Terveisiä Oulusta.

Meno perjantaina oli vielä suht säällinen, lähdin matkaan nimittäin klo 16 jälkeen juuri ennen kuin kaikki alkoi mennä päin prinkkalaa. Riihimäeltä pääsin eteenpäin vain 1 h 10 min myöhässä, ja Ouluun saavuin 1h 30 min myöhässä. Jos olisin mennyt sitä seuraavalla, Kolariin suuntaavalla junalla, olisin vieläkin palelemassa Riihimäen aseman ulkopuolella.

Ulkopuolella, koska myöhemmin tulleet heitettiin vartioinnin toimesta asemalta kylmästi ulos. Kaikki on ulkoistettu, jokaisella taholla on oma osavastuunsa, mistä seuraa välittömästi että kokonaisvastuuta ei ole kenelläkään.

Ennen vanhaan kun junissa oli junan vessa, ne toimi. Nyt on vesiklosetit, minkä johdosta neljässä vaunussa oli wc kiinni. Lumi tuiskusi vaunujen välistä sisään. Yhdessä perjantaiyön junassa oli ravintolavaunussa pakkasta. Minun junassani vain istumavaunun tuiskuisammassa päässä veto ja viima ja +14 C.

Paluumatka sunnuntaina oli suorastaan helppo. Pohjoisesta etelään kulkevien junien ainoa ongelma oli että jatkoyhteydet olivat myöhässä, minkä takia juna joutui odottamaan ja myöhästymään. Tampereen asemalla saattoi bongata vastapäätä Rovaniemen pikajunan, lähtöaika 12.00, todellinen lähtöaika 18.20.

Merkillepantavinta oli sunnuntai-illan baletti Riihimäen asemalla. Ensin kuulutetaan junassa kahden minuutin välein vaihtuvia tiedonantoja menettelytavoista. Viimeisimmän ohjeen mukaan menemme toivorikkaina odottamaan Lahden junaa laiturille 7. Sinne saapuu Hgistä juna. Heti kun siihen pääsee, meidät ajetaan ulos koska tämä ei mene Lahteen. Uusi juna tulee laiturille 8. Käymme sisään. Mitään ei tapahdu. Sitten kuulutetaan että junamme Lahteen lähtee kuin lähteekin laiturilta 7, ja sehän oli se sama juna josta hetki sitten ajettiin pois.

Päätepysäkillä Lahdessa väki pakkautuu sisään toiveenaan päästä sillä lähijunalla edes Kouvolaan. Toive oli hyvin ymmärrettävä, sillä Kajaanin juna oli tuossa vaiheessa 3h 30min myöhässä.

Selvisin todella vähällä.

Miten tässä maassa matkustettiin junalla siihen aikaan kun käytettiin vain höyryä ja lapioita?

Charles Coghlan (1841-1899) oli kanadalainen näyttelijä, joka syntyi Vihervaaran Annen maisemissa Prinssi Edwardin saarella. Naapurien avustuksella hänen köyhä irlantilainen perheensä sai varat pojan koulutukseen ja lähetti pojan Englantiin. Pettymys oli valtava, kun poika lakimieheksi valmistuttuaan palasi ja ilmoitti aikovansa niinkin epävarmalle ja huonosti palkatulle alalle kuin näyttelijäksi.

Perhe osoitti vanhemmilta vaadittavaa suoraselkäisyyttä ja järkähtämättömyyttä. Perheenjäsenet ilmoittivat ystävälliseen irlantilaiseen tapaan, että niin kauan kuin Charles haihattelee näyttämöunelmiaan, tuossa on seitsemän hirttä oven kohdalta poikki, eikä takaisin ole tulemista ennen kuin poika tulee järkiinsä. Charles vastasi ymmärtäneensä asian täydellisesti ja lähti kotikylästään sinne milloinkaan palaamatta.

Coghlanin ura oli voittoisa. Aikalaisarviot mainitsevat, että hän esitti lähinnä itseään, sanavalmista ja nokkelaa tyyppiä, joka ymmärsi sarkasmin päälle. Muuan Coghlanin oppilaista oli Monty Woolley, joka kopioi Coghlanin maneerit ja toisti niitä menestyksellä elävissä kuvissa. Coghlan nautti vuosikaudet tähtinäyttelijän asemasta Prince Of Wales –teatterissa Lontoossa ja palasi Amerikkaan 1876. Kotisaarelleen hän ei jalallaan astunut, mutta hänen esimerkkinsä oli pannut sen verran asioita liikkeelle, että hänen sisarensa, tyttärensä ja poikansa ryhtyivät kaikki näyttelijöiksi.

Uransa huipulla vuonna 1899 Coghlan sai Teksasissa sairaskohtauksen kesken Hamletin esityksen ja menehtyi lavalle. Hänet haudattiin Galvestonin kirkkomaalle. Vuoden kuluttua hirmumyrsky iski Galvestoniin. 6000 ihmistä kuoli ja hautausmaa kirjaimellisesti liukeni mereen. Coghlanin arkku uiskenteli sille tielleen. Omaisten lupaama palkkio arkun löytäjälle sai aikaan muutamia vääriä hälytyksiä vielä neljä vuotta hirmumyrskyn jälkeen. Vaan Coghlanin arkku pysyi kateissa.

Kahdeksan vuotta ja yksi kuukausi Galvestonin hirmumyrskyn jälkeen kalastajat St.Lawrence-virralla saivat tähtäimeensä joella kelluvan ruumisarkun, joka oli meriruohon ja simpukoiden peitossa. Hopealaatta todisti vääjäämättä, että tässä lepäsivät juhlitun näyttelijän Charles Coghlanin maalliset jäännökset, jotka olivat kiertäneet kahdeksassa vuodessa Amerikan itärannikon ja suunnanneet kotiin Prinssi Edwardin saarelle 5000 kilometrin päähän.

Leppäkerttupornoa Markantalon miehen katsellessa

Hyvä on, sen ymmärtää jotenkin, että on syytä varoa kirjoittamasta emailiin tai blogiin ”porno”, koska filtteri tai ylläpito ryhtyy automaagisiin toimenpiteisiin. (Terveisiä jek:ille, jonka blogipalvelin suuttui sukupuolitieteen termistöstä.) Siksi kehitettiin tilalle ”pr0n”, joka alkaa olla niin yleinen eufemismi, että siitä on tullut toimimaton. Bondagen vääntäminen blondageksi on saanut minut epäröimään, onko siinä sama idea, vai onko kyseessä sittenkin osoitus amerikkalaisten tunnetusta kyvystä hallita omaa äidinkieltään. Mutta sekin kalpenee nyt! Olen nähnyt kaiken huipun.

Lähdin katsomaan, olisiko netissä huvittavaisia sattumuksia, jotka liittyvät hyönteisiin. Sain (höhöhö) ensimmäi-seksi (höhöhö2) hakutulok-seksi (höhöhö3) tämän:

HOTTEST INSECT STORIES – MUST SEE - Share your insect experience here!

Käskystä.

Kuumin hyönteiskokemukseni saattoi sattua jo varhaisella iällä, kun lähdimme hyväuskoisina mökin läheiselle asumattomalle Äijänpäänluodolle muistaakseni kahviretkelle. Tutkin vilkkaasti ja uteliaasti ympäristöä ja muistan astuneeni kuivan puunkarahkan päälle. Alas tippui ampiaispesä. Miljoona ampiaista yhtäkkiä kimpussani. Muistikuvani seuraavista vaiheista ovat hyvin hatarat, mutta minut kaapattiin takaisin soutuveneeseen, jota isä alkoi kiskoa takaisin kotirantaan samalla kun itkin valtoimenaan. Mökillä oli salvaa ja kivutkin lakkasivat varmaan aikanaan.

