Charles Babbagen aivot

Joitakin kirjoituksia ei parane lyhentää eikä toimittaa. Ne pitää saada nauttia kaikessa ainutlaatuisuudessaan. Sellainen on suuren matemaatikon Charles Babbagen omaleämäkerran ”Filosofin elämänvaiheita” luku 26, huima ja väsymätön vuodatus Lontoon katujen maanvaivoista, Street Nuisances.

Charles Babbage (1791-1871) muistetaan mekaanisen tietokoneen suunnittelijana. Vaikka hänen konstruktionsa ei ikinä valmistunutkaan hänen elinaikanaan, hän jää pysyvästi tietotekniikan historiaan. Hänen laatuisensa henkilön huvittavaiset edesottamukset antaisivat aiheen lukemattomiin blogipakinoihin, mutta meidän tarkoituksiimme riittää tämä yksi, lajissaan kuolematon ja tyhjentymätön tutkielma.

Tutustukaamme herra Babbagen selontekoon ja ihailkaamme tätä tyyntä suuripiirteistä levollisuutta, jollaiseen kykenee vain kultivoitu ja laajakatseinen levollinen mieli. Älkäämme unohtako, että Charles Babbagen miellyttävin teatterikokemus oli tilaisuus näytellä ruumista.

 

Katujen vitsaukset (Street Nuisances, Charles Babbage 1864)

Viimeisten kymmenen vuoden aikana katumusiikin määrä on niin suuresti lisääntynyt, että siitä on tullut täydellinen riesa huomattavalle osalle Lontoon asukkaista. Se riistää työteliäältä mieheltä hänen aikansa; se loukkaa musikaalista ihmistä sietämättömällä huonoudellaan; se ärsyttää invaliideja; valvottaa potilaita, joka suurella vaivalla ovat matkustaneet Lontooseen hankkimaan parasta lääketieteeellistä hoitoa joka on olennaista heidän parantumiselleen, ja tuhoaa yhteiskunnan älyllisen luokan ajan ja tarmon keskeyttämällä jatkuvasti heidän pyrintönsä.

Kidutusvälineet joita hallitus sallii käytettäväksi öin ja päivin Lontoon kaduilla:

Urut
Torvisoittokunnat
Viulut
Harput
Kosketinsoittimet
Posetiivit
Nokkahuilut
Rummut
Säkkipillit
Haitarit
Puolenpennin pillit
Tamburiinit
Trumpetit
Kaupustelijoiden mainosvärssyt
Uskonnollinen messuaminen
Virsienveisuu

Olen hyvin säännöllisesti tullut kyseisen musisoinnin häiritsemäksi kello 11 ja jopa kello 12 jälkeen yöllä. Eräässä tapauksessa torvisoittokunta soitti vain lyhyitä taukoja pitäen viisi tuntia.

Katumusiikin rohkaisijat

Majatalonpitäjät
Pubit
Ginipuodit
Olutpuodit
Kahvilat
Palvelijat
Lapset
Maaseutuvieraat
Huonomaineiset naiset
Satunnaisesti hyvämaineiset naiset, mutta nämä ovat lähes poikkeuksetta nousukkaita ja vailla sitä makua, mitä heidän sukupuolensa yleensä edustaa.

Pubeissa vierailua ja juopottelun määrää edistetään suuresti näillä tavoilla. Niinpä se nauttii kannatusta koko elinkeinon piirissä. Katumusiikin rohkaisijat kuuluvat pääasiassa alempiin yhteiskuntaluokkiin. Näistä pubit ja olutpuodit suosivat huonointa ja kovaäänisintä musiikkia. Näiden yritysten omistajat ovat huomanneet sen olevan erittäin menestyksekäs keino houkutella asiakkaita. Pubin edustalla musiikkia soitetaan pidempään ja myöhempään kuin missään muissa olosuhteissa. Ei ole tavatonta että se johtaa tanssahteluun, jota harjoittavat pienet rääsyläiskatupojat ja joskus myös puoleksi juopuneet miehet, jotka tarjoavat meteliin oman epäsointuisen äänekkään lisänsä.
Palvelijat ja lapset ovat katumusiikin suuria ihailijoita; myös maaseudun väestö, joka viivähtää kaupungissa lyhyen aikaa, usein rohkaisee siihen.
Toinen luokka joka tukee voimakkaasti katumusiikkia koostuu rouvista, joilla on joustava hyveellisyyskäsitys ja kosmopoliittisia taipumuksia. Heille se tarjoaa tekosyyn esitellä viehtymystään avoimista ikkunoista.

