1260283351_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Japanin animeteollisuuden alkuvuosikymmeninä vaikutti kolme suurta animaattoria, Yasuji Mori, Yasuo Ootsuka ja Hayao Miyazaki, ja suurin heistä oli Yasuo Ootsuka. Hän opetti Miyazakille kaiken mitä hän tiesi ja herroista tuli työtoverit vuosikymmeniksi eteenpäin.

1931 syntynyt Yasuo Ootsuka on melkoinen karaktääri. Hän toimi nuoruudessaan G-miehenä, aseistettuna huumepoliisina. Yöllisten ratsioiden ohessa hän hankki perusteellisen tietämyksen sotilasajoneuvoista, etenkin jeepeistä, ja suunnitteli koottavia radio-ohjattavia pienoisjeeppejä lelutehtaille. Uskokaa tai älkää, mutta hän ei ole edes animaation historian värikkäin hahmo. Honky-tonk-mies Pat Sullivan, joka oli ammattitanssija, muulinajaja ja katutaiteilija, vie hänestäkin voiton. Pat Sullivan joutui vankilaan puuhasteltuaan 14-vuotiaan tytön kanssa ja kuoli lopulta alkoholismiin ja kuppaan, kunhan ensin ehti tartuttaa taudin vaimoonsa, joka tappoi itsensä hyppäämällä alas hotellin ikkunasta. Koko 1920-luvun Pat Sullivanin nimi loisti vuosikymmenen suosituimman animaatiohahmon Felix-kissan tekijänä, eikä hän tietenkään piirtänyt niistä animaatioista ruutuakaan, vaan ne teki Otto Messmer.

Ootsuka puolestaan joutui sairaalaan muista syistä. Itsetutkiskelun tuloksena hän hylkäsi haaveet päästä poliittiseksi pilapiirtäjäksi ja ilmoittautui sen sijaan Toein animaatiokurssille numero yksi. 1960-luvun Toein kokoillan animaatioissa Yasuo Ootsuka kuului Yasuji Morin ja Hayao Miyazakin kanssa kolmikkoon, joiden varassa studio eli.

Artikkelikokoelmassa Starting Point 1979-1996 Hayao Miyazaki kertoo uskomattoman tarinan autohullu Ootsukan seikkailuista Fiat 500:n ratissa. Tarina on liian pitkä Japan Pop-lehdessä julkaistavaksi ja liian herkullinen lyhennettäväksi, joten referoin sen tässä.

Tuona kohtalokkaana iltana syksyllä 1964 Toein väki oli kokoontunut juhlistamaan taiteellisen johtajan T-sanin uutta asuntoa. Väki oli jäänyt väittelemään animaation olemuksesta myöhään yöhön ja viimeinen juna oli lähdössä. Ulkona oli litimärkää, eikä huppelissa teutarointi asemalle asti viehättänyt ketään. Ootsuka, mahtavassa humalassa, ampaisi pystyyn ja tarjoutui kuskaamaan kaikki halukkaat asemalle Fiat 500:llaan. ”Hän oli niitä jotka tapaavat sanoa että jos otat niin ajat”, mietiskeli Miyazaki.

Ootsuka hyppäsi rattiin aluspaitasillaan ja alkoi poimia ihmisiä kyytiin asemalle. Yksi pakeni puhelinpylvään taakse, toinen luikahti kadunkulmasta karkuun, mutta onneton H-san, jolla muutenkin oli aina huono tuuri, kaapattiin autoon. Fiat ärjäisi matkaan H-sanin huutaessa kauhun kalventamana, mikä vain innosti Ootsukaa lisää. Muutaman tuokion ajettuaan alkoi käydä selväksi, että Ootsukalla ei ollut käsitystäkään minne hän oli menossa, sillä auto kompuroi kaalipellolla. Ootsuka harhaili ympyrää kunnes eksyi lopullisesti. Sitten hän päästi H-sanin autosta ja pahoitteli että ehkä olisi parasta jos tämä etsiytyisi omin neuvoin asemalle. Ootsuka kaasutti pimeyteen. H-san käveli korttelin ympäri ja huomasi katsovansa T-sanin uutta asuntoa, josta hän oli lähtenytkin.

H-san palasi sisään ja kertoi mitä oli tapahtunut. Ootsuka oli liikkeellä ilman päällyspaitaa ja takkia, joten häntä odotettiin palaavaksi takaisin millä hetkellä hyvänsä. Mitään ei tapahtunut. Sen jälkeen alettiin odottaa ambulanssin sireeniä. Sitäkään ei kuulunut. Aamuvarhaisella kun ensimmäiset junat alkoivat kulkea ja T-sanin tupaantuliaisvieraat tekivät viimein lähtöä, ovi äkkiä avautui. Sisään astui Yasuo Ootsuka, lahkeet polviin käärittynä, kengät, sääret, kädet ja naama mudan peitossa, ja vilusta hytisten.

Fiat 500 oli jäänyt jumiin mutaan. Ootsuka oli yrittänyt saada sitä liikkeelle, mutta ei onnistunut. Aamun valjetessa kirpeä syysilma oli selvittänyt hänen päänsä, ja hän lähti kävelemään tietämättä minne, kunnes keksi tutunnäköisen kadun.