Ryhmäseksi hyönteisten kanssa menetti jonkin verran hohtoaan tämän rajuhkon ekakerran seurauksena.

Nyt jo vainajoitunut Roope-koiramme oli siitä erikoinen tapaus, että hän söi kärpäsiä. Nukkumisesta ei tietenkään tule mitään, kun kärpäsiä pörrää ympärillä, joten Roope ratkaisi asian nostamalla kaulan pystyyn ja odottamalla vaanien oikeaa hetkeä. Sen jälkeen kuului mojova GLOMP ja tyytyväistä maiskutusta. Mainitunlaisesta eroottisesta käytöksestä tehtiin havaintoja myös öiseen aikaan.

Ilmeisesti Roope oli jakanut hänkin joskus ampiaisten kanssa muutaman intiimin hetken. Hän suhtautui suurella epäluulolla keltamustaraitaisiin pörrääviin olioihin ja surinaan ylimalkaan. Ikävä koirankuje, jonka seurauksia kuitenkin aina silloin tällöin tuli tarkasteltua (luonnollisesti puhtaan tieteellisessä mielessä), oli pyydystää ampiainen ikkunasta tulitikkurasiaan ja viedä se koiran korvan lähelle. Roope muisti välittömästi, että hänellä olikin juuri erittäin tärkeää asiaa jossain ihan muualla, esimerkiksi sängyn alla.

Erikoiselta vaikutti se, että tämä s/m-hyönteisseksin traumaattinen vaikutus ulottui myös pölynimureihin. Kun imuroitiin, Roope valpastui ja tarkkaili tilannetta silmä kovana. Imurin lähestyessä huonetta lurppakorvat alkoivat liikahdella levottomasti. Kun varmistui, että ihmisen hyväkäs aikoo tosiaankin tulla surisevan helvetinkoneen kanssa juuri samaan huoneeseen, missä Roope makasi ketään provosoimatta, hän hyppäsi jaloilleen ja käveli mielenosoituksellisesti huoneesta ulos.

Tarkemmin ajatellen pölynimurin täytyy olla koirasta perin juurin epäilyttävä kapistus. Se imee kaikki kodikkaat karvat pois nurkista ja siitä lähtee mitä omituisimpia hajuja.

Perehtyessämme tarkemmin hyönteisseksin salattuun maailmaan meille valkenee, että luontodokumentaristit eivät ole sittenkään niin pakkomielteisen rivoja kuin mitä luonto-ohjelmista voisi päätellä, vaan villi ja vapaa luonto ei kertakaikkiaan ymmärrä tabuja.

Tavallinen banaanikärpänen, jota käytetään vieläkin ahkerasti genetiikan tutkimuksissa, koska se on öh, lisääntymiskyvyiltään niin, öh, viriili, kykenee muuttamaan sukupuoltaan. Urospuoleisista kärpäsistä voi tulla naaraita ja päinvastoin, ja tämä drag-show tapahtuu luontaisesti ilman kirurgiaa. Geneettisesti muunnellut naaraat torjuivat urosten aikeet ja kävivät miesmäisiin kosiorituaaleihin värisyttämällä siipiään, nuolemalla toisten naaraiden sukupuolielimiä ja taivuttamalla selkäänsä halukkuttaan osoittaakseen. Hillittömään lesboiluun toi vaihtelua geneettisesti muunneltujen uroskärpästen homoseksuaalinen toiminta.

Leppäkertun sukuinen meksikolainen papukuoriainen (Epilachna varivestis) osoittaa lemmenrituaaleissaan etelämaalaisen machoa asennetta. Uroksen genitaalit ovat tavattoman piikikkäät ja lukitsevat hidalgon senoritaansa vasten kuin siveysvyö. Näin saavutetaan kaksi tavoitetta; uuden elämän rakennusaineita ei vuoda hukkaan, mikä Raamatunkin mielestä jo oli tuomittavaa, eikä partneri erehdy hankkiutumaan vieraisiin. Tällainen parittelu on tietysti naaraalle kivuliasta, mutta siitä huolimatta jotkin nymfomaiset papukuoriaisnaaraat haluaisivat päästä tekemisiin useiden hombrien kanssa. Yhtenä syynä tähän on se, että uroksen siemenneste on tärkeä osa naaraan ruokavaliota. Jopa kymmenesosa naaraan ruumiinpainosta voi olla spermaa, mikä on tärkeä vesilähde muuten kuivaa ruokavaliota noudattavalle papukuoriaiselle. Miehenjanoisten naaraiden epäillään olevankin ennen kaikkea janoisia.

Oraalista hyönteisseksiä ei sovi unohtaa. Marunasirkkakoiraalla on lihaisat takasiivet, joita naaras mielellään mutustelee yhdynnän aikana. Mutustelu johtaa usein siihen, etä naaras syö koiraan siivet irti, mutta eipä niitä enää tarvitakaan enää koskaan sen jälkeen kun lentävä spermapankki on löytänyt diskonttotilin. Toisinaan sirkkanaaras syö selkääkin, aikaansaaden syviä haavoja, ja juo uroksen ruumiinnesteet saman tien, sillä kasvavat pikku sirkat tarvitsevat paljon ravintoa. Tällä tavalla se, mitä sulhasesta jää jäljelle, pysyy myös morsiamelleen uskollisena.

Rukoilijasirkan tavat tunnetaan.

Kukista ja mehiläisistä puheenollen, orkideasääski (Lissiopimpla excelsa) johtaa meidät seksuaalisen viidakon hämärimille sivupoluille, kasviseksin maailmaan. Orkideat houkuttelevat luokseen urossääskiä levittämällä naarassääsken hajua. (Ilmeisesti ei Chanel 5). Australialainen orkidea saa urossäskien pään niin pyörälle, että ne saapuvat parvina ruiskimaan orkidean terälehdille ja vievät mennessään orkidean siitepölyä, mikä hedelmöittää kasvin. Kaiken huipuksi naarassääsket eivät voisi tästä vähempää välittää, sillä ne pystyvät lisääntymään yksineuvoisesti. Kai niiden on pakko, kun julkiset kukat vievät ukkojen huomion.

Eksoottista erotiikkaa ei tarvitse etsiä edes kaukaa. Tavallinen (tosin nykypäivänä tavaton) lutikka harrastaa leikkejä, jotka pakenevat määrittelyä. Uroslutikat suhtautuvat epäluuloisesti naaraiden emättimiin. Mieluummin ne yhtyvät naaraaseen survaisemalla ulokkeensa naaraan mahan läpi. Ejakulaatio suuntautuu suoraan naaraan verenkiertoon, mistä siittiöt hakeutuvat naaraan munasoluihin ja hedelmöittävät ne. Arvata saattaa, mitä naaraat tällaisista mieltymyksistä ajattelevat. Niinpä ne ovat kehittäneet vatsansa päälle sienimäisen kerroksen, joka ottaa vastaan uroksen terävän peniksen. Koska halullisista naaraista on jostain kumman syystä kova kilpailu, uroslutikat pistelevät kiihkeässä tiimellyksessä myös toisiaan. Niinpä ne ovat kehittäneet samanlaiset suojakilvet kuin naaraatkin.

