2128634.jpg

Nyt kun Vatikaanikin on julkistanut Fatiman ennustukset (ja todennut, että siinä puhutaan Paavi Johannes Paavali II:n murhayrityksestä tai sitten ei),  ovat maailman mysteerit jääneet surullisen vähiin. Salatiedon ja mystiikan harrastajat joutuvat sijoittamaan panoksensa laatikkoon, joka on väittämän mukaan lojunut suljettuna Englannin Bedfordissa parisataa vuotta.

Tarina alkaa vuodesta 1814. 64-vuotias kutoja ja osa-aikainen povari Joanna Southcott aiheutti joltisenkinlaista hälyä tiedottaessaan maailmalle, että hän oli raskaana pyhästä hengestä ja että synnytyksen aika oli tiedossa. Pieni kansanjoukko leiriytyi hänen ulko-ovensa eteen odottamaan suuria uutisia, mutta Messias ei suvainnut saapua ilmoitettuun aikaan ja kymmenen päivän päästä neiti Southcott oli vainaja. Ruumiinavauksessa todettiin että raskaus oli suuresti liioiteltua ja että todennäköisesti hänen paisuneen vatsansa selitti hieman toisenlainen henki, nimittäin ilmavaivat.

Southcottin mukaansatempaava vaikutus synnytti kuitenkin pienen paikallisen kultin. Southcottin kuoleman satavuotismuiston kunniaksi 1914 kultin silloinen johtaja Helen Exeter lupasi Messiaan palaavan vuoden lopulla, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäisen maailmansodan syttymistä eikä ennustuksensa murenemista, sillä hän ehti hukkua saman vuoden keväällä.

Juttu menee aina hämmästyttävämmäksi. Kun muuan Mabel Barltrop vapautettiin mielisairaalasta 1920-luvulla, hän päätti asettua Bedfordiin. Hetimiten hän lyöttäytyi southcottilaisten seuraan, ja ilmeisenä johtajasieluna ja kukaties karismaatikkona hän suostutteli kultin jäsenet luovuttamaan kaiken omaisuutensa hänelle. Näillä varoilla hän osti kartanon sivutaloineen Bedfordin Castle Roadilta ja perusti Panacea Societyn. Seuralla on nettisivut, mutta siihen julkikuva loppuukin. Asiaan tutustuneet väittävät seuran olevan erittäin suljettu yhteisö. Jotkin journalistit käyttävät sanoja "epäilyttävä" ja "salamyhkäinen", mutta me jotka arvostamme erakkoutta, hyppäämme tuollaisen mainostuksen yli. Sitä paitsi se on sivuseikka. Tärkeintä on Joannan laatikko.

Tämä pienen arkun kokoinen kuparinauloilla suljettu laatikko sisältää kuuleman mukaan ennustuksia maailmanlopusta, uudesta Messiaasta nimeltä Shiloh, ja muista koittavista uuden vuosituhannen ilmiöistä. Säädöksen mukaan se voidaan avata vain kaikkien Englannin kirkon 24 piispan läsnäollessa. Panacea Society onkin kommunikoinut ulkomaailman kanssa lähinnä lehti-ilmoituksilla, joissa se pyytää arvoisia piispoja saapumaan yhdessä ja tutkimaan Seuran huostaan uskotut salaisuudet. Ilmoituksia näkyy lehdissä säännöllisesti, sillä Englannin piispat ovat  osoittaneet hämmästyttävää haluttomuutta osallistua laatikon juhlalliseen avajaistilaisuuteen.

Laatikkoa pidetään 20 huoneen kartanossa nimeltä The Haven, joka kuuleman mukaan on vainajoituneiden Seuran jäsenten henkien kotipaikka. Entisiltä mutta ei vielä kuolleilta kultin jäseniltä saatujen tietojen mukaan laatikon seurana on antiikkia, eikä huoneissa asu muut kuin henget. Heidän viihtyvyydekseen kartanossa siivotaan säännöllisesti. Kultin vaatimustaso on kohtuullisen hämärä, sillä informanttien mukaan ainoa jumalaisen puhdas ruumis josta Shiloh-lapsi voisi syntyä, tuntuu olleen prinsessa Diana. Kultin jäsenten keski-ikä on huomattavan korkea, eikä se ole onnistunut houkuttelemaan suurestikaan uusia jäseniä.

Toisaalta väitetään, että laatikko oli avattu jo 1927. Ellei kyseessä ole brittiläinen huumori, niin laatikko kuuluu sisältäneen rikkinäisen pistoolin ja arpalipun.

Jos laatikko sijaitsisi Amerikassa, se olisi jo avattu näyttävästi suorassa televisiolähetyksessä, kuten 1986 jolloin (entinen/nykyinen/tuleva/onko väliä) tähtireportteri Geraldo Rivera juonsi kahden tunnin ohjelman, jossa avattiin kuuluisan gangsterin Al Caponen panssariholvi, johon ei oltu koskettu sitten 1930-luvun. Ohjelmassa spekuloitiin, löytyisikö chicagolaisen Lexington Hotelin kellarin alla sijaitsevasta holvista aarteita vai ruumiita. Asiantuntijoita oli paikalla valmiina arvioimaan mahdollisia rikkauksia sekä maallisia jäännöksiä. Ohjelma oli jännittävä siihen asti kunnes holvi avattiin. Sisältä löytyi pölyä ja tyhjiä ginipulloja.