1278366994_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kylmänä tiistaiaamuna 23.3.1976 29-vuotias pornonäyttelijä Mitsuyasu Maeno saapui kolmen ystävänsä kanssa Chofun lentokentälle Tokion länsiosissa. Kaikki neljä olivat sonnustautuneet sodanaikaisten kamikazelentäjien asuun. Maeno, joka oli kokenut lentäjä, selitti lentokerholle, että hän halusi vuokrata kaksi konetta kuvatakseen otoksia kamikazelentäjistä elokuvaa varten.

Yukio Mishiman teokset olivat tehneet nuoreen Maenoon syvän vaikutuksen. Vuonna 1970 Mishima oli pohtinut ääneen televisiossa, että elämä on tylsää. Samurai elää täysillä, koska jokainen hetki voi olla viimeinen. Ongelma on, että ei ole kylliksi tilaisuuksia kuolla kunniakkaasti. Tästä sikiää korruptiota ja paheellisuutta. Jatkuva kirjallisuuden nobel-ehdokas Mishima siirtyi sanoista tekoihin 25.11.1970, kun hän apureineen valtasi Japanin itsepuolustusjoukkojen päämajan Tokion Ichigawassa ja vaati sotilasvallankaappausta. Japani ei kuitenkaan kuunnellut. Hän asteli ruskeassa univormussa parvekkeelle kohtaamaan pihalle kootut khakiin sonnustautuneet nuorukaiset ja perheenisät, jotka eivät olisi voineet vähempää välittää abstraktista sankaruudesta.
”Kuunnelkaa minua tarkoin, hyvin tarkoin. Olen tullut tänne sydän täynnä surua ja inhoa, koska Japanin politiikkaa leimaa seikkailut…”
”Turpa kiinni, pelle.”
”Olin uskonut, että vain Japanin armeija on säilyttänyt Japanin sielun, mutta armeija on särkenyt unelmani. Me riistämme hengen itseltämme vastalauseeksi perustuslaille, joka kieltää Japanin aseistautumisen…”
”Siitä vaan! Ei mitään väliä.”
”Ettekö te ymmärrä! Teidät on alistettu pelkiksi perustuslain suojelijoiksi, perustuslain, joka pitää teitä lainvastaisena!”
”Emme tosiaan! Tule alas sieltä parvekkeelta!”
”Olen odottanut koko viime vuoden että armeija nousisi. Olette typeryksiä. Kauan eläköön keisari!”
Mishima poistui sisälle ja suoritti perinteisen harakirin. Se oli ainoa osa hänen perinteisten arvojen palauttamiseen tähdänneestä suunnitelmastaan, joka toteutui.

Maeno oli koko uransa ajan ollut b-näyttelijä, joka oli jäänyt vaille suurempaa menestystä. Kun hän oli keksinyt, että pinku-elokuvat tuottavat paremmin, hän oli alkanut näytellä liukuhihnalta tuotetuissa pornoelokuvissa. Hänen ohjelmistoonsa oli kulunut sellaisia elokuvataiteen mestarisaavutuksia kuin Tokyo Emmanuelle ja Tokyo Deep Throat. Maeno ja hänen avustajaryhmänsä olivat erittäin uskottavan näköisiä saapuessaan kamikaze-univormuissa ja lentäjänlaseissaan paikalle kamerat olallaan.

Viisi vuotta aiemmin Maeno oli osallistunut Japanin nationalistien huipputapaamiseen tokiolaisessa Okuran hotellissa kuullakseen nationalistien ehdotuksen uudeksi kansallislauluksi. Kansallislaulukandidaatin ”Rodun laulu” oli säveltänyt Japanin yakuzoiden ykkösmies Yoshio Kodama. Laulun sanoissa odotettiin päivää, jolloin kamikazet kaappaisivat vallan ja palauttaisivat keisarillisen Japanin jälleen loistoonsa.Yoshio Kodama oli ollut aikoinaan Japanin keisarin, CIA:n ja ties kenen palkkalistoilla, rikastunut salakuljetuksella ja huumekaupalla, ja luonut eripuraisista rikollisjengeistä mahtavan imperiumin, joka omisti laivoja, liiketaloja, ja avasi avoimesti toimistoja, joista lainasivat rahaa niin poliitikot, liikemiehet, kuin jopa liikepankitkin. Tuohon aikaan Japanissa pankeilla ei ollut oikeutta ostaa ulkomaisia lainoja. Yakuzalla ei ollut sellaisia ongelmia.

