayne Cashman oli, ja he toivoivat että Cashman soittaisi paikalle joukkueenjohtajan tai lakimiehen selvittämään mokoman asian. Lopulta oveen kolkutettiin. Sisään ei tullut joukkueenjohtajaa eikä lakimiestä, vaan pieni kiinalainen, joka ilmoitti: ”Herra Cash-a-manin tilaus. Imelänmakeaa porsasta, won ton –keittoa ja munarullia.”

Ammattikiekkoilijoiden kannattaisi muutenkin pysyä erossa pikaruoasta. Robert Picard oli Washington Capitalsien ensimmäisen kierroksen varaus 1977. Lahjakas puolustaja kirjoitti heti sopimuksen ja tuhlasi rahat urheiluautoon, kuten monet muutkin nuoret kiekkotähdet. Sitten puheille saapui kilpaileva agentti, joka sai Picardin vakuuttuneeksi siitä, että hän oli myynyt itsensä naurettavan halvalla. Picard solmi hänen kanssaan uuden sopimuksen, ja valmistautui pelaamaan WHA:n Quebecissä.

Washington ei tätä tietenkään hyvällä katsonut, ja sillä välin kun sopimusten pitävyydestä riideltiin, Picard loihe lausumaan, että hän mieluummin myy pizzaa Quebecissä kuin pelaa kiekkoa Washingtonissa. Washington sai pitää vastahakoisen tähtensä. Kun Picard meni Washingtonin kanssa kauden aloittaneeseen näytösotteluun Quebec Cityyn, paikalliset tuntuivat oivaltaneen Picardin jääkiekkoa kohtaan tunteman antaumuksen asteen. Katsomo heitteli pizzoja jäälle kun Picard luisteli esiin.

18.3.1979 Quebec Nordiques kohtasi Edmonton Oilersin. Quebecillä oli ongelmia. JC Tremblay, Richard Brodeur ja Serge Bernier olivat kaikki teloneet polvensa. Pierre Lagace ja Marc Tardif eivät pystyneet pelaamaan olkapäävamman takia. Dale Hoganson oli murtanut nenänsä, eikä nähnyt eteensä, koska silmät olivat muurautuneet umpeen. Quebecillä oli 14 pelikuntoista pelaajaa, mutta säännöt vaativat että 15 pelaajan on puettava otteluun.

Kun ottelu alkoi, Quebecillä oli kuin olikin vaihtopenkillään 15 pelaajaa. Tosin yksi heistä näytti hieman pullealta jääkiekkoilijaksi. Valmentaja Jacques Demers oli pukenut paidan ylleen, ja sitä varten hän solmi viiden pelin näyttösopimuksen seuransa kanssa. Demers ei pelannut ottelussa sekuntiakaan, mutta hänen ei tarvinnut. Buddy Cloutierin kolmella maalilla ja kahdella syötöllä Quebec kepitti Edmontonin 7-2.

Muistuttaako liikaa elokuvaa Lämäri? Itse asiassa Lämäri-elokuvan Dave Hanson oli oikea B-luokan kiekkoilija. Lämpimimpänä pelimuistonaan Dave Hanson muistaa yhteenoton legendaarisen Bobby Hullin kanssa. WHA:n Birmingham Bullseissa pelannut Hanson kohtasi Bobby Hullin Winnipegin. Hanson kävi välittömästi päälle. Yhtäkkiä nujakointi loppui. Yleisö vaikeni kauhistuksesta. Hanson ei käsittänyt mistä oli kyse. Hän katsahti Bobby Hulliin ja huomasi, että hän ei näyttänyt samalta kuin pelin alussa. Sitten Hanson siirsi katseensa käsiinsä. Hänen kädessään oli Bobby Hullin hiuslisäke.

”Se oli yököttävää. Heitin sen jäälle”, Hanson muisteli. Bobby Hull poistui kaukalosta ja palasi peliin kypärä päässä.

Jatkuu huomenna!