Kenny Everett, hän juuri, joka korosti tekevänsä kaikki ohjelmansa parhaalla mahdollisella maulla, järjesti 1978 lontoolaisen Capital Radion showssaan kuuntelijaäänestyksiä maailman huonoimmista levyistä. Äänestysten perusteella vaikuttavimmin huonoista teoksista koottiin kokoelma-LP "The World's Worst Records Show". Levy-yhtiön etiketti oli vaaleanpunainen, mistä syntyi idea painaa levy siniselle vinyylille. Totta kai julkaisu oli menestys.

Myöhemmin Levyturmion perinnettä ovat ylläpitäneet Suomessa eri radio-ohjelmat, mainittavimpina M.A.Nummisen ja Juha Siltasen Yömyöhä 1984-1990, Ilkka Kortesniemen Levyturmio, sekä eri radion toimitusten joululahjavalvojaisohjelmat. Yhdysvalloissa Dr. Demento loi uran tekemällä radio-ohjelmia, joissa esitettiin yksinomaan joko tahallisen tai tahattoman humoristisia teoksia. Everettin esimerkin mukaisia The Best Of The Worst -kokoelmia ei pitkään aikaan nähty, ennen kuin amerikkalainen musiikkitoimittaja Irwin Chusid 2000-luvun vaihteessa ryhtyi koostamaan kokoelmia nimeltä Songs in The Key of Z (Lauluja Ö-sävellajissa). Näidenkin valikoimien lähteenä oli radio-ohjelma, WFMU:lla pyörinyt show Incorrect Music. Dr. Dementon kokoelmia ei voi tähän kategoriaan hyväksyä, koska hänen valitsemansa kappaleet ovat suurelta osalta laskelmoidun hauskoja.

Tämän materiaalin pohjalta on mahdollista koota äärimmäinen Huonojen Levyjen kokoelma. Yhteistä näille teoksille on, että ne yrittävät innokkaasti olla menevää pop-musiikkia. Jotakin kuitenkin menee pieleen, ja yritän selvittää mitä se voisi olla. Avantgarde-outouksia en mukaan kelpuuta, ne ovat liian tavanomaisia. Levyn tulee olla niin häikäisevän huono, että se on jo hyvä.

1. Jimmy Cross: I Want My Baby Back (1965)

Parodia 60-luvun merkillisen suosituista teinikuolemalauluista (Leader Of The Pack, Dead Man's Curve), joissa aina rakastettu menetti henkensä liikenneonnettomuudessa, ennen kuin laulun nuoripari oli kokenut yhteisiä hetkiä. Jimmy Crossin kalmanhajuinen versio aiheesta menee niin yli, että se ei oikein jaksa toimia, ei lemmenlauluna eikä myöskään parodiana. Rauhallisen tanssikompin säestyksellä Jimmy Cross muistelee kuinka hän vielä hetki sitten oli kullanmurunsa kanssa Beatles-konsertissa, mutta sitten he ajoivat kotiin, joku motoristi leader of the pack ajoi eteen ja... Kertoja nousee pystyyn ja huomaa "Well, when I come to, I looked around / And there was the leader / And there was the pack / And over there was my baby / And over there was my baby / And way over there was my baby!" Kertoja ei kestä kultansa menetystä, joten hän ryhtyy toimenpiteisiin. "Oh, baby, I dig you so much!"

Kenny Everettin showssa vuonna 1978 kuuntelijat valitsivat tämän teoksen kaikkien aikojen huonoimmaksi levyksi. Jimmy Cross oli otettu kunniasta. Hän julkaisi singlensä uudestaan ja kirjoitti saatesanoissa "Yritimme tavoitella aivan uusia syvyyksiä (depth) tällä levyllä, ja olimme varmoja, että jonakin päivänä joku vielä kaivaisi (dig) sen esiin. Olemme hyvin ilahtuneita, että olette herättäneet sen henkiin. Tämä todistaa että laadukkaat levyt eivät ikinä kuole!"

Vitsin huipennukseksi singlen B-puoli on nimeltään "Play The Other Side", ja se sisältää I Want My Baby Backin instrumentaaliversion ilman ääniefektejä.

2. The Legendary Stardust Cowboy: Paralyzed (1969)

Klassikkojen Klassikko. Legendaarinen Tähtisumun Karjapaimen ulvoo, hihkuu, kirkuu ja ulisee kappaleensa läpi, ilman että yhdestäkään sanasta saa selvää. Välillä kuullaan mielenkiintoisen dekonstruktiivinen trumpettisoolo, kunnes koko komeus hukkuu infernaalisen rumputyöskentelyn alle. Ja tämä kaikki nimellä "Halvaantunut". Mielenkiintoinen tosiseikka on, että tällä levyllä rumpuja soitti tanakasti itse T-Bone Burnett.