Musikantit - Instrumentit
Italialaiset - Urut
Saksalaiset - Torvisoittokunta
Intialaiset - Tamburiinit
Englantilaiset - Torviyhtyeet, viulut, jne.
Kerhojen alin kuona - Yhtyeet joilla on patarumpu

Määrältään lukuisin luokka, urkujen ja posetiivien veivaajat, ovat lähtöisin Italiasta, pääasiassa vuoristoalueelta, jonka kieli on karkeaa patois’ta, eivätkä muuta puhukaan. Väitetään, että näitä ulkomaalaisia, joiden ammattina on alkuperäisväestön kiduttaminen, on Lontoossa yli tuhat. He asustavat enimmäkseen Saffron Hillin ympäristössä ja ovat, tietysti, tietämättä muita kieliä kuin omansa, täysin yhteisönsä vanhimpien käsissä. Yksi näistä, mitä itsepintaisin urkuri, kertoi minulle väärän osoitteen. Kun hankin tietooni oikean osoitteen, poliisi etsi häntä kaksi viikkoa, mutta häntä ei löydetty. Hänen padronensa, joka oli saanut kuulla että hänen suojattinsa on ”wanted”, lähetti hänet maaseutukierrokselle. Tapasin kerran muutamia maileja Land’s Endistä yhden näistä veikoista jotka olin säännöllisesti häätänyt matkoihinsa kotikadultani.

Katumusiikin aiheuttaman häiriön ja keskeytysten määrä vaihtelee uhriensa luonnon ja tapojen mukaan. Ne, joiden mieli on täysin joutilas, vastaanottavat katumusiikin tyydytyksellä, sillä se täyttää tyhjän ajan. Ne joiden henkinen toiminta edellyttää vain vähän järkeilyä tai mietiskelyä, ovat valmiita seuraamaan satunnaisesti katumusiikkia. Ne, joiden ruumis on heikko tai runneltu, ja joiden kurjuutta hyvä musiikki oikein väliajoin voisi helpottaa, tulevat ajetuksi järjiltään kuullessaan vastenmielistä ja epäsointuista katumusiikkia kaikkina vuorokaudenaikoina kesken toipumisajan, jonka rauha olisi niin tarpeellinen invaliideille.

Ammattimuusikot tuntevat katumusiikin vaikutukset vakavimmin. Se keskeyttää heidän työnsä ja täydellisesti tuhoaa niiden ohjeiden arvon, joita he antavat omille oppilailleen. Kun he lähtevät kotoaan antamaan oppitunnin, paholaismainen urkukone ajaa heitä takaa. Heidän työnantajansa Belgraviassa on pakotettu, joka oppitunti, lahjomaan vaeltavan vääräuskoisen poistumaan – mistä armonosoituksesta hän veloittaa shillingistä puolikruunuseen per oppitunti.

On kuitenkin paikallaan vihjaista musiikkialan ammattilaisille, että heidän välittömät naapurinsa eivät aivan yhtä paljon nauti musikaalisesta korkealuokkaisuudesta silloin kun se siivilöityy paksujen tiiliseinien lävitse, tai kiertää katkelmallisena ja osittaisena avoimien ikkunoiden kautta naapurustoon. En osaa tarjota helpotusta jälkimmäisessä tapauksessa, mutta ajattelisin että terveellä itsekunnioituksella vatustettu ammattimuusikko sulkisi itse ikkunat ja sietäisi jopa kuumuuden aiheuttamaa harmia mieluummin kuin vaivaisi jatkuvasti naapureitaan.

Tietooni on tullut, että koston laki, mikä on oikeutettu vasta kun argumentit loppuvat, pantiin muutama vuosi sitten täytäntöön omalaatuisella tavalla. Huomattava taiteilija, joka asui Lontoon West Endissä, oli monta vuotta syventynyt omiin häiriintymättömiin ja muita häiritsemättömiin tutkimuksiinsa, kun eräänä kauniina aamuna hänen ammattimainen toimintansa keskeytyi seinän takaa naapuritalosta kuuluvan jatkuvan musisoinnin johdosta.

