1241008500_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


”En ymmärrä, miksi näiden kavereiden pitää riidellä. He ovat molemmat hyviä showmiehiä.”
- tv-taikuri Paul Daniels

Suomen television ikimuistoisimpia hetkiä koettiin 1974. Ohjelmapäällikkö Aarre Elo oli keksinyt 18-vuotiaan tumman ja tuuheatukkaisen nuorukaisen, laskuvarjojoukkojen sotilaan, joka esiintyi lukuisten Euroopan maiden televisioissa, ja osti hänet oitis Suomeen. Hepun nimi oli Uri Geller. Geller väitti kykenevänsä ohjelmanumeroissaan mitä monipuolisimpiin suorituksiin. Geller-show sisälsi mm. telepatiaa, jäljitystä, lusikoiden taivuttamista, rikkinäisten kellojen korjausta, magneettikentän manipulointia ja itujen kasvatusta.

Inhimillisen tiedon rajoista esitelmiä pitänyt ja kuustudiossa esiintynyt tiedetoimittaja Pertti Jotuni oli keksitty ohjelmaan edustamaan kriittistä näkökulmaa. Fyysikko Uuno Nurmi oli prepannut Jotunia ennen lähetystä ja teroittanut, mitä asioita on pidettävä mielessä. Lähetykseen kävellessään Jotuni ei ollut niin hajamielinen kuin miltä näytti. Kun Geller pyysi Jotunin samaan pöytään kanssaan,  Jotunille tuli mieleen sanoa ei. Mutta Geller oli sympaattinen kaveri, ja Jotuni liittyi seuraan tarkastelemaan esitystä läheltä. Seuraavien hetkien aikana Geller taittoi lusikoita sormilla sivelemällä, käynnisti pysähtyneitä kelloja väittämänsä mukaan ajatuksen voimalla ja studioon alkoi tulla puhelinsoittoja ympäri maata. Lähetyksen katsojat väittivät kotonaan vanhojen kellojensa alkaneen käydä kuin taikaiskusta. Pertti Jotuni piirsi paperiin kissan ja pisti piirroksen taskuunsa. Sen jälkeen Geller yritti päätellä mitä Jotuni oli piirtänyt ja kas kummaa, Geller piirsi kissan. Jotuni päätyi huomaamattaan hokemaan kerta kerran jälkeen ”maailmassa on paljon sellaista, mitä tiede ei pysty selittämään…”

Lähetys katkaistiin nopeasti ja ennalta varoittamatta. Yleisölle ei kerrottu syytä, mutta se oli pommiuhka. Poliisille oli soitettu että Pasilassa on pommi. Geller oli israelilainen. Mitään pommia ei koskaan löytynyt. Uhkaus jäi yhtä salaperäiseksi kuin Gellerkin. Kun seuraavana päivänä Jotuni käveli kaupungilla, ohikulkijat tuijottivat häntä kuin ufoa tai kylähullua. Geller oli ollut liian taitava.

Eikä siinä ollut mitään hävettävää, sillä kelloseppä Uri Geller löi ällikällä kaikki muutkin missä hän ikinä liikkuikaan ja piti skeptikkoja pilkkanaan. Gellerin katkomat veitset ja lusikat lähetettiin tutkimuksiin VTT:hen. Kun tulokset tulivat, analyysissa oli toden totta lukemista. Pitkän ja perusteellisen tutkimuksen jälkeen VTT oli keksinyt – heureka! – että veitsi oli taittunut siksi että metalli oli murtunut. Voimaa oli todennäköisesti käytetty, mutta millaista, sitä ei VTT tohtinut arvailla.

Yhdysvalloissa muuan ammattitaikuri tohti arvailla. Näyttämölle astui James Randi, joka väitti pystyvänsä tekemään kaikki Gellerin viisi temppua ja selitti että ne perustuvat tavanomaiselle silmänkäännölle, eikä yliluonnollisille kyvyille, kuten Geller oli väittänyt. Lusikat taipuvat, jos niitä on vatkattu huolella ennen esitystä. Kun Geller lukee ajatuksia ja yrittää arvata mitä koehenkilö piirtää, hän kääntyy selin. Miksi hän ei voisi vain peittää silmiään käsillä paikallaan? Miksi hän kääntyisi selin ellei hän pitelisi kämmenessään taskupeiliä? Jos Geller tunnustaisi olevansa showmies, asiassa ei olisi mitään väärää, mutta Geller väittää että hänellä on kykyjä joita maailmassa ei voi olla ja se on epäeettistä, kuului Randin kanta.

Vastustusta on kestänyt 35 vuotta. Sinä aikana Geller on väittämänsä mukaan keksinyt väärän rahan paljastuskoneen, vastaanottanut pöytälaatikkoon viestejä ufomiehiltä sillä välin kun hän tarkasteli Andrija Puharichin keilapalloa, pysäyttänyt Big Benin tuijottamalla sitä esittävää postikorttia, minkä jälkeen korjausmiehet kertoivat lehdille että he tosiaan pysäyttivät kellon korjauksia varten, ja munannut itsensä Johnny Carsonin Tonight Showssa kieltäytymällä taivuttelemasta ruokailuvälineitä, joita hän ei saanut etukäteen tutkia.

