Kuulemma kovat ajat on edessä. Niin kuin me sellaisista mitään tietäisimme.

Kesällä 2008 This Is Zimbabwe-blogissa ärtynyt kommentoija julkitoi närkästyksensä muun maailman levittämistä valheista koskien Zimbabwen talouden tilaa. "Olen saanut tarpeekseni siitä että saan lukea jatkuvasti että "inflaatio on kaksi miljoonaa prosenttia!". Totuus on toinen. Viime päivinä inflaatio on ollut 10% päivässä. Jos tästä halutaan laskea vuotuinen inflaatioprosentti, täytyy korottaa 1,1 potenssiin 365. Lopputulos: 1,283,305,580,300%"

Robert Mugabe oli ollut oikeassa kaiken aikaa. Puheet kahden miljoonan prosentin vuosi-inflaatiosta olivat toden totta ulkomaisen lehdistön harjoittamaa sumutusta.

Virallinen joulukuun 2007 inflaatio Zimbabwessa oli 66 212%, siis yhden kuukauden aikana. Tästä laskettu vuotuinen inflaatio olisi 7.099 ja perään 33 nollaa. Heinäkuussa 2008 Zimbabwen seteleistä tiputettiin 10 nollaa, koska laskimet eivät enää pystyneet käsittelemään summia.

Sinänsä on hyödytöntä kiivastella, mikä luku miltä ajalta kuvaisi todellista tilannetta tarkimmin. Riittää kun toteaa Asterixin kansantaloustieteellisen viisauden: sestertius olla arvoton. Meille, jotka olemme kiinnostuneita omituisista ennätyksistä, olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää Zimbabwen hyperinflaation taso vuonna 2008, jotta sitä voisi verrata muiden Konkurssimaiden saavutuksiin.

Klassisin esimerkki on tunnetusti Saksa 1922-1923. Mika Waltari kertoi, kuinka hän tilasi saksalaiselta kauppiaalta postimerkkejä ja liitti mukaan maksuksi setelin. Kun kirje saapui perille, raha oli menettänyt täydellisesti arvonsa. Kauppias lähetti merkit Waltarille ja totesi saatekirjeessään, että hän on aina ollut rehellinen kauppias ja toimittaa tilauksen vanhalla hinnalla, vaikka hän häviääkin siinä niin paljon, että käytännössä lahjoittaa merkit ilmaiseksi.

Toukokuussa 1923 500 000 markan setelillä oli vielä kaksi painettua puolta ja kaivertajat olivat tehneet työnsä tunnollisesti, mutta pian sellaiset hienoudet heitettiin tiehensä. Kesäkuussa 5 miljoonan markan setelistä oli karsittu ylimääräinen taustakuviointi. 25. heinäkuuta julkaistussa  100 000 markan setelissä oli vain yksi painettu puoli. Elokuiset yhden ja kahden miljoonan markan setelit eivät olleet paljon muuta kuin paperilappuja, joihin oli painettu teksti, päivämäärä ja sarjanumero. Varastoon jääneet 5000 markan setelit saivat päällepainaman joka teki niistä 500 miljardin markan seteleitä, mutta tämäkään ei riittänyt. Lokakuun 26. päivä julkaistiin yksinkertainen yksisivuinen 500 miljardin markan seteli. Marraskuun 1. päivä 1923 näki päivänvalon 1 biljoonan markan seteli. Marraskuun 5. tuli tarvetta 2 biljoonan markan setelille ja vuosi huipentui 10 biljoonan markan setelillä täsmälleen viisi vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Vuonna 1924 vain Reichsbankilla oli enää oikeus painaa biljoonaluokan seteleitä ja hehän tekivät työtä käskettyä. 100 biljoonan markan seteli, Saksan historian suurin nimellisarvoltaan, julkaistiin 15.2.1924.

Kun painokone oli näin kansantalouden pyörittäjänä, erään kirjapainon lasku valtionpankille setelien painotyöstä oli 32 776 899 763 734 490 417 markkaa ja 5 pfennigiä, minkä he olisivat voineet oikeastaan kuitata painamalla lisää rahaa, mutta sekin olisi ollut tappiollista, sillä rahan arvo olisi murentunut huomattavasti siihen mennessä kun painokone olisi pysäytetty. Ehkä he olisivat voineet antaa sen viisi pfennigiä alennusta.

Marraskuussa 1923 litra vettä maksoi 250 miljoonaa markkaa, pauna leipää 260 miljardia, litra maitoa 560 miljardia, pauna sokeria 650 miljardia, pauna lihaa 3,2 biljoonaa markkaa, ja kultamarkan vaihtokurssi oli sopivan pyöreä biljoona markkaa. Näissä oloissa kunnalliskassat, paikalliset rahalaitokset ja liikeyritykset ryhtyivät julkaisemaan itse takaamaansa omaa hätärahaa myöhempien keräilijöiden iloksi. Hätärahaa julkaistiin noin 950 eri tyyppiä, joista kuvassa yksi. Vohwinkelin kaupunki Wuppertalin kupeessa ei peitellyt tilanteen vakavuutta. Sen hätärahoissa luuranko viskeli seteleitä otsikolla "talouden kuolemantanssi" ja siteerattiin Goethea Faustista alkaen.

Saksan hyperinflaatio marraskuussa 1923 ei ole kuitenkaan edes ennätyksellinen. Kaikkien aikojen vakiot esitti Unkarin kansantasavalta heinäkuussa 1946. Hinnat kaksinkertaistuivat joka 15. tunti, mikä teki heinäkuun inflaatiosta 1,3 x 10 potenssiin 16 prosenttia. Sodanjälkeisessä Unkarissa toteutui täysin haave siitä että rahaa olisi kuin roskaa, sillä kun kaikki oli ohi ja pengö korvattiin forintilla, niin koko Unkarin liikkeelläoleva rahamäärä oli arvoltaan 0,001 USA:n dollaria. Tai no, korjataan puheeni, roskakin oli arvokkaampaa kuin Unkarin keskuspankin liikkeelle laskema raha. Unkarissa julkaistiin myös kaikien aikojen suurin seteli, sata miljoonaa biljoonaa pengöä.

Jugoslavia vuosina 1989-1994 pääsi infla-filatelistien ja numismaatikkojen keskuudessa kunniapaikalle. Vielä 1988 nimellisarvoltaan suurin raha oli 50 000 dinaaria. Välillä tehtiin kaksi rahauudistusta, joissa pudotettiin dinaareista kaikkiaan viisi nollaa pois, mutta silti 1993 käytettiin 10 miljardin dinaarin seteliä. Kolmannessa rahauudistuksessa miljoonasta vanhasta dinaarista tehtiin yksi uusi dinaari ja silti vuoden 1993 lopulla julkaistiin 500 miljardin dinaarin seteli. Neljännessä rahauudistustuksessa ei enää napeilla pelattu, sillä miljardista dinaarista tuli yksi uusi dinaari, eikä sekään korjannut asiaa ennen kuin dinaari sidottiin Saksan markkaan.

Joulukuussa 2008 Zimbabwessa jouduttiin ottamaan uudestaan käyttöön 100 miljoonan dollarin seteli. 100 miljoonaa on myös sama kuin yläraja käteisnostoille henkilöä kohden viikossa. Se ei tosin paljoa asiaa paranna, koska kukaan ei halua enää käyttää pankkeja.