Amerikkalainen pakinoitsija Bill Phelan oli kuuluisa kujeistaan. Mielellään hän pilaili työtoverinsa Bill Hannan kustannuksella. 1950-luvun alussa Hanna käveli joka päivä kuusi kilometriä keskikaupungin toimistostaan kotiinsa. Eräänä iltapäivänä Hanna kohtasi kotimatkallaan Phelanin, joka oli kävelemässä päinvastaiseen suuntaan. He pysähtyivät paiskaamaan kättä  ja Phelan huomautti että Hanna näytti sairaalta.

Viiden korttelin päässä Hanna pysähtyi hämmästyneenä paikalleen. Häntä vastaan käveli yllättäen Bill Phelan. "Pitkästä aikaa!" Phelan huudahti tervehdykseksi. "Onkin jo kuukausia siitä kun viimeksi tapasimme. Mutta näytätpä sinä surkealta." Hanna soperteli kysymyksen, eivätkö he tavanneet juuri äsken puolen kilometrin päässä täältä. Phelan tuijotti Hannaa oudosti ja kysyi, miten se olisi mahdollista. Hän oli vasta menossa siihen suuntaan.

Kilometrin verran kuljettuaan Hannaa vastaan marssi reippaasti kukapa muu kuin Bill Phelan.  "Onpas hauska nähdä! Olen ollut huolissani sinusta. Olen kuullut että et voi hyvin." Hanna vastasi vakavana ohuella äänellä: "Bill… mehän tapasimme jo aikaisemmin tänään." "Ei suinkaan!" Phelan vastasi. "Mehän emme ole tavanneet pariin kuukauteen!"

Epätoivosta kiljaisten Hanna ryntäsi kadulle, pysäytti taksin, ja käski ajaa lähimmälle psykiatrin vastaanotolle. Phelan jäi jalkakäytävälle, nauroi kaksinkerroin, ja hyppäsi jälleen linja-autoon. Tällä kertaa keskustan suuntaan menevään.