2131603.jpg

Musta surma, joka oli ties mitä ja viimeisimmän näkemyksen mukaan kuulemma ei edes ruttoa, tuli ties mistä, asettui taloksi Eurooppaan muutamaksi vuosikymmeneksi vuoden 1350 molemmin puolin ja vei mennessään joko kolmanneksen tai puolet koko maanosan väestöstä. Epidemia palasi ajoittain aina 1700-luvulle saakka, jolloin ikääntynyt tauti ei jaksanut enää kehittää uusia muunnoksia ja ihmisissä oli alkanut itää vastustuskykyä.

Juuri kun kaikki näytti olevan synkimmillään, asiantuntijat onneksi keksivät missä oli vika. Kirkon mielestä mustaan surmaan olivat syynä mm. seuraavat iljettävyydet:
- kaivoja myrkyttävät juutalaiset
- teatterissa käynti
- oliiviöljy
- vanhempien naisten himoitseminen
- nopanheitto
- seksistä puhuminen
- noitien kanssa seurustelu
- ylensyönti
- suippokärkiset kengät (kts. Hieronymus Bosch)
- Marsin ja Saturnuksen konjuktio, joka saastutti ilman

Juutalaisten ja noitien elävältä polttaminen yllättävää kyllä ei pahemmin auttanut. Juuri kun kaikki näytti olevan synkimmillään, asiantuntijat onneksi keksivät mitä oli tehtävä. Lääketiede suositteli mustan surman hoitoon seuraavien vuosisatojen aikana mm. seuraavia ilmeisesti hyväksi koettuja kotikonsteja:
- sairastuneen peseminen viinietikalla ja ruusuvedellä
- sairastuneen peseminen vuohenvirtsalla
- valkoliljan juurien tai kuivatun ihmisenulosteen laittaminen haavoihin
- valtimoiden avaaminen ja saastuneen veren juoksuttaminen ulos
- vastasyntyneen koiranpennun sisälmysten asettaminen sairastuneen otsalle
- kuukautisveren juominen
- pahanhajuisten ruokien välttäminen
- kivesten lävistäminen
- virtsakaivon höyryjen hengittäminen
- insestin harjoittaminen alttarilla
- tupakointi
- kuivatun sammakon hierominen paiseisiin
- toisten ruttotautisten ajosten imeminen
- siirapin syöminen sateen jälkeen

Kuten riveiltä aistittavasta hienoisesta neuvottomuudesta voi päätellä, mustan surman jälkeen se olikin katolisen kirkon erehtymättömyyden ja feodaalisen yhteiskuntajärjestyksen menoa. On pieni ihme, että lääkäreitä ei devalvoitu samaan syssyyn, mutta sille lienee yksinkertainen selitys. Kukaan ei asettanut heihin minkäänlaisia odotuksia muutenkaan.