Tammikuun 16. päivä 1926 BBC:n radiolähetys puhetilaisuudesta Edinburghista keskeytyi äkillisesti. Radiossa luettiin erikoistiedonanto: Vihainen mellakoiva työttömien joukkio riehui valtoimenaan Lontoossa. Nuoret harrastajat kidekoneidensa ja varttuneempi väki kuulotorvien ääressä kuunteli mykistyneenä hälyyttäviä uutisia. Parlamenttitalo oli räjäytetty ilmaan! 100-metrinen Big Ben oli romahtanut! Asiallinen ja jännittynyt uutistenlukija riensi mikrofonin ääreen kertomaan, että väkijoukko oli saanut käsiinsä liikenneministeri Wurtherspoonin, joka oli yrittänyt paeta naamioituneena. Hänet oli hirtetty lyhtypylvääseen Vauxhallin tienoilla.

Venäjän lokakuun vallankumous oli tapahtunut vasta vajaa kymmenen vuotta aiemmin. Kuuntelijat alkoivat kysyä itseltään, oliko sama nyt toistumassa vakaan ja rauhallisen Englannin maaperällä. Radio oli vielä niin tuore keksintö - vaikuttava, varteenotettava ja arvovaltainen kapistus, joka tarjosi vakavia esitelmiä ja korkeatasoista sinfoniamusiikkia - että monilta kuuntelijoilta jäi täysin huomaamatta lähetykseen sirotellut vitsit, jotka olisivat valaisseet lähetyksen luonnetta. Kansannousun pääarkkitehtina esiteltiin Mr. Pobblebury, joka oli titteliltään "Teatterijonojen lakkauttamisen kansallisen yhdistyksen sihteeri". Lähetystä kuunnelleet alkoivat paeta kaupungista ja tukkivat poliisilaitosten puhelimet. "Ja miten voitte kuvitella että tämä olisi pilaa? Minä kuulin sen radiosta!"

BBC joutui toistamaan pitkään illan mittaan, että kuuntelijat olivat olleet tilaisuudessa seurata Isä Ronald Knoxin sketsiä "Broadcasting the barricades". Lähetyksessä oli tehty tiettäväksi, että kyseessä oli komedianumero, mutta kyseessähän oli BBC. Lähetyksen realistinen laatu oli selvästi poikkeuksellisen vaikuttavaa tasoa noina aikoina, kun radio oli vielä lapsenkengissä.

Orson Wellesin Mercury-teatterin kuunnelmasovitus H.G.Wellsin Maailmojen sodasta CBS:llä 30.10.1938 oli monessa suhteessa ylimainostettu tapahtuma. Welles teki teattereineen loistavaa työtä, se oli selvä. Taustaefektit ja hyytävästi kesken katkeavat selostusvälähdykset marsilaisten hyökkäyksestä maahan olivat erittäin radionomaisia, puhumattakaan ensimmäisestä kymmenestä minuutista, joiden aikana mukamas oli menossa tanssimusiikkilähetys. Silti lukuisia kertoja lähetyksen aikana kuulutettiin nimenomaisesti, että kyseessä oli kuunnelma.

Wellesin kuunnelmalla oli kuusi miljoonaa kuulijaa. Ne, jotka tulivat seuraamaan ohjelmaa kesken kaiken, ja jättivät sen sikseen kesken kaiken, eivät välttämättä ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Joidenkin mielestä marsilaiset olivat valepukuisia saksalaisia. Paniikki, jonka Orson Wellesin väitettiin luoneen, rajoittui lähinnä lehtien palstoille, joiden kertomukset kuunnelman järisyttävistä vaikutuksista olivat huomattavan liioiteltuja. Mutta se sopi Wellesille, eikä hän ryhtynyt korjaamaan lehtiä jotka loivat kohua tyhjästä. Näin Wellesistä tuli yhdessä yössä maankuulu, ja sitä kautta hän lopulta sai tilaisuuden tehdä ne elokuvat, jotka hän oli halunnut tehdä.

Ecuadorin Quitossa 13.2.1949 sikäläinen radioasema toisti Wellesin kuunnelman espanjan kielellä. Kuuntelijat eivät pitäneet siitä, että heitä oli vedetty höplästä. He polttivat radioaseman maan tasalle.