2108655.jpg

Toukokuussa 1962 Pennsylvanian Centraliassa kaupunginhallitus palkkasi viisi paikallisen VPK:n jäsentä hoitamaan paikkakunnan jäteongelmaa. Centralian kaatopaikka oli vanha avolouhos, jolla oli kiusallinen taipumus täyttyä vuoden aikana reunojaan myöten. Tapana olikin, että herrat vapaapalokuntalaiset sytyttivät joka kevät kaatopaikan tuleen, jotta jätteille olisi taas tilaa seuraavaksi vuodeksi. Kaksi rekkalastillista kuumaa tuhkaa kipattiin monttuun ja palomiehet jäivät odottamaan paloautojen letkujen vierellä että fysiikan lait tekevät tehtävänsä.

Jätteiden polttaminen onnistui hienosti. Kuuma tuhka synnytti arvattavan kuumuuden, joka tällä kertaa kyti niin perinpohjaisesti, että tuli poltti kaatopaikan pohjiaan myöten ja levisi kivien railoista kuopan alle, missä sijaitsi hylätyt vanhat hiilikaivostunnelit. Tapahtunut ymmärrettiin vasta kun VPK:n miehet alkoivat ihmetellä kuinka jätteet palavat kummallisen kauan. Jätekuoppa saatiin sammutettua, mutta tuli levisi kaivostunneleiden hiilisuonissa. Kaupunginisät yrittivät keksiä kuumeisesti mitä pitäisi tehdä, mutta ratkaisua ei löytynyt. Hyvätkin yritykset epäonnistuivat ja hiilikaivos kaupungin vieressä paloi koko 1960-luvun ajan. Itse asiassa se paloi myös koko 1970-luvun ajan. Päivänpolttavaksi asia tuli 1979, kun huoltoaseman omistaja mittaili tikulla huoltamonsa bensiinisäiliötä, ja ihmetteli kuinka tikku tuntui kuumalta. Hän sujautti tankkiin lämpömittarin, joka näytti kunnioitettavan lukeman, 78 astetta Celsiusta.

Vuoden 1979 huonosti suunniteltu sammutusprojekti otti sen verran tulta, että se onnistui sentään murtamaan maan alle rakennetun muurin, jonka oli tarkoitus estää paloa leviämästä kaupungin alle. Vesihanoista alkoi tulla häkää ja myrkkykaasuja. Palaneen hiilen jättämät ontelot tekivät maaperän petolliseksi. 12-vuotias poika oli pudota varmaan kuolemaan takapihallaan kun maa kirjaimellisesti aukeni yhtäkkiä hänen allaan. Kuten aina, kaupunkilaiset jakautuivat niihin jotka halusivat karistaa paikkakunnan pölyt jaloistaan niin pian kuin suinkin, ja niihin jotka uhosivat että villit hevosetkaan eivät saa heitä liikahtamaan sijoiltaan.

Kaivoksen hehkuttua tasaisella tulella pari vuosikymmentä liittovaltion hallituksellakin lopulta sytytti, että siltä kenties odotetaan joitakin toimenpiteitä. Se tarttui ripeästi toimeen ja totesi 1983, että palon sammuttaminen maksaisi aivan liikaa, ja ainoa järkevä keino eli räjäyttäminen tuhoaisi joka tapauksessa koko kylän. Kongressi myönsi 42 miljoonan dollarin määrärahan centralialaisten uudelleenasuttamiselle.

Palo roihuaa yhä. 45 vuoden aikana se on tuhonnut teitä, katkaissut sähkö- ja vesijohtoja, joita ei ole huollettu vuosikymmeniin, ja tehnyt kaupungista elinkelvottoman. Entisen 1435 asukkaan pikkukaupungin alueella elää tätä nykyä 21 henkeä. Centralian postinumero lakkautettiin vuonna 2002.

Jos ei välitä myrkkykaasuista ja pettävästä maaperästä, Centralia on kiehtova vierailukohde, maailman toiseksi huomattavin aavekaupunki, jonka lyö laudalta vain Tshernobylin Pripjat. Kadut ja tiet ovat ruohottuneet ja puistot metsittyneet. Centralian kirkko pitää jumalanpalveluksia sinnikkäästi joka lauantai ja hautausmaita pidetään kunnossa. Muuta kunnossapidettävää kaupungissa ei enää olekaan, etenkin kun dantemaisilla savupilareiden reunustamilla hautausmailla on enemmän ihmisiä haudattuna kuin mitä kaupungissa elää.

Kaivospalo tulee jatkumaan hamaan tulevaisuuteen. Kahdeksan mailin pituinen hiilisuoni sammuu itsekseen sitten kun polttoaine on loppu. Tähän arvioidaan kuluvan 250 vuotta.