Uusimman lehtimainoksen mukaan Keskustan omistamista vähittäismyymälöistä saa nyt ruokaa halvemmalla. Oli jo aikakin. Aiemminhan Keskustan omistamista vähittäismyymälöistä on saanut halvemmalla vain rakennustarvikkeita, pesukoneita ja syntymäpäiväjuhlia.

Sympatia on muutenkin korkealla, sillä monet muutkin käsittämättömyydet ovat saaneet viikonlopun aikana selityksensä.

Maaseudun kukkasrahastossa ei ole mitään ihmeellistä. Selvää on että tehomaatalouden ansiosta kukkaset ovat maaseudulla käyneet niin vähiin, että ne on pitänyt säätiöidä.

Ei pidä ihmetellä myöskään, miksi nuorisoasuntosäätiö omistaa golfkentän. Golfkenttä on mainio tila telttakylämajoitukselle. 1990-luvulla Turun sosiaalitoimisto jo suositteli asunnottomille asiakkailleen teltassa asumista. Kyseessä on maan tapa.

Timo Kalli peräänkuulutti eduskunnassa uusia ”sääntöjä, jotka vastaavat tämän päivän arvoituksia”. Päivän arvoitus on, miten Helsingin käräjäoikeus on onnistunut ratkaisemaan oikeusjutun Matti Nikki vs. Pelastakaa Lapset ry. jälkimmäisen hyväksi. Rangaistus tekijänoikeusrikoksesta on 40 päiväsakkoa. Päiväsakkojen lisäksi Nikki määrättiin maksamaan noin 2 500 euroa vahingonkorvauksia Pelastakaa Lapset ry:lle ja lähes 6 000 euroa yhdistyksen oikeudenkäyntikuluja.

Jos Pelastakaa Lapset ry. jonakin päivänä saisi päähänsä ennenkuulumattoman ajatuksen ajaa lasten ja nuorten hyvinvointia, vaikkapa puolustamalla alaikäisten vaikutusmahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskunnassa kymmenesosalla siitä tarmosta, mitä se on kiinnittänyt tähän juttuun, olisin tyytyväinen.

Pakinoitsijalle on aina tähdellistä tietää, onko sääntöjä muutettu. Siltä osin käräjäoikeuden päätös herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Oikeus on tutkinut parodiaa ja todennut: ”Sananvapaus on perusoikeus. Käräjäoikeus ei epäile oikeudessa kuullun Nikin ajatusta toimia keskustelutarkoituksessa. Siitä huolimatta hänen julkaisemansa sivusto on sisällöltään sellainen, että sitä ei voi pitää parodiana, vaan sivuston tehneen Suvi Kuikan työtä ja Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa halventavana. Sen vuoksi Nikin epäonnistunut parodiatarkoitus ei poista hänen menettelynsä rangaistavuutta.”

Parodiaa saa olla, kunhan se ei vain halvenna? Tässähän ei ole mitään järkeä. Pihviä saa syödä, kunhan sen takia ei tapeta eläimiä?

Opetusministeriön tekijänoikeusneuvoston näkemykset logojen ym. käytöstä parodiassa ovat aiemmin lähteneet aivan toiselta pohjalta. Luultavasti he ja satiirikot joutuvat nyt tarkistamaan periaatteitaan, jos tällainen tuomio jää voimaan.

Siitä taas seuraisi että vastedes mäti saa vanheta rauhassa. Kyllä se näille mädille kelpaisi.

Mitä on tämä kiima, jolla yhteiskunta hakemalla hakee yhteenottoja ja kerjäämällä kerjää kuonoonsa?

Puolustuksen asianajaja kommentoi oikeuden päätöstä. Pelastakaa Lapset ry:n kommenttia emme saaneet tähän lähetykseen.

Näin painajaista. Minut oli valittu Suomessa ilmestyvien sarjakuvien sopivaisuuden tarkastajaksi. Otin vastaan ihmisten hysteerisiä valituksia olemattomasta ja tutkin, oliko niissä aihetta toimenpiteisiin. Ja tätä tein työkseni.

Heräsin ja ajattelin että olipa läpeensä sairas uni.

Sitten havahduin valveille ja muistin että olen Suomessa Herran vuonna 2009. Maassa ja ajassa, jossa uskovaiset ihmiset tulevat ihmettelemään minulle ääneen, miten on selitettävissä että sarjakuvia pidetään lastensuojelujärjestöjen taholta yksimielisesti pahempana kuin ryyppäämistä ja huumeita.

Helsingin käräjäoikeudessa on vaihteeksi oikeusjuttu, jossa tutkitaan parodiaa. Lainopillinen väittämä kuuluu, että parodia, väännelmä, on itsenäinen teos, eikä sellainen loukkaa tekijänoikeutta. Suomessa sen aseman lujitti viimeistään korkeimman oikeuden päätös Lapualaisoopperan jutussa parodioijan, Arvo Salon, hyväksi vuonna 1971. ”Parodia ja satiiri ovat olleet ainakin sata vuotta oikeuskäytännössä vakiintuneita ilmiöitä. Molemmissa käsitteeseen kuuluu se, että joku ei yhtään tykkää kohteeksi joutumisesta.” ”Satiiri ja parodia ovat kyseenalaistamista, eli keinoja olla eri mieltä.” (Jukka Kemppinen).

Lempeällä ja karkealla parodialla on eroa. Lempeä parodia on tekijänoikeusrikos. Karkea parodia on itsenäinen teos. Tästä välittömästi seuraa, että ei voi käyttää muita rekistereitä kuin kaikkein jyrkintä. Muu ei ole laillista.

Niinpä Pelastakaa Lapset ry. syytti 15.9. oikeudessa Matti Nikkiä siitä, että hän on parodioinut heitä liian lempeästi. Kyse on nettisivusta Pelastakaa pedofiilit. Kantajan mielestä kyse on puhtaasti tekijänoikeusasiasta, ei parodiasta, eikä sananvapausasiasta. Vastaajan mielestä kyse on, yllättäen, parodiasta ja sananvapausasiasta. Puolustuksen mielestä tekijänoikeus liittyy asiaan sikäli, että siitä on tullut lyömäase, jonka varjolla yritetään nykyään käydä erilaisia kampanjoita, mm. Nikin sivujen poistamiseksi netistä.

Piraattipuolueen blogissa ilmestyneen selostuksen mukaan Pelastakaa Lapset ry. kuitenkin korosti tässä puhtaassa tekijänoikeusasiassa, kuinka kyseinen sivu on erittäin mauton ja kuinka järjestössä ollaan siitä järkyttyneitä. En ihmettele lainkaan, kuinka Nikin asianajaja tästä hyvästä kiinnitti huomiota siihen että parodia tuntuu onnistuneen. He todistivat sen itse.

Ainakin Pelastakaa Lapset ry. esiintyy linjakkaasti. Huonosta mausta puhuminen sopii täysin yhteen heidän kampanjamateriaalinsa kanssa. Siinä he onnistuvat rinnastamaan lainvastaisen materiaalin ja huonon maun yhteen samassa lauseessa. Huono maku on kriminalisoitava!

Oikeuden päätös asiasta annetaan 30.9. kello 13.

Parodiaan liittyviä uhkauksia ja vaatimuksia on esiintynyt viime vuosina yhä enemmän. Voima-lehden herkulliset vastamainokset saivat Volvon lähettämään vaatimuskirjeen. Suomen Aikakaus-Lehti sai Suomen Kuvalehden imemään hampaatonta suutaan kurttuun. Taiteilijan tekemät Kesko-parodiat tyyliin Plussaa myös Petroskoin myymälästä, joita ei millään tavalla nostettu sivulla erikseen esille, saivat älyllisestä handicapista kärsivän Keskon vaatimaan pilamainosten poistamista netistä, koska niissä oli luvatta käytetty Keskon logoja. Opetusministeriön tekijänoikeusneuvoston kanta oli, että parodian poistamiselle netistä ei ollut mitään syytä.

Se tekijänoikeusnäkökulmasta.

Kaikkien tapauksien tuloksena on ollut lähinnä Streisand-efekti: loukkaantunutta esittäneen yrityksen reagointi on tuonut heille enemmän huonoa mainosta kuin houkutellut ihmisiä puolelleen, ja aivan ansaitusti.

En käsitä, miten voidaan ajatella, että näiden kiistojen tulokset voisivat olla toisenlaisia, tai että muunlaiset päätökset olisivat edes hyväksyttäviä. Jos liikeyritykset, yhdistykset, miksei jopa puolueet, haluaisivat nauttia samanlaista suojaa kritiikkiä ja parodiaa vastaan kuin uskonnolliset yhteisöt, niin seuraukset voi kuvitella, ja minä en siitä kuvitelmasta pidä. Terveisin Pelastakaa kansalaisyhteiskunta ry.

Tässä ilmiössä voisi nähdä saman piirteen kuin Halla-Ahon jutussa tai amerikkalaismallisissa ylettömissä vahingonkorvausvaatimuksissa: Jollakin merkillisellä tavalla on omaksuttu uskotelma, että oikeus loukkaantua on ihmisoikeus.

Kuka tahansa voi väittää loukkaantuneensa mistä tahansa. Ei se ole oikeus, vaan ylellisyyttä. Yhteiskunnan tehtävä ei ole taata, että kukaan ei pahoittaisi mieltään. Yhteiskunnan tehtävä on taata sellaiset olosuhteet, että mahdollisimman moni saisi aiheen loukkaantua siitä hyvästä että muutkin käyttävät puheenvuoron.

Se on varmaa, että missään olosuhteissa mikään laki ei kumminkaan pelasta meitä typeryydeltä.

Joskus 12-14-vuotiaina teimme kaverin kanssa yli 80 numeroa monistettua lehteä nimeltä Nimetön. Lehden alkuvaiheissa 1977 kun häivyimme kesäksi tahoillemme, naapurin veljekset tekivät poissaollessamme vastalehden nimeltä Nimellinen. Ensin kiukustuimme, mutta sitten kaverini äiti selitti, että meidän pitäisi olla ylpeitä siitä että meitä matkitaan. Olimme saaneet aikaan jotakin, mikä oli huomattu. Nettimaailmassa, joka on populaarikulttuurista tuttu itseään loputtomasti ruokkiva ja varioiva koneisto, parodian kohteeksi joutuminen on konkreettisin todistus siitä, että on olemassa. Mitä merkitystä on sellaisella, joka ei kelpaa edes siihen, että siitä tehtäisiin pilaa.

Lastensuojelujärjestöiltä emme käyneet kysymässä, oliko 12-14-vuotiailla perustuslaillinen oikeus ottaa vastaan ja lähettää viestejä. Luultavasti ei.  Eihän niissä lehdissä ollut ISSN-numeroakaan. Laitonta undergroundia koko juttu. Paha paha.

Kävin Radiomäellä hakemassa kutsun Kuvitti: Poika Vesanto –näyttelyn avajaisiin huomenna kello 18. Jospa se virkistäisi, kun painajaisesta ei tahdo herätä.

Olen antanut itselleni kertoa, että tekeleitäni luetaan koska haukun ilmiöitä ja kerron mikä kaikki on perseestä. Nyt on toden totta valittamista. Viimeisen viisaudenhampaan jämät tulehtuivat. Nyt seuraa siis blogausta eli kuvaelma asioiden todellisesta tilasta.