Kuten kaikki muistamme, jotkin vuodet ovat erityisen kiihkeitä leppäkerttuvuosia, jolloin populaatio kasvaa räjähdyksenomaisesti kohdatakseen piakkoin vääjäämättä malthusilaisen loppunsa. Leppäkertulla on tähän hyvät edellytykset, sillä leppäkerttu-uros vauhtiin päästyään saattaa höyrytä naaraan päällä 18 tuntia yhtä mittaa. Lienee ymmärrettävää, että moisessa kiihkossa leppäkerttu-uros saattaa hairahtua jopa nekrofiliaan kuolleiden leppäkerttujen kanssa. Jatkuvan irstailun johdosta sukupuolitaudit ovat leppäkerttujen parissa valitettavan yleisiä.

Kiinnostava sivu leppäkerttujen ehkäisystä herätti suuria odotuksia, mutta osoittautui, että se oli aiheeseemme nähden harhaanjohtavasti nimetty. Kyseessä ei ollutkaan kontraseptiivi- vaan annihilointiresepti. Äskeisten esimerkkien valossa ehkä näin on jopa parempi.

Tätähän ei tarvitse välttämättä uskoa, mutta stoalainen filosofi Khrysippos (279-207 eKr) kuoli nauruun katsellessaan kuinka hänen humaltunut aasinsa yritti syödä viikunoita. Khrysipposin tiedetään kirjoittaneen 700 teosta, mutta hänen aikaansaannoksistaan on säilynyt vain vähäisiä fragmentteja, ynnä tarina hänen omaperäisestä tavastaan kuolla.

George Plantagenet (1449-1478) tuki veljeään Richard III:tta ja vastusti toista veljeään Edward IV:ttä. Kun Richard III ei saanut hevosta edes valtakuntaa vastaan, Edward IV omi valtakunnan ja ryhtyi puhdistustoimenpiteisiin. Alkoholin vannoutunut ystävä Plantagenet halusi viimeisenä toiveenaan, että teloitusryhmä hukuttaisi hänet viinitynnyriin.

Lähes koko Intiaa hallinneen Mughalin imperiumin keisari Nasiriddun Humayun (1508-1556) oli laskeutumassa kotiobservatorionsa katolta Venusta tarkkailemasta kun hän kuuli muezziinin ilmoittavan rukoushetken alkamisesta. Humayun laskeutui polvilleen, mutta kompastui vaatteisiinsa ja kieri kaltevaa kattoa pitkin kunnes putosi alas. Hän menehtyi vammoihinsa kolme päivää myöhemmin.

Tarina kertoo, että Burman kuningas Nanda Bayin kuoli nauruun vuonna 1600 kuultuaan italialaiselta kauppiaalta, että Venetsia on vapaavaltio jossa ei ole kuningasta. Kriittisemmät historioitsijat puhuvat salamurhasta, joten hänen majesteettinsa ei taida päästä Alex Mitchell –kerhon jäseneksi. (Alex Mitchell, kts. Lisää bisarreja kuolintapoja)

Sir Arthur Raston, kuningasmielisten komentaja Droghedan piirityksen aikana, mätkittiin kuoliaaksi hänen omalla puujalallaan 1649.

Tuberkuloottinen Molière (1622-1673) menehtyi saatuaan rajun yskänkohtauksen näytellessään nimiosaa kuuluisassa näytelmässään Luulosairas. Vastalauseista huolimatta hän näytteli roolinsa loppuun, minkä jälkeen hänet kiidätettiin verta pärskien kotiinsa kuolemaan.

Amerikkalainen tutkimusmatkailija ja merikapteeni John Kendrick saapui 1794 Havaijille, jossa hänen maineikkaampi kollegansa James Cook oli kokenut niin kurjan lopun. Brittiläinen laiva ampui Kendrickille kunnialaukauksen. Valitettavasti tykki oli ladattu.

Masentava runoilija Dan Andersson (1888-1920) lopetti miilunvartijan laulunsa kun hän vieraili Hotelli Hellmanissa Tukholmassa. Hänen huoneensa oli käsitelty vetysyanidilla jotta lutikat heittäisivät henkensä. Sen sijaan henkensä heitti Dan Andersson.

Sirkuksen voimamies Zishe Breitbart (1893-1925) kuoli saappaat jalassa. Hän oli suorittamassa ohjelmanumeroaan, jossa hän löi rautanaulaa viiden tammilankun läpi paljain käsin, kun naulan terä iskeytyi hänen polveensa. Ruosteisesta naulasta voimamies sai jäykkäkouristuksen ja verenmyrkytyksen. Jalkojen amputoiminen ei auttanut, vaan hän menehtyi.

William Kogut suoritti 1930 San Quentinin vankilan kuolemansellissä kaikkien aikojen hämmästyttävimmän itsemurhan, jossa hän käytti välineenään korttipakkaa. Kogut oli saanut tietoonsa että punaisessa väriaineessa oli nitroselluloosaa, joka oli räjähdysaltista, kyseessähän oli nitro. Hän repi huolellisesti punaiset pinnat irti ja tunki ne piippuunsa. Hän muovasi aineksista vedellä kostuttamalla selluloosamassan, jonka hän keitti kerosiinilämmittimessä vuoteensa vierellä. Hän pietti piipun kodan tiiviisti ja kumartui asettamaan imukkeen päätänsä vasten. Kun vesi höyrystyi, nitro räjähti ja pelikortin palaset ampautuivat hänen kalloonsa. Itsemurhakirjeessään Kogut mainitsi, että vain hän itse kelpaa rankaisemaan itseään rikoksistaan.

Jostain historian hämärään jääneestä ja omituisesta syystä baseballammattilainen Len Koenecke (1904-1935) haastoi riitaa lentäjän kanssa kesken lennon. Sydämistynyt lentokoneen miehistö mukiloi Koenecken hengiltä käsisammuttimella.

Montrealilainen mafiapomo Luigi Greco suoritti pizzeriassaan uudistustöitä 1972. Kärsimättömänä toiminnan miehenä hän päätti puhdistaa likaisen lattian nopeasti ja tehokkaasti. Hän kostutti mopin keroseeniin ja pyyhki sillä lattian. Sen jälkeen hän otti metalliraapan ja kävi käsiksi pinttyneimpiin tahroihin. Yksi kipinä riitti. Greco kuoli palovammoihinsa neljän päivän kuluttua sairaalassa.

Vuonna 1981 19-vuotias Jeff Dailey oli ensimmäinen tunnettu henkilö joka kuoli videopelaamiseen. Saavutettuaan Berzerkissä ennätyksensä 16 600 pistettä hän menehtyi rajuun sydänkohtaukseen. Jotta tulisi todistetuksi, että liika on liikaa joka asiassa, vuotta myöhemmin 18-vuotias pelaaja koki saman kohtalon ja 2002 muuan 96 tuntia pelannut korealainen nääntyi aliravitsemukseen ja univelkaan. Koska viesti ei mennyt perille, niin vielä 2005 korealainen Lee Seung Seop nääntyi hengiltä pelattuaan internetkahvilassa Starcraftia 50 tuntia yhtä soittoa.

Rangaistusvanki Franco Brun menehtyi 1987 syötyään Raamatun. Hän tukehtui hengiltä yrittäessään nielaista 6 x 10 x 1,3 –senttistä Gideonin Raamattua. Mielenterveyden ongelmista kärsinyt Brun oli selityksen mukaan siinä uskossa, että hän puhdistuisi paholaisen vallasta ja parantaisi tapansa nielaisemalla Raamatun. Tapahtumahetkellä Brun oli kärsimässä 15 päivän vankeustuomiota.

