Itsensä myyminen sai aivan uudenlaisia ulottuvuuksia, kun muuan ruotsalainen herrasmies tarvitsi epätoivoisesti rahaa vuonna 1890. Hän allekirjoitti sopimuksen Karoliinisen Instituutin kanssa, luvaten ruumiinsa lääketieteelliseen tutkimukseen ja käyttöön kuolemansa jälkeen. Vastineeksi Karoliininen Instituutti maksoi herrasmiehelle hänen tarvitsemansa rahat.

1910 sama herrasmies vastaanotti suurehkon perinnön. Hän tuli toisiin ajatuksiin, ja halusi ostaa itsensä ulos sopimuksesta, jonka oli solminut 20 vuotta aiemmin. Karoliininen Instituutti kieltäytyi kunniasta, joten herrasmies haastoi instituutin oikeuteen. Oikeudessa todettiin, että sopimus on pätevä ja pysyy voimassa. Herrasmies ei siis omistanut ruumistaan. Kaiken kukkuraksi hän ei ainoastaan joutunut maksamaan oikeudenkäyntikulut, vaan lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia instituutille siitä hyvästä, että oli antanut vedättää leuastaan kaksi hammasta ilman instituutin lupaa.