Ihminen on perseestä. Mikä helvetin älykäs suunnittelu? Mikä hemmetin evoluutio? Miljardi vuotta evoluutiota ja älykästä suunnittelua ja suu on silti täynnä mätänevää kalustoa! Tuhannen tuhatta sarvijaakkoa, tällaisen biologisen ihmeen valmistaja on lähinnä kusipää ja sadisti. Tästä en tingi yhtään. Haistakaa - minut. Leukaluun ympärillä on tässä tennispallon kokoinen pussi märkää ja muuta sontaa. Sanonko Huuko?

Tämä tennispallo turpoa ilmaantui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, joka oli muutenkin merkillepantava. Unessani pelasin civilizationia jossa sänky oli jaettu ruutuihin. Kun käänsin kylkeä, vaihdoin ruutua. Minua harmitti, että jokainen ruutu oli rakentamaton. Kääntämällä kylkeä sain vuoron rakentaa ruutuun parannuksia, joiden avulla luonnollisesti lopulta parantuisi. Parannuksia oli lukuisia, mm. luonnovarat, rohkeus ja yhteistyö. Parannuksilla ei tehnyt mitään ellei niitä oltu kytketty toisiinsa teillä. Näin vähitellen toimintaympäristö parani ja olo koheni.

Sitten heräsin ja huomasin että kaikki unen aikana niin keskittyneesti rakennetut parannukset olivat kadonneet. Sängyssä ei edes näkynyt ruutuja. Vaiva oli yhä tallella. Huiputusta! Kusetusta! Mikä pettymys.

Kuumeisena on muutenkin välillä oudon herkkävireisessä tilassa. Seuraavana päivänä hampaanpoiston jälkeen on ylimalkaan heikkona, ja jopa sellaiset uunituoreet tiedotukset kuten kirjallisuuden kertoma vanhanen Mahatma Gandhin kuolemasta 60 vuotta sitten purskautti ilmoille vuolaat kyyneleet.

Lahti on perseestä. Tämän voin sanoa uudelleenkin: Lahti on perseestä. Paitsi että hammaslääkäriin pääseminen kestää normaalioloissa puoli vuotta, ja kun on kulunut puoli vuotta, ei apua jostain syystä enää tarvita lainkaan, niin päivystys – jos sitä on – sulkeutuu kello sunnuntaina klo 12. Miespuoleinen joka kärsii ja kitkuttelee kunnes on melkein liian myöhäistä lähteä lääkäriin, saa kärsiä ja kitkutella kaksin verroin, jos on ajatellut katsoa tilannetta viikonlopun yli. Tosin asialla ei ole mitään merkitystä, koska sunnuntai kuluu joka tapauksessa kuumeessa ja sumussa. Terveysasema on luonnollisesti vuoden verran suljettu.  Se on remontissa homevaurioiden vuoksi. Puhelimessa Lahden Kaupunginsairaalan hammaslääkäripäivystyksen viikonloppuvastaaja suhtautuu asiaan siten, että viimein apua hakemaan rohkaistunut hädällinen on olemassa hänen henkilökohtaiseksi kiusakseen ja saisi painua helvettiin ihmiskuntaa pilaamasta. 

Hammaslääkäripäivystys on perseestä. Kerran olin käynyt aiemmin hammaslääkäripäivystyksessä kaupunginsairaalassa. Silloin kerberos kieltäytyi päästämästä minua sisään, koska minulla ei hänen mielestään ollut akuutti hätä. Tämä johti yhden hampaan menetykseen, joten oikeassa hän tosiaan oli - siitä hampaasta ei sen koommin ollut vaivaa. Tällä kertaa oli sen verran vaikea puhua, että olin kirjoittanut lapulle ”Alaleuan vasemman viisaudenhampaan juuret tulehtuneet. Turvotusta ja kipua on. Vaikea nukkua.” Ihmeiden ihme ja taivaan talikynttilät, tällä kertaa minua viimeinkin uskotaan. Minut päästetään hammaslääkäriin! Epätodellista! Maanantaiaamuna kello 9 päivystyksessä minulle luvataan päivän viimeinen vuoro, siis aika kello 17.50. Vastaanottoapulainen kirjoittaa muistilapulleni 17.50. Kysyn vaivalloisesti tarvitaanko varmasti vielä mitään muuta. Ei, kuuluu vastaus, mutta minun olisi syytä huomioida, että kun tulen sisään, niin ovi avautuu kela-kortilla.

Olen paikalla 17.50. Ovi ei avaudu kela-kortilla. Minulle ei ole kirjattu aikaa. Ovessa neuvotaan ottamaan yhteyttä päivystyksen tiskille. Se on kolmen metrin päässä oven toisella puolella. Eikä ovi avaudu kela-kortilla. Mutta tämähän olikin epätodellista. Aivan.

Käännyn takaisin kotia hakemaan kännykän jolla soittaa tiskille, kunnes sata metriä puolikuumeisena hölkättyäni oivallan, että ehkä oveen voisi myös koputtaa. Palaan takaisin koputtamaan. Jonottavat päästävät sisään. Tiskillä on vielä virkailija, jolle selitän asiani. Virkailija ei saata ymmärtää, miksi aamulla nimeäni ja sosiaaliturvatunnustani ei vaivauduttu ottamaan ylös. Ja minä kun olin nimenomaisesti kysynyt, oliko siinä varmasti kaikki.

Sitä vattu vieköön oletetaan, että ihminen olisi poikkeuksellisen kirkkaasti omia asioitaan valvomaan kykenevässä tilassa silloin kun hänellä on tennispallo mätää poskessa, päässä metsien humina ja silmäluomien alla kiinalainen ilotulitus.

Olkoon. Työvoimatoimiston tarkoitus on varmistaa että sen asiakas ei saa töitä. Miksi ei sitten terveyskeskuspäivystyksen tarkoitus olisi varmistaa, että sairas ei saa hoitoa. Kun näiden kaikkien vaiheiden jälkeen on päässyt terveydenhuollon kerberosten ohitse labyrintin läpi moninkertaisesti vihattuna ja syyllistyneenä siihen saatanalliseen rikokseen, että kehtaa tarvita terveydenhoitoa ja vieläpä kehtaa tarvita terveydenhoitoa Suomessa - niin mitä kuvittelette tapahtuvan seuraavaksi?

Seuraavaksi tapahtuu hämmästyttäviä asioita. Paikalla on kaksi keski-iän ylittänyttä naispuoleista veteraanihammaslääkäriä. He eivät syyttele. He eivät hauku pystyyn. He käyvät suoraan asiaan. Ongelmakohta etsitään, siitä otetaan kuva, puudutus pistetään pieninä ruiskeina eri puolille toimintakohdetta, hammas nostetaan sijoiltaan ylös, purskahteleva märkä imetään pois, resepti kirjoitetaan ja toivotetaan hyvää jatkoa. Kaikkeen tähän kului aikaa puoli tuntia.

Ikinä en ole kokenut tehokkaampaa ja asiallisempaa hammaslääkärin käsittelyä. En tiedä, kuuluuko se tapoihin, mutta minä ainakin kiitin heitä kädestä pitäen ennen kuin poistuin.

Sen jälkeen alkoivat varsinaiset ikävyydet…

Noh, sen jälkeen rupesin syömään penis-silliä. Aivan totta, penis-sillissä ei pitäisi olla mitään pilkkaamista. 70 vuotta sitten miljonäärit olisivat maksaneet koko omaisuutensa tällaisesta ihmelääkkeestä, joka olisi pelastanut heidän henkensä. Nyt pakkaus sellaista maksaa apteekissa 9 euroa ja 47 senttiä. Pakkauksessa on 0,75 gramman yksikköinä 20 tablettia, yhteensä 15 grammaa tätä ihmehometta. 70 vuotta sitten koko maailmassa ei ollut niin paljoa penisilliiniä.

Penis-silli ei paranna, se ostaa aikaa luonnolle korjata itse itsensä. Kun sitä ensimmäistä kertaa kokeiltiin palovammojen hoidossa, paraneminen sujui ällistyttävän nopeasti kunnes lääke loppui kesken. Potilaan tila huononi uudelleen ja hän kuoli. Lääkärit, jotka olivat kasvattaneet penisilliiniä tiskialtaissa, pesuvadeissa, ja pannuissa, kaikissa mahdollisissa keksimissään astioissa, lupasivat itselleen että he eivät tee uutta ihmiskoetta ennen kuin heillä on varmasti riittävästi ainetta.
 
Mutta eniten minua ihmetytti millainen määrä Buranaa reseptiin oli kirjoitettu. 30 kpl 800 mg:n tablettia. Buranaa loppuiäksi. Voisi melkein avata katukauppaosaston että pääsisi näistä eroon.

Seuraavaksi puhun märkimisestä. (Lopettakaa lukeminen.) Märkivä leukatörkypussi, joka ulkoa päin näytti tennispallolta, oli ehkä kuitenkin tilavuudeltaan pingispallo. Sekin oli riittävästi. Hammaslääkäri oli pannut merkille kuinka märkää oikein ruiskahti, ja ihmetellyt ääneen mistä se tuli. Ei ihme että hammas lähti niin yllättävän hyvin, sehän oli paineistettu. Sen sijaan hänelle sen paremmin kuin minullekaan ei tullut mieleen että leuan pullistuma olisi sitä täynnä. Siinä avuttomana ja puudutettuna tuolissa oli hieman muut asiat mielessä kuin leuan turvotus.

Kotona sitten asia selvisi. Kaksi tuntia hampaanpoiston jälkeen tehdyssä empiirisessä selvityksessä osoittautui että kun leuan pohjaa hieroo, suuhun tihkuu hampaankuopan sivulta märkää. Kun turvotusta taputtelee, hampaankuopan sivulta tuhkuu märkää. Kun patin synnyttämään paineeseen alkaa vähitellen kypsyä ja sitä painelee, suuhun tulvahtaa kädenlämpöistä suolaista litkua, jossa näkyy vanhoja verijuovia, kellertäviä kaikkensa antaneita valkosoluja ja väritöntä ruumisnestettä. Heureka, rohkenisinpa väittää näiden aihetodisteiden perusteella, että turvotus sisältää märkää.

Ajoksen tyhjentäminen käsin sairaan itsensä toimesta ei kuulosta kauhean nykyaikaiselta, mutta sikäli kun sen voi tehdä, muistaen että tämä ei ole mikään urheilulaji, niin herra tai rouva I. Che Kukin on paras mahdollinen henkilö suorittamaan toimenpiteen. Seuraavana päivänä tennispallo oli romahtanut pähkinäksi. Sitten kanava ylös umpeutui ja loput hoiti varmaan sisäinen huutelujärjestelmä, jonka luulen tulleen kuntoon heti kun leukaluun putkissa oli tilaa muullekin kuin siellä muhiville leukosyyteille. Tämä törkypatti oli kaiken aikaa kivuliaampi kuin hammaskuoppa, ja sen ymmärrän hyvin. Ei kuopassa ole mitään mihin enää särkisi.

Huomio huomio. Meitä neuvotaan: Suomen hammaslääkäriliiton mukaan hampaanpoiston jälkeen
- älä syljeskele
- älä purskuttele
- älä ime pillillä
- älä tupakoi äläkä käytä alkoholia
sillä kaikki nämä ovat vaaraksi hampaankoloa suojaavalle paperinohuelle verikalvolle, jonka alla olisi tarkoitus alkaa paraneminen. Tapana on että yläleuan kuopat tikataan ompeleilla, alaleuan ei. Jos kuoppa kipeytyy 2-3 päivän kuluttua, niin silloin paraneminen ei ole tapahtunut normaalisti ja on syytä käyttää kyynärpäitä ja vaatia tavata hammaslääkäriä.