Havaittuaan metelöinnin jatkuvaksi ja keskittymisen mahdottomaksi hän kutsui palvelijansa ja ojensi tälle vasaran, kehottaen tätä hakkaamaan seinää vasten kunnes hän palaisi kävelyltä puistosta. Hän lisäsi, että hän on poissa todennäköisesti tunnin verran, ja jos joku haluaisi tavata hänet, hän palaa silloin kotiin.

Palattuaan hän sai kuulla että viereisen talon uusi asukas oli toivonut tapaamista hänen poissaollessaan ja aikoi palata pian takaisin. Kohta viereisen talon uusi asukas saapui esittäytymään. Hän pyysi anteeksi vierailua tuntemattoman tykö, mutta halusi valittaa että viimeisen tunnin ajan häntä on vaivannut mitä epätavallisin moukarointi seinää vasten, mikä on tehnyt hänen ammatinharjoittamisensa mahdottomaksi.
Taiteilija vastasi tähän lähes samoilla sanoilla, että viimeisen tunnin aikana mitä tavattomimmat ja häiritsevimmät äänet ovat häirinneet puolestaan hänen ammatinharjoittamistaan. Keskustelun jälkeen sovittiin, että piano siirretään vastakkaisen seinän viereen ja seinä peitetään vuodevaatteilla.

Järjestely pysyi voimassa jonkin kuukauden verran, mutta oppilaat ja heidän sukulaisensa, jotka eivät hyväksyneet hiljaista pianoa, vähitellen jättivät professorin, joka katsoi parhaaksi luopua talosta ja etsiytyä musiikkia rakastavampaan naapurustoon. Tässä tapauksessa haitta oli molemminpuolinen ja oli järkevää, että viimeksi tullut vetäytyi.

Omassa tapauksessani minulle on usein ehdotettu vastaamista samalla mitalla, ja koska monet häiriöt ovat olleet tarkoituksellisia, menettelytapa saattaisi olla oikeutettu. Mutta koska tämä on rajoittunut naapuruston yhteen tai kahteen alimpaan yksilöön, olen ajatellut että ei ole oikein häiritä kunnioitettavampia naapureitani. Välineistöni karmaisevimman epäsointuisuuden tuottamiseksi on laaja. Omistuksessani on suuri joukko urkupillejä asianmukaisten palkeiden kera ja uupumaton höyrykone valmiina käyttöön milloin ikinä haluan lähteä ”kävelylle puistoon”. Vetoan kuitenkin lakiin, että henkilön ei sallittaisi harjoittaa sitä, mitä hän haluaa ehkäistä. Muutoin tuloksena olisi reductio ad absurdum.

On vaikeaa arvioida kurjuutta jonka uhriksi tuhannet joutuvat ja täsmällistä rahallista menetystä, josta joutuvat kärsimään lukemattomat älyllisen ammatin harjoittajat, joiden aika tärveltyy urunveivaukseen ja muihin vastaaviin vitsauksiin.

Olen todistanut ja kärsinyt enemmästäkin; olen vastaanottanut monia kirjeitä asiasta ja pelkään että olen laiminlyönyt monia. Toivon kuitenkin, että kallisarvoisen oman aikani urhaaminen asian hyväksi hyväksytään puolusteluksi. Mainitsen nyt muutamia tuloksia.

Jopa poliisit ovat säännöllisesti kertoneet minulle että urut ovat heille henkilökohtainen riesa. Suuri joukko poliiseista partioi yövuorossa, ja tietysti he voivat nukkua vain päivisin. Näissä tapauksissa heidän leponsa katkeaa jatkuvasti katumusiikin riesaan.

Puolipalkatun poliisiupseerin vaimo kirjoittaa minulle omasta surullisesta tapauksestaan. Hänen aviomiehensä, joka kärsi kivuliaasta hermosärystä, tuotiin Lontooseen hakemaan lääkärinhoitoa. Näissä olosuhteissa paraneminen edellyttää aikaa ja jatkuvaa kuurin vaikutusten etenemisen tarkkailua. Hyötyäkseen Lontoon tarjoamasta asiantuntemuksesta rouva ja hänen miehensä ostivat huomattavin uhrauksin talon hyvin hiljaiselta pieneltä aukiolta. Valitettavasti urunveivaajat valtasivat aukion, eikä mikään mahti saanut heitä karkoitetuksi. Invaliidin kokema ärsyyntymys oli kauhistavaa luokkaa, ja tunnen helpotusta etten tiedä jutun lähes väistämätöntä lopputulosta.

