1294177380_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kirjoituskone on romanttinen keksintö. 1714 brittiläinen insinööri Henry Mill sai patentin kirjoituskoneelle, mutta ei ole todisteita, hän ikinä olisi rakentanut laitettaan. Vasta sata vuotta myöhemmin 1808 italialainen Pellegrino Turri todella rakensi sen. Turrin rakastettu, kreivitär Carolina Fantoni oli sokeutunut, ja Turri rakensi hänen apuvälineekseen kirjoituskoneen. Mustenauhan sijasta signorina Fantonin kone käytti hiilipaperia, jonka Turri oli keksinyt paria vuotta aiemmin.

Siihen romantiikka loppuikin. Hanhensulkakynällä kirjoitetut ja suudelmin sinetöidyt rakkauskirjeet saivat tehdä tilaa hermojaraastavalle nakutukselle. Ensimmäinen oma koneeni oli helsinkiläisestä osto- ja myyntiliikkeestä muistaakseni 180 markalla hankittu valurautainen valkoinen Adler, joka painoi kaksikymmentä kiloa, ja jota oli ilo kanniskella kassissa ruuhkaisilla jalkakäytävillä vastaantulijoiden sääriä murjoen. Nykynuoriso ei ole sellaisia edes eläessään nähnyt.

Ensimmäinen menestyksekäs sarjavalmisteinen kirjoituskone näki päivänvalon 1874, kun E.Remington & Pojat toi markkinoille oman mallinsa, jonka oli suunnitellut Christopher Sholes. Remington oli siihen asti valmistanut aseita ja ompelukoneita, ja ompelukoneelta hökötys näyttikin. Paperia säädettiin oikean sivun isosta pyörästä kuin ompelukoneen neulaa. Pyörivä kampi puolestaan olisi erehdyttänyt luulemaan konstruktiota kassakoneeksi, ellei laatikon kannen alta olisi paljastunut näppäimistöä. Ja tottahan toki kirjoittaja ei voinut nähdä, mitä hän kirjoitti, sillä kirjaimet lyötiin paperin vastakkaiselle sivulle. 

 

Aiemmissa vekottimissa näppäimet oli asetettu säntilliseen aakkosjärjestykseen, mikä osoittautui hetimiten vääräksi ratkaisuksi. Liian monet vierekkäin osuneet yleiset kirjaimet saivat iskurit osumaan toisiinsa ja jumiutumaan. Ratkaisuksi Sholes kehitti maailman yleisimmän salasanan qwerty.

 

Siis näppäimistöjärjestelmän, jossa vierekkäiset kirjaimet olivat niitä, jotka mahdollisimman harvoin esiintyisivät englannin kielessä yhdessä. Kolme yleisintä kirjainta e, t ja o siroteltiin yläriville, kaksi seuraavaksi yleisintä a ja h keskiriville ja seuraavaksi yleisin n alariville. Näin syntyi kirotun monimutkainen qwerty, josta siitä alkaen on oltu pääsemättömissä.

 

Sholesilla ei ollut aikomustakaan kehittää nopeaa näppäimistöä. Tuohon aikaan ajateltiin, että jos konekirjoittaja saavuttaisi käsinkirjoittajan tahdin, 20 sanaa minuutissa, se olisi suurenmoinen saavutus. Mutta 1893 Underwood toi markkinoille mallin, jossa konekirjoittaja näki syntyvän tekstin paperilla silmiensä edessä, ja nopeusennätykset murskautuivat kuin pähkinät höyryjyrän alla, kuten Pekka Tiilikainen olisi saattanut kuvailla konekirjoituskilpailuja, jollaisia hän ei ikinä selostanut.

 

Kun kirjoituskoneita ja päteviä kirjoittajia alkoi saada tusinoittain halvemmalla, työtehotutkijat Frank ja Lillian Gilbreth esittivät lukuisia työtapoihin liittyviä parannuksia, joiden avulla konekirjoittamisesta saataisiin tehokkaampaa. Sokkokirjoittaminen ja kymmensormijärjestelmä, jonka opetuksessa näppäimet peitettiin muovisilla hupuilla, toi Gilbrethien lasten mieleen kivuliaita muistoja, sillä kun uuttera isä testasi metodiaan lapsillaan, hän napautti kynällä päähän heti kun konekirjoittaja teki virheen.

 

Säveltäjä Antonin Dvorakin kaukainen serkku, kasvatustieteen professori August Drorak osallistui Gilbrethien työtehoseminaareihin ja inspiroitui käyttämään kaksi vuosikymmentä elämästään laatiakseen näppäimistön, joka olisi ratkaisevasti qwertyä nopeampi. Dvorak-näppäimistö, jonka keskirivi on aoeuidhtns, rakentuu periaatteelle, että mitä harvemmin sormia täytyy vaihtaa riviltä toiselle, sitä nopeampaa kirjoittaminen on. Niinpä kaikki englannin kielen yleisimmät kirjaimet on sijoitettu Dvorak-näppäimistössä keskiriville.

 

Tuloksia syntyi. Havaittiin, että Dvorak-näppäimistön oppii kolmasosassa siitä ajasta, mitä kuluu qwertyn opettelemiseen. Dvorak-näppäimistöllä tehtiin rikkomattomat konekirjoituksen nopeusennätykset. Toisen maailmansodan aikana laivaston aloittelevat konekirjoittajat, jotka käyttivät Dvorakia, ylsivät lähes kaksinkertaiseen nopeuteen ja yli puolitoistakertaiseen virheettömyyteen qwertyllä kirjoittaviin verrattuna.