Itse lisään muutamia vanhan kansan vastaisia ohjeita niille jotka eivät ole vielä päässeet hampaanpoistoon, vaan tuskittelevat kipeän hampaansa kanssa lääkärin jonossa ne pakolliset puoli vuotta. (Toisin kuin esim. rintamamiehet, nuo viimeiset kunnolliset ihmiset koko maailmassa. Yhteiskunta ei ole meitä muita varten.):
- älä purskuttele kipeää hammasta suolavedellä. Se lisää vain kipua ja toisin kuin mitä vanha kansa uskoi, kipu ei paranna. Tiedän että tämä on hämmästyttävä väite, joka on todennäköisesti epäluterilainen ja sekulaari, mutta monien lääketieteen edustajien mielestä on tunnettu tosiasia että kipu ei paranna mitään.
- kivun lievitykseen sopiva käsikauppalääkkeisiin perustuva cocktail on Burana 400 + Panadol 500. Turavarajat ovat käsittämättömän korkeat, 3000 mg kumpaakin, siis erikseen, vuorokaudessa. Tämä yhdistelmä kaiken huipuksi tehoaa, vaikka sitä on vaikea uskoa. 
- älä pistele hampaan turvonnutta ympäristöä neulalla. Voit saada aikaan sen että märkä tulvahtaa kudosten sisällä vaikkapa leuan sivuun pussiksi, joka venyy tennispallon kokoiseksi, eikä se ole kuitenkaan miksikään avuksi vaikka haluaisi katsoa Ranskan avoimia.
- ei tarvitse pistää kylmähaudetta suoraan hampaan päälle. Jos vaivautuu laittamaan sellaisen, sen voi asettaa posken ulkopuolelle. Näin muut hampaat välttyvät pakastukselta ja vaikutus on sama.
- juokseminen päin seinää auttaa hetken. Jos todella haluat tehdä sen toisen kerran, kerää samalla kaikki joutilaat puukot ja kirveet yhteen laatikkoon ja sijoita se jonnekin ylös katonrajaan mahdollisimman hankalaan paikkaan. Jos vielä tämän jälkeen jaksat nousta tuolille ja kurottaa laatikkoon ottaaksesi kirveen ja katkaista pikkusormen jotta ei tarvitsisi ajatella hammasta, niin se on merkki siitä että olet todella järjiltäsi ja se voi kuulostaa vakuutusyhtiöstä vakuuttavammalta. Mutta vakuutusyhtiöthän ovatkin perseestä.

Rohkeutta ja sisukkuutta.

Kansanedustaja Kimmo Kiljusen (naSDP) viimeinen elinpäivä alkoi suhteellisen rauhallisesti. Hän luki aamun lehdestä uutisia tulipaloista, joten aamukahvia juodessaan hän päätti kieltää tulitikut ja savukkeensytyttimet. Hän tunsi pientä närästystä, mistä hänen mieleensä muistui että hän oli tykkänään unohtanut kieltää kahvin. Kotiovella hän muisti että hän oli unohtanut jotakin ja tajusi sitten että hän oli unohtanut kieltää keittiöveitset. Työmatkan aikana ruuhkassa hikoiltuaan Kiljunen kielsi yksityisautoilun ja nastattomat polkupyöränrenkaat.

Päästyään töihin käsiksi Kiljunen kielsi ripeässä tahdissa kaiken, mikä saattaisi aiheuttaa onnettomuuksia ja vahinkoja, ja katso, listasta tuli pitkä. Kello kymmeneen mennessä Kimmo Kiljunen oli päättänyt kieltää keinut, karusellit, muovipussit, sokerin ja eläinrasvat, ulkomaanmatkat, kravatit ja virkkuukoukut. Kello kymmenen jälkeen hän kiristi tahtia. Kimmo Kiljunen kielsi seuraavaksi hissit, liukuportaat, sähkövalon, radiolaitteet, liikkumisen julkisella paikalla ilman hattua, amalgaamipaikat, saippuan, partakoneenterät ja banaaninkuoret. Hän harkitsi myös digi-tv:n kieltämistä, mutta luopui ajatuksesta koska hän epäili sen nauttivan kannatusta.

Puolenpäivän jälkeen Kimmo Kiljunen oli kieltänyt vaimonsa ja lapsensa, mutta hän ei voinut pysähtyä siihen. Kieltämisen hyökyaalto oli lähtenyt liikkeelle ja jylläsi eteenpäin omalla pysäyttämättömällä voimallaan. Hän alkoi näyttää ohikulkevien mielestä kauhistavalta. Kello 13.15 Kiljunen oli pysähtynyt kirkkoherranvirastoon kieltämään Jumalan. Silminnäkijöiden mukaan Kiljunen alkoi muistuttaa vahvaa sähkömagneettia, joka hylki kaiken eteensä osuvan. Poliisille tehtiin ilmoitus pikkulapsesta, joka oli erehtynyt potkaisemaan pallonsa Kiljusen eteen ja ampaissut sen jälkeen taivaalle kuin tykin suusta Kiljusen koskematta ja Kiljunen päätti saman tien kieltää eteensä asettumisen.

Kello 14.00 tapahtui vääjäämätön. Kiljusen kriittinen massa oli kasvanut niin suureksi, että hän päätyi kieltämään itsensä. Maailmankaikkeus romahti sisäänpäin keskipisteenään Kimmo Kiljusen rektaaliaukko. Vuoret romahtivat, mantereita nousi meren syvyyksistä, hirmumyrsky pyyhälsi yli maankuoren, tähdet sammuivat, taivas tippui niskaan, linnut alkoivat lentää takaperin, muinaiset hirviöt nousivat henkiin maan syvyyksistä ja kävivät kohti Arkadianmäkeä aterioimaan.

Hetken mullistuksen jälkeen maailma veti henkeä, ja katso. Kaikki muuttui hyväksi. Taivaalta alkoi sataa mannaa. Termiset lähteet alkoivat pulputa maan pinnalle lämmintä vettä ja ilmaa. Poliisit ryhtyivät auttamaan vanhuksia ja vammaisia. Suomenlahdelle sahattiin jäähän iso avanto, johon mullistuksesta selvinneet poliitikot hukutettiin yksi kerrallaan.

Kansanedustaja Kiljusta jäivät kaipaamaan lähiomaiset Francisco Franco, Anastasio Somoza, Augusto Pinochet ja Raisa Cacciatore. Surunvalittelukirja on avoinna Pohjois-Korean suurlähetystössä.

HANNU KARPO (saapuu kuvaruutuun rollaattorin kanssa):
Meidän aikamme köh örh köh hälyyttävin ja eniten köh örh köh keskustelua herättänyt aihe on eittämättä örh köh rock. Rock on käsite, joka köh herättää monessa pelonsekaisia öh köh örh vavistuksia. Onko rock niin pahasta kuin sen väitetään olevan? Johtaako köh köh örh se nuorison huonoille teille? Aiheuttaako rock aidsia? Me haluamme köh köh örh nyt riisua rockilta sen sädekehän ja osoittaa katselijoille, että paljosta puheesta huolimatta köh öh köh köh ei ehkä sittenkään tämän näköinen.

Radiostudiossa:

KARPO:
Pekka Gronow. Te olette tutustunut köh köh örh perinpohjaisesti rockiin ja kirjoittanut siitä kirjoja. Olette lähestynyt köh köh örgh rockia myös yhteiskunnallisena, sosiologisena ilmiönä. Miksi köh köh köh pelottaa ihmisiä?

GRONOW (kainalosauvojen kanssa):
Köh köh örh on aina ollut kapinaa. Kapinaa vallitsevaa järjestystä vastaan, irtiottoa vanhemmista, nuorison tapa saattaa oma köh köh örh kuuluville. Siksi se joskus hätkähdyttää.

KARPO:
Sanotte että köh köh örh on aina ollut kapinaa. Miten kapinallisena pitäisitte köh öhk tämän päivän rockia?

GRONOW:
Se voi köh köh sitäkin. Mutta minulla on sellainen käsitys, että köh köh örh mitä me aikoinamme teimme, oli paljon terveempää ja raikkaampaa.

Katuhaastattelussa:

KARPO:
Köh köh. Mitä mieltä olette rockista?

NUORI TYYPPI:
Paskaa.

Presidentinlinnan edustalla:

KARPO:
Köh köh köh on vaarallista. Usein poliittista. M.A.Numminen, Kekkosen aikana te olitte tekemässä kantaaottavaa örgh-kappaletta ”Kekkonen-rock”. Mitkä olivat köh köh seuraukset?

NUMMINEN (pyörätuolissa):
Se köh köh soittokieltoon. Soittokieltoa ei purettu ennen köh Kekkonen töhörörö köh köh töhöröhö, että hänestä on tehty köh köh. Kun kuulin että Kekkosen tietoon oli tullut että hänestä oli tehty köh köh, niin pyysimme yhtyeen kanssa presidentiltä audienssia, jotta voisimme köh köh töhörörö levyn.

KARPO:
Mitä köh köh tapahtui?

NUMMINEN:
Kekkonen oli valmistautunut tilaisuuteen. Hän oli tuonut paikalle köh köh soittimen. Kun luovutimme köh köh, niin istahdimme heti kuuntelemaan Kekkonen-köh töhörörööh.

KARPO:
Miten köh köh suhtautui?

NUMMINEN:
Ei hän ainakaan minulle näyttänyt köh nyrpeää naamaa.

KARPO:
Eikö hän sanonut uskalletusta sanoituksesta sanaakaan, siinähän köh köh örh rohkeasti että ”Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa”! Örgh! Köh köh! Kökögöhöhöhö örh!

NUMMINEN:
Ei.

KARPO:
Mitä mieltä olette köh tämän päivän rockista?

NUMMINEN:
Olen seurannut köh köh, mutta kaipaisin siihen sitä terveyttä ja raikkautta mitä meillä aikonamme töhöröröröh oli.

Katuhaastattelussa

KARPO:
Köh köh örh, mitä mieltä olet rockista?

NUORI TYYPPI 2:
Mitä siitä. Mä kuuntelen rappia.

KARPO:
Mitä se on?

Toimitushuoneessa. Taka-alalla tietokoneen monitori, jossa näkyy sivu ”STOP! POLIISI”.

KARPO:
Köh köh köh on herättänyt levottomuutta poliittisissa päättäjissä ja kasvattajissa. Yhdysvalloissa ja valitettavasti jopa Suomessa köh köh örh on jopa asetettu soitto- ja myyntikieltoon. Miksi yhteiskunta haluaa käyttää köh köh järeitä toimia musiikkia vastaan? Halutaanko rock lakaista köh köh örh maan alle? Tehdäänkö köh köh örh tekemällä rikollista? Tätä asiaa on kysyttävä poliittisilta köh köh öghöh öh öh öh.

Eduskuntatalon edessä

KARPO:
Ulf Sundqvist, te olitte aikoinaan rocklaulun köh köh örh SM-kisoissa ja silti teistä tuli parlamentaarikko. Miten tämä on köh ögögöhöh?

SUNDQVIST (tiputustelineen vierellä):
Se oli kmyf yksinkertaista. Sillä hetkellä kun kmyf politiikkaan, rock-taustastani tuli kmyf kmyf vähäisin syntini.

KARPO:
Voitaisiinko köh ajatella, että öh köh valtiovalta toimillaan köh köh uskaltaisi tukea niinkin vaarallista ja epäilyttävää nuorisotoiminnan muotoa kuin köh köh örgh?

SUNDQVIST:
Minusta kmyf jo korkea aika. Me hyväksymme ja kmyf monia muitakin kulttuurin, myös populaarikulttuurin kmyf. Ei pidä luulla, että kmyf olisi niitä huonompi. Poliittisissa  kmyf kmyf nuorisojärjestöissä onkin esitetty kmyf suuntaisia ajatuksia. Luulen että muutaman seuraavan vuosisadan kuluessa tilanne kmyf korjaantuu.