Amerikkalainen selviytyjä Christopher McCandless ei selviytynyt Denalin kansallispuistossa Alaskassa. Taitelijanimellä ”American Supertramp” tunnettu McCandless oli päättänyt kokeilla kesällä 1992, kuinka hän pärjäisi omillaan Alaskan erämaissa ja majoittui bussiin mukanaan 20 kiloa riisiä, Remingtonin kivääri ja 400 panosta. Syksyllä hänet löydettiin kuolleena bussinsa makuupussista, ilmeisesti kuoliaaksi nälkiintyneenä.

38-vuotias lakimies Garry Hoy kuoli 1993 putoamalla pilvenpiirtäjän 24:nnestä kerroksesta. Hän oli halunnut näyttää toimistossaan vierailleille lakitieteen opiskelijoille, että rakennuksen lasiseinät olivat rikkoontumattomia. Olivat ne. Kun Hoy juoksi lasiseinää päin, lasi irtosi kokonaan raameistaan.

2007 sacramentolainen radioasema KDND järjesti kilpailun ”Hold yor wee for Wii”. Osallistujien piti pidättää rakkoaan samalla kun he joivat suuria määriä vettä. Yksi kilpailun osanottajista, Jennifer Strange, menehtyi vesimyrkytykseen.

73-vuotias James Mason kuoli sydänkohtaukseen, kun hänen huomattavasti nuorempi transseksuaali vaimonsa harjoitutti hänet hengiltä yleisessä uimalassa. 41- vuotias Christine Newton-John veteli Masonia ympäri allasta ja oikeus totesi videon perusteella, että energinen vaimo oli 43 kertaa kieltänyt miestään nousemasta altaasta pois. Vaimo myönsi syyllisyytensä.

Sergei Tuganov menehtyi 2009 seksiin. 28-vuotias Tuganov oli lyönyt vetoa kahden naisen kanssa, että hän pystyisi puuhastelemaan heidän kanssaan tauotta 12 tunnin ajan. Ennen suoritustaan purkillisen viagraa niellyt casanova voitti 3000 punnan vetonsa ja sai heti sen jälkeen kohtalokkaan sydänkohtauksen.

Tämäpä odottamatonta. Brittiläinen aatelinen, jolla oli omalaatuisia käsityksiä ja runsaasti joutilasta aikaa. Hakekaapa kahvia.

Herra Sitwell Sitwell järjesti vuonna 1808 sukulinnassaan tanssiaiset Walesin prinssin kunniaksi. Kiitokseksi prinssi aateloi Sitwell Sitwellin baronetiksi. Kyseessä oli samainen Sitwell Sitwell, joka onnistui harvinaisessa tempussa ja kaatoi kaksi tiikeriä kotonaan Englannissa. Tiikerit olivat karanneet Sheffieldissä 1793 ja hotkineet matkan varrella pikkulapsen.

Kolmas baronetti Sitwell Reresby Sitwell sai vuonna 1862 pojan, josta tulisi aikanaan hänen perijänsä. Isäpappa osoitti suurta pidättyväisyyttä ja luonteenlujuutta kiusauksen edessä, eikä nimennyt poikaansa Sitwell Sitwell Sitwelliksi. Sen sijaan poika ristittiin George Reresby Sitwelliksi. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä tapahtui junanvaunussa. Matkustavaisten esittäytyessä toisilleen Sir George käytti oma-aloitteisesti tilaisuutta hyväkseen ja julkitoi ”Minä olen sir George Sitwell. Olen neljä vuotta vanha ja Englannin nuorin baronetti.” Ilmoitus hämmästytti kanssamatkustajia ja sir Georgen hoitajatar raportoi asiasta vanhemmille.

Sir George nautti huomattavia vuotuisia tuloja tiluksiltaan, jotka kattoivat 50 neliömailia Derbyshiren pohjoisosassa, kunnosti suvun 1600-luvulta peräisin olevan linnan Renishaw Hallin, joka tunnetaan myös D.H.Lawrencen romaanin Lady Chatterleyn rakastaja tapahtumapaikkana, rakennutti sinne kauniit puutarhat, julkaisi kirjallisuutta, ja hankki kolme kunnostautunutta lasta. Kaiken muun ajan hän yritti lähinnä keksiä itselleen tekemistä. Yleisesti ollaan sitä mieltä, että eksentrikkojen luvatussa maassa Britanniassa Sir George Sitwell oli eksentrikoista suurin.

18-vuotiaana sir George osallistui kuuluisan meedion Florence Cookin istuntoon ja pani ennakkoluulottomasti merkille, että istunnossa ilmaantuneen Marie-hengen yllä näkyi korsetin tukiluut. Sir George kaappasi hengen vyötäisistä ja piti otteesta kiinni kunnes valot sytytettiin. Henki osoittautui meedio Cookiksi, joka oli esiintynyt hämärässä yöpaitasillaan. Muut istuntoon osallistuneet tuntuivat olevan hieman tolaltaan asioiden saamasta käänteestä.

Kuten tapa vaati, baronetin tuli osallistua maan asioiden hoitoon parlamentissa Scarboroughin edustajana. Parlamentaarisen uransa aikana Sitwell totesi monien kollegojensa tavoin virkansa verrattoman pitkästyttäväksi, ja tyytyi esittämään kymmenen vuoden uransa aikana kaikkiaan kahdeksan kysymystä, joista viimeinen (29.6.1893) kuului ”Onko ulkoasian ministeri tietoinen, että Marashin ja Zeitounin arkkipiispa ja Moushin piispa ovat yhä vangittuna näytösoikeudenkäynnin jälkeen ja onko mitään tehty heidän vapauttamisensa hyväksi?”

Sitwell oli hyvin tuottelias kirjoittaja, joskin hän olisi kaivannut ohjaavaa kättä. Jo 1889 hän sai valmiiksi käsikirjoituksen ”Pulfordin paronit 11:llä ja 12:lla vuosisadalla ja heidän jälkeläisensä”, mutta kustantajat eivät jostain syystä innostuneet näin vetävästä materiaalista. Niinpä hän hankki painokoneen ja julkaisi kirjansa itse. Loppujen lopuksi hänen vedoksensa ja päiväkirjansa täyttivät seitsemän huonetta Renishaw Hallissa, jossa hänen tarvitsi vain ojentaa kätensä poimiakseen hyllystä valikoiman teoksiaan lahjaksi vierailijoille, jotka olivat yhtä hämmästyneitä kuin ilahtuneitakin saadessaan tilaisuuden tutustua sellaisiin aiheisiin kuin ”Villankorjuuta keskiajalla ja sen jälkeen”, ”Sheffieldin paikallistavat vuonna 1250”, ”Tammenterhot keskiaikaisessa ruokavaliossa”, ”Haarukan historia”, ”Nuhan historia” ja luonnollisesti ”Joitakin nykyaikaisten vanhempien virheitä”. Kirjallisuuskritiikkiä vierailijat tuskin tohtivat harjoittaa, sillä linnan eteisaulassa jo oli kaikkien luettavissa tiedonanto ”Vierailijoita pyydetään välttämään kiistelemästä kanssani, sillä se häiritsee ruoansulatustani ja saa minut unettomaksi.”

