1823128.jpg

Mitä lyyrisim-, faktisim- ja luotettavimmassa kulttuurikasku- ja muistelmaeepoksessaan Minun Kosmokseni kertoo Jorma Ojaharju tapauksen 1970-luvun lamavuosilta. Tarina ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1978 pakinassa, jonka Ojaharju kirjoitti Helsingin ravitsemusliikkeiden vahtimestareiden julkaisuun nimeltä Naulakko.

"Kerronpa tositarinan lama-ajan surkeilta päiviltä", aloittaa Ojaharju ja kertoo olleensa menossa juhlistamaan Alkon ja Suomen ikioman pojan Nestori Kaasalaisen nimipäivää, kun häntä kohtasi vakiopaikkansa eteisessä sangen omituinen näky. Portsari teippasi yhteen kymmenen markan seteleiden puolikkaita, joista muutamat puoliskot olivat sattuneet väärinpäin ja sarjanumerotkin olivat muuntuneet aivan uudenlaisiksi lukusarjoiksi.
- Tiedäks mitä, tahtoi portsari tietää.
Ojaharju valmistautui tunnustamaan heti paikalla kaiken mitä tietää, mutta sai itsensä hillityksi ja tyytyi pudistamaan jalomuotoista päätään.
- Mauno Koivisto kävi täällä ja veti ennätysajassa hirmuisen naulan päähänsä.
- Älä. Repikse rahansa?
Portsari nyökkäsi ja alkoi kertoa tarinaansa:
"Oli varhainen iltapäivä ja asiakkaita vähän. Manu oli juttutuulella ja rupatteli mulle kaikenlaista. Se kysyi miltä tuntuu olla työttömänä ja nauroi kummasti päälle. Oli sekin kysymys. Koetin sanoa, että pääjohtaja lähtee nyt kotiin tai sinne pankkiin tai johonkin. Voi tulla tarkastaja.
Koivisto otti rahan taskustaan ja sanoi, että tästä rahasta pitäisi löytää nyt kaksi eläintä, kaksi kiveä, englantilainen piipputupakkamerkki ja amerikkalaisen elokuvan nimi. Se sanoi, että jos minä löydän setelistä ne, niin hän lähtee rähisemättä. Minä kysyin että varmastiko, ja se sanoi varmasti.
No enhän minä jumalaut koskaan ole yhdestä kyntsästä osannu löytää tuommoista määrää kasvi- ja eläinkuntaa ja ties mitä. Niinpä sitten Manu otti jonkinlaisessa hurmiossa, olisit nähnyt sen silmät, juma, kympin ja nosti sen silmiensä tasalle ja sanoi "Kaikk löytävä helposte rotan taittamalla sen Paasikiven korvasta. Toinen eläin on Suomen leijona, tiätystenki. Nimessä on kaksi kiveä, paasi ja kivi. Enää ei puutu ko piippuitupakka ja amerikkalaise elokuvan nimi. Ja sen mää kyll suoraan sano ett sitä ei löyr kukka, mikä ei ole ennen temppua nähny."
Sitte se otti ja repi kympin kahtia. "Half And Half", heitti palaset olkansa yli ja sanoi "Gone With The Wind". Sitten se purskahti itkuun ja sanoi, että mää tei sen taas.
Kävi ilmi että se oli tehny saman tempun parissakymmenessä muussa kapakassa ja sullonu palaset taskuihinsa. Sitten tapahtui jotakin mitä en ymmärrä ollenkaan. Se kysyi koska mä olen syntyny, ja kun mä sanoin 50 se sano jumalan kiitos. Sitten se survoi kaikki nämä kympinpuoliskot mun syliini, löi kotsan päähänsä ja lähti. Mennessään se mutisi jotain sellaista että jos lähtee liikkeelle huhu setelien leikkaamisesta, niin se ei ole lainkaan hänestä lähtöisin."

Myöhemmin tarina kulkeutui Naulakko-lehdestä Ilta-Sanomiin. Taloussivun kolumnisti toisti tarinan mainitsematta kertaakaan jutun kirjoittajaa. Jorma Ojaharju piti tätä "helvetin omituisena".