KARPO:
Nykyisin, elämmehän jo 2000-lukua, köh köh örgh nuorison keskuudessa on syntynyt uusia köh köh virtauksia, sellaisia kuin tämä öö… punk. Mitä mieltä olette köh örgöhgöh tästä… punkista?

SUNDQVIST:
En tiedä kylliksi kmyf tuosta… mitä se kmyf oli… punkista… muodostaakseni kmyf, mutta se mitä olen kuullut, ei tietysti kmyf vaikuta. Se kmyf me teimme aikoinamme, oli jotenkin raikkaampaa ja terveempää.

Hautausmaalla. Hannu Karpo kumartuu hautakiven äärelle.

HAUTAKIVI (Haudantakaisella äänellä): Elämä on lyhyt, rock on.

KARPO: Köh köh örgh, Albert Järvinen.

Konserttisalissa. 165-vuotiaat rollarit sairaalavuoteissaan tapailevat playbackina Satisfactionia.

KARPON ÄÄNI:
Köh köh örgh on vierivä kivi, joka ei sammaloidu. Rock on olemassaoleva köh köh örghöh öh öh. Köh köh on tullut jäädäkseen. Köh on öh örgh örgh töhöröröh muuttava voima. Köh köh on sotaa välinpitämättömyyttä ja ennakkoluuloisuutta vastaan. Kuten moderni örgh köh kuuluu: Köhöh, rauha, rakkaus, siinä vasta köh köh köh kraaaaahhhh….

Loppuplanssi ruudussa: AJANKOHTAISTOIMITUS, YLEISTELEVISIO 2009 - Ensi viikolla teemana: Onko tanssi syntiä?

NYRKI JOULUMIES:
Taloudellinen urheiluruutu, hyvää iltaa. Helsingin pörssi suistui tänään sekasortoon. Syynä oli tuotantoyritys Oy Produkton ilmoitus, että se aikoo palkata työntekijän. Välittömästi ilmoituksen jälkeen kaikkien osakkeiden kurssi romahti 15%. Jääkiekkoanalyytikkomme Petteri Sihvonen kommentoi tilannetta. Petteri, mistä näin voimakas reaktio?

SIHVONEN:
Tällainen siirto on vastoin kaikkia ikiaikaisia markkinatalouden peruslakeja. Joka kerran kun yritykset vähentävät työntekijöitä, on nähty että niiden osakekurssi nousee. Nyt kun palkataan lisää työntekijöitä, on väistämätöntä että kurssi tippuu.

JOULUMIES:
Mutta miksi kaikkien muidenkin yritysten kurssit laskivat, eikä vain Produkton. Produktohan tässä on se, joka aikoo palkata työntekijän.

SIHVONEN:
Se johtuu siitä, että tällainen radikaali siirto saa markkinat epäilemään muidenkin yritysten pelikirjoja. Nyt tarvitaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, että markkinat uskovat, että muilla ei ole samanlaisia aikeita palkata työtekijöitä.

JOULUMIES:
Tapahtumat leviävät ilmeisen nopeasti. Frankfurtissa on tapahtunut notkahdus ja Lontoossa indeksi on pudonnut jo kymmenen prosenttia. Onko yksi suomalainen yritys nyt suistamassa koko maailmantalouden sekaisin?

SIHVONEN:
Kyllä se siltä vähän näyttää, ja se panee kysymään vakavasti, tunteeko Oy Produkto ollenkaan yhteiskuntavastuutaan asiasta.

JOULUMIES:
Osa-aikainen toimittajamme Liisa Ustalo kävi haastattelemassa Produkton toimitusjohtajaa Pirkka Palloa ja näin hän perustelee shokkipäätöstään.

PALLO:
Nyt täytyy muistaa, että Produkto on sikäli poikkeuksellinen firma, että me emme vain siirtele bittejä koneelta toiselle, vaan me valmistamme oikeaa tavaraa. Tämän oikean tavaran valmistamiseen tarvitaan työntekijöitä.

USTALO:
Mutta eikö päätöstä olisi voitu julkistaa maltillisemmin? Esimerkiksi olisitte voineet ilmoittaa, että harkitsette ensi alkuun 1/3 työntekijän palkkaamista.

PALLO:
Kun työntekijöitä palkataan, vaikka vain kolmasosaksi, niin ne 2/3 yleensä seuraa väkisin mukana.

JOULUMIES:
Paniikki leviää. Japanissa Nikkei-indeksi on pudonnut heti kaupankäynnin alettua 30 pistettä. Taustalla on pelko siitä, että japanilaiset eläkeläiset katsovat tilaisuutensa tulleen ja vaativat vanhoja työpaikkojaan takaisin. Petteri Sihvonen, kuinka pahaksi tilanne voi vielä päästä?

SIHVONEN:
Kyllä tämä nyt näyttää ennennäkemättömän pahalta. Yrityksiin ja valtiovaltaan ja valmentajiin kohdistuu valtavia paineita.

JOULUMIES:
Kansainvälinen Olympiakomitea on tuominnut työntekijän palkkaamisen urheiluhengen vastaisena tekona. Työpaikoistaan huolestuneet intialalaiset ovat mellakoineet Bangaloressa. 110 henkeä on tallottu hengiltä. Meillä on kansainvälinen kriisi!

SIHVONEN:
Minusta toimitusjohtaja Pallon on nyt osoitettava miehuullisuutta ja peruttava päätöksensä.

JOULUMIES:
Samaa vaatii myös Suomen hallitus. Pääministeri Vanhanen on matkustanut Brysseliin selostamaan tilannetta EU-maiden edustajille. Tapaus on viety jo EU:n tuomioistuimeen. Suomelta vaaditaan ennätyksellisiä korvauksia markkinahäiriöstä, epäterveestä kilpailusta ja siitä, että Matti Vanhasen sukat haisee.

SIHVONEN:
Saanko sanoa mitä tuli mieleen. Tämä olisi voitu välttää ainakin osaksi, jos puolustuksen etäisyys hyökkäysrintamaan ei olisi niin toivottoman pitkä kuin mitä se nyt on. Pitäisi olla enemmän rohkeutta haastaa vastustaja kaksinkamppailuihin. Peliväline on vallan väline, se pitää muistaa.

JOULUMIES:
Toimitusjohtaja Pallo on puhelimessa. Aikeenne palkata työntekijä on saanut aikaan pörssiromahduksen, kansainvälisen paniikin ja poliittisen kriisin. Aiotteko nyt perua päätöksenne?

PALLO:
…En…

JOULUMIES:
Ette vieläkään! Mitä pitää tapahtua että muuttaisitte mielenne, idiootti! Maailmanloppuako haluatte!

PALLO:
…mutta kun me tarvitaan työntekijä…

JOULUMIES:
Odottakaapa siellä. Tämä on viimeisin tieto. Brysselissä on päästy alustavaan ratkaisuun. EU lupaa tukea yrityksille, jotka peruvat aikomuksensa lisätä työvoimaa. Miltä tämä kuulostaa?

PALLO:
Siis, jos minä pistän setelitukun rekka-auton eteen ja sanon sille että alas kantaa tavaraa autoon, niin setelitukku alkaa kantaa?

SIHVONEN:
Markkinatalouden ikiaikaisten lakien mukaan tarkoitus ei ole tuottaa, tehdä, eikä valmistaa välttämättä yhtään mitään. Tarkoitus on on tehdä tulosta, jotta läntisen maailman eläkekassat saisivat rahaa maksaa eläkkeet. Se on talouden olemassaolon tarkoitus. Ymmärrättekö?

PALLO:
Mutta kun me tehdään tuotetta, jota ihmiset tarvitsee…

JOULUMIES:
Toimitusjohtaja Pallo. Yksi kysymys. Mitä teidän firmanne Produkto valmistaa?

PALLO:
Koirankeksejä.

(Sihvonen ja Joulumies kalpenevat vitivalkoisiksi. Joulumies nostaa käden ylös.)

JOULUMIES:
Nyt tiedän mitä tapahtuu. Odotetaan kymmenen sekuntia. Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi.

(Joulumiehen käteen kiikutetaan sähke.)

JOULUMIES:
Kuten arvata saattaa, eläinsuojelujärjestöt kautta maailman ovat rientäneet suomalaisen koirankeksivalmistajan tueksi. Buddhalaisissa temppeleissä munkit ovat ryhtyneet nälkälakkoon jotta painostustoimet suomalaista koirankeksivalmistajaa kohtaan perutaan. Englannin pääministerin asema horjuu, kun yleinen mielipide on kääntynyt häntä vastaan. Suomen hallitus harkitsee valtion tukiaisia, jotta Produkto Oy voisi palkata peräti kaksi työntekijää. Kansainvälinen Olympiakomitea kehottaa Suomea hakemaan talvikisoja.

SIHVONEN:
Tämä on täysin markkinatalouden ikiaikaisten lakien mukaista. Nyt pitäisi hyökätä kolmella sektorilla eteenpäin sentterin kautta ja huolehtia kenttätasapainon säilymisestä…

Viralliset illalliset Ranskassa kattokruunujen loisteessa. Pitkän pöydän äärellä muiden joukossa rinnakkain pääministeri ja ulkoministeri. Herrat keskustelevat keskenään vain toisesta suupielestä puhuen, koska tilanne on kiusallinen.

VANHANEN:
Voi itku.

STUBB:
No?

VANHANEN:
Näiden piti olla tavalliset työillalliset, mutta täällä pidetäänkin puheita. Kohta tulee meidän vuoro. Etkö sinä voisi pitää puhetta?

STUBB:
Sinä se pääministeri olet.

VANHANEN:
Kyllä mä puhuisinkin, jos ei oltaisi Ranskassa. Nämä ranskalaiset aina haluaa että niille puhutaan ranskaa. Minä en osaa ranskaa yhtään.

STUBB:
Sano vaan oui, non ja oo lalaa. Ne sinä osaat kyllä.

VANHANEN:
Juu juu, randevuu. Mutta ei niistä puhetta saa…

STUBB:
Hys!

VIERUSTOVERI:
Monsieur Vanjaneee?

VANHANEN:
Oui!

VIERUSTOVERI:
C'est un plaisir de vous voir ici.

VANHANEN:
Non!

VIERUSTOVERI:
Excusez moi?

VANHANEN:
Oo la laa! Randevuu.

VIERUSTOVERI:
…

VANHANEN (jälleen Stubbille):
Nyt riittää. Muutan nimekseni Matti Vanhenen. Jokainen minuutti täällä harmaannuttaa hiuksiani vuoden verran.

STUBB:
Kuule. On yksi niksi. Huomasin että tuossa salin vieressä on iso kirjasto.

VANHANEN:
Niin.

STUBB:
Kun kohta ruokalaji vaihtuu ja porukka käväisee veskissä, niin mene kirjastoon. Ota jokin vanha ja arvokkaan näköinen ranskalainen kirja ja siteeraa siitä. Siitä saat puheen.

(Lyhyt tauko.)

VANHANEN:
On se parempi kuin ei mitään. Kunhan vaan se ei ole puhelinluettelo.

STUBB:
Mikä tahansa klassikko käy, luulen mä. Sanot vaan alkuun Mesdames et messieurs, un grande  kirjailija francaise öö escirit…

VANHANEN (kirjoittaa muistiin)  
Mitä on kirjailija ranskaksi?

STUBB:
Muistan ihan kohta. Nyt muistan. Auteur.

