Kansainvälinen seikkailija Algot Niska (1888-1954) kunnostautui olympiajalkapalloilijana, vakoilijana, ja ennenkaikkea salakuljettajana. Kieltolain aikaan Niska salakuljetti pirtua ja natsi-Saksan aikana juutalaisia. Niskan nimi on päässyt israelilaiseen muistomerkkiin, jossa mainitaan muitakin kuuluisia hyväntekijöitä, kuten esimerkiksi Oskar Schindler.  

Jalkapalloilu alkoi Suomessa Karjalan kannaksella. Sortavalan Seminaari otti elokuussa 1898 "jalkapallopelin" koulun ohjelmaan. Oppikoululaiset omaksuivat nopeasti jalkapalloilun. Viipurissa toimi suomalainen ja ruotsalainen klassillinen lyseo sekä suomalainen reaalilyseo. Koulujen väliset ottelut olivat kaupungissa mielenkiintoisia. Koululaispelaajista nimekkäimmät olivat Niskan veljekset. Heistä Algot (Agi) Niska oli veljeksistä kuuluisampi. Veljekset muuttivat Viipurista Helsinkiin todennäköisesti vuonna 1905, ja hänestä tuli Suomen ensimmäinen jalkapallomestari Unitaksen joukkueessa 1906. 1912 Tukholman Olympialaisissa Niska pelasi Suomen joukkueessa, joka sijoittui neljänneksi. Se on Suomen miesten maajoukkueen kaikkien aikojen paras saavutus.

Kieltolaki astui voimaan 1919. Salakuljetuspirtua tuotiin Virosta, Puolasta  ja Saksasta. Laivoista haettiin pirtua pikamoottoriveneillä, jotka olivat varustettu jopa lentokoneen moottoreilla. Veneiden alla vedettiin pirtutorpedoja, haukia. Merivartioston veneet yleensä hävisivät kilpa-ajossa. 1920-luvulla Algot Niskan kotitalo sijaitsi Ruotsissa Haningessa. Välivarastot oli hajautettu muualle. Niska loi tehokkaan verkoston, joka toimi ennen kaikkea sen ansiosta, että sen johtaja ei jäänyt kiinni.

Pirtun salakuljetus ei ollut riskitöntä puuhaa. Poliisit olivat elokuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä 1925 saaneet vihin siitä, että tunnettu pirtun salakuljettaja Algot Niska ja hänen tyttöystävänsä olisivat liikenteessä Oolannin maakunnassa. Godbyn nimismies, kruununvouti ja poliisikonstaapeli olivat ryhmittäytyneet metsätielle tutkimaan tulossa olevaa epäiltyä autobussia. Kun auto ei pysähtynyt, otettiin revolverit esille. Poliisit ampuivat muutaman laukauksen varoitukseksi. Nimismiehen onnistui hypätä bussin kyytiin. Hän vaati pysäyttämään auton, mutta kun häntä ei toteltu, hän revolveri kädessään ryömi pirtukanistereiden ja konjakkilaatikoiden yli auton etupäähän. Saatuansa uhkaamalla kuljettajan lopulta pysäyttämään autonsa, hän huomasi, että kuljettajana oli Rafael Wirtanen, kotoisin Saltvikista ja vieressä piiloutuva olikin yllätykseksi liikemies Runo Rotz, kotoisin Maarianhaminasta. Välittäjät saatiin kiinni, mutta Niskasta ei nähty Ahvenanmaalla vilaustakaan.

Niskan viimeinen suuri salakuljetuskeikka päättyi epäonnistumiseen. 12.3.1930 Ruotsin poliisi löysi 21 000 litraa pirtua veneestä Sundskärin luona, ja Niska pidätettiin. Kieltolaki kumottiin kansanäänestyksellä parin vuoden kuluessa, ja Niska alkoi viettää rauhallisempaa elämää. Hän suunnitteli maailmanympäripurjehdusta, omien sanojensa mukaan koska hänellä oli tylsää. Pian sattuma ja historia pitivät huolta siitä että Niskalla ei ollut ainakaan tylsää.

Algot Niskan tyttärenpoika Ilkka Lipsanen (Saska Saarikoski: Danny, 2000) toteaa: Tiedän, että Algot Niska on varsinkin Ahvenanmaan saariston asukkaille todellinen vapauden symboli. Hän oli suuri romanttinen seikkailija, komea ja hyväkäytöksinen seuramies, kielitaitoinen gentlemanni, sisukas ja uhkarohkea, eräänlainen oman aikansa James Bond. Kun talvisota syttyi, hänet värvättiin päämajan tiedusteluosaston vakoojaksi, ja hän esiintyi nimellä Ernst Ovesén. Hän sai käyttää erikoisosaamistaan erilaisissa tiedustelutehtävissä isänmaan hyväksi talvi- ja jatkosodan aikana. Jo vuonna 1918 hän oli osallistunut vapaussotaan valkoisten puolella.