Katumusiikin seurauksena sattuu lukuisia onnettomuuksia. Tosinaan hevoset vauhkoontuvat, heittävät kukaties ratsastajat selästään, valjakot karkaavat matkoihinsa ja matkustajat kokevat peljästystä ja mahdollisesti saavat ruhjeita.

Seuraavia vahinkoja on raportoitu noin kolme vuotta sitten useimmissa päivälehdissä:

”KAUHISTUTTAVA TAPAUS. KUUSI LASTA JOUTUNUT YLIAJETUKSI JA VAMMAUTUNEEKSI:
- Eilen iltapäivällä heti kello neljän jälkeen saksalainen yhtye esiintyessään Old St. Pancras Roadilla, tuli syypääksi mitä hirvittävimpään onnettomuuteen. Yhtye oli soittamassa Aldenham Terracella, kun mies nimeltä Charles Field ohjasti yhtä Ateberleyn vaunua alas Aldenham Streetiä. Kun vaunut kääntyivät St. Pancras Roadilla, lastinaan kuollut hevonen, isoa rumpua paukutettiin tavattomalla voimalla. Äkillinen rummuniskentä sai hevosen vauhkoontumaan, ohjastaja löi päänsä penkkiin, ja tämän johdosta ei pystynyt hallitsemaan eläintä, joka karkasi musiikkia kuunnelleiden lasten ja muiden ihmisten lävitse, kaataen heitä vasemmalta ja oikealta. Kun tapauksen aikaansaama sekasorto oli hälvennyt, ei vähempää kuin kuusi köyhää lasta makasi avuttomina tantereessa vaunujen yliajamina. Lasten nimet ja iät---” – Daily Telegraph, 3.10.1861.

Jos tämä surullinen onnettomuus olisi tapahtunut Belgraviassa, ei olisi ollut paljoa epäilystä etteikö lakia olisi muutettu tällaisen kauhistavan kurjuuden ehkäisemiseksi.

Mutta yhtäkään yritystä ei ole tehty syyn poistamiseksi; olen itse äskettäin nähnyt saksalaisen torvisoittokunnan soittavan hyvin kapealla ja väkirikkaalla kadulla, lähellä Englannin Pankkia, kello kolme iltapäivällä, tehden läpikäynnin vaikeaksi ja saattaen taskut vaaraan. Toisen kerran kello kahdelta saksalainen yhtye soitti Piccadillyn ruuhkaisimmassa päässä, Circusissa. Molemmissa tapauksissa poliisi katseli sivusta ja vaikutti nauttivan musiikista, jota heitä ei ole määrätty keskeyttämään. 

Olen hankkinut omassa maassani epäkadehdittavan julkisuuden henkilön aseman, ei sen perusteella mitä olen tehnyt, vaan yksinkertaisesti vastustamalla päättäväisesti alimman roskaväen tyranniaa, jonka rakkaus ei musiikkia, vaan mitä epäsointuisinta metelöintiä kohtaan on niin suuri, että se vaatii nautittavan siitä kaikkina vuorokaudenaikoina jokaikisellä kadulla. Lienee odotettavaa että tässä teoksessa luonnostelen ainakin oman tapaukseni pääkohdat.

En laske vastarintaani maineteoksi, vaikka olenkin täysin tietoinen että käyn taistelua jokaisen maanmieheni puolesta, joka ansaitsee elantonsa henkisellä työllä. Yksinkertainen syy valitsemalleni tielle on, vaikka miten hankalaa se on ollutkin, että olisi ollut vielä kivuliaampaa jättää kesken suuri ja ihailtu keksintöni, joka oli jo käteni ulottuvilla. Olen joutunut vastustamaan alhaisimman roskaväen tyranniaa yksin, koska hallitus itse on pahamaineisen peloissaan kohdatakseen sen.

Tutkiskellessani huolellisesti elämäni viimeksikuluneita tusinaa vuotta, olen päätynyt johtopäätökseen että on lievästi ilmaistu, kun ilmoitan että yksi neljäsosa työtehostani on tullut uhratuksi vitsauksille, joita vastaan olen protestoinut. Kaksikymmentäviisi prosenttia on melko lailla liian suuri lisävero tämän maan henkisen työntekijän aivoille, hallituksen luvalla arvottomimpien luokkien haaskattavaksi.