VANHANEN:
Mesdames et messieurs, un grande auteur ranskalainen esciscirit…

STUBB:
Ecritiztitit.

VANHANEN:
Hyvät naiset ja herrat, suuri ranskalainen ateria kitisee. Menen hakemaan sen kirjan…

(Vanhanen menee.)

STUBB:
Ei huono. Tämä voi toimia.

(Vanhanen palaa.)

STUBB:
Just ajoissa. Ei kai se ole puhelinluettelo.

VANHANEN:
Näkyy olevan romaani.

STUBB:
No sitten luet valikoidusti eri lukujen ensimmäisiä kappaleita. Lukujen ensimmäisissä kappaleissa on aina niitä filosofisia ajatuksia. Ne toimii joka paikassa.

VANHANEN:
Randevuu.

STUBB:
Randevuu ei tarkoita kuule samaa kuin oolrait.

VANHANEN:
Eikö? Mitä se sitten on?

STUBB:
Se--- nyt on vuorosi.

VANHANEN (nousee seisomaan ja avaa kirjan):
Mesdames et messieurs. Un grande randevuu francaise escribixitcit den följande.

(Vanhanen vilkaisee huolestuneena Stubbiin. Stubb huitaisee kädellä että anna mennä vaan.) 

VANHANEN:
”Ce fut Curval qui, ce matin-là, fut se prêter aux masturbations de l'école, et comme les jeunes filles commençaient à faire des progrès.”

(Stubb vilkuilee yleisön reaktioita)

VANHANEN (selaa eteenpäin):
”Duclos avertit ce matin-là qu'elle croyait prudent, ou d'offrir aux jeunes filles d'autres plastrons pour l'exercice de la masturbation que les fouteurs que l'on y employait.”

(Hihitystä ja muutama naurahdus. Stubbin kasvoilla viivähtää tutkimaton ilme.)

STUBB (kuiskaa):
Sano jotain presidentistä.

VANHANEN (selaa eteenpäin ja löytää tutun sanan lauseen alussa):
”Le président, qui couchait cette nuit-là avec sa fille Adélaïde s'en étant amusé jusqu'à l'instant de son premier sommeil.”

(Matala hörähdys)

VANHANEN (taas suupielestä):
No, miten meni.

STUBB (ottaa kirjan ja katsoo):
Ihan hyvin, ottaen huomioon että tämä oli taatusti ensimmäinen kerta kun Ranskan presidentin tarjoamilla illallisilla luettiin ääneen markiisi de Sadea.

(hiljaisuus)

VANHANEN (iloissaan):
No hyvä ettei paikalla ollut amerikkalaisia!

STUBB:
Randevuu…

TOIMITTAJA:
Työttömien rauhoitusaika päättyy. Työttömiä saa metsästää ensi vuoden loppuun asti lähes kaikkialla maassa. Vaarallinen alue: 10 merinpeninkulmaa Virolahdesta etelään sektorilla, jonka vasen raja kulkee reittiä Hamina - Kaskinen – Tornio – Kemijärvi. Ahvenanmaalla työttömien metsästys on yhä kielletty, koska maakunta on valitettavasti demilitarisoitu.
Toimittajamme kävi tapaamassa työttömien metsästykseen osllistuvia ja kyseli heidän tunnelmiaan jahtikauden alkaessa.

HAASTATTELIJA:
Täällä Lahti ja työttömien metsästys. Vuorineuvos Balalaikka, mitä odotuksia teidän jahtiseurueellanne on näin metsästyskauden alussa?

VUORINEUVOS:
Tämähän on ensinnäkin tavattoman hyvä työttömyysvuosi. Näin runsaita kantoja on esiintynyt viimeksi 1990-luvun alussa. Silloin 90-luvulla tosin tehtiin se virhe, että työttömät metsästettiin lähes loppuun.

HAASTATTELIJA:
Rauhoitusvuodet ovat siis tehneet työttömille hyvää.

VUORINEUVOS:
Ehdottomasti. Tässä välillä alkoi touhu jo tympäistä, kun tähtäimeen sai vain pelkkiä kausilomautettuja. Nyt alkaa taas homma maistua, kun on mistä valita.

HAASTATTELIJA:
Ketkä kaikki metsästävät työttömiä? Pitääkö olla yhteiskunnallisesti ansioitunut ja hyväosainen, esimerkiksi paperiliiton puheenjohtaja, jotta pääsee mukaan metsästämään? 

VUORINEUVOS:
Ei suinkaan! Ei todellakaan. Työttömien metsästys sopii kaikille. Sillä on potentiaalia koko kansan huviksi. Täälläkin on paikalla paitsi nyt poliitikkoja, liikemiehiä, ja työmarkkinaedustajia, myös aivan tavallisia ihmisiä, lapsiperheitä ja maallikkosaarnaajia. Erityisesti ilahduttaa, että työttömien metsästys on kovassa nousussa eläkeläisten keskuudessa. Mitä nuorempi työtön, sitä herkullisemmin se eläkeläiselle maittaa. Onpa täällä myös muutama ammattimainen headhunter. Nuo hilpeät veikot tuolla, joiden lanteille on ripustettu pääkalloja.

HAASTATTELIJA:
Kuinka jahti käytännössä tapahtuu?

VUORINEUVOS:
Käytämme erilaisia syöttejä. Hyvä syötti on esimerkiksi jahtimakkara tai maksalaatikko, viimeinen myyntipäivä eilen. Asetetaan se näkyvälle paikalle muovikassissa kaupan roskalaatikon lähelle. Sillä aikaa kun työtön availee muovikassia, isketään kimppuun.

HAASTATTELIJA:
Työttömien metsästys ei siis ole kallis harrastus.

VUORINEUVOS:
Ei todellakaan, Siihen tarvitaan vain suunnitelmallisuutta ja aikaa.

HAASTATTELIJA:
Kuinka varaudutaan siihen, että työttömiä ei tällä kertaa metsästettäisi sukupuuton partaalle?

VUORINEUVOS:
Se vaara on aina olemassa, mutta kuka nyt sellaista haluaisi. Jos työttömiä ei olisi, niin  joutuisimme syyttämään kaikesta itseämme. Se ei ole kivaa.

HAASTATTELIJA:
Mihin metsästettyjä työttömiä voidaan sitten käyttää?

VUORINEUVOS;
Perinteisesti niistä tehdään soppaa, mutta myös säilykkeiden valmistaminen on tullut yhä suositummaksi. Monet valmistavat työttömistä taljoja, vaikka työttömien nahka ei ole kovin monikäyttöistä. Olen monta kertaa yrittänyt ehdottaa vaimolle, että miltä tuntuisi työttömästä tehty turkki, mutta hän ei ole lämmennyt ajatukselle. Työttömistä saa myös hyviä jalkapalloja.

HAASTATTELIJA:
Kiitoksia.

VUORINEUVOS:
Saako lähettää terveisiä?

HAASTATTELIJA:
Totta kai.

VUORINEUVOS:
Terveiset Iiro Viinaselle, vanhalle alan veteraanille. Sinun puolen miljoonan pään ennätystäsi on vaikea rikkoa. Terkkuja myös Esko Aholle ja Mauno Koivistolle.

HAASTATTELIJA:
Ja takaisin studioon.

Näyttämö: Suuryrityksen kokoushuone. Seinällä kaksi kaaviota. Toisessa tasaisesti laskeva käyrä, toisessa tasaisesti nouseva käyrä joka lopussa taittuu tasaiseksi. Paikalla viisi henkilöä.

PUHEENJOHTAJA:
Arvoisat johtokunnan jäsenet. Arvasin että tässä käy näin. Viimeisimmät tunnusluvut osoittavat, että väkeä pitää edelleen vähentää, jotta osakekurssi saadaan nousuun. Kuten huomaatte, olemme onnistuneet henkilöstövähennyksissä mainiosti. Vielä vuonna 1990 meillä oli palkattua työvoimaa 12000 henkeä. Tänään viisi. Kuitenkin viimeaikaisen kurssikehityksen valossa olemme polkeneet paikallaan. Joudumme siis vähentämään edelleen 20% henkilöstöstä saadaksemme tilanteen paranemaan. Niinpä, hyvät ystävät, kysymys kuuluu: kuka lähtee?

JÄSENET:
(Riitelyä)

PUHEENJOHTAJA:
Hiljaisuutta, hiljaisuutta, pyydän. Arvasin että tässä käy näin. Siksi varasinkin tähän tilaisuuteen muutamia vaihtoehtoisia menettelytapoja asian ratkaisemiseksi. Jonkun on lähdettävä, mutta menetelmästä vain on epäselvyyttä. Tarjoan seuraavia vaihtoehtoja: (poimii pöydän alta esiin tavaraa yksi kerrallaan)
Keppi.
Porkkana.
Uusi lukkosarja ja siihen sopiva avain.
Pitkä tikku.
Pistooli.

JÄSENET:
(Riitelyä siitä kuka saa pistoolin)

PUHEENJOHTAJA:
Hiljaisuutta, hiljaisuutta, pyydän. Arvasin että tässä käy näin. Siksi otinkin mukaan viisi pistoolia, olkaa hyvät. Jokaisessa aseessa on yksi luoti. Nyt kuunnelkaa tarkasti, menettelemme seuraavasti. Jokainen ottaa ensin oman aseen. Noin. Sen jälkeen vetäydymme pöydän äärestä. Tällä tavalla. Nyt, kun kohta sammutan valon, saa ampua. Kun viisi laukausta on ammuttu, sytytän valon uudestaan ja katsomme mikä oli tulos. Sopiiko? Hyvä. Jos olette valmiit…

Valot sammuvat. Kuuluu viisi laukausta. Puheenjohtaja sytyttää valon. Kokoushuoneessa näkyy neljä ruumista, osa voipuneena pöydän ääreen, loput ketarat ojossa lattialla. Puheenjohtaja ottaa pistoolista kuudennen luodin pois ja hymähtää.

PUHEENJOHTAJA:
Arvasin että tässä käy näin. Liiketoimissa pärjää se, joka osaa panostaa.

Kohta selviävästä syystä tavalliseen asuinhuoneiston keittiöön sijoittunut asiallinen, perinteisen akateemisen näköinen herrasmies puhuu englantilaiseen tapaan vilkkaasti ilmehtien ja käsillä eläytyen. Ruudussa näkyy teksti ”ALAN GREEN$PAN, taloustieteen nobel 1942”.

GREENSPAN:
Perinteisessä katsannossa taloustieteessä on ajateltu, että pääomavirrat kulkevat kuin vesi astiasta toiseen. Mitä tämä tarkoittaa? Sallikaa minun havainnollistaa.

Greenspan ottaa pesuvadin ja laskee siihen vettä hanasta. Kun vati on täynnä, hän esittelee sen kameralle.

GREENSPAN:
Tässä vadissa on nyt tuotannollisen toiminnan peruspääoma. Vesi, tässä tapauksessa raha, on se voiteluaine, joka laittaa talouden liikkeelle. Kun me pumppaamme tämän volyymin sisälle talouden monimutkaiseen putkistoon, se alkaa pyörittää kansantaloutta. Kuinka se tapahtuu? Katsotaanpa!

Greenspan kaataa veden lavuaariin ja tarkastelee sen katoamista.

GREENSPAN:
Minne se katosi? Mitä se tekee? Seurataanpa sen liikkeitä!

Greenspan pistää juoksuksi ja ravaa innoissaan rappukäytävää alas vauhdilla. Päädymme talon kellariin. Kellarissa näkyy kaksi isoa putkea.

