Vanhaa kaveria on aina autettava. 1930-luvulla torontolainen Eddie Convey pelasi New York Americansien riveissä. Kun joukkueella oli vierasottelu Torontossa, hänen vanhat pelikaverinsa päättivät auttaa Conveyta jotta hän saisi tililleen pisteitä ja voisi jatkaa pelejään NHL:ssä. Toronton puolustaja King Clancy, jälleen kerran legendaarinen hahmo, puhui asiasta maalivahti Lorne Chabotille ja Charlie Conacherille. Näiden kolmen tehtäväksi jäi juonia Conveylle pisteitä, kunhan ottelu olisi ratkennut.

Toronto meni heikkoa Americansia vastaan 4-0 –johtoon jo ensimmäisessä erässä. Erätauolla miehet päättivät, että seuraavasta merkistä annetaan Conveylle paikka parrasvaloissa. Toisen erän ensimmäisessä aloituksessa Convey tuli jäälle, häntä vastassa olivat Chabot maalissa ja Clancy ja Conacher kentällisessä. Clancy huusi Conacherille "Nyt!" Hämmästyttäviä asioita alkoi tapahtua.

Convey luisteli sopivasti läpi, koska Conacher oli sattunut kaatumaan jäälle. Siniviivalla Clancy sopivasti vältteli taklaamasta. Convey purjehti Chabotin maalille. Chabot oli jähmettynyt paikalleen eikä tehnyt elettäkään. Convey pääsi sopivaan kulmaan edessään tyhjää täyttä – ja ampui ohi.

"Vielä kerran!" huusi Clancy. Convey sai uudestaan kiekon. Conacher näytteli epäonnistuneen taklauksen. Clancy sattui sotkeutumaan luistimiinsa ja kompastui jäälle. Convey porhalsi kohti muumioitunutta Chabotia, joka oli jättänyt maalin vasemman puolen sopivasti auki. Convey vetäisi kaikkien aikojen lämärin, joka lennätti kiekon komeassa kaaressa katsomoon. Chabot vei kätensä päänsä suojaksi ja näytti kalpealta.

"Uudelleen!" huusi Clancy, kun Conveyn ketju tuli seuraavan kerran jäälle. "Päästä läpi!" Clancy huudahti Conacherille, joka antoi Conveyn luistella ohitseen. Convey väisti Clancyn varsin heikkoa taklausyritystä, ja suuntasi kohti Chabotin maalia. Chabot oli päättänyt vaihtaa taktiikkaa. Hän pyrki sivuttaisliikkeeseen, joka veisi hänet maalin ohitse heti sillä hetkellä kun laukaus lähtisi. Chabot vippasi itsensä sivulle - ja torjui maalin aataminomenallaan.

Chabot kieriskeli jäässä, yski ja kaki. Clancy kiirehti paikalle kuullakseen, kuinka tulipunainen Chabot kähisi "Jos tämä vielä jatkuu, tuo helvetin Convey tappaa minut!" Clancyn oli pakko huokaista ja myöntää että Chabot oli oikeassa. Peli oli paljon turvallisempaa, jos he lakkaisivat auttamasta Conveyta.

Nyt kun siirrymme käsittelemään jääkiekkoareenoilla liikkuneita asiaankuulumattomia otuksia, haluaisin teidän ensin kuvittelevan tilanteen Stanley Cupin neljännessä loppuottelussa 1975. Buffalossa oli ulkona yli 30 astetta lämmintä varjossa, eikä kaupungissa ollut edes varjoa. Buffalo Auditoriumin jäähdytyslaitteisto ei kestänyt. Jäästä nousi sankka sumu, joka ulottui pelaajia polveen asti.

Ei tämä vielä mitään. Kun joukkueet saapuivat riviin esittelyä varten, urkuri soitti humoristisen kekseliäästi hautausmaamusiikkia vierasjoukkue Philadelphiaa tervehtiäkseen. Ottelun alettua kentälle lensikin sitten lepakko. "Mistähän sisäänkäynnistä Bela Lugosi saapuu?" kysyivät otteluselostajat, joilla oli enemmän kuin hauskaa.