Maeno nousi Piper Cherokee –pienkoneen ohjaamoon ja sitoi päänsä ympärille taisteluliinan. Hän kajautti ilmoille itsemurhalentäjien taisteluhuudon ”tenno heika banzai” (kauan eläköön keisari), ja käynnisti moottorin. Hänen avustajansa seurasivat perässä toisessa koneessa. He lentelivät muodostelmassa Tokion yläpuolella tunnin verran, kunnes Maeno ilmoitti heille radiolla, että hänellä on hieman asioita esikaupungissa ja karautti omille teilleen.

1976 oli tullut julki Lockheed-skandaali. Yhdysvaltojen kongressin korruptionvastaisissa kuulusteluissa kävi ilmi, että amerikkalaiset yritykset olivat noudattaneet ulkomailla surutta maan tapaa saadakseen rahakkaita sopimuksia. Lentokonevalmistaja Lockheed esimerkiksi oli lahjonut lukuisia Japanin poliitikkoja ja virkamiehiä. Pääministeri Kakuei Tanaka oli vastaanottanut 1.8 miljoonaa dollaria ja yakuzapäällikkö, politiikan harmaa eminenssi Yoshio Kodama 2.1 miljoonaa dollaria. Poliitikkojen ja liikemiehien lainoittaja Kodama, tuomittu sotarikollinen, oli itse asiassa toiminut ulkomaisten yritysten ja Japanin päättäjien välisenä yhteysmiehenä halukkaasti jo vuodesta 1969. Hänen kauttaan pääsi tapaamaan kenet tahansa, luonnollisesti pientä kynnysrahaa vastaan.

Maeno tunsi reitin. Edellisellä viikolla hän oli tehnyt kolme lentoa Yoshio Kodaman kodin lähistölle. Hän lähestyi yakuzapäällikön taloa matalalla ja kiersi sen ympäri kahdesti. Sitten hän huusi radioon taisteluhuudon, laski nokan alas, ja iskeytyi suoraan Kodaman kuistille. Maeno kuoli välittömästi. Kodama säilyi hengissä, sillä hän oli vielä nukkumassa talon toisella puolella. Isku sai kuitenkin aikaan tulipalon, kuten Maeno oli toivonut. Kodaman henkivartijat ponnistelivat sammuttaakseen palon, ja kun reporttereita alkoi kerääntyä talon ulkopuolelle, he kiihdyksissään ryntäsivät hakkaamaan heitä. Lehtimiehet ja tv-väki valitti myöhemmin, että kymmenen mellakkapoliisia seisoi vartiossa rikollispäällikön talon edustalla, mutta he eivät tehneet elettäkään, vaan kehottivat reporttereita olemaan ”kiihdyttämättä nuoria miehiä tarpeettomasti”.

Tapahtuman jälkeen heräsi kysymyksiä. Tekikö Maeno itsemurhalentonsa tosiaan siksi, että hän piti Kodamaa häpeällisenä petturina? Halusiko Maeno osoittaa kunnioitusta Yukio Mishimalle? Eivätkö itse asiassa sekä Mishima että Maeno olleet showmiehiä, jotka halusivat vain näyttää maailmalle, ja joiden oli pakko poistua areenalta mahdollisimman näyttävästi kun heidän temppunsa olivat lopussa, kuten henkiinjäänyt kamikaze, Japanin joukkojen pääkouluttaja Keiichi Ito happamesti totesi? Mainichi Shimbun huomautti pääkirjoituksessaan, että mies joka 30 vuotta sodan jälkeen suorittaa kamikazeiskun, repii auki haavoja jotka japanilaiset kernaasti haluaisivat unohtaa. Lockheed-skandaalin historioitsija David Boulton puolestaan totesi, että koko jutun likaisuuden summaa se, että päätekijän kimppuun hyökkäsi pornonäyttelijä.

Kodama menehtyi sydänkohtaukseen 1984. Tarinat siitä, että hän olisi sodan aikana Hirohiton käskystä kätkenyt japanilaisten ryöväämän kulta-aarteen jonnekin Filippiineille, eivät kuitenkaan suostu kuolemaan.