Arkkivihollinen James Randi ei myöskään ole levännyt laakereillaan. Gellerin lisäksi hän on ottanut hampaisiinsa kaiken, mikä ei ole hänen mukaansa tiedettä. Kirjoituksissaan hän on piruillut mitä moninaisimpia kohteita vastaan. Hän on käsitellyt uskonnollisia ihmisiä, puoskareita, horrorskooppeihin uskovia poliitikoita, kaikkea mikä haiskahtaa vähänkin joltain muulta kuin kovalta tieteeltä. Edes tiedemiehet eivät säästy häneltä, jos heillä on vääriä mielipiteitä.

Teoksessa ”Flim Flam! Psychics, ESP, Unicorns and other Delusions” Randi käsittelee kriittisesti Russell Targin ja Harold Puthoffin esp-koetta Stanfordissa. Targ ja Puthoff yllättyivät tuloksista, sillä he eivät pystyneet tarjoamaan selityksiä todistamilleen ilmiöille. Randin mielestä parivaljakko oli ”psi:n Ohukainen ja Paksukainen”. Sitä, että kyseiset herrat olivat laseria kehittäneitä fyysikoita, ei mainittu. Randi väittää että koetulosten raportti on väärennetty, minkä tutkijat kiistävät. Randi väittää, että kokeesta otettu elokuva on väärennetty, minkä kuvaaja kiistää. Randi tukee väitteensä  nimettömän sisäpiirin lähteen kertomaan.

Erityisesti Randia on täytynyt raivostuttaa, että kokeissa testattiin muun muassa – aivan oikein – Uri Gelleriä. Randi, joka väittää, ettei hän ollut ikinä käynyt Stanfordissa, esitti nimettömään sisäpiirin lähteeseensä tukeutuen, että Geller oli käyttänyt kokeessa hyväkseen seinän kaapelinvientiaukkoa. Se että Randi ei ollut käynyt Stanfordissa päinkään, tulee vakuuttavasti todistetuksi, koska Randi kirjassaan kuvaa aukon suuruuden ja sijainnin väärin. Kaapelireikä ei ollut halkaisijaltaan 3,5 tuumaa vaan ¾ tuumaa, ei keskellä seinää vaan lattianrajassa. Lisäksi kaapelireikä oli täynnä  kaapeleita.

Lopuksi Randi puhkuu kiukkua siitä, että Targ ja Puthoff ovat Nature-lehden sivuilla tieteellisesti vahvistaneet Gellerin lusikoidentaivutteluja. Puthoff  myönsi, että Geller taivutteli lusikoita (ilmeisesti kellosepällämme on vaikeuksia keksiä mielekkäämpää tekemistä), mutta tällaisia ilmiöitä he eivät käsitelleet raportissaan yhdelläkään sanalla. Syy oli yksinkertainen: ilmiön tutkimukseen ei pystytty järjestämään kontrolloituja olosuhteita. Ehkä Randin skeptisyyteen olisi aihetta suhtautua skeptisemmin.

Tällaiset takaiskut eivät ole estäneet Randia esittämästä kuuluisaa miljoonan dollarin haastetta. Kuka tahansa, joka suvaitsee saapua esittämään demonstraation parapsykologisesta ilmiöstä valvotuissa olosuhteissa ja onnistuu vakuuttamaan arvioijat, saa rahat. Koetilanne on ehdottoman puolueeton, sillä demonstroitavaksi kelpuutettavat kykyjen ilmaisut valikoi James Randi, sen esityspaikan ja ajan määrää James Randi, tuomaristoon kuuluu James Randin ystäviä tiedemaailman huipulta, ja jos he sattuisivat olemaan jostakin syystä eri mieltä, sääntöjen mukaan James Randilla säilyy veto-oikeus sen varalta että tuomaristoa on onnistuttu höynäyttämään.

Omia rahojaan saa tietysti käyttää miten haluaa.

Paitsi että kiistakumppanit ottavat yhteen kirjoissa, lehdissä ja tv-ohjelmissa, tässä kuussa syttyi pienimuotoinen sota youtube-videoista. Jostakin syystä Randin itsensä uppaamat videot katosivat näkyvistä syynä epäily tekijänoikeusloukkauksesta. Randin foorumilla epäiltiin välittömästi Uri Gelleriä, koska hänen fiaskonsa Johnny Carsonin showssa vedettiin samaan aikaan pois levityksestä.

Huijarin täytyy menestyäkseen esiintyäkin miellyttävästi. Koska Randi ei ole huijari, hän katsoo että hänellä ei ole syytä olla miellyttävä. Ehkä Geller ja Randi ansaitsevat toisensa. Yksisilmäinen uskovainen on yksisilmäisen uskovaisen pahin vihollinen. Gellerin mainetta Randi ei pysty millään pilaamaan, sillä Michael Jacksonin kaveriksi ilmoittautuneella Gellerillä ei ole mainetta ollut alun alkaenkaan. Jäljelle jää siis Randi ja sekavia tunteita herättävä kysymys: mitä on ajateltava vanhasta ukkelista, joka on omistanut puolet elämästään niinkin huutavalle epäkohdalle kuin lipevän kuntosaliyrittäjän näköiselle israelilaiselle kasvissyöjälle, joka myisi vaikka oman isoäitinsä samalla kun hän kourii ruokailuvälineitä käyttökelvottomiksi. Kukaties man’s gotta do what man’s gotta do.

Uri Gellerin kauppatavaraa
James Randin kauppatavaraa