Yhtenäisen ja jatkuvan äänen vaikutus on melkein havaitsematon. Ne jotka asuvat vesiputouksen lähellä, jopa Niagaran vierellä, havaitsevat pian että heidän elimensä tottuvat tähän yksitoikkoisuuteen. Keskittymiskyvyn tuhoaa välittömästi vaihtelu hiljaisuudesta meluun, tai yhdestä melusta toiseen. Yhtä häiritsevää on päinvastainen, äkillinen siirtyminen kiireisen maailman huminasta autiomaan hiljaisuudeen.

Hälyn aiheuttama vahingollinen vaikutus huomiokykyymme rippuu myös kulloisenkin tutkimuksemme luonteesta. Jos työskentely on senlaatuista, että se vaatii vähäisiä älyllisiä voimavaroja, kyten esimerkiksi julkisen viraston rutiinit, vaikutus on vähäinen. Jos toisaalta puhumme henkilöistä joiden työ edellyttää ajattelijan korkeimpia ponnisteluja, heidän työskentelynsä häiriintyy ympäristön vähäisimmästäkin muutoksesta. Häiriö koetaan yhtä syvästi, olipa kyseessä vähiten älyllinen tai mitä lahjakkain mieli. Maksimaalinen häiriintyminen tapahtuu sillä ehdolla, että tajunta työskentelee täydellä voimallaan.

Kun monia vuosia sitten havaitsin työskentelyni häiriintyvän yhä taajemmin katumusiikista, päätin päästä siitä eroon tukeutumalla epätäydelliseen lakiin, niin pitkälle kuin se ylsi. Pian huomasin kuinka tavattoman epätäydellinen se on.

Ensimmäinen askel oli pyytää esiintyjää lopettamaan ja vedota sairauteen tai muuhun riittävän painokkaaseen syyhyn pyynnön perusteluksi. Naispalvelijan lähettäminen asialle osoittautui täysin hyödyttömäksi. Urkuri tuntee harvoin enempää kuin neljä tai viisi kielemme sanaa, mutta ne ovat aina kaikkein vulgaareimmat, hyökkäävimmät ja loukkaavimmat. Jos miespalvelija lähetettiin asialle, italialaiset olivat hyvin uppiniskaisia ja kieltäytyivät poistumasta. Mutta asunnoissa on monia kärsiviä, jotka ovat sairaina ja vuokralaisia joilla ei ole palvelijaa lähetettäväksi. Sitä paitsi palvelijoiden täytyy olla toisinaan muualla, koska työnantajalla on heille erilaisia tehtäviä.

Periaate jonka mukaan toimin oli, silloin kun se voitiin täydellä tarmolla panna toimeen, tavallisesti hyvin tehokas. Se oli yksinkertaisesti tämä: tehdä hyökkääjälle kannattamattomammaksi tehdä väärin kuin oikein.
Milloin suinkin vaeltava musikantti häiritsi minua, lähetin välittömästi ulos sanan, tai menin itse, varoittamaan häntä että oli syytä poistua. Aluksi tämä ei ollut menestyksellistä, mutta kun muutama oli otettu kiinni ja sakotettu, he havaitsivat haaskaavansa aikaansa ja monet lähtivät välittömästä naapurustosta. Tämä olisi onnistunut, jos kyse olisi ollut vain muutamasta rikollisesta, mutta heitä on laumoittain, yli tuhat jatkuvasti Lontoossa ja vielä lisää ympäröivissä maakunnissa. Ehkä olisin onnistunut viimeinkin pääsemään eroon italialaisongelmasta, mutta lukuisat muita kansallisuuksia edustaneet kidutustaiteen professorit katsoivat tilaisuutensa tulleen italialaisten kustannuksella. Kuitenkin sattui toinen tapaus, mikä lisäsi paljon vakavammalla tavalla vaikeuksiani.

Monia vuosia aiemmin olin ostanut rauhalliselta seudulta talon, johon sisältyi laaja piha, jonne olin tiettyyn osaan pystyttänyt pajoja ja toimistoja, joissa suoritin kokeitani ja luonnostelin piirustuksia Analyyttista Konettani varten. Vuosia sitten hiljaisen kadun, jonka varrelle olin asettunut, valtasi taksivankkuriasema. Minä yhdessä muiden asukkaiden kanssa osoitimme mieltämme ja protestoimme tätä hyökkäystä rauhaamme vastaan ja omaisuutemme arvon tuhoamista. Vastarintamme ei tuottanut vaikutusta. Vankkuriasema jäi paikalleen.

