21810.jpg

Kamikazejoukkojen idea ei syntynyt Japanin pääesikunnan epätoivoisissa mielissä. Ajatus syntyi, kun alemmat kenttäupseerit alkoivat raportoida lentäjiensä spontaaneista maahansyöksyistä amerikkalaisten hävittäjälaivojen kannelle. Kapteeni Motoharu Okamura oli ensimmäinen, joka kehotti tutkimaan, voitaisiinko itsemurhajoukot varustaa ennalta suunnitellusti. Myrskynjumalat –ohjelma oli kiistelty ja epäsuosittu Japanin upseeriston keskuudessa. Veteraanikomentajat pitivät ajatusta törkeänä ihmishenkien haaskauksena. Joka tapauksessa, lokakuussa 1944  Myrskynjumalat –ohjelma sai esikunnan hyväksynnän sillä ehdolla että lentäjien piti olla vapaaehtoisia. Samaan aikaan Filippiineillä vara-amiraali Takijiro Onishi anoi lupaa perustaa lentoryhmä Kamikaze, joka käyttäisi pommeilla varustettuja hävittäjäkoneita liikkuvina pommeina. Syntyi kaksi erillistä itsemurhapataljoonaa, Myrskynjumalat ja kamikaze.

Onishi saapui Manilaan laivaston komentajaksi lokakuussa 1944. Hänen tavoitteenaan oli tuhota amerikkalaisten koko maihinnousulaivasto viimeistä alusta myöten. Kun ensimmäistä kamikazeryhmää koottiin, Onishi pyysi vapaaehtoisia. Päälliköt ja lentäjät halusivat kuulla lennoston komentajan kapteeni Sakai Yamamoton mielipidettä. Onishi väisti kysymyksen valehtelemalla, että Yamamoto tiesi asiasta. Yamamoto oli manilalaisessa sairaalassa toipumassa auto-onnettomuudesta. Kaikki 23 lentäjää ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi. Iskut olivat menestys. Pommikoneet eivät olleet ikinä aiheuttaneet Yhdysvaltojen laivastolle näin paljon tuhoa.

Kamikazet käyttivät Mitsubishin lentokoneita. Myrskynjumalat saivat käyttöönsä Oka-koneen, joka oli japanilaisen vastine saksalaisten V-1-raketille. Okan lento-ominaisuuksissa ei ollut hurraamista, joten se oli helpohko maali ilmatorjunnalle. Monet myrskynjumala-lentäjät vaihtoivatkin Okan hävittäjäkoneisiin, kuten Zeroon.

Voittajien kirjoittama sotahistoria mainitsee, että kamikazelentäjät olivat rohkeita ja päättäväisiä fanaatikkoja, joiden aikaansaannoksilla ei ollut merkitystä sodan kulkuun.

Vai niin. Gerald V. Thomas, joka oli USS Essexin kannella kamikazehyökkäyksen aikana 25.11.1944, mainitsee että itsemurhapommittajien psykologinen vaikutus oli niin järisyttävä, että tukialuksen ilmatorjunta alkoi paniikissa ampua kaikkea mikä liikkui, myös omia koneita. Suurin osa koneista osui harhaan tai pudotettiin alas, mutta silti tappiot olivat Thomasin mukaan yhteensä 120 upotettua alusta ja yli 3000 kuollutta liittoutuneiden sotilasta.

Ja miten mahtoi olla sen fanaattisuudenkin laita. Motoji Ichikawa selvisi sattumien summan tuloksena kertomaan oman tarinansa siitä, kuinka hänestä tuli kamikaze:

"Äkkiä kovaäänisistä kuului päivystävän upseerin ääni. "Kaikki lentäjät riviin päämajan edustalle!" Heti kun olimme asettuneet muodostelmaan, laivueen komentaja ilman esipuheita huusi "Kaikki jotka ovat vielä lapsia, nostakaa kätenne!" Heidän käskettiin mennä takaisin parakkeihin. Hämmentyneinä he tottelivat käskyä. "Perheiden vanhimmat pojat, poistukaa myös parakkeihin!"

Laivueen komentaja käski jäljelle jääneet miehet piiriksi ympärilleen. "Sotauutiset ovat hyvin huonoja. Meidän täytyy jollakin ilveellä käynnistää hyökkäys, joka aiheuttaa viholliselle kestämätöntä kipua. Tämän päämäärän saavuttaaksemme olemme kehittäneet uuden varmasti tappavan aseen. Mutta jotta tämä erikoishyökkäys onnistuisi, kone on suunniteltu vain yksisuuntaista matkaa varten."

Laivueen komentaja pyysi lentäjiä vastaamaan kyllä tai ei kirjoittamalla vastauksensa tunnuskorttiinsa ja pudottamaan sen erityiseen laatikkoon. Ichikawaa houkutti kirjoittaa "ei", mutta hän tiesi, että hän ei voisi. Hänet katsottaisiin epäsotilaalliseksi ja epämiehekkääksi, jos hän tekisi niin. Niinpä hän kirjoitti "kyllä". "

Amerikkalainen kun on, Gerald V. Thomas toteaa, että kamikaze-lentäjien esimerkki herättää kysymyksen, kuinka suhtautua tämän päivän terroristeihin, jotka ovat valmiita uhraamaan oman halvan henkensä. Thomas jättää vastauksen avoimeksi.

Itselleni tulee mieleen kysymys oppivatko liittoutuneet suhtautumaan kamikazeihin lopulta millään tavalla, paitsi näyttämällä mahdollisimman suurta voimaa, sen äärimmäiseen muotoon asti. Ennen kaikkea kaikki alkoi muutamista lentäjistä, jotka ilman käskyä, oman valintansa kautta, tekivät päätöksen aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa viholliselle toivottomassa tilanteessa. Muutamien lentäjien esimerkistä tuli sitten institutionalisoitu järjestelmä, jossa ei ollut enää puhettakaan omasta valinnasta tai vapaasta tahdosta, vaan mukautumisesta ylempien toivomuksiin jotta ei menettäisi kasvojaan.