Kaunokirjallisuutta kelpo baronetti karsasti. Hän uskoi vakaasti, että fiktion kirjoittaminen nujertaa harjoittajansa terveyden, mistä historia ja aikalaisuutiset tiesivätkin lukuisia esimerkkejä. Matkoillaan Sitwell kanniskeli järeää lääkärinlaukkua, johon oli järjestetty monipuolinen valikoima erilaisia lääkkeitä, jotka olivat näin kätevästi saatavilla heti ensioireiden ilmaantuessa. Ensioireita ilmaantuikin säännöllisesti. Luonnollisesti kaikkien lääkepullojen etiketit oli vaihdettu toisiin, jotta ulkopuolinen pitkäkyntinen ei olisi päässyt niitä hyödyntämään.

Matkustavaisten eväät kiinnittivät pian Sitwellin huomion. Hän ryhtyi pohtimaan ravitsevaa ja helposti säilytettävää matkaeinestä ja loi tähän tarkoitukseen Sitwellin munan. Keltuainen oli savulihaa, valkuainen keitettyä riisiä ja kuori tehtiin synteettisestä limetistä. Tarinan mukaan Sitwell katsoi soveliaaksi ryhtyä markkinoimaan tätä herkkua ja kävi ilman ennakkovaroitusta Selfridgesin tavaratalon ovesta sisään hännystakissa ja silinterihatussaan ilmoittamaan: ”Minä olen sir George Sitwell ja minulla on munat mukana.” Mutta Sir Gordon Selfridge ei nähnyt tuotteessa kaupallista potentiaalia.

Sitwellin voisi sanoa hivenen laiminlyöneen perhettään matkoilla ollessaan. 1909 hän osti Toscanasta ison linnan ja alkoi viettää siellä pitkiä aikoja. 1913 lady Ida tuomittiin kotona kolmeksi kuukaudeksi velkavankeuteen, koska sir George oli laiminlyönyt raha-asioidensa hoidon. Tämä ei saanut häntä palaamaan kotiin. Sen sijaan hän kirjoitti lapsilleen kirjeitä, joissa hän kuvaili toscanalaisten alkuasukkaiden hämmästystä kun hän saapui ränsistyneisiin tavernoihin moitteettomassa iltapuvussa.

Hänen ainoa kustantajan kautta julkaistu teoksensa käsitteli sitä ainoaa aihetta, jonka hän tunsi vakuuttavan hyvin: Puutarhojen rakentamisesta (1909). Sitwell heittäytyi kaikella tarmollaan maisemanparannustöihin. Jonakin vuonna nurmikenttiä kohotettiin metrillä ja laskettiin takaisin seuraavana. Täysikasvuisia tammia kiskottiin juuriltaan ja istutettiin esteettisesti soveliaampiin paikkoihin, ja useimmat niistä jopa kestivät tämänkin koettelemuksen. Tilan maille kaivettiin valtava kaivanto tekojärveä varten, todettiin sen olevan väärässä paikassa, täytettiin uudestaan ja kaivettiin toisaalle. Kaikkien näiden toimien parissa sir George mielellään halusi kuulla mielipiteen ystävältään, tunnetulta arkkitehdiltä Edwin Lutyensilta, joka parhaansa mukaan vältteli tapaamasta häntä.

Karjatalouden alalla sir George havaitsi pian olemassaolevien käytäntöjen puutteellisuudet. Lehmät olivat tolkuttoman tylsää katsottavaa. Niinpä hän yritti koristella lehmät maalaamalla niiden nahkaan posliiniastiastojen pastoraalikuvia. Etonissa oltiin vähällä lähettää hänen poikansa Sacheverell takaisin kotiin, koska hänen isäukkonsa vaati saada maksaa koulutuksen maataloustuotteiden muodossa.

Sitwellin ura keksijänä tuotti odottamattomia, joskin hivenen hyödyttömiä keksintöjä. Sääskiase oli pienoiskokoinen revolveri, joka ampui minimaalisia kuulia tai hiekanjyväsiä. Koska tähtäys oli surkea ja lady Ida ei katsonut sen edistävän niinkään tiedettä kuin turmelevan sisustusta, keksinnöstä oli luovuttava. Hampaidenharjaus on tunnetusti tylsintä mitä maailmassa on, joten Sitwell yritti piristää toimitusta rakentamalla hammasharjan, joka soitti Annie Laurie –sävelmää. Ensimmäisen maailmansodan aikaan Sitwell jostakin syystä koki tähdelliseksi kerätä suuren määrän persikankiviä ja lähettää ne postipakettina Hänen Majesteettinsa hallitukselle jotta ne voitaisiin hyödyntää jollakin tavalla kaasunaamareiden valmistuksessa. Aldous Huxley oli keksinnöstä niin vaikuttunut, että mainitsi idean romaanissaan.

Kokoomateoksessa The English Eccentrics isänsä tytär Edith Sitwell mainitsee isänsä lausahtaneen, että mikään ei ilahduta nuorta miestä yhtä paljon kuin tyttö, joka on taitava nojapuilla. Nuoren Edithin vaikutelma isänsä kamaripalvelijasta Henry Moatista kuuluu olleen ”jättiläismäinen tulipunainen virtahepo, jonka ääni oli kuin sumusireenillä.” Kun Moat seurasi isäntäänsä tämän eriskummallisille tutkimusmatkoille British Museumiin, palvelija kantoi mukanaan puhallettavaa istuinta, jolle hän saattoi asettua seuraamaan isäntänsä tutkimuksia. Hyljettä lemmikkinään pitäneen palvelijan mukaan Sitwell oli tosiaan julkaissut pamfletin, jossa hän osoitti Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian virheet ja että Sitwellin mukaan jonakin päivänä veisten kädensijat tullaan valmistamaan tiivistemaidon sivutuotteesta. ”Kyllä, sir George, mutta entä jos kissa saa ne kynsiinsä?” oli Moat kysynyt.

Sir George Sitwell menehtyi 1943 Locarnossa valittaen suuresti sitä, että hänet oli ajettu halpamaisella tavalla veropakolaiseksi.

Joitakin vuosia sitten seitsemäs baronetti Sir Reresby Sitwell avasi näyttelyn, jossa on esillä merkillisiä sota-ajan muistoesineitä. ”Minulla ei ole mitään muistikuvaa miten nämä tänne ovat joutuneet, mutta täällä ne nyt ovat”, totesi itsekin hämmentynyt baronetti kokoelmasta, johon kuuluu mm. Eva Braunin hakaristeillä somistettu yöpuku, marsalkka Montgomeryn pyjama, ja Hitlerin taskukalenteri. Kokoelma oli näytteillä vanhassa kunnianarvoisassa Renishaw Hallissa, jonka seinällä roikkuu jousi, jonka väitetään kuuluneen Robin Hoodille.
 

Henkilökohtaista:

Lahden Lehti, 11.9.1905

Olen ylimalkaan laiska lähtemään minnekään. Kun olen kiertänyt paria lukuunottamatta kaikki Suomen animeconit, on yhä vaikeampaa saada itsensä ylös ja raahautumaan tiesminne majoittumaan epäselviin oloihin ja esittämään epäselvää ohjelmaa.

Kun Tekno-Kekko ei mene conin luo, coni tulee Tekno-Kekon luo. Minä en lähde Tampereelle, luojan kiitos. Pysyn kotona.