Välittömät seuraukset olivat arvattavia. Kunnioitetuimmat käsityöläiset, joiden kanssa olin ollut tekemisissä kaksikymmentäviisi vuotta, näkivät raunioitumisen merkit ja viisaasti kyllä jättivät arvonsa menettäneet kiinteistönsä heti kun löysivät niille ostajan. Naapurusto alkoi muuttua. Kahvilat, olutkapakat ja vuokratalot täyttivät viereiset pienet kadut. Uuden asujaimiston luonne voidaan päätellä siitä, että he osoittivat kiintymystä mitä metelöivimpään ja epäsointuisimpaan musiikkiin.

Olen turhaan odottanut julkista tlaisuutta osoittaakseni miten raskas vahinko tästä on koitunut yksityiselle omaisuudelle. Voidaan tuskin uskoa että toinen taksiasema on alle kahdensadan jaardin päässä, nimittäin Paddington Streetillä, jossa on hyvin laaja rakentamaton alue kadun kummankin puolen ja jossa on kyyti saatavilla läpi yön.

Yrittäessäni panna täytäntöön olemassaolevaa lakia, niin epätäydellinen kuin se onkin, olen kohdannut kurjia pikku vastoinkäymisiä, joita kabinettiministeri ehkä pitää triviaaleina, mutta jotka vähän kerrassaan koettelevat jopa filosofin kärsivällisyyttä.

Jotkin naapureistani ovat saaneet suurta nautintoa kutsuessaan eri tyylejä edustavia muusikoita eri maista soittamaan ikkunoideni alle, todennäköisesti tarkoituksessa saada selville onko olemassa instrumentteja jotka me kummatkin hyväksyisimme. Tämä on epäonnistunut toistuvasti, sillä jumalaiset ihmisäänet, jotka purkautuvat pienten kengättömien lasten suusta, sekä heitä kuoroon yllyttävät ryysyläisvanhemmat ovat osoittautuneet kovin epäkunnioittaviksi heidän filosofinaapuriaan kohtaan.

Esiintyjän into, jota suosionosoitukset yllyttävät, on toisinaan tehnyt hänelle mahdolliseksi viipyä liian kauan kiellettyjen nuottien alueella, ja olen ollut pakotettu etsimään poliisimiehen varmistuakseni lainrikkojan asuinpaikasta. Sillä välin nuoret lapset vanhempiensa yllyttäminä ja turvallisen välimatkan päähän pakkautuneena yhdessä kulkureiden kanssa muodostavat metelöivän väkijoukon, joka seuraa minua matkallani huutaen jokseenkin alatyylisiä huomautuksia. Kun käännyn ympäri ja tarkastelen perääni saamaa loistokasta häntää, se pysähtyy. Kun jatkan eteenpäin, se lähtee jälleen liikkeelle. Vanhimmat haarat vaikenevat silloin ja joskus jopa vetäytyvät joukosta, ehkä välttääkseen tulemasta tunnistetuksi. Sillä hetkellä kun käännyn, huudot ja loukkaukset alkavat uudelleen ja sakki seuraa kunnioittavan välimatkan päässä. Tavallinen lopputulos on että höynäytetyt muusikot löytävät itsensä poliisin vartiosta innokkaiden ihailijoidensa piirittäminä ja joutuvat kärsimään enemmän koottuaan ympärilleen tämän hallitsemattoman ja kiittämättömän väkijoukon.

Valitettavasti tällaiset tapaukset eivät ole olleet missään nimessä harvinaisia. Erään kerran varmasti yli sata henkeä, miehiä, naisia, ja poikia, laskematon määrä nuoria lapsia, seurasi minua katuja pitkin ennen kuin löysin poliisin. Nimeni huutaminen – loukkaavien lisämääreiden kanssa tai ilman - on edennyt sille asteelle, että voin vakuttaa, että ellen ole kotonani sairauden kourissa, tuskin viikkoa kuluu ilman että tällaista tapahtuisi.

Poliisi on kertonut minulle että lapset, jotka ”vanhemmat laittavat asialle” kuuluvat lukuisin lähitienoon ryysyläiskouluihin. Olen itse toistuvasti jäljittänyt lukuisia heistä Portman Chapel Schooliin East Streetillä. Eräänä kertana menin kouluun ja esitin opettajalle muodollisen valituksen, jonka johdosta hän esitti syvät pahoittelunsa ja pyysi osoittamaan syyllisiä, jos huomaisin heidät. Mutta tästä joukosta lapsia en kyennyt identifioimaan heitä.