Legendaarinen Tähtisumun Karjapaimen yhdistää musiikissaan folkin, countryn ja punkin. Laulujen aiheet käsittelevät ulkoavaruuden olioita ja laulajan tyttöystävää, joka pitää silmällä miehensä liikeitä tutkan avulla. Enemmän jalat maassa tehtyjä lauluja ovat sellaiset kuin "I Ride A Tractor", ja kappale jossa lauletaan siitä onnettomuudesta kuinka alushousut jäätyvät pyykkinarulle.  

Paralyzed oli singlenä Ilmiö. Legendaarisen Tähtisumun Karjapaimenen haaveena oli ollut päästä Tonight Showhun, jotta hän pääsisi näyttelijäksi lännenelokuviin ja saisi levyttää gospelia, mutta hänen oli tyytyminen kutsuun musiikkivieraaksi Laugh-In -sketsiohjelmaan.

Ledge, kuten ystävät häntä kutsuvat, on jatkanut uraansa vuosikymmeniä. En ihmettele miksi. Hän on erittäin energinen esiintyjä, ja hänen levyillään puolet kappaleesta saattaa kulua kommunikointiin yleisön kanssa. Oli hänen musiikistaan mitä mieltä tahansa, hän on aito showmies joka tarjoaa yleisölle täyden vastineen rahoilleen.

Valitettavasti vuoden 1998 Paralyzed on varjo entisestään. Se soitetaan ja lauletaan aivan liian rauhallisesti ja aivan liian hyvin. Näyte uudesta versiosta (mutta ei vanhempaa) on tarjolla sivulla http://www.stardustcowboy.com/

3. Nervous Norvus: Transfusion (1956)

Huumorikappale, jonka ankea surkeus onnistuu aina viihdyttämään kuulijaansa. Teinikuolemalaulujen pioneeri, jossa sankarimme joutuu tuon tuostakin verensiirtoon, josta palattuaan hän säkeistön lopussa vannoo "I'm never never never gonna speed again." Lopputuloksen vaikuttavuutta korostaa Nervous Norvuksen (Jimmy Drake) autotallistudiossaan väsäämä taustakomppi, joka soljuu tahmeana liejuna. Kolarin ääniefekti toistuu kerta kerran jälkeen samanlaisena. Tämä uskomattomuus, joka leijuu sellaisissa sfääreissä, että hyvä ja huono maku muuttuvat hyödyttömiksi ja merkityksettömiksi käsitteiksi, nousi parhaimmillaan USA:n singlelistalla sijalle 8. Kuin todistaakseen, että ero hulluuden ja nerouden välillä on mitätön, B-puolella Nervous Norvus esittää beatnik-vaikutteisen rap-kappaleen "Dig" - yli 20 vuotta ennen rapin keksimistä.

4. Jess Conrad - koko tuotanto (1960-1965)

Popsävelmät, joita esitti nuori ja komea englantilainen näyttelijä, TV-tähti ja eräänlainen popidoli Jess Conrad, nyrjäyttävät kuuntelijansa sijoiltaan heti siinä hetkessä, kun laulujen sanoja alkaa kuunnella. Hänen tuottajansa totesi suorasukaisesti: "et osaa laulaa, mutta näytät hyvältä, sovit osaan." Kitarayhtyeen laulusolistina Jess Conrad puki sanoiksi runollisia tunteita, joita on vaikea kuvailla kenellekään joka ei ole kuullut lauluja eikä niiden tekstiä.
Esimerkkejä:

This Pullover: "When I'm lonely, I simply wrap it all around me / It feels like I'm holding you oh so tight." Muistaakseni Marliyn Monroe itse loi villapaitafetissin, ei sillä että hän olisi riisunut jumpperinsa, vaan sillä, miten hän sen täytti. Kappale saa pohtimaan, kuinka pitkälle villapaidan kanssa voi mennä. Hämmennystä lisää rytmiryhmä, jonka työskentely kuulostaa siltä kuin jotakuta ruoskittaisiin.

Why Am I Living: Jess Conrad pohtii haikeana elämän turhuutta ja tarkoitusta. Eksistentialistista epätoivoa säestää hellittämätön taustalaulu "Ya-na-na-yip-yip / Ya-na-na-shang-dang / Shungalungadingbat / Klink klunk kloough". "Olet maailmassa aivan omillasi kunnes kuolet (Ya-na-na-yip-yip Ya-na-na-shang-dang Shungalungadingbat Klink klunk kloough!)" Jos laulun tarkoitus oli pysäyttää ja mykistää, se onnistuu siinä.