Kalenterissani on sunnuntaina Desuconin paneelityyppinen ohjelmanumero aiheesta animejournalismi. Onneksi paikalle saapuu vain 4,3 yleisön edustajaa, joten numerosta ei kannata hermostua lainkaan. Tämä mainittu massiivinen yleisömenestys juuri tälle ohjelmanumerolle on järjestäjien toimesta etukäteen luvattu, ja jos paikalla on enemmän kuin 4,3 kuulijaa, järjestäjät saavat sitten kuulla asiasta.

Muut voivat seurata muuta ohjelmaa, jossa esiintyy mm. kuvan käyntikortissa poseeraava herra, yli 40 vuotta ääninäytellyt Toru Furuya, joka on melkoinen velikulta.

Tarina, oikeastaan vitsi Amerikan sisällissodan ajalta. Sodassa haavoittunut ja palveluksesta vapautettu sotilas etsi yösijaa ja koputti lähimmän maatalon ovelle. Talossa sattui asumaan irlantilainen maanviljelijä, jonka kanssa sukeutui seuraavanlainen sananvaihto.

- Kukas piru te olette?
- Nimeni on John Wilson.
- Ja mistäs pirusta te tulette, John Wilson?
- Amerikan armeijasta Erien luota.
- Ja mitäs pirua te täältä haette?
- Etsisin yösijaa. Sallisitteko minun ottaa peitteeni ja käydä lattiallenne yöksi?
- Piru vieköön jos sallin, John Wilson, se on vissi se.
- Keittiön lattialla sitten, hyvä herra?
- Ei ikuna, tietäkäätte se, se on vissi se.
- Tallissa sitten?
- Perkele nahkani periköön jos sallisin sitäkään, se on vissi se.
- Oen nääntymäisilläni nälkään. Antakaa minulle luu ja käntynpala, enempää en pyydä.
- Piru vieköön jos niin tekisin, se on vissi se.
- Antakaa vähän vettä jolla sammuttaa janoni, armahtakaa sen verran.
- Armahda ja joudu hirteen, en varmana anna, se on vissi se.
- Hyvä herra, olen taistellut jotta teille taattaisiin ne siunaukset joista nautitte. Olen puolustanut maamme kunniaa ja hyvinvointia, josta tekin olette saaneet osanne. Ja silti torjutte minut nioin epävieraanvaraisesti talostanne.
- Torjunko? Kuka piru on puhunut sanaakaan torjumisesta. En ole sellainen luikero kuin mitä te kuvittelette minun olevan, John Wilson. Pyysitte asettautua lattialleni, keittiönlattialle tai talliin, no piru vie, luuletteko että annan ventovieraan muukalaisen tehdä niin, kun talossani on puolen tusinaa pehmeää vuodetta tyhjänä? Ei ikuna, se on vissi se. Toiseksi, sanoitte nääntyvänne nälkään ja pyysitte luuta ja känttyä järsittäväksi, vaan miten luulette että ruokkisin nälkäistä miestä luulla ja käntyllä, kun piha on täynnä lihavia kanoja, kalkkunoita ja sikoja? Ei piru vie, se on vissi se. Kolmanneksi pyysitte vettä sammuttaaksenne janonne. No meikäläisen vesi ei ole sitä parainta sorttia, enkä ikinä tarjoa sitä matkalaiselle ellen sekoita siihen runsaasti viintä, viinaa, viskiä tahi jotakin muuta täyteläistä ja virkistävää. Astukaapa talooni, kaveri, ja piru minut periköön ellette nuku parhaassa vuoteessani, nauti paraimman illallisen ja aamiaisen mitä tilani pystyy taritsemaan, mikä Luojan kiitos ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä, ja saatte juoda niin paljon vettä kuin halajatte, sillä ehdolla että sekoitatte siihen paljon hyvää viintä tai viinaa, sillä edellytyksellä että suositte sellaista. Käykää sisään ja olkaa kuin kotonanne. Kukaan ei ikinä pääse sanomaan että Patrick O’Flaherty on kitsas miehelle, joka on taistellut sen maan puolesta, joka häntä on suojellut, se on vissi se.

Neuwoja koti-askareista

1. Kuinka kahwi saadaan hywänä pysymään
Jos kahwi on kauan paahdeetuna, kadottaa se kryytimäisen hajunsa, waan se saadaan autetuksi, jos siihen kohta paahtamisen jälkeen sekoitetaan wähän (melis- eli landi) sokeria.

2. Miten woi saadaan hywänä pysymään
Jos 2 luodia suolaa, 9 luodia sokeria, ½ luodia salpittaria ja 3 naulaa woita sekoitetaan ja wanuntetaan hywin sekasin, niin pysyy näin walmistettu woi kaksi kertaa kauwemmin hywänä, kun tawallisesti waan suolattu woi.

3. Miten hedelmä- eli wiini-pilkut palttinasta pois otetaan.
Punaiset hedelmä- eli wiini-pilkut saadaan pois palttinasta, jos palanen tulikiweä sytytetään palamaan ja tahro-paikat sen päällä pidetään. Sitten owat ne hywin pestävät, koska pilkut jonkun ajan kuluttua muutoin jällen näkywät.

4. Miten karabiineja pestään
Otetaan 2, eli 3 munankuorta, survotaan pieniksi murusiksi, että mahtuvat karabiinin. Pane sitten wähä wettä ja wiini-etikkaa ja huljuta hywin, että kuoret sattuwat joka taholle. Tyhjennä sitten karabiini, wiruta raikkaalla wedellä, pyhki ulkopuoli kostealla harmaalla paperilla ja kuiwaa liina waatteella, niin saat karabiinin kiiltäwäksi, kuin kristalli.

5. Hywää talia kynttilöiksi
Yhdessä kannussa kaiwowettä sulataan 1 ½ luodia alunaa, 2 luodia potaskaa ja 8 luodia tawallista keittosuolaa. Tässä lipiässä keitetään 12 U hienoksi hakattua raakaa talia, siksi, että liwe on kaikki kuiwanut, joka tunnetaan siitä, jos palawan hiilen päälle pudotettu pisara tästä keitoksesta palaa rätisemättä, muutoin on keittämistä jatkettawa. Tästä talista tehdyt kynttilät owat paljon kestäwämpiä kuin tawalliset talikynttilät, palawat kirkkaammasti, eiwät juokse, eikä rätise.

6. Hywää saippuaa silkin pesijöille
Yksi U hienoksi leikeltyä saippuaa, 1 U härän sappea ja ½ luodia wenetsian tärpättiä sulatetaan yhteen sawiruusissa; ja sitten wielä lämpymänä ollessa kaadetaan puukaawaan joka sitä ennen on peitetty, ensin lämpymään ja sitten kylmään weteen lasketulla waatteella. Noin 24 tunnin kuluttua on saippua walmis ja käytetään silkki kankaitten peseminen.

7. Luteita wastaan
Käytetään wereksiä Kalma juuria, jotka liekellään rikki ja sopiwassa määrässä wettä, keitetään muutama tunti. Tällä keitoksella pestään pari kertaa sänkyt, permannot, kaiot, ja seinät. Näin saadaan luteet oitis häwiämään.

8. Hywää kawio woidetta
Lampaan talia ja pikiä 1 U kumpaakin, ½ U waksia ja saman werran wanha sian ihrajaa. Nämät kaikki sulatetaan yhteen ja sekoitetaan siksi kuin jäähtywät. Tämä woide on hawaittu aiwan hyödylliseksi hewoisten haljenneille kawioille.

