Nykyajan olympialaisten alkuaikoina ei uskottu, että urheilukilpailu voisi olla suurta yleisöä kiinnostava tapahtuma sinänsä. Useat olympialaiset järjestettiin maailmannäyttelyiden yhteydessä. Tällä oli tiettyjä seurauksia. St.Louisin maailmannäyttelyssä 1904 järjestetyt Olympian Leikit olivat kaikenkattava katastrofi.

Ensinnäkin, "rodulliset vähemmistöt" kilpailivat omassa kisatapahtumassaan, jolle oli annettu nimi "Antropologian päivät". Antropologian kohteet esiintyivät esitteiden mukaan "täydessä sotamaalauksessa", ja kohteille soveliaiksi kilpailulajeiksi katsottiin sellaiset urheilumuodot kuin mutapaini, kivenheitto ja seiväskävely.

Unkarin Zoltan Halmay voitti 50 m ja 100 m vapaauinnin. Halmay kukisti amerikkalaisen J. Scott Learyn 30 sentillä, mutta amerikkalainen tuomari näki sopivasti Scottin voittaneen. Kiista yltyi käsirysyksi, ja ratkaistiin uusintauinnilla, jonka Halmay voitti. Tämä ei ole kuitenkaan yhtään mitään verrattuna Moskovan olympialaisten tuomaripeliin, joten siirrytään maratonille.

Maratonpäivä oli kuuma ja kostea. Juoksijoiden edellä lähti reittiä selvittämään karavaani ratsastajia ja autoja mukanaan lääkäreitä, toimittajia ja kilpailun jury. Juoksijat saivat taivaltaa koko matkan edelläkulkevien aikaansaamassa sankassa pölypilvessä.

Mukana joukossa juoksi kuubalainen postiljooni Felix Carvajal. Saadakseen rahaa osallistua kilpailuun hän irtisanoutui virastaan ja alkoi harjoitella juoksentelemalla ympäri Havannan keskusaukiota. Välillä hän hyppäsi saippualaatikon päälle ja pyysi yleisöltä avustusta. Matkalla kisoihin hän hävisi koko kassansa uhkapelissä New Orleansissa. Niinpä hän saapui St.Louisiin liftaamalla. Hänellä ei ollut minkäänlaisia urheiluvarusteita. Maratonin startti viivästyi minuuttikaupalla Carvajalin leikellessä asustaan hihat ja lahkeet. Hän juoksi keveissä kävelykengissä.

Päästyään viimein matkaan Carvajal keskusteli innokkaasti yleisön kanssa murteellisella englannilla. Välillä hän puhuessaan juoksi takaperinkin, jos tarpeellista. Hän olisi saattanut olla jopa voittokunnossa, mutta hän pilasi mahdollisuutensa syömällä kilpailun aikana. Ensin hän kähvelsi toimitsijalta persikoita, sitten hän hyppäsi reitiltä sivuun syömään vihreitä omenoita. Vatsakrampit pakottivat hänet pysähtymään. Tilanteen helpotettua Carvajal palasi takaisin radalle ja juoksi maaliin asti. Hän sijoittui neljänneksi!

Samassa kilpailussa esiintyi maailman kaksi ensimmäistä mustaa afrikkalaista olympiaurheilijaa, zulut Lentauw (Len Taunyane) ja Yamasani (Jan Mashiani). Heidät oli alun perin hankittu paikalle maailmannäyttelyn näyttelyartikkeleiksi Buurisotaa kuvittamaan. Samalla he tulivat edustaneeksi Etelä-Afrikkaa olympiamaratonilla. Lentauw sijoittui yhdeksänneksi, Yamasani kahdenneksitoista. Monille tämä oli pettymys, sillä Lentauwin uskottiin pystyvän parempaan. Nyt vain kävi niin, että iso pahantahtoinen koira hyökkäsi Lentauwin kimppuun ja ajoi tätä takaa mailin verran reitiltä sivuun.

Maalilinjan katkaisi ensimmäisenä amerikkalainen Fred Lorz. Valokuvaajat ikuistivat kuinka presidentti Rooseveltin tytär Alice laakeroi maratonsankarin seppeleellä. Juuri kun Lorz oli ottamassa vastaan mitalinsa, toimitsijat saivat kuulla että Lorz oli nähty puolimatkassa automobiilin kyydissä. Osoittautui, että Lorz oli kärsinyt krampeista, joten hän oli hankkinut itselleen kyydin 15 kilometrin kohdalla. Sitten hän ajoi toisessa ajoneuvossa seuraavat 12 kilometriä, kunnes jäähdytin kiehui yli. Lorz oli tuolloin virkistynyt ja päätti juosta matkan loppuun. Hän korosti, että hänen tarkoituksensa ei ollut huijata ketään. Hän vain ei voinut vastustaa yleisön kannustusta. Lorz asetettiin elinikäiseen kilpailukieltoon, joka peruttiin vuotta myöhemmin. Hän voitti 1905 Bostonin maratonin, ja on syytä uskoa että häntä tarkkailtiin tiiviisti.

Seuraavana maalinauhan katkaisi ensimmäisenä brittiläissyntyinen USA:n edustaja Thomas Hicks. Yleisö ei osoittanut kovin suurta suosiota. Se vasta yritti käsittää, että voittaja oli hylätty. Pikku Alice Roosevelt valmistautui laakeroimaan voittajan uudestaan, mutta siihen hän ei saanut tilaisuutta, koska Hicks jouduttiin kantamaan stadionilta paareilla. 15 kilometriä ennen maalia Hicks oli halunnut jo keskeyttää. Valmentajat eivät antaneet lupaa. Sen sijaan hänelle juotettiin strykniinisulfaattia raakaan munaan sekoitettuna useita annoksia loppumatkan aikana. Loppuvaiheissa Hicksiä pidettiin käynnissä viinan voimalla. Valmentajat käytännöllisesti katsoen taluttivat hänet maaliin ajassa 3.28.53.

St.Louisin kisat olivat sellainen näytös, että KOK järjesti pikimmiten välikisat Ateenassa 1906  saadakseen kisat takaisin raiteilleen. Jää lukijan itsensä päätettäväksi, olisiko ollut parempi, jos koko olympialaiset olisi unohdettu katastrofaalisten vuoden 1904 kisojen jälkeen.