GREENSPAN:
Tätä kautta pääomat pääsevät markkinoille. Tämä ensimmäinen venttiili tässä (osoittaa punaista säätöpyörää) on liikevaihtovero! Sitä säätämällä voimme vaikuttaa siihen, kuinka paljon vettä kulkee tästä putkesta tänne!

Greenspan hurjastelee potkulaudalla kadulla, heittää potkulaudan syrjään, avaa viemärinkannen suurin ponnisteluin ja laskeutuu alas lamppukypärä päässään. Siirrymme alas viemäreihin.

GREENSPAN:
Tämä suuri putki johtaa valtion kassaan tuonne. Siitä kulkee takaisin tämä silmukka, joka palauttaa osan valtion vesivirrasta takaisin järjestelmään. Tuo putki, jota ei ole merkitty karttoihin, johtaa vedenpuhdistuslaitokseen. Se tarkoittaa siis rahanpesua. Seurataanpa mitä kaikkia sivuhaaroja valtion putkella oikein on!

Greenspan harppoo tunnelissa eteenpäin ja osoittaa sormellaan valtavaa putkea, joka johtaa pääputkesta ylös.

GREENSPAN:
Eduskunnan lisärakennus!

Greenspan harppoo eteenpäin. Vastaan tulee pieni ohut pilli, joka mutkittelee sivulle.

GREENSPAN:
Kas, opintotuki!

Greenspan harppoo eteenpäin. Vastaan tulee suuri venttiili, josta valuu hukkaan norona vettä.

GREENSPAN:
Tässä edessämme on suuri sulku. Tämä venttiili edustaa eläkekassoja. Näkyy olevan jonkin verran hävikkiä. Jos me säätäisimme sitä vähän, niin… ngggg grrrhhhh… ruostunut kiinni.

Greenspan päätyy viemärin suulle, jossa putki johtaa mereen.

GREENSPAN:
Ja tässä! Tässä meillä on taloudellisen toiminnan lopputulos! Miljoonien ja taas miljoonien ihmisten työ ja uuttera ponnistelu on johtanut tähän! Täällä taloudellinen järjestelmä, jokaikinen taloudellinen järjestelmä, johtaa yhtäläiseen lopputulokseen. Täällä putken päässä on mahdollisuus nauttia työn ja talouden aikaansaamista hedelmistä!

Greenspan ottaa hymyillen taskustaan lasin ja täyttää sen viemäriputkesta ulos juoksevalla vedellä. Hän vie lasin huulilleen ja maistaa. Sitten hän vääntää suuta, sylkäisee veden pois ja heittää lasin menemään. Greenspan poistuu yökkien paikalta.

Ryhmä sokeita mustat lasit silmillä ja keppi sivulla istuvat luokassa. Muutamalla voi olla mukanaan koira valjaissa. Liitutaulun päällä on iso kuvataulu, jossa on kuvattuna pistekirjoitusaakkoset.

1. näytös

Opettaja astuu luokkaan.

OPETTAJA:
Tervetuloa tänne työvoimatoimiston järjestämälle pistekirjoituskurssille. (Ottaa karttakepin ja osoittaa taulua.) Tämä on A.

Sokeat pulpeteissa katsovat eteensä.

2. näytös

Opettaja, tällä kertaa pikku-Hynkel viiksissään marssii tarmokkaasti luokan eteen, kipaisee salamana tutkimaan oppilaiden pulpetit ja kassit, könyää katsomaan mitä kaapin päällä on, tutkii opettajanpöydän laatikot, kurkistaa verhojen taakse, repäisee liitutaulun seinästä ja katsoo mitä sen takana on, mäiskäisee liitutaulun takaisin paikalleen (missä se ei tietenkään pysy vaan rojahtaa hetken päästä alas) ja asettuu luokan eteen ja rykäisee.

OPETTAJA:
Tarkistin vain, onko täällä jotakin mikä pitäisi kieltää.

Sitten hän tempaisee voimallisella otteella karttakepin ja alkaa paukuttaa oppia lähinnä huutaen.

OPETTAJA:
Tervetuloa SDP:n järjestämälle pistekirjoituskurssille! Turpa kiinni! Tämä on aa! Lausukaa yhdessä aa!

SOKEAT:
Aa…

OPETTAJA:
Opetelkaa huomiseksi lausumaan aa! Perkele! Luuletteko olevanne jotakin!

SOKEA:
Anteeksi…

OPETTAJA:
Mitä?

SOKEA:
Minä osaan sanoa jo aa. Aika moni täällä osaa sanoa aa. Minä ajattelin…

OPETTAJA:
Te ette ajattele! Te ajattelette kun minä annan luvan! Yhteisöllisyyttä tänne kaivataan, eikä mitään perkeleen sooloilijoita! Yhteisöllisyyttä, tajuatteko, ja tällä (heristää keppiä) ajan sen yhteisöllisyyden kalloonne! Tästä hyvästä saatte toistaa aan! Vielä kerran, joukolla! Aa!

3. näytös

Opettajaa ei näy eikä kuulu. Pöydällä on iso kyltti jossa lukee ”Tervetuloa kokoomuksen järjestämälle pistekirjoituskurssille. Tämä on A. Ensi kerralla opettelemme B:n. (hymiö)”. Sokeat kääntelevät päätään ja kuulostelevat tapahtuisiko jotakin.

4. näytös

Pieni kuivakka henkilö jolla on vihainen perusilme, tulee luokan eteen ja katselee oppilaita kaula kenossa kuin ilmapiiriä nuuhkien.

OPETTAJA:
Haistakaa sianperse. Tämä on vasemmistoliiton järjestämä pistekirjoituskurssi. Tutustutaan aluksi toisiimme. Sinä siellä, kuulutko ay-liikkeeseen?

SOKEA:
En.

OPETTAJA:
Ulos täältä! Entä sinä? Kuulutko ay-liikkeeseen?

SOKEA:
En tietenkään. Minähän olen työtön.

OPETTAJA:
Helvettiin täältä, saatanan sika! (Alkaa huitoa sokeita karttakepillä.)

5. näytös

Tanakka, punakka ja kukaties hanakka mieshenkilö henkseleissään saapuu luokan eteen ja katselee oppilaitaan avoimen ylimielisesti.

OPETTAJA:
Haistakaa sianperse.

SOKEA:
Taasko?

OPETTAJA:
Jaha, täällä on oikea puhemies. Sanopa sinä siinä kun kerran ääneen haluat, kuinka moottorisaha käynnistetään.

SOKEA:
Mistä minä tiedän.

OPETTAJA:
Niinpä niin. Sitä halutaan oppia pistekirjoitusta, eikä edes tiedetä kuinka moottorisaha käynnistetään.

SOKEA:
En näe asioilla yhteyttä…

OPETTAJA:
Et varmaan näe. Sokeako olet?

(Hämmentynyt hiljaisuus.)

OPETTAJA:
Odottakaapa hetki.

Opettaja käy kääntymässä käytävässä ja palaa, aivan oikein, moottorisahan kanssa.

OPETTAJA:
Tässä on vetokahva. Tässä on ryyppy. Tässä on turvalukko. Saha viritetään näin. Ja nyt…

Kauhea prutputus. Savu alkaa täyttää luokan. Opettaja huutaa saadakseen äänensä kuuluviin:

OPETTAJA:
TERVETULOA KESKUSTAN JÄRJESTÄMÄLLE PISTEKIRJOITUSKURSSILLE!

6. näytös

Homssuinen nainen jolla on vetelän empaattinen perusilme, saapuu luokan eteen.

OPETTAJA:
Oikein oikein paljon ja lämpimästi tervetuloa vihreiden järjestämälle pistekirjoituskurssille. Mutta ennen kuin aloitamme, niin olisi tärkeää pohtia yhtä kysymystä. Miten te sokeat suhtaudutte vastaantulijaan, lähimmäiseemme, joka on selvästi maahanmuuttajan näköinen?

SOKEAT:
(hämmentynyt hiljaisuus)

7. näytös

Kiukkuinen mustiin pukeutunut opettaja tulee ovesta ja alkaa tiuskia.

OPETTAJA:
Hävetkää! Teillä ei ole moraalia. Te kuvittelette että teillä on oikeus itsekkääseen hedonismiin. Te luulette, että teille tulee tarjota palveluita ja apua. Elämä ei kuulkaa ole sitä, että siinä vaan istutaan ja odotetaan että jotakin tapahtuisi. Jumala auttaa sitä, joka auttaa itseään, mutta teillä kurjilla ei ole uskoa eikä selkärankaa. Saatana, että vihaan teitä! Turpa kiinni tai isken kirjalla päähän! … Tervetuloa kristillisten järjestämälle pistekirjoituskurssille. Jota te ette ansaitse.

SOKEA:
Se on totta.

OPETTAJA:
Mitä?!

8. näytös

Rennosti pukeutunut kohtelias ja hymyilevä nuorimies saapuu ovesta sisään.

OPETTAJA:
Hejssan! Välkommen. Den här kursen är organiserat av Svenska Folkpartiet. För att sakerna skulle gå på flytande sätt, borde vi förstå varandra. Jag heter Staffan, och på svenska den här bokstaven heter A. A liksom absurd. Kan ni upprepa? Absurd.

SOKEAT:
Absurd.

OPETTAJA:
Utmärkt! En gång till, det är roligt att lära sig, inte sant? Absurd!

SOKEAT:
Absurd…

Olen aina hyvin kiinnostunut, kun sarjakuvat ja animaatiot otetaan esille valtakunnan ylimmän lakia säätävän elimen taholta. Heti kun kuulen, että sellaisia hankkeita on vireillä, alan teroittaa sapeliani, sillä näistä taiteenlajeista käytävän keskustelun sävy on joka kerta kielteinen. Historiallista kokemusta asiasta on runsaasti. Kun valtakunnan viisaiksi ja taitaviksi tunnetut valiokansalaiset pääsevät puhumaan asiasta kunniansa ja omantuntonsa kautta, suomeksi sanottuna kaikessa silmittömässä hulluudessaan, he eivät tunne älyllisiä eikä emotionaalisia estoja nähdä sarjakuvat ja animaatiot suurena vahingollisena turhuutena. Maamme suuren ja kunnioitettavan naSDP-mäisen perinteen mukaisesti ne pitäisi itse asiassa hetimiten kieltää lailla.

Kiristysdemokraattien entinen puheenjohtaja Bjarne Kallis on tehnyt eduskuntakyselyn Vihreä Lanka –nimisen puolueellisen lehtirievun sarjakuvasta. Gazan taistelujen aikaan julkaistussa stripissä sarjakuvan päähenkilö ja Muppet Shown Gonzoa muistuttava ukkeli katselevat kuusisarkaraista tähteä ja hakaristiä. Dialogi: ”Tämä kuusisakarainen symboli on ruvennut muistuttamaan... tätä toista nelisakaraista symbolia.” ”Etteivät vain olisi serkuksia.”

Ote: http://www.hs.fi/grafiikka/1135242884450

4.2.2009 Bjarne Kallis teki asiasta kirjallisen kysymyksen oikeusministerille. Kysymyksen johdannossa hän mainitsee: ”Vaikka kolmikuvaisen sarjakuvan ensimmäisessä kuvassa mukana onkin Israelin lippu, keskustelu käydään sen jälkeen kahdesta symbolista. Toinen symboli on kansallissosialistien symboli, toinen juutalaisten symboli. Pääongelma on se, että sarjakuva loukkaa koko juutalaista kansanryhmää. Kaikkia juutalaisia pidetään sarjakuvassa kollektiivisesti vastuussa Israelin valtion tekemisistä.” Itse kysymys kuuluu: ”Mihin toimenpiteisiin tulee ryhtyä, että perusteluissa mainittu kokonaisten kansanryhmien loukkaaminen lehdistössä saadaan loppumaan?”

