1302022952_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvassa eläinpornoa.

Päivän ajatus kuuluu, että kuolema on evoluution välttämätön osa. Tätä ei kauheasti mainosteta. Mieluummin puhutaan lisääntymisestä ja sikiämisestä. Mutta populaatio joka ei ikäänny, jossa isoisät siittävät jälkeläisiä siinä missä pojanpoikansakin, ei etene yhtä rivakasti kuin sellainen populaatio, jossa vanhukset väistyvät pois tieltä. Emme välttämättä tiedä, mikä on elämän tarkoitus, mutta sen tiedämme tarkalleen mikä on kuoleman tarkoitus: sen avulla biologinen elämä säntää eteenpäin.

Kuolema evoluution eli uudelleensyntymän edellytyksenä kuulostaa myös kiehtovan paljon kristilliseltä ajatukselta, mutta kristinusko ei ole tietääkseni kovin aktiivisesti kiinnittänyt asiaan huomiota. Meidän evankelis-seksuaalista kirkkoammehan ei ole viimeiset kaksikymmentä vuotta kiinnostanut muu kuin sukupuolielämä. Anteeksi, korjaan. Viimeiset kaksituhatta vuotta. Muitakin vaihtoehtoja olisi, esimerkiksi sellainen käsite kuin henkisyys, mutta ymmärrettävästi sellainen ominaisuus näyttää olevan vaikkapa Päivi Räsäsestä sangen kaukana. En usko, että hän ja kaltaisensa elämän lihallisuuden vaivaamat oikeasti pystyvät uskomaan, että ihminen on henkiolento.

Ilmeisesti kirkossa pelätään vavisten, että homoseksuaalit sikiävät ja täyttävät maan ja mihin ihmiskunta sitten joutuisi, kun se ei enää jatku, mikä tuo mieleen vanhan poliisivitsin ”Alkakaa laputtaa! Jos kaikki seisoisivat paikallaan, miten kukaan pääsisi minnekään!” Koko puheenaihe on samaa tasoa sekä maahanmuuton vastustamisen että rasismin vastustamisen kanssa, jotka ovat enemmän kultteja ja showta kuin mitään muuta. Turhempaan ei voisi aikaansa käyttää, ja aikaa näyttää olevan käytössä ylenpalttisesti.

Kaiken huipuksi on kuulemma tulossa vaalit, joissa on jälleen mahdollisuus valita vaihtoehtonsa mm. sellaisista elämänmuodoista kuin päätäin imukärsä, perskarvan tumake, hiivatulehdus, archaeopteryxin oikea varpaankynsi, muumion käärinliina, katajainen selänraaputin ja Tuija Brax. Perskarvan tumake alkaa vaikuttaa tässä vaiheessa varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Civilization-pelissä Darwinin matka on huomattava edistysaskel, jonka seurauksena tieteen tuottavuus kohoaa 50% ja kaupan päälle tulee kaksi läpimurtoa muilla aloilla. Tämän nykymaailman ihmeen valmistuminen edellyttää rautatien keksimistä ensin. Victoria-pelissä pappismiehet ovat retoriikallaan ja muodollisella logiikallaan tuotteliaimpia tutkimuspisteiden tuottajia siihen saakka kunnes ryhdytään tutkimaan biologismia, jonka tuloksena keksitään darwinismi, mikä on pappissäädylle sellainen järkytys, että heidän tutkimushalukkuutensa ja -tuloksensa vähenevät kertaheitolla ja pysyvästi 25%:lla. Mutta ei hätää, virkamiehistö innostuu tuloksista ja kompensoi välittömästi pappissäädyn masennuksen kasvattamalla tuottavuuttaan 25:%:lla. Koska virkamiehistöä on pelissä enemmän kuin pappeja, darwinismin keksiminen on strategisesti kannattava sijoitus. Valtionhallintoon perehtyneistä tällainen tosin saattaa haiskahtaa mielikuvituksen tuotteelta.