Philadelphian maalivahti Bernie Parent seurasi katseellaan lepakkoa, joka lepatteli aloitukseen kumartuneiden pelaajien yllä. Silloin lepakon huomasivat muutkin. Buffalon sentteri Jimmy Lorentz ei keksinyt parempaakaan, joten hän iski lepakon mailalla alas olkapään korkeudelta. Philadelphian sentteri Rick MacLeish kieltäytyi koskemasta lepakkoon. Lorentz kohautti olkapäitään ja vei lepakon vaihtoaihtioon roskikseen. Tämän tapahtuman johdosta Lorentz sai jostain syystä lempinimen Batman.

Kesti kaksikymmentä vuotta ennen kuin NHL:ssä pystyttiin vastaavaan. Silloin Scott Mellanby tappoi rotan.

Floridan Mellanby oli äkännyt Miamin areenan pukuhuoneessa rotan, jonka hän nuiji mailalla kuoliaaksi. Sanottuaan vahtimestareille muutaman sanan peliolosuhteista Mellanby meni pelaamaan ottelun, jossa hän tekaisi kaksi maalia. Floridan maalivahti John Vanbiesbrouck keksi, että kaksi maalia + yksi rotta ei tosin ole hattutemppu, mutta sitä voisi kutsua rottatempuksi. Seuraavissa kotiotteluissa kannattajat tervehtivät joukkuetta heittelemällä jäälle kumirottia joka kerran kun Scott Mellanby teki maalin.

Tulta jäällä oli fraasi, jolla mainostettiin Eric Lindrosia. Kirjaimellista tulta jäällä on nähty myös jääkiekkokaukalossa, kaikista maailman paikoista. Aikoinaan amerikkalaiset tulitikut eivät vielä kaikki olleet turvallisuustikkuja, vaan ne syttyivät raapaisemalla niitä mihin tahansa. Chaplin esimerkiksi elokuvissaan raapaisi tulta milloin mistäkin, ei välttämättä kengänpohjistaan. Abie Goldberryllä oli tällaisia tikkuja jostain syystä matkassaan pelikentällä 1930-luvulla. (Mahtoiko mies olla innokas sauhuttelija. Ajan kiekkotähdet esiintyivät lehdissä värimainoksissa huoleti tupakkaa mainostamassa.) Goldberryyn osui kiekko, joka sytytti tikkuaskin hänen taskussaan. Pelipuku syttyi tuleen. Hän ehti palaa varsin pahasti ennen kuin joukkuetoverit saivat tulen sammumaan.

Kaudella 1993-1994 Italian liigassa (no tämähän ei yllätä) kanadalaissyntyinen Tony Iob yritti sytyttää vastustajan pelaajan tuleen savukkeensytyttimellä kesken ottelun. Tapausta tutkittiin myöhemmin videolta ja herra Iob sai liigan johdolta ankaraa iobinpostia.

Tämäkään ei ole vielä omituisin rangaistus mitä on jääkiekkoilijalle annettu. Omituisin rangaistus koskaan on annettu skottilaiselle harrastajapelaajalle, joka jollakin järjelle käsittämättömällä tavalla onnistui hankkimaan viiden ottelun pelikiellon tapeltuaan zamboninkuljettajan kanssa.

Vuonna 1972 Kanada ja Neuvostoliitto pelasivat legendaarisen 8 ottelun turneen, jonka Kanada käänsi edukseen vasta viimeisessä ottelussa Moskovassa viimeisellä minuutilla. Pelit päättyivät Kanadalle 4-3, yksi ottelu tasan. Se oli jääkiekkoilun virtsanpylväs, joka osoitti kanadalaisille että muuallakin osataan pelata. Viimeisessä Kanadan puolella pelatussa ottelussa Montrealissa yleisö yltyi buuaamaan omilleen. Kapteeni Phil Esposito esiintyi silloin kuuluisassa TV-haastattelussa, jossa hän sanoi häpeävänsä kotiyleisöä, korosti että venäläiset pelaavat erittäin hyvin, ja julisti että tästä lähtien joukkue ei enää pelaa Kanadan puolesta, vaan itsensä puolesta.