9. Uurimaakareille
Puhdistettu benzin on yksi oiwallinen puhdistusaine uurikelloille, y.m. sillä woipi helposti eroittaa tomun, sekä muut raswamaiset aineet kultausta turmelematta.

10. Wiilain puhdistaminen
Saadaan jotenkin luonnistumaan, kuin wila kastetaan wäkiwiinaan (sprit) ja kohta ylösotettua sytytetään se wiilaan jäänyt wäkiwiina palamaan, jonka kanssa palaa osa siitä wiilassa palkkaunneesta saastaisudesta, ja jälelle jäänyt palamaitoin osa eroo helposti muutoin. Näin saadaan wiilat jälleen kelwolliseksi.

Työmiehen Ystäwä, helmikuu 1876

Villi länsi ei koskaan ollut yhtä villi kuin hoopo. Clint Eastwoodin elokuvassa Armoton Gene Hackmanin esittämä sheriffi kertoo lännentarinoiden kirjoittajalle, millaisia legendaariset revolverikaksintaistelut todella olivat: känniset ukot ampuivat itseään varpaaseen ja vähiten juovuksissa ollut voitti mokoman komean taistelun. Mutta kun legenda ja todellisuus ovat ristiriidassa, on syytä painaa legenda. Elmer McCurdy (1880-1911) oli ”Luojan oma idiootti”, josta tuli kuolemansa jälkeen kaikkien yllätykseksi yksi tunnetuimmista villin lännen bandiiteista. Ainakin hän ansaitsi kuolleena enemmän rahaa kuin koskaan eläessään.

Mainelainen Sadie McCurdy synnytti aviottoman poikansa 17-vuotiaana. Isästä ei ollut tietoa, mutta epäilykset kohdistuivat Sadien 24-vuotiaaseen serkkuun, joka oli asunut perheessä jonkin aikaa. Virallisesti pojan adoptoivat Sadien veli ja hänen vaimonsa Helen, jotta perhe säästyisi häpeältä. 15-vuotiaana Elmer otti ja karkasi ja liittyi myöhemmin armeijaan. Tiedot ovat tältä osin ristiriitaisia. Väitetään, että hän liittyi sotaväkeen 1910 ja palveli kolme vuotta, mikä ei voi pitää paikkaansa, sillä hän kuoli 1911 ja kertoman mukaan aloitti rikollisen uransa vasta armeijasta vapauduttuaan.

Joka tapauksessa valtion leivän loputtua työtön ja nälkäinen kulkuri McCurdy suuntasi Oklahomaan ja liittyi pankki- ja junaryöstäjien koplaan. Kolmen muun miehen kanssa Elmer kävi ryöstämään Iron Mountainin junan. Koska tämä oli Elmerin ensimmäinen yritys kassakaappien räjäyttämisen vaikeassa taidossa, hän annosteli nitroglyseriiniä hieman reippaanlaisesti. Räjähdys tempaisi kassakaapin oven ilmaan ja sulatti 4000 dollarin arvosta hopeadollareita kuumaksi ja muodottomaksi möhkäleeksi. Vaunun palaessa ympärillä McCurdy yritti kaivaa seinille ja lattialle iskeytyneitä hopeadollareita esiin sorkkaraudalla. Ryöstäjien saalis arvioitiin 450 dollarin arvoiseksi. Se oli suurin keikka, mihin McCurdy koskaan osallistui ja masentavan alun jälkeen hänen uransa jatkui reippaasti alamäkeä.

Käytyään välillä uusien kumppaneidensa kanssa munaamassa pankkiryöstön McCurdy päätti palata rautatiealalle. Kopla asettui väijymään junaa, jonka piti kuljettaa intiaaneille tarkoitettuja hallituksen avustuksia, mutta hermostunut McCurdy joko sekoitti junat tai ei uskaltanut enää väijyä pidempään. Kopla pysäytti ensimmäisen vastaan tulleen matkustajajunan. Saaliiksi saatiin huimat   46 dollaria ja pari pulloa viskiä.

Takaa-ajajat pääsivät pian kurjien junaryöstäjien jäljille ja McCurdy ammuttiin Osagen kukkuloilla pian ryöstön jälkeen. Hänen viimeiset sanansa kuuluivat olleen ”Minua ette elävänä saa”. Ruumis kuljetettiin Oklahoman Pawhuskaan, jossa kukaan ei ollut kiinnostunut lunastamaan vainajan maallisia jäännöksiä. Hautausurakoitsija kohautti olkapäitään ja balsamoi ruumiin arseniikilla. Sitten McCurdy asetettiin näytteille ruumisarkussa, sivulla teksti ”Lainsuojaton joka ei antanut periksi”. Maksava yleisö sai maksaa nähtävyydestä pistämällä kymmensenttisen McCurdyn suuhun.

1915 hautausurakoitsijan puheille saapui herra, joka väitti olevansa McCurdyn veli ja vaati ruumiin itselleen jotta se saisi säädylliset hautajaiset. Hän ei tietenkään ollut McCurdyn veli, vaan kiertävän sirkuksen Great Patterson Showsin edustaja. McCurdy alkoi ansaita enemmän rahaa kuin koskaan eläessään ja näki Amerikan manteretta läpikohtaisin. Periksiantamaton lainsuojaton vaihtoi omistajaa lukuisia kertoja, vieraili mm. vahakabineteissa ja kauhujen taloissa, oli velan panttina, ja 1933 jökötti näytteillä elokuvateatterissa jossa esitettiin elokuvaa Narcotic, kunnes muumio päätyi Kalifornian Long Beachiin Nu-Piken huvipuistoon. Sitä ennen Mount Rushmoren kauhujentalo oli kieltäytynyt ostamasta McCurdyn muumiota, koska karvansa menettänyt mannekiininukke ei ollut tarpeeksi realistisen näköinen.

1977 huvipuistossa kuvattiin jaksoa yhteen televisiohistorian kauheimmista katastrofeista nimeltä Kuuden miljoonan dollarin mies. Tarinassa astronautti loukkaantuu pahasti maahansyöksyssä, minkä jälkeen hänestä tehdään koneosilla parannettu supervoimainen cyborgi. Herra cyborgin seikkailuja kuvannut filmiryhmä alkoi siirtää vahanukkea ja onnistui murtamaan sen käden. Käden sisältä pilkotti luuta. Suusta löytyi vuoden 1924 kymmensenttinen ja pääsylippu Louis Sonneyn Rikosmuseoon Los Angelesissa. Täydellisesti tyrmistynyt kuvausryhmä kutsui paikalle poliisit ja tutkijat, jotka pääsivät näillä vihjeillä Elmer McCurdyn jäljille.

Maailmaa nähnyt lainsuojaton palasi Oklahomaan ja haudattiin Guthriehen 22.4.1977. Kuolinsyytutkija määräsi, että hautakuoppaan tulisi laskea pari kuutiota sementtiä arkun ympärille, ettei väsymätön vaeltaja lähtisi uudestaan matkoille.

Lol.

Maailman vanhin olemassa oleva hedelmäkakku on häikäisevän ruma. Se on kivikova, mustunut ja päältä katsoen niin myrkyllinen että se on tappanut homeenkin. Siitä erottaa hienoisen mausteen aromin ja koristeeksi asetetut ranskalaiset pastillit tunnistaa. Mutta kukapa olisi parhaimmillaan satavuotiaana. 