Darwinin matka Galapagokselle oli osa suurta Etelä-Amerikan tutkimusmatkaa vuosina 1831-1836. Geologisia ja luonnontieteellisiä havaintoja kertyi paksu nippu, joiden kanssa Darwin oli koko lailla hukassa. Vuonna 1858 Darwin vastaanotti Malakan saaristosta postia, jossa joku 24-vuotias Alfred Russell Wallace esitteli ajatuksiaan otsikolla ”Alkutyypin Taipumuksista Varioitua Loputtomasti”. Kaksikymmentä vuotta omia kerettiläisiä epäilyjään hautonut Darwin myöntyi esitelmöimään Lontoon Linné-seurassa 1.7.1858 Wallacen kirjoituksesta ja omista samansuuntaisista mietelmistään. On paljon mietitty, olisiko Darwin ilman Wallacen yllykettä julkaissut koskaan mitään, ja julkaisuissakaan Darwin ei halunnut ottaa harteilleen yksinomaista kunniaa evoluutiosta.  ”Sopivimpien selviytyminen” oli suoraa lainaa Herbert Spenceriltä, ja viitteissä Darwin osoitteli sinne tänne, Aristoteleesta Lamarckiin ja Buffoniin. Lajien synty julkaistiin lopulta pitkällisen itsekriittisen tarkastelun jälkeen vuonna 1861, lähes kolmekymmentä vuotta sen jälkeen kun sluuppi HMS Beagle oli lähtenyt Plymouthin satamasta.

Beaglen miehistö osoittautui hämmästyttävän pitkäikäiseksi. Retken taiteilija Conrad Martens eli 77-vuotiaaksi. Darwin itse eli 73-vuotiaaksi. Laivan lääkäri Robert McCormick eli vuoteen 1890, jolloin hän 90-vuotiaana jätti maallisen elämän taakseen.

Mutta Harry löi heidät kaikki laudalta. Laivan alkuasukasvieras, jonka Darwin antoi lahjaksi australialaiselle ystävälleen, pysytteli sinnikkäästi hengensyrjässä kiinni, kunnes menehtyi sydänkohtaukseen vuonna 2006.

Totta kai Harry oli galapagoksen kilpikonna. Tasaisen hidasta ja terveellistä hötkyilemätöntä elämää viettänyt luojanluoma, joka tapasi viettää 175-vuotisen elämänsä torkahdellen Brisbanen kasvitieteellisen puutarhan pälvipaikoilla ja mutustellen hibiskuksen kukkia. Hänen pitkän elämänsä suurin kohokohta lienee sattunut joskus 1960-luvulla, kun keksittiin, että Harry onkin tyttö, tai jos se sopivammalta kuulostaa, vanha rouva.

Jonkin aikaa on käyty hyvin darwinilaista ja skeptismin täyttämää taistelua siitä, oliko Harry ollenkaan sama kilpikonna, jonka Darwin poimi mukaansa Galapagos-saarilta. British Museumissa on täytetty kilpikonna, jonka Darwin toi mukanaan 1837 ja joka merkittiin huolellisesti museon kirjanpitoon. Australian Harry kuitenkin on tunnettu jo vähintään vuodesta 1860, jolloin Darwinin ystävä luovutti sen kasvitieteellisen puutarhan hoiviin, koska hänen piti muuttaa Ranskaan. Noin vuonna 1830 syntyneiden Galapagoksen kilpikonnien ilmaantumiselle Australiaan ei hevin löydä selitystä, jos Darwinin toiminta jostain syystä ei kelpaa.

175-vuotias kilpikonna näyttäisi haastavan sen, mitä ensimmäisessä kappaleessa väitin. Pitkäikäiset kilpikonnat toden totta eivät pidä kiirettä lajinsa muuntautumisessa. Mutta miksi heidän pitäisi. Omassa ympäristössään galapagoksen kilpikonna on valmis lopputulos, jossa ei ole parannettavaa, ellei ympäristöä sormeilla. Kaikenmaailman Darwinin mainospopularisoijien (”Tiedän tämän asian! Vain vahvimmat selviävät! Osaan lukea! Pari kertaa elämässäni olen jopa ymmärtänyt asioita!” tai ”Nopeat syövät hitaat!”) seassa rouva Harry on ilkikurisen ihastuttava osoitus siitä, että Darwinin tarkoittama sopivuus ei tarkoita paremmuutta. Kyllä ne ovat ne hitaat, jotka syövät nopeat. Jo Aisopoksella taisi olla tästä jotakin sanottavaa.