Kun Esposito ja kumppanit saapuivat Moskovaan, he majoittuivat hienoon hotelliin. Välittömästi pelaajat alkoivat etsiä huoneista salakuuntelulaitteita. Esposito huonetovereineen löysi lattiasta maton alta kyseenalaisen pultin. Miehet ryhtyivät ruuvaamaan pulttia irti, ja kun he saivat sen irrotetuksi, alakerrasta kuului valtava rämähdys. He olivat irrottaneet kristallikruunua katossa pitävän pultin.

Esposito pelasi parhaat pelinsä Boston Bruinseissa. 1973 Bostonin värikäs ja teräväkielinen valmentaja Don Cherry kutsui Espositon puheilleen ja totesi pahoitellen, että Esposito on treidattu. "Osasin odottaa tätä", Esposito huokaisi. "Kerro minne minut on myyty. Olen valmis menemään minne vaan, mutta en ikinä New York Rangersiin. Mieluummin hyppään vaikka ikkunasta ulos!" Cherry oli hetken hiljaa, katsoi sivulle ja totesi ykskantaan "Avataanpa ikkuna."

Bobby Clarke oli rämäpäinen kiekkoilija, monien mielestä jäällä suorastaan rikollinen. Mutta hän osasi myös pelata ja keräsi kunnioitettavan määrän pisteitä. Joukkuetoverit luonnehtivat Clarkea toteamalla "Bobby on syntynyt Flin Flonissa. Se sijaitsee 50 mailia sivistyksen pohjoispuolella."  
Tammikuussa 1976 Clarke huomioi, että vastustajat yrittävät sekoittaa Philadelphian pelaajien pään. "Mutta se ei onnistu tässä seurassa. Meillä on kaksikymmentä kaveria, joilla ei ole aivoja."

Ainakin kerran Clarke kuitenkin osoitti, että hänellä oli aivot. Hän oli valmiina aloitukseen, kun huomasi että ottelun tuomitsisi iänikuinen maanvaiva, Andy van Hellemond. Miehet kumartuivat keskiympyrään, kun Clarke lausahti van Hellemondille "Olet NHL:n toiseksi paras tuomari".

Ensimmäinen erä kului. Toinen erä kului. Kolmannessa erässä van Hellemond ei pystynyt enää hillitsemään itseään, vaan meni itse kysymään Clarkelta "Kuka on sitten paras?" Clarke virnisti ja vastasi nopeasti "Kaikki muut ovat parhaita."

Suomella ei ole tarjota tässä sarjassa paljoa esitettävää. Ainoa, jonka oivalluskyky pystyy kilpailemaan Bobby Clarken kanssa, on Veli-Pekka Ketola.

MM-kisoissa 1970-luvun alussa pelattiin klassikko-ottelua Suomi-Ruotsi. Kiekko oli kulmassa Ruotsin puolustaja Bert-Ola Nordlanderilla. Ketola syöksyi paikalle ja taisi kopauttaa ohimennen Nordlanderia, joka suoritti teatraalisen piruetin ja heittäytyi jäälle makaamaan. Ketolaa sapetti tuollainen näytteleminen, joten hän kumartui Nordlanderin viereen ja kuiskasi "kun tämä on ohi, saako neidiltä luvan tanssiin?". Nordlander koki ihmeparantumisen. Hän hyppäsi pystyyn ja alkoi nyrkkeillä Ketolan kanssa. Tuloksena jäähy Nordlanderille.

Annettakoon viimeinen viisauden sana Vancouverin valmentajalle Harry Nealelle. "Viime kaudella emme voittaneet kotipelejä", Neale kerran huokaisi. "Tällä kaudella emme pysty voittamaan sitten vieraspelejä. Olen epäonnistunut valmentajana, koska en keksi mitään muita paikkoja joissa voisimme pelata."