1257136962_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

En ole lukenut Paavo Lipposen mustelmia (pun intended indeed), mutta välitysvälineiden kautta huomasin, että hän on kertonut kokemuksistaan Kuopion Lyseosta. Tämä toi heti mieleeni erään toisen maankuulun Kuopion Lyseon kasvatin kokemukset, jotka ovat omiaan vahvistamaan vaikutelmaa että koululaitos on eläintarha, jossa vaurioituneet ihmiset tuottavat vaurioituneita ihmisiä, ja kutsuvat sitä sitten kasvatukseksi.

1950-luvun vaihteessa Kuopion Lyseon matematiikan lehtorina vaikutti herra nimeltä Tuomas Ohukainen. Totta kai hän oli lyhyt ja pyylevä. Letuksi kutsuttu kansankynttilä ei suvainnut suhtautua siihen, että hän joutui opettamaan abiturienttien sijaan alaluokkia, joten hän katsoi aiheelliseksi purkaa kaunaansa oppilaisiin.

Pohjalaistaustaisella ja siitä ylpeällä Ohukaisella oli vakaa mielipide savolaisista. ”Savolaiset mammanpojat kellivät sängyssä selällään ja pyytävät mamma anna lisää pullaa. Pohjalaispojat sen sijaan heittävät rekillä jättiläistä ja syödä rouskuttavat vain kovaa leipää.” Sanomattakin oli selvää, että Ohukaisesta ei ollut tekemään rekillä jättiläistä.

Kokeissa lehtori Ohukainen kysyi mielellään asioita, joita ei oltu opetettu, sillä ei osoittanut minkäänlaista lahjakkuutta hallita opetettuja asioita. Opetettujen asioidenkin oppiminen oli hieman niin ja näin, sillä hän pyyhki vasemmalla kädellään liitutaululta heti pois kaiken sen minkä oikea käsi kirjoitti. Perusteluna tälle menettelylle oli se, että eipä tyhmät kopioi. Kokeita palautettaessa ne paperit, joissa oli huonot numerot, tiputettiin lattialle josta opiskelija sai käydä paperin kumartaen poimimassa samalla kun sympaattinen lehtori Ohukainen kommentoi ”Tyhmät konttaa”.

Yleisenä ohjeena lehtori Ohukainen antoi kaikille, että he menisivät metsätöihin, koska heidän kykynsä eivät muuhun riittäneet. Henkilökohtaista oppilaanohjausta Ohukainen antoi arvioimalla, että opiskelijan henkiset lahjat sopivat paremmin saunanlämmitykseen kuin lukioon. Asiaan kuului myös, että lehtori Ohukaisen oppilailla ei ollut nimiä eikä persoonallisuutta. He kaikki kulkivat yleisnimellä ”poika”.

Uhrautuvainen nuorison vitsanvääntäjä, joka toimi virassaan 1960-luvulle asti, mistä hyvästä joku voisi kysyä miksi Jumalan nimessä häntä ei saatu hengiltä aiemmin, sai aikanaan teoistaan asiaankuuluvan tunnustuksen. Hänen oppilaansa Pentti Tuovinen kirjoitti Kuopion Lyseon historiikkiin, että lehtori Ohukainen oli tyypillinen esimerkki siitä, millainen opettajan ei pitänyt olla.

Oppilaat olivat hankkineet kostonsa jo aiemmin. Perähuoneessa käydessään lehtori Ohukainen oli jättänyt muistikirjansa fysiikan luokan pöydälle ja rohkeimmat pojat kävivät sillä aikaa parantelemassa suorituksiaan. Miinuksista tuli kädenkäänteessä plussia.

Erään kerran Ohukainen oli tokaissut tunnilla Risto Lampulle "Sinunkin nimi on Lamppu, mutta vaikka olet Lamppu, niin ei kyllä totisesti Lamppu loista." Tähän oppilas vastasi "Sinähän olet Lettu, mutta todella ei Lettu maista."

Ohukainen oli kaikesta huolimatta reilu. Hän haukkui tasapuolisesti ja demokraattisesti kaikki yhtäläisellä tavalla. Toinen hirmu, saksan ja ranskan opettaja Uuno Hiltunen sen sijaan otti erityisesti silmätikukseen tarinamme päähenkilön, Kuopion Lyseon oppilaan, jonka nimi mainitaan viimeisellä rivillä.