Poikien huutamat loukkaukset, vanhempien ja toisten poikien opettamat ja siten näiden taholta vähemmän anteeksiannettavat, nimeni kiljuminen ikkunani alla tai kadulla kulkiessani, jopa keskellä yötä, ovat tulleet lähes jatkuvaksi tavaksi. Tietysti yritän olla kiinnittämättä niihin huomiota. Vain muutama päivä sitten kun olin syventynyt käsillä olevaan lukuun, satuin ylittämään Manchester Streetin. Olin puolivälissä kun kuulin takaani kovan ja toistuvan huudon ”Seis varas!” Luonnollisesti käännyin ympäri ja näin kaksi nuorta veikkoa kulmassa, jotka toistivat huudon kahdesti niin lujaa kuin pystyivät ja juoksivat sitten, niin lujaa kuin pystyivät, kulman taakse katseeni ulottumattomiin. Ei voi erehtyä siitä, että tämän oli tarkoitus ärsyttää minua, koska se tapahtui hetkellä, jolloin minä ainoana olin ylittämässä katua.

Toinen riesan lähde, onnekseni hyvin rajoitettu sellainen, on joidenkin naapureideni perverssi mieltymys loppuunkäytettyihin ja vaurioituneisiin puupuhaltimiin, joita he ovat täysin kyvyttömiä soittamaan, mutta ovat muutaman kerran tuottaneet niillä hälyä jonka tarkoitus on ollut ärsyttää minua. Yksi heistä ilmaantui poliisiasemalle todistamaan urunveivaajan hyväksi, kuulusteltiin maistraatissa ja hänelle ilmoitettiin että hän syyllistyy rikokseen mikäli jatkaa kuvatunlaista käytöstä. Toinen typerä nuori veikko osti puupuhaltimen jossa on reikä ja jolla hän soitti minua ärsyttääkseen. Matkustaessaan kolmannen luokan vaunussa Deptfordiin hän kuvaili suurella innolla kyseisen instrumentin matkatovereilleen ja kuinka hän valmisti sen tarkoitusta varten. Tämän luottamuksellisen tiedon kuulija oli yksi parhaista konepiirtäjistäni, jota katumusiikki ärsyttää yhtä paljon kuin minuakin. Poliisille kerrottiin asiasta ja uskoisin, että he yhä pitävät tavan takaa tätä nuorta kulkuria silmällä.

Vielä yksi innokas rauhani häiritsijä oli työmies, joka asutteli puutarhaani vastapäätä sijaitsevan talon ullakolla. Kun hän palasi kotiinsa päivälliselle, tämä heppu avasi ikkunansa, kurottautui siitä ulos ja soitteli puolen pennin pillillä puutarhani suuntaan puolen tunnin ajan. Merkitsin tapauksen muistikirjaani, ja sen ajan, jonka hän uskotteli tärvelevänsä, käytin ruumiinharjoituksiini tai asioihin ulkosalla. Monta kuukautta jatkuneen kampanjan jälkeen hän lopetti kiusanteon, mutta en koskaan ole saanut tietää mistä syystä.

Varhaisvaiheessa kun yritin panna lain täytäntöön niin hyvin kuin saatoin ehkäistäkseni aikani tuhoamisen, vastaanotin jatkuvasti nimettömiä kirjeitä, joissa varoitettiin ja jopa uhkailtiin kaikenlaisilla kamaluuksilla, kuten omaisuuteni tuhoamisella, taloni polttamisella, tai henkilökohtaisella vammautumisella. Usein kaduilla minulle osoitettiin samanlaisia uhkauksia. Erään kerran kun olin palaamassa kotiin hoitamasta asiaa väkijoukon kanssa, jota poliisi oli juuri puhutellut ja käskenyt hajaantumaan, lähellä kotioveani kohtasin miehen joka osoitti sanansa minulle ja lausui että taloni sietäisi palaa poroksi ja minun sen mukana ja että hän voi järjestää sen, sinä vanha kelmi. Tiedustelin häneltä olisiko hänellä mitään sitä vastaan että ilmoittaisi minulle osoitteensa. Tietysti hän kieltäytyi. Lähdin seuraamaan häntä lyhyen matkan päässä. Joka kerran kun hän näki poliisin, hän kääntyi äkisti seuraavalle kadulle. Takaa-ajo jatkui noin puoli tuntia ja silloin hänen seuraansa liittyi kumppani, pahannäköinen tyyppi. He edelleen jatkoivat mutkittelua kadulta toiselle poliisin ilmaantuessa näkösälle. Viimein näimme suuren väentungoksen, jonne he molemmat riensivät, ja enempi seuranta kävi mahdottomaksi.