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joka toisessa asiassa törttöillyt viheliäinen oikeusministerimme joutuu grillatuksi. Mutta aihe on hölmö.

Jos ihminen suureksi onnettomuudekseen ottaisi asiakseen elää maailmassa elämänsä läpi loukkaamatta milloinkaan ketään missään, olisi parasta istua tuolilla hiljaa koko elämänsä, ja sekin loukkaisi niitä, joiden mielestä pitäisi olla tekemässä jotakin tuottavaa hyödyllistä työtä eikä vain istua tuolilla.

Mitähän mieltä Bjarne Kallis mahtaa olla Veikko Huovisesta?

"Ainakin Israelin kansa on vetänyt omat johtopäätöksensä. Se ei salli ilman taistelua tappaa ainoatakaan kansalaistaan. Ennen kuin Israelin juutalaisia uudestaan viedään tuhoamisleireille, käydään erinomaisen verinen ja epätoivoinen sota, johon osallistuvat vanhukset, naiset ja lapsetkin asekuntoisten miesten rinnalla.

Asiaa mutkistaa kuitenkin eräs seikka, jonka ohella kuulemme jostain neljännesvuosisadan takaa kääkättävän ivanaurun pikku viiksien alta, saatananpojan naurun...

Sillä eivätkö Israelin armeijan sotilaat muistuta jostakin ennen nähdystä? Missä olemmekaan nähneet noita panssarivaunujoukkoja, jotka tekivät nopeita iskuja? Missä olemmekaan nähneet lentäjiä, jotka yllättäen tulivat vihollisen lentokenttien ylle ja tuhosivat lentokoneet kiitoradoille..."

Veikko Huovinen: Veitikka (1971)

Jos näinkin vanhoja, iänikuisia, ja puolikuoliaaksi kuluneita rinnastuksia on nykyään väärin esittää, kiristysdemokraatit voisivat mielestäni lyödä rehellisesti korttinsa pöytään ja esittää luettelon kaikista samantapaisia ajatuksia esittävistä tieto- ja kaunokirjallisista teoksista. Sen jälkeen he saisivat luvan kertoa, mitä niille pitäisi heidän mielestään tehdä. Lukitaanko ne kirjaston myrkkykaappiin, vedetäänkö ne varastoon, käydäänkö ne keräämässä kansalaisilta kotietsinnöissä, vai poltetaanko ne yksinkertaisesti kokossa? Alanko keitellä tässä kahvia siltä varalta että SDP-KDP:n Gestapo tulee käymään tai Kimmo Stasi saapuu utelemaan teletunnistetietoja? Pitäisiköhän Veikko Huoviselta peruuttaa hänen saamansa valtion kirjallisuuspalkinnot?

Lehtitietojen mukaan Kallis on taannoin kunnostautunut esittämällä, että television käyttömaksu pitäisi sitoa yhtiövastikkeeseen tai vuokraan. Toisin sanoen mikään mahti maailmassa ei voi pakottaa kansalaista hankkimaan kiinteistöönsä leivinuunia tai pesukonetta, ei edes sähköä, mutta televisiosta on maksettava, katsoi sitä tai ei. Tämän ehdotuksen totaalisuus tuo mieleen elävästi 1970-luvun nordenstrengiläiset mielipiteet, joiden mukaan tietyissä oloissa valtiovallalla olisi oikeus kieltää kansalaisia seuraamasta ulkomaisia radio- ja tv-lähetyksiä. Osmo A. Wiio huomautti tuolloin, että Neuvosto-Viron asukkaiden ei tarvitse anoa ministerineuvoston lupaa katsoakseen Suomen televisiosta Peyton Placea. Tiedustelinkin tässä herra Kallikselta, onko hänellä ideoita sen suhteen, mitä sanomalehtiä minun olisi hänen mielestään pakko tilata, mutta hän ei vastannut kysymykseen.

Minullapa onkin ehdotus. Kun kerran suomalaista televisio-ohjelmaa on vastaanotettu maamme rajojen ulkopuolella vuosikymmenet, niin kannattaisi tutkia voisiko Yleisradion talousvaikeuksia helpottaa siten, että Suomi esittäisi Virolle, Venäjälle, Ruotsille ja Norjalle laskun niistä lukemattomista vuosista, jolloin näiden maiden kansalaiset ovat seuranneet maamme televisiolähetyksiä maksamatta lupamaksua. Sillä kuinka suuri osa näiden maiden kansalaisista on lähetyksiä seurannut, on luonnollisesti yhtä vähän tekemistä asian kanssa kuin sillä, kuinka paljon tai olemattomasti kiinteän osoitteen haltija seuraa Yleisradion tv-ohjelmaa.

Toivoa sopii, että sarjakuva-aiheista keskustellaan televisiossa jatkossakin mahdollisimman vähän. Kun Ville Rannan Muhammed-sarjakuva otettiin esille TV2:n Ajankohtaisessa Kekkosessa, siitä näytettiin vain muutama välähdys. Ville Ranta oli esiintynyt ohjelmassa siinä uskossa, että sarjakuva olisi esitetty katsojille. Kun asiasta keskusteltiin studioyleisön kesken, kukas siellä olikaan tapauksesta puhumassa: maailman valo, kansanedustaja Irina Krohn, joka korosti että hän ei ole tutustunut sarjakuvaan ollenkaan.

Se ei hillinnyt häntä sekuntiakaan puhumasta silti.

Onneksi Irina Krohn ja Susanna Rahkonen, jotka olivat mukana eduskunnan hiusverkoston nimissä Dragon Ballista tehdyssä eduskuntakyselyssä, eivät enää osallistu lainsäädäntötyöhön eduskunnassa. Jumala on siis sittenkin olemassa. Iltarukouksessani aion muistaa tästedes myös herra Kalliita.

Nyt lähden anime- ja roolipelitapahtuma Traconiin. Se on Tampereella. Se on valitettavaa, mutta sillekään en voi mitään.

Tai: Päivän kalapuikko.

Viime aikoina suomalaisissa kouluissa ilmenneiden käytöshäiriöiden johdosta on syytä ottaa käyttöön uusi koulun ohjesääntö, jolla pyritään tekemään koulutyöskentelystä sekä oppilaiden että kouluhenkilökunnan kannalta mielekästä ja hyvin järjestäytynyttä.

1. pukeutumissääntö

Jokainen oppilas kantaa punaista sukkaa oikeassa korvassa. Punaista sukkaa ei saa kantaa vasemmassa korvassa, eikä toisenvärinen sukka tule kysymykseen. Jos sukka ei pysy oikeassa korvassa, se voidaan kiinnittää siihen kuminauhalla, solmulla tai muulla vastaavalla tavalla. Jos sukan väristä on epäselvyyttä, asiaa voidaan tutkia kouluneuvoston sukkatyöryhmässä.

Pukeutumissäännön tarkoitus on sosiaalistaa oppilas pienestä pitäen yhteiskunnan toimivaksi jäseneksi ja harjaannuttaa hänet kunnioittamaan olemassaolevia sääntöjä ja asetuksia.

2. tervehtimissääntö

Opettajan saapuessa luokkaan oppilaat nousevat seisomaan ja hyppelevät yhdellä jalalla lausuen samalla tahdikkaasti yhdessä tervehdyksen ”mun mummuni muni mun mammani”. Kun opettaja on tyytyväinen tervehdykseen, hän antaa oppilaille luvan istua. Jos tervehdys ei vastaa vaatimuksia, se voidaan opettajan kehotuksesta uusia.

Tervehtimissäännön tarkoituksena on perehdyttää oppilas pienestä pitäen siihen, että yhteiskunnan toimivuus paranee, kun ylempiä ja esivaltaa kunnioitetaan.

3. ulkoilusääntö

Välituntien aikana ollaan ulkona täsmälleen 12 minuuttia 30 sekuntia kaikissa sääolosuhteissa. Jokaisella oppilaalla on velvollisuus leimata kellokorttinsa ulos poistuessa ja sisään tullessa. Ulkoiluajan pituus tarkitsetaan kellokortista. Yli 10% virhemarginaalin menevä liian lyhyt tai liian pitkä ulkoiluaika johtaa kurinpidollisiin seuraamuksiin.

Ulkoilusäännön tarkoituksena on iskostaa oppilaan mieleen, että nykyaikaisessa työyhteisössä pärjäämisen edellytys on molemminpuolinen joustavuus.

4. ruokailusääntö

Näiden rätinkien mukaan sinulla ei voi olla nälkä. Jos olet kiltti, keittäjä voi antaa sinulle silakan, jolla pärjää puoli vuotta.

Lisämateriaalia

Suomalaisessa lastentarhassa on rangaistu lapsia sulkemalla heidät komeroon ja pakotettu heitä syömään omaa oksennustaan.

Lasten"suojelu"järjestöt eivät tietenkään ehdi joka paikkaan. Lasten hyvinvointia turvatessaan heillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin pitää silmällä lastentarhojen ja koulujen henkilökuntaa, jonka ohjenuorana on management by perkele. He ovat liian varattuja keskittyessään suurempaa mielenkiintoa ansaitseviin kysymyksiin, olennaisiin ja tärkeisiin asioihin, joista aivan ensimmäiseksi on mainittava tarve kyylätä lehtikioskin luona, näkyisikö sarjakuvissa tissejä.

J'accuse.

Dragon Ballista seurasi eduskunnan naisverkoston eduskuntakysely, lasten"suojelu"järjestöjen kannanotto ja lukuisia haastatteluja. Nyt ei kuulu yhtikäs mitään. Miksi pitäisikään. On oletettava, että he ovat saavutuksiinsa erittäin tyytyväisiä. Juuri näiltä, Jumalan omin käsin Suomen kansan erityiseksi rangaistukseksi poimimilta asiantuntijoilta nämä suuret ammattikasvattajat ovat ohjenuoransa saaneetkin. 2000-luvun ajan on ansioituneilta kasvatuksen, opetuksen ja psykologian asiantuntijoilta ja oppituolien haltijoilta saatu uupumukseen asti kuulla, että ainoat taikasanat jotka ratkaisevat kaiken, ovat kuri, rajat ja auktoriteetti. Tätä on haluttu. Nyt tiedämme seuraukset. Pullamössöä ei totisesti suosita. Sitä ei ole lupa syödä ennen kuin se on kerran oksennettu ulos.

En halua dramatisoida. En välittäisi liioitella. Kun nyt kirjoitan, että tämä ammattikasvatuksen linja saa luvan päättyä Suomen tasavallassa täsmälleen tähän tai muuten se on vallankumouksen paikka, niin kirjoitan mielestäni itsestäänselvän, aivan yksinkertaisen ja arkisen toteamuksen. Yhtä arkista on mielestäni todeta, että vastustan tässä ajattelua, jossa nämä gangsterijärjestöt ja poliitikot ovat olleet innolla rinta rinnan mukana ja että viestini heille kuuluu, että ihmiskunnan hyvän nimissä heidän on täysin luvallista ja aiheellista vaihtaa alaa hyvän sään aikana. Seuraavaksi heille tarjoutuu tilaisuus uusille ammatinvalintasuunnitelmille kaltereiden takana. Sellaiseen luulisi sisältyvän heitä miellyttävää kuria, rajoja ja auktoriteettia.