Toein hirmut lähtivät ulos suorittamaan tärkeää erikoistehtävää: pelastakaa Ootsukan Fiat. Kevyt pikkuauto olisi helppo nostaa neljän miehen voimin, mutta mistä sitä pitäisi etsiä? Ootsuka mutisi masentuneena että ehkä hän ajoi tuonne, ehkä tänne, hän ei tosiaan tiennyt. Pääteltyään loogisesti että heidän pitäisi etsiä seutua, jossa olisi tarjolla mutaa, he etsiytyivät Musashinon viimeisten laidunmaiden rippeille, josta he löysivät Fiatin renkaanjälkiä metsätieltä. Eipä aikaakaan, kun he törmäsivät aitaan jossa luki lupaavasti ”RAKENNUSTYÖMAA”. Ootsukan Fiatin jäljet johtivat aidan ohi kohti jyrkännettä.

Ja siellähän Ootsukan Fiat oli, valkoinen katto hohti heidän alapuolellaan jyrkänteen alla. Tienrakennusmiehet olivat saaneet raivattua maastoa tähän saakka, mutta tiestä ei ollut jälkeäkään. Itse asiassa jos Ootsukan Fiat ei olisi juuttunut mutaan, hän olisi tippunut jyrkänteeltä kolme metriä suoraan alas. ”Olimme riemuissamme siitä että Ootsuka oli välttänyt onnettomuuden, mutta kaikki tiesimme kuinka vaikeaa autohullun on hylätä ajoneuvonsa. Se on kuin hylkäisi rakastettunsa bordelliin”, tuumi Miyazaki.

Fiat oli uponnut mutaan pohjaansa myöten, eikä suostunut hievahtamaankaan edes neljän miehen voimin. Iltapäivällä paikalle saapui jeepillä erikoinen tyyppi stetson päässään, joka ilmoitti että muta on vain kevyttä Kanton pintamaata, hänpä näyttää kuinka se kuoritaan pois. Tämä yritys päättyi siihen, että tarvittiin toinen jeeppi vinssaamaan ensimmäinen jeeppi pois jumista. Seuraavana päivänä jeeppihullu Ootsuka kertoi innoissaan Miyazakille, kuinka voimakas jeeppi oli ollut. Hänen Fiatinsa pelastamiseksi siitä ei tosin ollut apua, koska vinssin ketju oli liian lyhyt.

Miyazaki pahoittelee että hän ei onnistunut pitämään suutaan kiinni. Pian koko studio tiesi, kuinka Ootsuka oli revitellyt Fiatillaan. Maalausosasto laati tapauksesta studion lehteen kuvitetun erikoispainoksen. Kaikki kynnelle kykenevät alkoivat tehdä pilakuvia Ootsukan Fiatin kohtalosta. H-san kurkottelemassa ikkunasta ja huutamassa morsiamensa nimeä varmana siitä että kuolee kohta, Ootsuka-san nukkumassa autossaan mudan keskellä elämän yksinäisyyttä valittaen, Ootsuka-san kiipeämässä autonsa katolle poimiakseen sireeninoksia, Fiat pomppimassa kaalipellolla.

Eikä tämäkään ollut vielä pahin nöyryytys. Kun Ootsuka muutaman päivän päästä palasi viimeisimmästä autonnostoyrityksestään, hän ilmoitti että tienrakennusmiehet ovat toivottaneet hänen Fiatinsa tervetulleeksi. ”He käyttävät sen kattoa ruokapöytänä” sanoi Ootsuka synkästi. ”Löysin takaistuimelta teepannun!” Seuraavalla kerralla Ootsuka ei ollut enää masentunut, hän oli raivoissaan. Joku oli tullut sanomaan hänelle, että autoa ei enää voida pelastaa ja tiedusteli samalla olisiko Ootsuka halukas myymään sen varaosiksi. Studion seinät täyttyivät piirroksista, joihin ikuistettiin Fiatin seikkailuiden viimeisimmät vaiheet.

Lopulta Fiat saatii irti. Ootsuka teki tienrakennuttajille selväksi, että hänellä ei ole aikomustakaan jäädä odottamaan että tie valmistuu, joten tienrakentajat lainasivat katerpillariaan. Ootsuka kertoi innostuneena, kuinka katerpillari lasketaan alas kuorma-auton lavalta ja piirsi operaation vaiheet kuva kuvalta. ”Sen jälkeen me kaikki olisimme osanneet animoida realistisesti, kuinka katerpillari lasketaan kuorma-autosta alas, mutta valitettavasti meille ei koskaan tarjoutunut tilaisuutta käyttää tätä tietoa animaatiossa.”

Muistellessaan näitä tapahtumia pari vuosikymmentä myöhemmin Miyazaki halusi korostaa että Yasuo Ootsuka on parantanut tapansa. Hän ei enää hurjastele kuin mielipuoli. Hänestä on tullut äärimmäisen huolellinen ja tarkka ajaja, mitä hän nyt viimeksi törmäsi moottoripyörällä roskatynnyriin.

Kun Ootsuka, Miyazaki ja Takahata saivat 1971 tehtäväkseen puhaltaa henkeä Lupin III –tv-sarjaan, joka ei alkanut niin lupaavasti kuin odotettiin, Miyazaki ja Takahata ehdottivat lukuisia muutoksia. Esimerkiksi kansainvälisen seikkailijan Lupinin auto oli aivan liian pramea ja epäkäytännöllinen. Jokin kansanomaisempi ja samalla tyylikäs sopisi paljon paremmin. Tilalle ehdotettiin Fiat 500:aa.

Yasuo Ootsuka ei sanonut mitään.