Näin painajaista. Minut oli valittu Suomessa ilmestyvien sarjakuvien sopivaisuuden tarkastajaksi. Otin vastaan ihmisten hysteerisiä valituksia olemattomasta ja tutkin, oliko niissä aihetta toimenpiteisiin. Ja tätä tein työkseni.

Heräsin ja ajattelin että olipa läpeensä sairas uni.

Sitten havahduin valveille ja muistin että olen Suomessa Herran vuonna 2009. Maassa ja ajassa, jossa uskovaiset ihmiset tulevat ihmettelemään minulle ääneen, miten on selitettävissä että sarjakuvia pidetään lastensuojelujärjestöjen taholta yksimielisesti pahempana kuin ryyppäämistä ja huumeita.

Helsingin käräjäoikeudessa on vaihteeksi oikeusjuttu, jossa tutkitaan parodiaa. Lainopillinen väittämä kuuluu, että parodia, väännelmä, on itsenäinen teos, eikä sellainen loukkaa tekijänoikeutta. Suomessa sen aseman lujitti viimeistään korkeimman oikeuden päätös Lapualaisoopperan jutussa parodioijan, Arvo Salon, hyväksi vuonna 1971. ”Parodia ja satiiri ovat olleet ainakin sata vuotta oikeuskäytännössä vakiintuneita ilmiöitä. Molemmissa käsitteeseen kuuluu se, että joku ei yhtään tykkää kohteeksi joutumisesta.” ”Satiiri ja parodia ovat kyseenalaistamista, eli keinoja olla eri mieltä.” (Jukka Kemppinen).

Lempeällä ja karkealla parodialla on eroa. Lempeä parodia on tekijänoikeusrikos. Karkea parodia on itsenäinen teos. Tästä välittömästi seuraa, että ei voi käyttää muita rekistereitä kuin kaikkein jyrkintä. Muu ei ole laillista.

Niinpä Pelastakaa Lapset ry. syytti 15.9. oikeudessa Matti Nikkiä siitä, että hän on parodioinut heitä liian lempeästi. Kyse on nettisivusta Pelastakaa pedofiilit. Kantajan mielestä kyse on puhtaasti tekijänoikeusasiasta, ei parodiasta, eikä sananvapausasiasta. Vastaajan mielestä kyse on, yllättäen, parodiasta ja sananvapausasiasta. Puolustuksen mielestä tekijänoikeus liittyy asiaan sikäli, että siitä on tullut lyömäase, jonka varjolla yritetään nykyään käydä erilaisia kampanjoita, mm. Nikin sivujen poistamiseksi netistä.

Piraattipuolueen blogissa ilmestyneen selostuksen mukaan Pelastakaa Lapset ry. kuitenkin korosti tässä puhtaassa tekijänoikeusasiassa, kuinka kyseinen sivu on erittäin mauton ja kuinka järjestössä ollaan siitä järkyttyneitä. En ihmettele lainkaan, kuinka Nikin asianajaja tästä hyvästä kiinnitti huomiota siihen että parodia tuntuu onnistuneen. He todistivat sen itse.

Ainakin Pelastakaa Lapset ry. esiintyy linjakkaasti. Huonosta mausta puhuminen sopii täysin yhteen heidän kampanjamateriaalinsa kanssa. Siinä he onnistuvat rinnastamaan lainvastaisen materiaalin ja huonon maun yhteen samassa lauseessa. Huono maku on kriminalisoitava!

Oikeuden päätös asiasta annetaan 30.9. kello 13.

Parodiaan liittyviä uhkauksia ja vaatimuksia on esiintynyt viime vuosina yhä enemmän. Voima-lehden herkulliset vastamainokset saivat Volvon lähettämään vaatimuskirjeen. Suomen Aikakaus-Lehti sai Suomen Kuvalehden imemään hampaatonta suutaan kurttuun. Taiteilijan tekemät Kesko-parodiat tyyliin Plussaa myös Petroskoin myymälästä, joita ei millään tavalla nostettu sivulla erikseen esille, saivat älyllisestä handicapista kärsivän Keskon vaatimaan pilamainosten poistamista netistä, koska niissä oli luvatta käytetty Keskon logoja. Opetusministeriön tekijänoikeusneuvoston kanta oli, että parodian poistamiselle netistä ei ollut mitään syytä.

Se tekijänoikeusnäkökulmasta.

Kaikkien tapauksien tuloksena on ollut lähinnä Streisand-efekti: loukkaantunutta esittäneen yrityksen reagointi on tuonut heille enemmän huonoa mainosta kuin houkutellut ihmisiä puolelleen, ja aivan ansaitusti.

En käsitä, miten voidaan ajatella, että näiden kiistojen tulokset voisivat olla toisenlaisia, tai että muunlaiset päätökset olisivat edes hyväksyttäviä. Jos liikeyritykset, yhdistykset, miksei jopa puolueet, haluaisivat nauttia samanlaista suojaa kritiikkiä ja parodiaa vastaan kuin uskonnolliset yhteisöt, niin seuraukset voi kuvitella, ja minä en siitä kuvitelmasta pidä. Terveisin Pelastakaa kansalaisyhteiskunta ry.

Tässä ilmiössä voisi nähdä saman piirteen kuin Halla-Ahon jutussa tai amerikkalaismallisissa ylettömissä vahingonkorvausvaatimuksissa: Jollakin merkillisellä tavalla on omaksuttu uskotelma, että oikeus loukkaantua on ihmisoikeus.

Kuka tahansa voi väittää loukkaantuneensa mistä tahansa. Ei se ole oikeus, vaan ylellisyyttä. Yhteiskunnan tehtävä ei ole taata, että kukaan ei pahoittaisi mieltään. Yhteiskunnan tehtävä on taata sellaiset olosuhteet, että mahdollisimman moni saisi aiheen loukkaantua siitä hyvästä että muutkin käyttävät puheenvuoron.

Se on varmaa, että missään olosuhteissa mikään laki ei kumminkaan pelasta meitä typeryydeltä.

Joskus 12-14-vuotiaina teimme kaverin kanssa yli 80 numeroa monistettua lehteä nimeltä Nimetön. Lehden alkuvaiheissa 1977 kun häivyimme kesäksi tahoillemme, naapurin veljekset tekivät poissaollessamme vastalehden nimeltä Nimellinen. Ensin kiukustuimme, mutta sitten kaverini äiti selitti, että meidän pitäisi olla ylpeitä siitä että meitä matkitaan. Olimme saaneet aikaan jotakin, mikä oli huomattu. Nettimaailmassa, joka on populaarikulttuurista tuttu itseään loputtomasti ruokkiva ja varioiva koneisto, parodian kohteeksi joutuminen on konkreettisin todistus siitä, että on olemassa. Mitä merkitystä on sellaisella, joka ei kelpaa edes siihen, että siitä tehtäisiin pilaa.

Lastensuojelujärjestöiltä emme käyneet kysymässä, oliko 12-14-vuotiailla perustuslaillinen oikeus ottaa vastaan ja lähettää viestejä. Luultavasti ei.  Eihän niissä lehdissä ollut ISSN-numeroakaan. Laitonta undergroundia koko juttu. Paha paha.

Kävin Radiomäellä hakemassa kutsun Kuvitti: Poika Vesanto –näyttelyn avajaisiin huomenna kello 18. Jospa se virkistäisi, kun painajaisesta ei tahdo herätä.