Jos keräätte kirjoja, teidän on vaikea kilpailla Richard Heberin (1774-1833) kanssa. Tämä parlamentinjäsen ja bibliofiili ei juuri koskaan osallistunut parlamentin istuntoihin, vaan kulutti kaiken aikansa ja lähes rajattoman omaisuutensa kirjojen hankkimiseen. Hänellä oli jo laaja kokoelma kahdeksanvuotiaana, ja myöhemmin hän saattoi ostaa kerralla kokonaisen 30 000 niteen kirjaston Pariisista. Heberin mielestä herrasmiehellä on oltava jokaista kirjaa kolme kappaletta; yksi häntä itseään varten, yksi lainattavaksi ystäville, ja yksi maaseutuasunnossa. Niinpä hän yritti hankkia jokaista kirjaa useita kappaleita. Hänen kuollessaan hänen talonsa oli täynnä kirjoja, huoneet ja käytävät tungettuina täyteen pinoja lattiasta kattoon. Sama oli tilanne myös hänen kahdessa muussa Englannin kodissaan. Tämä jälkeen kävi vielä ilmi, että Heberillä oli salaisia kirjavarastoja ympäri Eurooppaa sellaisissa paikoissa kuin Antverpen, Pariisi, Brysseli ja Gent.

Ehkä vielä pahemman manian vallassa eri Sir Thomas Phillips (1792-1872). Hän osti yli 100 000 kirjaa ja 60 000 käsikirjoitusta, mikä teki hänen kokoelmastaan erään maailman suurimmista, jopa yliopistojen kirjastot mukaanluettuna. Phillipsille kelpasi myös paperi sinänsä. Hän ei ikinä heittänyt lappustakaan pois. Hän raahasi kotiinsa jopa joutavia hallituksen asiakirjoja, jotka muuten olisi heitetty kierrätykseen.

Phillips ei kuitenkaan ollut yhtä kunnianhimoinen kuin Heber. Phillipsille olisi riittänyt, jos hän olisi omistanut vain yhden kappaleen kaikista maailmassa painetuista kirjoista. Sir Thomas pelkäsi luonnollisesti kuollakseen tulipaloa, ja säilytti tärkeintä osaa kokoelmastaan suurissa ruumisarkun tapaisissa laatikoissa, jotka saatiin hätätilassa kannetuksi rivakasti ulos. Tupajumeja harhauttaakseen hän asetti taloon myös puupölkkyjä, mutta tämä idea ei oikein toiminut.

Phillipsin vaimo ja kolme tytärtä elivät käytännöllisesti katsoen kaiken aikansa kirjastonhoitajina, luokitellen ja järjestellen loputonta kokoelmaa, mikä oli toivoton tehtävä. Hänen vaimonsa tuli huumeiden orjaksi ja kuoli 37-vuotiaana. Hänen kuoltuaan Phillips etsi varakkaan papin tyttären vaimovainajan paikalle, mutta tämä ei kestänyt elää kirjojen ja rottien keskellä, ja niin hän sai hermoromahduksen. Hänen tyttärensä Henrietta nai Phillipsin suureksi harmiksi pahan kilpailijansa James Halliwellin, joka oli kerännyt omaa kokoelmaansa ryöstämällä arvokkaita teoksia yliopistojen kirjastoista ja jopa apeltaan. Koska Phillipsillä oli vain tyttäriä, hän ei mahtanut mitään sille että Halliwell perisi aikanaan hänet. Phillips kosti päästämällä talonsa rempalleen, mikä ei toisaalta ollut mitenkään vaikeaa, koska kaikki paikat olivat täynnä kirjoja ja lattiat olivat sortumassa kirja-arkkujen painosta.

Phillipsin kokoelma oli niin mittava, että yksittäisiä teoksia oli kaupan vielä sata vuotta omistajan kuoleman jälkeen. Valitettavasti yksikään yliopisto tai muu kirjasto ei halunnut ostaa Phillipsin kokoelmaa kokonaisuudessaan, koska hän oli ollut niiden kanssa hyvin huonoissa väleissä. Phillips oli ostanut  tahallaan käsikirjoituksia suurilla summilla näiden instituutioiden nenän edestä, koska "korkea hintataso auttaa näiden kohteiden säilymistä". Phillipsin kokoelmasta on löydetty monia suuria harvinaisuuksia, kuten vielä 1964 kauan kadoksissa ollut osa Ovidiuksen Metamorfooseista.