Lapsistahan he hevon vitut välittävät, mutta aikuisten oikeus mielivaltaan kiinnostaa heitä suuresti. Sitä oikeutta he puolustavat rajoilla, kurilla ja auktoriteetillaan. Sitä he suojelevat, kun he sanovat suojelevansa lapsia. On kuitenkin täysin tarpeetonta verrata suomalaisia kuriin, rajoihin ja auktoriteettiin uskovia lastenhoitajia ja ammattikasvattajia natseihin. Natsit halusivat tappaa uhrinsa nälkään. Suomalaiset ammattikasvattajat pakkosyöttävät.

Ihmeellinen on yhteiskunta, joka pelkää niin paljon eriäviä mielipiteitä ja omaa tahtoa, että ne pitää kitkeä juurineen pienestä pitäen. Ihmeellinen on valtio, jossa tiettävästi elää jossakin lasten asian omakseen ottaneita naispoliitikkoja, jotka väittävät kannattavansa pehmeitä arvoja, mutta silloin kun heitä tarvittaisiin tai kysytään edes yhtä vaivaista näyttöä heidän pehmeistä arvoistaan, niin ensimmäistäkään esimerkkiä ei näy. Lämpimiä terveisiä eduskunnan naisverkostolle, Mannerheimin Lastensuojeluliitolle,  Pelastakaa Lapsille ja Väestöliitolle. Jos olette päättänyt olla hiljaa, niin jatkakaa ihmeessä samaan malliin. Suosittelen erittäin lämpimästi, että olisitte vaikkapa koko loppuikänne hiljaa - kaikkien suomalaisten elämän laatu paranisi kertaheitolla 200%.

Mistä pääsemmekin ilmiöön ihmelapset. Vanhan vitsin mukaan jokainen lapsi on vanhempiensa mielestä ihmelapsi, joten todellinen ihmelapsi on se joka on käsittämättömästi aivan tavallinen lapsi. Ilmiö on säilynyt meidän aikoihimme asti, mutta erityisesti ihmelapsia palvottiin 1700-luvulla. Kuvaukset heistä olivat 1950-luvun nuorten tietokirjojen lempiaineistoa, tarjosivathan ne korkean ja kohottavan esimerkin. Kuvauksissa tyypillistä on, että saavutettuaan hämmästyttävän tiedollisen tason, ihmelasten ruumis kuihtui pois.

6.2.1721 Lyypekissä syntynyt Heinrich Heineken tunsi ympäristönsä esineet ja osasi kutsua niitä nimeltä kymmenen kuukauden iässä. Kaksivuotiaana hän puhui latinaa ja ranskaa. Neljävuotiaana hän syventyi oikeustieteen opintoihin ja tutki lakikirjaa sekä Raamattua. Sitten hänen ruumiinsa lausui vastalauseensa. Heinrich Heineken menehtyi "hengenahdistukseen ja jäsenten turpoamiseen" 27.6.1726. Viimeisinä aikoinaan hän "kärsi tuskia liikuttavan kärsivällisesti. Vain kerran hän pyysi aivan tavallisia sisaruksiaan meluamaan vähemmän."

Niinikään 1721 syntynyt Philippe Baratier alkoi opiskella kieliä toisena elinvuotenaan. Hän eteni Heinekenia hitaammin ja taisi 12-vuotiaana monta Euroopan ja useita itämaisia kieliä. Hän oli perehtynyt matematiikkaan ja filosofiaan sekä kirjoitti ensimmäisen kirjansa, erään kiistakirjoituksen. 14-vuotiaana hän sai Hallen yliopistosta maisterin arvon. 19-vuotiaana hän kuoli luuydintulehdukseen eikä ehtinyt täysikasvuiseksi.

11-vuotiaana 1731 kuollut lyypekkiläinen Margarethe Tausch puolestaan syventyi ihmiskehon luurakenteeseen. Hän osasi kaikki ihmisen luut ulkoa ja piti vajaa 10-vuotiaana Lyypekin kirjastossa 45 minuuttia kestäneen puheen hyveestä. "Yhtä pirteä ja pystyvä kuin oli hänen mielensä, yhtä hento ja heikko oli hänen ruumiinsa. Hän kesti kahdeksan kuukautta vaikeaa sairautta, eikä riutuneisuudessaan valittanut muuta kuin että ei pystynyt jatkamaan opintojaan."

Muutamia kysymyksiä herää. Kuinka erikoisen etevää on loppujen lopuksi opetella luiden nimet ulkoa? Miksi ei oppisi lukemaan, ellei väkisin panna vastaan? Kuinka laaja sanavarasto itämaisten kielten taitajalla oli? Onko niin ihmeellistä lukea julkisesti ainekirjoituksensa? Näissä tarinoissa aina tunnutaan esitettävän, että ankara henkisten voimien käyttö olisi ollut ennenaikaisen kuoleman syy. Kun elettiin aikaa, jolloin lapsikuolleisuus ylipäätään oli korkea, miksi se olisi säästänyt "nuorta neroa" sen paremmin kuin muitakaan?

Carl Friedrich Gauss, Wolfgang Amadeus Mozart, Blaise Pascal, Torquato Tasso, Pablo Picasso, Michelangelo ja monet muut ovat valitettavia poikkeuksia säännöstä. Heidän varhaislahjakkuudestaan ei puhuta, koska he tekivät sen virheen, että jäivät henkiin – ainakin joksikin aikaa.

Tällaiset hahmot eivät ole 1700-luvun yksinoikeus. Time-lehti esitteli 1950 11-vuotiaan Bobby Gordonin. Hän leikki iltaisin intiaania ikätovereidensa kanssa. Aamun tullen hän syventyi opintoihinsa ja päivisin hän työskenteli laboratoriossa. Oppiarvo? Väitöskirjan laatinut kemian tohtori Clevelandista.

Vuonna 2008 10 vuoden iässä losangelesilaiseen yliopistoon tilastotiedettä opiskelemaan kirjoittautunut Moshe Kai Cavalin kiistää että kysymys olisi mistään erityisestä neroudesta. "Se on vain kovaa työtä", hän kuittaa asian. Vanhemmat eivät hevin lämmenneet ajatukselle, että heidän poikansa hyppisi luokkien yli, mutta lopulta he myöntyivät nähtyään kuinka pohjattoman tylsää heidän pojallaan oli.

Intialainen neljää kieltä puhuva Akrit Jaswal debytoi kirurgina yksinkertaisessa leikkauksessa 7-vuotiaana. Nyt 12 vuoden ikäisenä hän pystyy pohtimaan tulevaisuuttaan kypsästi. "Tunnen että velvollisuuteni on poistaa kärsimys maailmasta. Olisi kykyjeni haaskausta olla käyttämättä niitä viisaasti." Hänen idolinsa on Hämähäkkimies.

Ihmeaikuisista ei ole olemassa tietoa.

(Kuvassa minä itse, harmaata partaa kasvattava Victor Meldrew, jonka mielipiteisiin kulttuuriministerin avustajien ja lastensuojelijoiden kaltaiset elämänmuodot vastaavat arvatenkin tiedustelemalla minkäs ikäinen sinä saatanan kakara olet.)

Tällaiset muistelot tuottavat valtavasti pahaa mieltä niille, joiden mielestä lapsuuden joulujen pitää olla könyämistä pirtin pöydän alla reikäleipä hampaissa ja lankarullakuorma-auto jaloissa.

Sitä suuremmalla syyllä.

1970-luvulla ainoa kerta vuodessa, jolloin televisiosta tuli pari tuntia animaatioita yhtä mittaa, oli jouluaaton lasten joulupaketti. Joskus ohjelman juonsi Jukka Virtanen, joskus joku muu, jonka kasvot ja nimi ovat tippuneet unohduksen limboon. Kuin tappavan totinen, puuduttavan poliittinen yrmy Kekkosen Keskustelevisio olisi halunnut ostaa itsellensä hyvän omantunnon tarjoamalla karkkia edes kerran vuodessa. Melkein se siinä onnistuikin.

Vanhoista joulukalenteri-ohjelmista ei saisi esittää näytteitä kuin uhkasakon nojalla tai äärimmäisessä häpäisytarkoituksessa. Ne ovat niin järkyttäviä. Niissä näkyy 1970-luvun pukeutumiskoodi. Lapset on puettu sukupuolesta riippumatta vetimiin, joihin kuuluivat tummanruskea keinokuituvillapaita joka rätisi salamoita kun sen riisui yltä ja tukka seisoi sen jälkeen puoli päivää pystyssä, tummanruskeat samettifarkut, tummanruskeat sukat, ja tummanruskeat saappaat. Pipo oli ainoa poikkeus tummanruskeasta kunnon kansalaisten sukupuolineutraalista spartalaisen surkeasta värikoodista. Pipo sai nimittäin olla myös musta. ETYK-Suomi työnsi päätään omaan anusaukkoonsa ja hoki itselleen että maailmassa ei ole värejä, ei ole värejä, ei ole koskaan ollutkaan värejä, eikä muuten ole värejä.

Ymmärrän hyvin että vanhoja Joulukalentereita näkee niin harvoin.

Hippiliikkeeltä periytynyttä vesivärisateenkaaren hämyä ja Keltaisen Sukellusveneen kaltaista psykedeliaa edusti englantilainen Q5. Sen lastenohjelmia ei näytetty aaton paketeissa. Niille oli oma paikkansa vuoden mittaan. Ja Neil Hardwick aloitti uransa lausumalla Seppo Lindqvistin piirtämissä lavasteissa Helöy helöy helöy.

Joulupaketissa nähtiin venäläisiä klassikoita, joita tänä päivänä ei missään näe, kuten jääkarhu Umka. Kun se kerran oli keksitty, niin sitä nähtiin sitten ikuisuuksiin asti. Tunnetulla ymmärryksen tasolla lähetysten koostajat näyttivät kaksiosaisesta Umkasta ensimmäisen osan kuusi kertaa, toisen osan yhden ainoan kerran. Ja yleisönosastoissa kysyttiin miksi lapsia aivopestään kommunistisella propagandalla.

Samu Sirkan Joulutervehdys kaupalliselta kanavalta (ja kanaviahan oli kaksi kappaletta 1980-luvulle asti) alkoi vasta 1980-luvun alussa. Ja yleisönosastoissa kysyttiin, miksi lapsia aivopestään kapitalistisella propagandalla.

Kun loistava tsekkiläinen Rosvo-Rudolf (Rumcajs) loppui omalla paikallaan, sen jaksoja nähtiin uusintoina joulupaketeissa. Jukka Virtanen pääsi taas manaamaan "sappernapperpippurimäntti".

Yleisradio ei olisi ollut Yleisradio, jos ei ei olisi valinnut joulupaketin filmit ainakin osin taitellisten kriteerien mukaan. Joulupaketti tarjosi Lotte Reinigerin siluettianimaatioita rekonstruoituina, ja Canadian Film Boardin loistavia lyhytelokuvia. Eipä näitäkään ole sen koommin missään Suomessa nähty, ei televisiossa eikä elokuvateattereissa - videovuokraamoista ei kannata edes puhua.

Se yksin riittäisi tekemään aaton joulupaketista kansallisen instituution. Aaton joulupaketin merkitys oli vielä syvemmällä. Se oli vuoden 365:stä ohjelmapäivästä ainoa, jolloin lapset eivät olleet milloin minkin ideologisen propagandatyön kiitollisia kohteita, vaan oikeaa televisioyleisöä, jolle haluttiin tarjota oikeasti jotakin.

Ainakin melkein.

24.12.1983 Suomen televisiossa esitettiin ensimmäistä kertaa Raymond Briggsin Lumiukko, ja niin saimme uuden joulun perinteen, ilmassa kävelemisen.