 

Eikä asiasta koskaan kuultu sen enempää. Dvorak-näppäimistöä ei ikinä kunnolla omaksuttu. Tietokoneiden näppäimistössä voisi käyttää vaikka minkälaista merkkijärjestelmää – iskureiden jumiutumisesta ei ainakaan ole enää puhetta – mutta niissäkin esiintyy vanha tuttu qwerty. Joissakin malleissa vihaisen kirjoittajan ei tarvitse enää edes murtaa näppäimistöä katki polvea vasten, sillä se on tehty jo. August Dvorak kuoli 1975 jossakin määrin pettyneenä. ”Olen väsynyt yrittämään tehdä jotakin arvokasta ihmiskunnan hyväksi. He eivät vain yksinkertaisesti halua muuttaa mitään.”

Joskus qwerty-näppäimistöä on moitittu siitä, että suurin osa painalluksista tapahtuu vasemman käden sormilla, ja tunnetusti enemmistö ihmisistä on oikeakätisiä. On vaikea keksiä, miten Dvorak sitten asiaa auttaisi, koska siinä kaikki vokaalit ovat vasemman käden puolella. Ennen kaikkea kumpaakaan näppäimistöä ei ole kehitetty suomen kieltä silmälläpitäen.

Matti Airaksen näppäimistö http://mairas.net/projects/nappaimisto.php ja SuoRak-näppäimistö http://koti.mbnet.fi/rioshin/nappis/index.htm ovat suomalaisia Dvorak-muunnelmia, joissa keskiriville on sijoitettu suomen kielen frekvenssitaulukon mukaiset yleisimmät kirjaimet. Näissä kahdessa on kuitenkin pieni ongelma. Useimmat vokaalit ovat edelleen vasemman käden vaivoina.

Christian Seresin ehdotus suomalaiseksi näppäimistöjärjestykseksi on DAS. Sen ylärivi kuuluu phrk<’wuybqz, keskirivi slntvgaioec ja alarivi fxdmkåöä;:-. Perusasennossa keskirivillä on sormien alla kirjaimet, jotka kattavat 68% suomen kielen yleisimmistä kirjaimista. Qwertyssä vastaava luku on 34%. Koska nimetön ja pikkusormi ovat hitaimmat sormet, niille on annettu kaikkein vähiten työtä. Asettelu on ladattavissa ja asennettavissa Windowsille, Linuxille ja Macille. http://cristian.seres.fi/DAS.html

Mutta mikään ei määrää, että näppäimistön pitäisi olla ylipäätään vaakatasossa. Linotype-konetta käyttäneet sanomalehtilatojat käyttivät näppäimistöä, jossa kirjaimet oli asetettu pystyriveihin englannin kielen yleisyysjärjestyksessä. Kaksi ensimmäistä riviä kuuluivat siten etaoin shrdlu. Ja siitä se hauskuus alkoi. Linotypessä palstan rivi oli ensin täytettävä, jotta sen olisi voinut pyyhkiä pois. Virheen sattuessa latojat oppivat nopeasti täyttämään rivin lopun pupulla, ja mikä olisi ollut helpompaa kuin huitaista sormella rivit ohimennen etaoin shrdlu. Salaperäinen herra Etaoin Shrdlu alkoi esiintyä sanomalehtien sivuilla niin taajaan, että hän pääsi sanakirjoihin asti, mutta hänen identiteettinsä säilyi useimmille silti hämärän peitossa.

1882 Friedrich Nietsche Nietze Nietzsczhe Nietzsche osti kirjoituskoneen, joka oli tanskalainen Malling-Hansenin kirjoituspallo. Näppäimet sojottivat puolipallona kuin neulatyyny, keskellä e, jonka ympärillä olsdnmji, jonka ympärillä hwtrgpb-välilyönti jne. Hän toivoi pääsevänsä apparaatin avulla eroon päänsärystä, jota hänelle tuotti heikkenevä näkö. Nyt hän pystyi kirjoittamaan vaikka silmät kiinni. Ystävät kuitenkin panivat merkille, että laite muutti hänen kirjoitustyylinsä. Niukat lauseet muuttuivat entistäkin niukemmiksi. Hänestä tuli aforistikko.

 

Jos pohtisimme

Voisimme pohtia tietokonekirjoittamisen

Tietokoneaikana teosten alkuversiot eivät ole enää saatavilla. Jälkipolville jää useimmiten vain valmis tiedosto. Paperisten käsikirjoitusten loputtomat eri versiot, muokkaukset, päälleviivaukset, marginaaliin tai arkin toiselle puolelle kirjoitetut lisäykset eivät ole enää todistamassa työn vaiheista.

 

Minusta tämä on surkeaa.

Minusta tämä on mainiota.

Minusta tämä vitsi on varmasti varastettu Neil Hardwickilta.

Minusta asia on melko lailla samantekevä. Ainoa maailman teos, jonka alkuperäisimmälle versiolle olisi suurta kysyntää, on Raamattu, ja sellaista ei ole saatavilla. Tuntemattoman Sotilaan alkuversio Sotaromaani julkaistiin muodossa, jossa poistot oli nähtävillä, ja teokseen tutustuneet tietävät kertoa, ettei täydellinen versio nyt niin ihmeellinen ollut. Kust’antajan mukaan julkaisu osoittaakin lähinnä, kuinka kirjallinen maku ja yhteiskunnalliset asenteet ETAOIN SHRDLU.

 

Leroy Anderson: The Typewriter, Radio Pakistanin uutisten tunnusmusiikki.