Algot Niska tutustui vuonna 1938 Helsingissä Fritz Altmann –nimiseen itävaltalaiseen liikemieheen, joka oli juutalainen ja pakomatkalla Suomessa. Tämä kertoi Agille, mitä juutalaisille oli Saksassa tapahtumassa. Niska muisteli osuuttaan juutalaisten salakuljettamisessa Apu-lehdessä 3/1953 Matti Jämsälle: "Hitlerin marssi Itävaltaan pirstoi hänen elämänsä. Saksan valtio oli aloittanut järjestelmällisen tuhoamiskampanjan juutalaisten keskuudessa. Fritz Altman tunsi jonkin verran aikaisempia elämäni vaiheita. Hän tiesi minut mieheksi, joka ei hätkähtänyt jokaista vastoinkäymistä ja jolle seikkailut olivat muodostuneet melkeinpä päänvaivaksi."

"Se että syöksyin tuohon seikkailuun oli oikeastaan toisen ystäväni Belen ansiota. Bele oli tuollainen hyvän perheen huono jälkeläinen. Heikko hyvälle konjakille, heikko pokerille ja heikko naisiinkin nähden. Kun Altmanin käytyä käännyin Belen puoleen, hänellä oli vakituinen seuralainen. Morsiamena oli nuorehko lääninhallituksen virkailijatar. Häneltä sain tyhjiä passilomakkeita 800 markkaa kappale. Asiat edistyivät, ja paria viikkoa myöhemmin seisoin Berliinissä Stettiner Bahnhofilla."

Niskan tarkoitus oli saada Altmannin vaimo ulos Saksasta väärillä papereilla, mutta kun hän löysi lopulta perille tapaamispaikkaan, häntä odotti kokonainen joukko juutalaisia. "Jouduin pitämään pienen esitelmän mahdollisuuksistani. Kaikki perustui ajatukseen, että järjestäisin jokaiselle halukkaalle suomalaisen passin pakomatkaa varten. Henkilötiedot merkittäisiin muuten oikein, paitsi että jokainen joutuisi matkustamaan Suomen kansalaisena ja suomalaisella nimellä. Ilman rahaa se ei kuitenkaan onnistuisi. Tarvitaan leimoja ja allekirjoituksia, matkalippuja, mahdollisesti lahjomisia, jne. Lisäksi huomautin että oma turvallisuutenikin oli uhattuna."

Niska sai asiakkailtaan puolet etumaksuna ja valokuvat hieman myöhemmin. Henkilötiedot luvattiin seuraavaksi aamuksi. Niska joutui kuitenkin odottamaan Belen toimittamia passeja pari päivää, minä aikana hän etsi käsiinsä puolalaisen kaivertajan, joka valmisti kumileimasimia, joilla lyötiin passeihin saapumisleimat (Geldbescheinigung erteilt, Warnemünde 2. Juli 1938). Niska itse töherteli ihmeellisiä allekirjoituksia leimojen alle ja paperit valmistuivat ripeästi.

"Montakaan kuukautta en saanut rauhassa työskennellä, kun jo maa alkoi polttaa. Sitä ennen olin jo kuitenkin auttanut Saksasta kymmeniä onnettomia ihmisiä. Vaikka itse olin jo salaisten poliisien vainoamana, uskalsin kuitenkin jatkaa. Eräs auttamani pakolainen pilasi sitten kaiken. Hän petti ensin minua, myi minulta saamani passin kahdesti toiselle. Uuden matkustajan tuntomerkit eivät enää sopineet. Puolitoista vuotta Gestapo etsi minua, mutta minulla oli ihmeellinen onni. Kertaakaan minua ei pidätetty, vaikka Saksan ja kaikkien sen miehittämien ja liittolaismaiden viranomaiset pitivät minua kallisarvoisena saaliina." Hän ei ollut siinä asemassa kuin Oskar Schindler, joka lahjoi natseja ja sijoitti vainottuja tehtaisiinsa, huomauttaa Danny.
 
Kun Saksa julisti sodan Neuvostoliitolle, Hitler sulki rajat tiukasti ja Niskankin keinot loppuivat. Niskan ollessa yhä Saksassa, hänen luokseen tuli laumoittain itkeviä ja rukoilevia ihmisiä, joita hän oli neuvonut lähtemään maasta. Kolme viimeistä passiaan hän luovutti eräälle perheelle.

Matti Jämsän haastattelussa vuotta ennen kuolemaansa Algot Niska vaikuttaa maailmaa nähneeltä mieheltä, joka on pahoillaan, että hänet tunnetaan vain pirtukuninkaana. Hän pohtii ääneen omia motiivejaan juutalaisten pelastamisessa, ja tunnustaa että siinä oli tilaisuus tehdä jotakin ylevää, "sellaista, joka voisi muodostua jonkinlaiseksi hyvien tekojen punnukseksi elämäni ansioita ja vikoja kerran punnittaessa."

Niskan omat muistelmat (Yli vihreän rajan) ovat ilmestyneet monilla kielillä, mutta niitä en ole saanut käsiini.