Kakun omistaja, minnesotalainen Pierre Girard naurahtaa, että useimmat ihmiset eivät uskalla edes koskea siihen, eivätkä huolisi sellaista omaan kotiinsa. ”Luultavasti minä olen ainoa, joka pitää siitä.”

Kakku, joka leivottiin Suomen ollessa yhä suuriruhtinaanmaa, löytyi vuonna 1992 erään myytävänä olleen talon kaapista. Talon omistaja oli kuollut jättämättä perillisiä, eikä Girard ikinä saanut kuulla hänen nimeään, sillä kakun löytäneet Girardin ystävät kuolivat pian sen jälkeen. Hedelmäkakun Kammottavaa Kirousta ei ole syytä epäillä, sillä iäkäs Girard on pitänyt kakkua kotonaan siitä alkaen ja on yhä hyvissä voimissa.

Kakun alkuperästä kertoo vain laatikko, jossa se yhä löytöhetkellä oli. Laatikossa luki ”Joulukakku, leivottu joulukuussa 1911” ja ”leiponut äitini veli Alex, kuollut 27.12. leikattiin joulupäivänä.” Girard sai kakun lahjaksi sen löytäjiltä, jotka lahjoittivat sen vitsinä, koska Pierre Girard keräsi antiikkia ja vanhoja outouksia ja koska hänen jääkaappinsa on aina täynnä vanhoja pilaantuneita elintarvikkeita. Lahjoittajat olivat äimänä, kun heille valkeni että Girard aikoi ehdottomasti pitää kakun. ”Ei heidän olisi tarvinnut ihmetellä. Ajattelin että tässä on tarina. Tämä on jonkun elämä, ja se joka piti tätä tallella 80 vuotta, arvosti sitä.”

Tarpeettomaan tietoon palataksemme. (Kuvassa muuten maailman kukaties levinnein lehmäkuva, peräisin Pink Floydin levyltä Atom Heart Mother, joka ei kuulu tähän asiaan, ellei traktorin ääniä osassa Father’s Shout oteta lukuun.)

Tarpeettomaan tietoon siis palataksemme, 1980-luvun lopulla kun tapanani oli lueskella Rahva Hääliä kuin science-fiction-kirjallisuutta, lehden hupaisin palsta oli PIIMAKOMMENTAAR. Nimensä mukaisesti Piimakommentaar raportoi, mitkä olivat Eesti NSV:n kolhoosien maidontuotannon tulosluvut viimeksi kuluneilta viikoilta. Breast Milky, säestäisi siihen Pink Floyd.

Mikään ei ollut lupaavammin tärähtänyttä kuin käväistä ensin kapitalistis-imperialistisessa siirtomaatavarakaupassa ostamassa tarpeettomia turhuuksia (teetä ja norjalaisia salmiakkipommeja), ja pistäytyä sen jälkeen aseman lehtikioskilla ostamassa naurettavan halpa Rahva Hääl ja silmäillä sen ankean näköisiltä sivuilta Piimakommentaar. Ne kaksi maailmaa eivät tosiaan kohdanneet toisiaan millään tavalla. Ei mikään ihme että toinen niistä repesi. Ja miten mahtaa sille toisellekin käydä kun Adamin psykedeelinen aamiainen on ohi.

Sittemmin lähes kaikesta poliittisesta ja tärkeilevästä on tullut mieleeni piimakommentaar. Taloudellinen urheiluruutu on yksi varsinainen emäpiimakommentaar. Kansanedustaja tai valtuutettu on kävelevä piimakommentaar. Piimakommentaar on elämän tarkoitus. Piimäähän on lyhyttä ja pitkää, erittäin pitkää. Mind your throats please.

Holsteininhärän ja zebu-lehmän risteytys Ubre Blanca, Valkoinen Utare, oli kuubalainen lypsylehmä, joka lypsi 23.6.1982 alan maailmanennätyksen: 110 litraa maitoa vuorokauden kuluessa. Saavutus pääsi Guinnessin ennätyskirjaan, ja lehmästä tuli Kuuballe arvokas mainos- ja propagandaväline. Fidel Castro kävi tilalla käpälöimässä lehmää televisiokameroiden edessä ja viittasi siihen usein puheissaan esimerkkinä kommunismin saavutuksista. Maan virallinen päivälehti Granma seurasi Ubre Blancan vointia päivästä päivään, joka päivä.

Kun lehmä riistettynä ja loppuun puristettuna tuli sairaalloiseksi, se päätettiin nukuttaa 1985. Ubre Blanca täytettiin ja asetettiin näytteille Kansallisen karjaterveyden keskukseen. Castro teetätti lehmästä marmoriveistoksen, joka pystytettiin sen kotikaupunkiin Nueva Geronaan. Granma julkaisi edesmenneestä sankarilehmästä ylistävän muistokirjoituksen.

2000-luvun alussa kuubalaiset tiedemiehet kävivät yritykseen kloonata Ubre Blanca takaisin henkiin pakastetun utarekudosnäytteen avulla, mutta se ei tuottanut tulosta.

Tämän päivän kuubalaisille Ubre Blanca on muisto vanhoilta hyviltä ajoilta, ennen kuin Neuvostoliiton taloudellinen tuki loppui ja Kuuban karjan 10-miljoonainen pääluku romahti puoleen, koska ei ollut enää rehua ruokkia nautoja. Cubanet, riippumaton kuubalainen verkkosivu, muistelee tuota aikaa lämpimästi. ”Yksi lehmä ei tietenkään taannut loistavaa tulevaisuutta, mutta tuhannet Ubre Blancan kaltaiset lehmät voisivat sen tehdä. Tätä varten navettoihin asennettiin ilmastointi, soitettiin melodista musiikkia lehmien mielialan kohottamiseksi ja maustettiin rehua hunajalla. Itse asiassa lehmät voivat paremmin kuin kuubalaiset keskimäärin, mutta se oli sen arvoista.”

”Tänään tulevaisuus on peruutettu. Maitoa on kaupan edullisesti ja säännöstelyn alaisena vain alle seitsemänvuotiaille lapsille. Sitä vanhemmat joutuvat ostamaan maitojauhetta 63 pesolla / 3 dollarilla valuuttakaupasta, mikä vastaa neljännestä kuukausipalkasta tai sitten joutuu kääntymään mustan pörssin puoleen, mikä on riskaabelia. Emme halua enää Ubre Blancaa, haluaisimme tavallisia lehmiä, jotka tuottaisivat tavallista maitoa.”

Vaca lechera, vanha eteläamerikkalainen lastenlaulu:

Tengo una vaca lechera,
no es una vaca cualquiera,
me da leche merengada,
ay! que vaca tan salada,
tolón tolón, tolón tolón.

(Minulla on lypsylehmä, ei mikään tavallinen lehmä. Se lypsää tiivistemaitoa. Onpas melkoinen lehmä!)

Un cencerro le he comprado
Y a mi vaca le ha gustado
Se pasea por el prado
Mata moscas con el rabo
Tolón tolón, tolón tolón

(Ostin sille lehmänkellon, se piti siitä kovin. Nyt se römyää kello kalisten puskissa, kärpäsiä hännässä.)

Qué felices viviremos
Cuando vuelvas a mi lado
Con sus quesos, con tus besos
Los tres juntos ¡qué ilusión!

(On ihanaa olla elossa, kun palaat luokseni juustojesi kanssa, suukkojesi kanssa, me kolme yhdessä, mikä kuvitelma!)