48007.jpg

Toissapäivänä maailmalle levisi uutistoimistojen kautta skottilaisen paleontologin Neil Clarkin väite, että Loch Nessin hirviö oli todellisuudessa norsu. Glasgown yliopiston Clark perustaa väitteensä vuoden 1933 tapahtumiin. "Idea Nessiestä oli loistava markkinointikikka, jonka keksi erään sirkuksen impressaari Bertram Mills. Hän sai ajatuksen nähtyään sirkuksensa norsun kylpemässä Loch Nessissä", Clark väittää. Tuona samaisena vuonna 1933 Nessie-havainnot tulivat maailmanlaajuiseen julkisuuteen.

"Ei ole ihme, että Mills tarjosi palkkion. Hänellä oli Loch Nessin hirviö jo sirkuksessaan", Clark väittää. "Tutkimukseni viittaa siihen, että nähdyt oliot olivat järveen uimaan laskettuja sirkusten elefantteja. Invernessiin matkalla olleet sirkukset pysähtyivät Loch Nessin rannalle lepuuttamaan eläimiään."

Clark muistuttaa, että uivasta norsusta saa helposti liskomaisen vaikutelman. Siitä ei näy muuta kuin kärsä ja kaksi kumparetta eli pää ja selkä. Nessie-fanit eivät ole hyväksyneet Clarkin tuoretta selitystä. Järvihirviöön uskovat tähdentävät, että yksin viime vuonna tehtiin neljä näköhavaintoa Loch Nessin oliosta.

Vuosikymmenien varrella on tehty lukuisia kunnianhimoisia kaikuluotauksia, mittauksia ja muita operaatioita, joilla Nessietä on yritetty houkutella esiin. Parhaiten epäonnistuneen yrityksen toteutti 1975 neljä Hemel Hempsteadin palomiestä, jotka päättivät lähestyä ongelmaa aivan uudelta kannalta. He yrittivät vietellä Loch Nessin hirviön. He rakensivat paperimassasta 30-metrisen naispuolisen hirviön, varustivat sen pitkillä silmäripsillä, ulkolaitamoottorilla ja nauhoitetulla parittelukutsulla.

Vihreäksi ja siniseksi maalattuna ja sisällään kaksi palomiestä ohjaimissa lähti hirviö järvelle. Tulokset jäivät laihoiksi. Yhtenä syynä oli, että soitettu parittelukutsu kuului urosmursulle, jonka vetovoima Loch Nessin hirviöön saattoi olla varsin vähäinen. Toiseksi perämoottori meni matkan aikana epäkuntoon. Hirviö kaatui kyljelleen, joutui vaakakierteeseen, teki täyskäännöksen ja paiskautui läpi laiturin. Yksikään tyttö ei ole parhaimmillaan sellaisissa olosuhteissa.

Kun katsoo vuoden 1933 valokuvia, uiva norsu on varsin osuva kuvaus hahmosta, joka näkyy osittain veden pinnalla. Niin osuva, että tulee ihmetelleeksi, miksei kukaan ollut ajatellut sitä aikaisemmin. Yksi syy voi olla, että valokuvat on jo ajat sitten luokiteltu huijaukseksi.

Skeptinen valokuvaaja Stewart Campbell julkaisi British Journal of Photographyssa 1984 artikkelin kirurgi Robert Wilsonin keväällä 1934 ottamista kuuluisista Loch Nessin hirviön valokuvista. Campbell päätteli, että kuvassa näkyvä kohde on todennäköisesti vesilintu, joka ei voinut olla enempää kuin metrin mittainen.

Valitettavasti Campbellkin oli väärässä. 1994 muuan 90-vuotias Christian Spurling tunnusti kuolinvuoteellaan Sunday Telegraphin toimittajille, että hän oli mukana lavastamassa kuuluisaa Wilsonin valokuvaa. He olivat rakentaneet Marmaduke Wetherellin kanssa merikäärmeen pienoismallin, laskeneet sen vesille, valokuvanneet sen, ja luovuttaneet sitten valokuvat Wilsonille, koska Wetherellin mielestä tunnustettu kirurgi tarjosi uskottavan julkisivun.

Wetherellin motiivina oli kosto. Vuoden 1933 kiihkeänä Nessie-vuonna Wetherell oli viettänyt joulukuun metsästäen innokkaasti jälkiä Loch Nessin hirviöstä, ja kun hän oli löytänyt rannasta jalanjälkiä, hän ilmoitti innoissaan löydöstä. Valitettavasti Luonnonhistorian museon tutkijat totesivat, että Wetherellin löytämät Nessien jalanjäljet oli tehty kuivatulla virtahevon jalalla, juuri sellaisella, joita tuohon aikaan myytiin sateenvarjotelineiksi. Katkeroitunut Wetherell vetäytyi julkisuudesta.

Jos Neil Clark on oikeassa, siinä tapauksessa Spurlingin tunnustuskin on huijausta. Nessie on ja pysyy maailman parhaana skottilaisena pilana, jolle kaikkein makeimmin nauraa kenties Nessie itse tai sen jäännökset syvällä Loch Nessin pohjamudassa.