Cherry Pie: Vuoden 1956 amerikkalainen hitti, joka vihjaisi kenties johonkin muuhun oraaliseen toimintaan kuin vain kirsikkapiiraan syömiseen, liikuttaa Jess Conradin kyyneliin. "I didn't put in a thumb / I didn't pull out a plum" vetistelee Conrad liikuttuneen oloisena.

Twist My Wrist: Nimi herättää erinäisiä ajatuksia. Muunmuassa sellainenkin ajatus tulee mieleen, että Jess Conradin sanoittaja inhosi häntä, ja hra Conrad, yksinkertainen ja hyväluontoinen kun oli, ei välttämättä tajunnut sanaakaan siitä, mitä hänet pantiin laulamaan. Niinpä Jess Conradin suuruus on siinä, että hän jättää kuuntelijansa ikuisen hämmennyksen valtaan. Ikinä emme saa tietää, voiko hän olla tosissaan, vai eikö.

5. William Shatner: Lucy In The Sky With Diamonds (1968)

Oma valintani, joka ei läpäise Everettin ja Chusidin äärimmäisiä kreisiyskriteerejä. Se oli psykedeelistä aikaa. Shatner ei yritäkään laulaa. Hän lausuu, huudahtelee, yrittää tavoitella esityksellään hurmioituneisuutta. Hän osoittaa sormella kuulijalle, että tuolla jossakin ties missä olisi jotakin ties mitä, mutta mitä se on, se jää täydelliseksi mysteeriksi niin kuulijalle kuin Shatnerille itselleenkin. 2003 BBC:n äänestyksessä Shatnerin versio valittiin kaikkien aikojen kurjimmaksi Beatles-coveriksi. Shatneria paljon paremmin menestyi samaisena vuonna 1968 ilmestynyt John Fred & The Playboy Bandin parodia nimeltä Judy In Disguise (With Glasses), joka oli oikein menevä rallatus.

6. Wesley Willis: Rock and Roll McDonalds

Wesley Willis oli 150-kiloinen koditon skitsofreenikko Chicagosta. 1990 hän tapasi myötätuntoisen tytön, joka tutustutti hänet aviomieheensä, joka soitti punk-bändissä. He rohkaisivat Willisiä ilmaisemaan itseään taiteen avulla. Eräänä iltana Willis lauleskeli Reaganin vastaisia lauluja, ja kirjoitti ensimmäisen oman laulunsa "I'm Slimming Down". Hänestä tuli äkkiä kulttisuosikki, joka julkaisi pienellä levymerkillä yli 50 albumia, joissa hän esitti sellaisia lauluja kuin "I Whupped Batman's Ass", "Casper The Homosexual Friendly Ghost", "Alanis Morrissette", "Chickencow", ja ennen kaikkea "Rock And Roll McDonalds". Jokaikinen Willisin laulu päättyy sanoihin "Rock Over London, Rock On Chicago" ja mainosfraasiin kuten esim. "Polaroid, see what develops" tai Rock-And-Roll McDonaldsissa " Wheaties - breakfast of champions". Äkäisimmän ja yhteiskuntakriittisimmän materiaalinsa Wesley Willis julkitoi kappaleissa, joiden nimissä oli havaittavissa tiettyä säännönmukaisuutta: "Suck A Cheetah's Dick", "Suck A Pitbull's Dick", "Suck A Camel's Dick", jne.

Rock'n'roll McDonalds, music & lyrics by Wesley Willis:
McDonald's is a place to rock / It is a restaurant where they buy food to eat / It is a good place to listen to the music / People flock here to get down to the rock music.
Rock n' Roll McDonald's (4x)
McDonald's will make you fat / They serve Big Macs / They serve Quarter Pounders / They will put pounds on you.
Rock n' Roll McDonald's (4x)
(Kolmas säkeistö on vaikuttavin, sillä sitä ei lauleta. Sen ajan solisti keskittyy syömiseen.)
McDonald's hamburgers are the worst / They are worse than Burger King / A Big Mac has 26 grams of fat / A Quarter Pounder has 28 grams of fat.
Rock 'n Roll McDonald's (4x)
Rock over London, rock on Chicago. Wheaties - breakfast of champions.

Wesley Willis kuoli 2003 41-vuotiaana ylipainoon, jonka aiheutti hänen skitsofrenialääkityksensä ja elinikäinen riippuvuus McDonaldsin ruokalistasta.