Vaalit ovat hauskoja. Harvoin saa tilaisuutta seurata, kuinka pikkusieluiset pelimiehet ja kaikenkarvaiset kyylät tuovat itseään raivoisasti esille ja haluavat avoimesti näyttää kaikelle kansalle, miten kammottavan epäonnistuneita ihmisiä he ovat. Kyseessä on suorastaan kansatieteellinen läpileikkaus homo sapiensin kurjimmista syntymäominaisuuksista, joihin ei voi suhtautua muuten kuin huumorilla. Muussa tapauksessa ei pysyisi järjissään.

(sivukommentti: Totuushan on, että puolueet tarkkaan ovat valinneet kaikista mahdollisista arvoista juuri sellaiset yhdistelmät, joita ei voi millään kannattaa. Voisin äänestää SDP:tä, koska se edustaa tiettyä sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta en kuitenkaan voi äänestää sitä, koska en voi ikinä hyväksyä että valtio ja kunta olisi automaattisesti enemmän oikeassa kuin ihminen. Voisin äänestää Keskustaa, koska Suomea on ajateltava kokonaisuutena, mutta en voi äänestää sitä, koska se on ihmisten holhouksessa vieläkin simputtavampi kuin SDP, huippuna nykyinen kulttuurinvastustusministeri, joka on käsittänyt virkansa siten, että hänen täytyy olla koko kansan isosisko, joka määrää, mitä meillä on lupa katsoa, kuunnella ja lukea. Voisin äänestää Kokoomusta, koska se ei erehtyisi sanelemaan sellaisia törkeyksiä, mutta en voi millään tehdä sitä, koska he asettavat puolestaan taloudelliset arvot kaiken muun yläpuolelle. Samaan aikaan Suomen Pankissa on ollut ammattimiehiä, kuten Sixten Korkman, jolla, toisin kuin poliitikoilla, on varaa kirjoittaa, että bruttokansantulo ei ole elämän tarkoitus. Voisin äänestää liberaaleja, jos sellaisia Suomessa olisi, mutta en voi, koska he taas eivät anna veljeydelle ja tasa-arvolle mitään arvoa.)

Useissakin vaaleissa ovat lukuisat ehdokkaat jääneet vaille yhtäkään annettua ääntä, mutta joskus tulee vastaan täydellisyyttä hipovaa kiinnostuksen puutetta, joka ansaitsee kiinnostuksemme.

1970-luvulla hra George Kindness valittiin Macharsin kunnanvaltuustoon Aberdeenin piirikunnassa Skotlannissa ainoalla koko vaalissa annetulla äänellä. Valtuutettu Kindness vakuutti lehtimiehille, että hän ei ollut äänestänyt itseään. "Minä en viitsinyt" hän tunnusti poseeratessaan voittoaan t-paidassa. Kilpailevat ehdokkaat eivät vaatineet äänen uudelleenlaskentaa.

Puolalaisissa kunnallisvaaleissa muuan ehdokas halusi osoittaa tyyliä ja ammattimaista asennetta äänestämällä vastaehdokastaan. Ääntenlaskennassa osoittautui, että tämä jalomielinen ele kävi hänelle kalliiksi. Kukaan muu 595:stä äänioikeutetusta ei ollut käyttänyt oikeuttaan.

Intian osavaltio- ja parlamenttivaalien jälkeen 1996 kaikkiaan seitsemän ehdokasta teki itsemurhan heidän puolueensa kärsittyä murskatappion. Päinvastaisessa tapauksessa vastaehdokas saisi aiheen perinpohjaiseen itsetutkiskeluun, kuten Bert Olson, joka teki sen hämmästyttävyyden että hävisi Etelä-Dakotan osavaltiosenaatin vaaleissa Don Gnirkille, joka oli kuollut kesken vaalikampanjan kesäkuussa 1996.  

Joskus vaaliluettelokin herättää epäluuloja. Toukokuussa 1996 Quebecin osavaltioparlamentin jäsen Andre Boulerice kritisoi Montrealin vanhankaupungin vaalipiirin äänestäjäluetteloa, ja syytti sen laatijoita vaalivilpistä. "Tiedän että vaalipiirissäni asuu monia kuuluisuuksia, mutta epäilen vahvasti elääkö täällä todellakin joku "Omar Sharif", etenkin kun muuan "Martina Navratilova" luettelon mukaan asuisi hänen kanssaan samassa asunnossa!" Boulerice pauhasi.

Seuraavana päivänä mainitun parin naapurit tiesivät kertoa, että Omar Sharif, kuuluisan näyttelijän samanniminen poika, on todella naimisissa Martina Navratilovan kanssa, joka on paikallinen pörssimeklari.

Kun nämä suuret järjen jättiläiset saavat korkeita virkoja, alkaa tapahtua sellaistakin kuin 1990-luvulla Zimbabwen parlamentissa. Siellä keskustelu äityi niin rakentavaksi ja avoimeksi, että osoittaakseen olevansa vakavissaan kansanedustaja Lazarus Nzarayebany meni ja puraisi kansanedustaja Levy Gwardan huulen ja osan partaa irti.