On saapunut toivomus, että kirjoittaisin taas lempiaiheestamme, Väestöliitosta.
Miksipä ei.

Mistä lehdissä kirjoitettiin siihen aikaan, kun niissä ei kirjoitettu ihmissuhteista ja seksistä? No, siihen aikaan niissä kirjoitettiin ihmissuhteista ja seksistä.

Valittujen Palojen aineistoa 1950-60-luvuilta:
Väriä avioliiton harmauteen (maaliskuu 1959)
Tee häämatkastasi onnellinen (toukokuu 1959)
Avio-onnen salakarit (kesäkuu 1959)
Miksi aviomiehet ovat tuppisuita (heinäkuu 1959)
(Samassa numerossa myös "Opeta vaimosi tulemaan toimeen leskenä" ja "Esimieheni oli neekeri".)
Osaatko rakastaa naista? (elokuu 1959)
Aviopuolison valinta (tammikuu 1960)
Mitä sanon tyttärelleni synnistä (tammikuu 1960)
Neuvoja nuorten lemmenpulmiin (helmikuu 1960)

Sitten seuraa yllättävä tauko, jonka ilmeisesti selittää artikkeli:
Älä sekaannu toisten asioihin (elokuu 1960)

Mutta tämäkin neuvo vanhenee hyvin nopeasti. Ihmissuhde- ja sukupuolivalistuspropaganda herää jälleen täydellä roihulla valloille kun ilmestyy vastakkainen artikkeli:
Sekaannu toisten asioihin (lokakuu 1961)

Valittujen Palojen sukupuoliartikkeleita 1950-1960-luvuilta vaivaavat samat ongelmat mitkä alan asiantuntemusta yleensäkin. Niiden lähtökohtana on joka kerran paukapäinen yleistys, joka on tuulesta temmattu ja arvoton. Siitä esitetään väittämiä, joita kehitellään logiikalla, joka saisi Aristoteleen tarttumaan moisten syllogismien esittäjää kaksin käsin hartioista ja upottamaan tämän mereen. Lopuksi esitetään johtopäätökset, joilla ei ole mitään tekemistä minkään sen kanssa, mitä artikkeleissa on aiemmin sanottu.

Esimerkkejä:
"Sukupuoliasiat elokuvien houkuttimina" (VP huhtikuu 1961) tekee rohkean vedon: "Jos elokuva on moraalisesti ala-arvoinen, älä mene sitä katsomaan! Poissaolosi on voimakkain vastalauseesi." Tämäpä on jännittävä ajatus. Tiedän, että on olemassa elokuvakriitikoita, joiden ei tarvitse mennä katsomaan elokuvaa tietääkseen, mitä mieltä he siitä ovat. Ajattelin kuitenkin, että yleisön edustajalla voisi olla edes jotain säädyllisyyttä ja moraalia olla tekemättä sellaisia pöljyyksiä, mutta Valitut Palat on selvästi toista mieltä.  

"Mitä lapsille ei pidä puhua sukupuoliasioista" (VP heinäkuu 1961) osoittaa, että sukupuoliasioista pitää nimenomaan vouhottaa. Se todistetaan ei vain luvalliseksi, vaan myös järkeväksi. Tämähän vastaa täysin Väestöliiton harjoittamia tunnettuja toimintatapoja: Punnittua puhetta - Nauru pidentää ikää. Sitaatti Valituista Paloista heinäkuulta 1961: "Sukupuoliasioista ei pitäisi puhua liian arkipäiväisesti. Miksi meidän pitäisi olla välinpitämättömiä puhuessamme jostakin sellaisesta, johon itse suhtaudumme kaikkea muuta kuin välinpitämättömästi? Kyseessä ei suinkaan ole yhdentekevä asia."

Paitsi että asiallinen tieto menee tällä tyylillä oitis roskatynnyriin -plonk- paljastuu, että olen pervo. 1960-luvulta alkaen Valittujen Palojen ja Väestöliiton mielestä kaikkein pahin perversio on ollut se, että joku kehtaisi olla asian suhteen välinpitämätön.

Ei muissakaan asioissa kuunnella fanaatikkoja. Miksi pitäisi tässäkään?

Tässä vaiheessa parisenkymmentä Valittujen Palojen neroartikkelia luettuani alan olla kypsä toteamaan, että koko seksi on keksitty vain ja ainoastaan sitä varten. että asiantuntijat voivat sillä keinolla vittuilla ja simputtaa ihmisiä: Jos seksiä on, se on väärin. Jos seksiä ei ole, se on vielä enemmän väärin. Jos seksistä puhutaan, se on sopimatonta. Jos seksistä ei puhuta, se on kaikkein eniten sopimatonta. Nyt riittää. Väestöliitto ja Valitut Palat saavat minun puolestani työntää seksinsä sinne, minne aurinko ei paista.

Toisaalta, julkisessa sanassa on 45 vuotta itketty, kuinka viattomat nuoret kesäisellä telttaretkellä joutuivat raa'an murhan kohteiksi. Kun asiaa on lopulta ruvettu käsittelemään, on osoittautunut, että entisajan kunnollinen ja tuhat kertaa nykyistä parempi ja moraalisempi nuoriso olikin vetänyt paperossia ja viinaa ja telminyt himoissaan makuupusseissa. Tämä on 1960-luvun tyyliä: on moraalia olla valheellinen ja väittää että maailman on oltava sellainen millainen sen pitäisi olla, eikä sellainen millainen se on aina ollut.

Mitä Valitut Palat ja Väestöliitto sitten sanovat, esimerkiksi, sarjakuvista? Valituissa Paloissa julkaistiin kesäkuussa 1956 kohuartikkeli "Sarjakuvalehtien suursiivous", Werthamin inspiroima artikkeli, joka osoitti esimerkkiä suomalaisillekin Väestöliiton asiantuntijoille, vaikka Suomessa ei ole ilmestynyt mitään, mitä pitäisi "siivota" - ei 1956, eikä 2006.

Huhtikuussa 1961 Valitut Palat kertoo pikku-uutisen. 12% amerikkalaisista yliopisto-opettajista lukee sarjakuvalehtiä. Lauseen perässä on huutomerkki. Minustakin luku on outo. Todellisuudessa heitä täytyy olla lähemmäs 50%. Sarjakuvien lukijat ovat fiksuja. Mutta he ovat oppineet häpeämään sitä, koska Valitut Väestöliitot ovat vuosikymmeniä huutaneet heidän korvaansa, että sellaisesta on parempi olla hiljaa, jos ymmärtää oman etunsa.

1950-luvun Valittujen Palojen ajatusmaailma on kiinnostavan lähellä 2000-luvun Väestöliiton kannanottoja. Kaiken, mitä Väestöliitto tietää maailmasta, se on oppinut 1950-luvun Valituista Paloista. Nythän maailmassa on tapahtunut sellaisia muutoksia, että Ouluun ollaan hankkimassa yhdistettyyn ylä-asteen ja lukion tiloihin automaattia, josta saisi mehua, voileipiä, snackseja ja - kondomeja. Tämä on herättänyt jonkin verran keskustelua. Minä kannatan tätä sillä ehdolla, että automaatista saisi myös sarjakuvia, mutta se toivomus ei ikinä saata toteutua. Väestöliitto vastustaisi sitä.