Herra Hiltusta kuvattiin pelottavaksi ja arvaamattomaksi. Toisinaan hän saattoi kurkistaa luokan ovesta sisään mustan patalakin peittämällä päällään, ilmoittaa lyhyesti että ”täällä haisee paska”, ja poistua sen tien. Joskus hän jätti tunnit yksinkertaisesti kokonaan väliin mitään syytä ilmoittamatta. Jos parijonot välitunnin lopussa eivät olleet oven edessä suorina, Hiltunen huomautti asiasta joviaalin lupsakkaan savolaiseen tapaansa ”Jos minä heitän tästä välistä kirveellä, niin puolelta menee pää halki!”

Uuno oli "vannoutunut vanhapoika". Välituntisin hän kulki lyseon pihalla musta patalakki päässä käsikoukkua joidenkin suosikkioppilaidensa kanssa. Nämä eivät erityisemmin nauttineet opettajansa huomiosta, mutta tapaan oli totuttu eikä sitä erityisemmin kummeksuttu.

Usein Uki sai raivokohtauksia ja karjui punaisena luokalle, toisinaan hän nauraa kihersi omille jutuilleen. Opettajan toimensa ohessa Uki viljeli sukutilaansa Kuopion Hiltulanlahdessa. Hänellä oli tarkka korva myös suomen kielelle, ja usein hän toisteli kansan suusta kuulemiaan sanontoja. Erikoisesta sanajärjestyksestä Uuno kertoi esimerkkinä emännän repliikin, jossa tämä päivittelee piikansa laiskuutta: "Ja juokse se sitten millonkaan ei!"

Päähenkilömme, joka maistoi ensimmäistä kertaa elämässään alkoholia 27-vuotiaana Saksassa, jolloin hän teki päätöksen että hän pitääkin oluesta, oli urheilullinen kaveri jolle terve ruumis oli kreikkalainen pyhän hengen temppeli. Hiltusen mielestä oppilaamme oli pahainen bollinpelaaja, jonka kiinnostus peleihin ja leikkeihin oli merkki sietämättömästä keskenkasvuisuudesta, joka oli kitkettävä pois. Jatkuvaan urheiluaiheiseen nälvimiseen ja simputukseen päähenkilömme vastasi saapumalla tunnille mielenosoituksellisesti jääkiekkovarusteet yllä.

Yhteenotot pysyivät jotakuinkin turvallisesti sanallisen ottelun puitteissa, sillä Hiltunen taisi arvata olevan kykenemätön vastaamaan urheilullisen päähenkilömme muodostamaan fyysiseen vastukseen. Lopulta keväällä 1950, sen jälkeen kun päähenkilömme oli kirjoittanut ja esittänyt koulussa muutamia sketsejä, joita ei voi kuvata kovin kunnioittaviksi, Hiltunen ilmoitti opinahjon rehtorille että joko tuo tyyppi lähtee tai sitten minä. Tyyppi lähti Iisalmeen ja kirjoitti siellä ylioppilaaksi, mikä pantiin Kuopiossa tyytyväisyydellä merkille. Hiltunenhan oli tokaissut, että hän ei päähenkilöstämme pysty ylioppilasta tekemään, mihin vastaus kuului ”minä teen sitten ite ittestäni ylioppilaan”.

Tarinamme päähenkilö löysi syksyllä 1953 itsensä Helsingin rautatieasemalta. Nyt hän oli 24-vuotias leskirouvan alivuokralainen, joka ei viihtynyt paljoa valtiotieteellisessä, jonka luennoilla esiintyi Konsta Kuttaperkkoja, vaan touhusi mieluummin Savolaisen Osakunnan viihdemestarina.

Syksyllä 1955 hänen luokseen saapui Hämäläisen Osakunnan viihdemestari Jukka Virtanen, joka ilmoitti aikovansa varastaa oman osakuntansa käyttöön savolaisosakunnan iltamien parhaat keksinnöt. Samalla hän kutsui savolaisosakunnan viihdemestarin hämäläisosakunnan illanviettoon varastamaan vastavuoroisesti heidän parhaat keksintönsä. Savolaisosakunnan viihdemestari Spede Pasanen oli sitä mieltä, että ajatus oli toteuttamisen arvoinen.

Tapani Riekkinen, http://tapaniriekkinen.com/10

Heikki Nyyssönen, http://www.nyyssonen.info/p2.html

http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/naurukoulu/persoonia.htm

Tommi Aitio: Spede, Tammi 2002.