En aio kuvailla vähäisempiä vaivoja kuten kuolleita kissoja ja muita loukkaavia esineitä joita on heitelty kiinteistölleni, tai ikkunoita jotka tavan takaa tarkoituksella rikotaan tai satunnaisia kiviä joita heitetään näkymättömistä käsistä.

Viimeinen riesa jonka aion mainita tapahtui viime vuoden joulukuussa. Olin sairaana huomattavan kurjassa kunnossa ja minulle kävi välttämättömäksi alistua kivuliaaseen kirurgiseen leikkaukseen. Myöhään tuon päivän iltana vaivuin virkistävään uneen kun kello yksi aamulla äkisti hätkähdin hereille. Torvisoittokunta kolisteli kaikenaikaa kun makasin liikuntakyvyttömänä vuoteessa ja olin pakotettu antautumaan vainoajilleni.

Mitä erikoislaatuisimman sattuman kautta, monta viikkoa myöhemmin, tulin saamaan haltuuni todisteita että muusikot olivat sopineet Manchester Squarella menevänsä kotikatuni päähän herättämään minut. Olen kuitenkin iloinen että yksi kyseisestä seurueesta suositteli aikeen hylkäämistä eikä liittynyt mukaan.

Alan kiistattoman auktoriteetin taholta on todettu että Lontoon asukkaista 4,72 prosenttia on jatkuvasti sairaana. Tätä arviota saattaa pitää tarkimpana mitä toistaiseksi Lontoon väestöstä on  tehty. Näin ollen 47 jokaisesta tuhannesta asukkaasta on jatkuvasti sairaana. Lukumäärä taloa kohti vaihtelee kaupunginosan mukaan. Omalla alueellani kesiarvo on kymmenen taloa kohti. Naapurialueella kolmetoista taloa kohti.

Manchester Streetillä, jossa asuntoni sijaitsee, on 56 taloa. Ylläolevan keskimääräisen sairastavuuden mukaan kadulla on jatkuvasti 26 henkilöä, jotka ovat sairaana. Katumusiikin vitsaus ei millään muotoa rajoitu vain sille kadulle jossa esiintyjät ovat. Omassa tapauksessani voin mainita viisi muuta katua joilta kantautuava musiikki jatkuvasti keskyttää toimeni. Jos nämä katujen päät katsotaan Manchester Streetin kanssa tyypillisiksi, osoittautuu että yli viisikymmentä sairasta kärsii jatkuvasti samasta metelöinnistä, joka säännöllisesti keskeyttää toimintani.

Olen ajoittain tehnyt yrityksiä merkitä muistiin kokemieni keskeytysten lukumäärän, mutta nämä ovat hyvin osittaisia ja epätäydellisiä. Muistiinpanojeni perusteella 80 päivän aikana olen rekisteröinyt 165 tapausta, joista suurin osa on johtanut siihen että olen rientänyt ulos lopettaakseni metelin. Useissa tapauksissa koko päivän työ on menetetty, koska ne säännllisesti sattuvat silloin kun annan työmiehilleni ohjeita jotka liittyvät Analyyttisen Koneen kaikkein vaikeimpiin osiin.

Yhteen aikaan kun olin onnistunut saamaan läpi pari kolme tuomiota, jotkut naapurini näkivät sen vaivan että painattivat suuria julisteita joissa he haukkuivat minua lain toimeenpanemisesta niitä vastaan, jotka tuhoavat aikaani. Näitä julisteita ilmaantui pienten puotien ikkunoihin aina Edgware Roadilta Tottenham Court Roadille. Jotkin oli laadittu loppusoinnullisiksi ja teeskentelivät runoutta, vaikka ainoat mielikuvitusta osoittavat kohdat olivat niiden proosalliset väittämät. ---

(Luku jatkuu vieläkin, mutta uskon arvoisien lukijoiden saaneen riittävän käsityksen asioiden tolasta.)