2006700.jpg

Aaron Burr (1756-1836) eroaa muista tällä viikolla esitellyistä kandidaateista, koska hän oli ammattipoliitikko, toisin sanoen hengenvaarallinen elämänmuoto, jollaiset on syytä kiertää kaukaa. Hän ampui Yhdysvaltojen valtionvarainministerin, mahdollisesti suunnitteli vallankaappausta ja kilpailevaa valtiota, ja kaikkien dynaamisten ja aikaansaavien poliitikkojen tavoin heitti henkensä kansalaisten syvästi vihaamana, mistä on vaikeaa olla pahoillaan.

Vuoden 1800 presidentinvaalit olivat Yhdysvaltojen historian omalaatuisimmat. Ehdolla olivat sekä istuva presidentti John Adams että demokraattis-republikaanisen puolueen ehdokas Thomas Jefferson. (Myöhemmin sisällissodan aikoihin demokraattisesta puolueesta tuli republikaaninen puolue ja republikaanisesta puolueesta demokraattipuolue, mutta sitä sotkua voi setviä joskus toiste.) Adams oli siinä määrin epäsuosittu, että valitsijakollegio heitti hänet matkoihinsa ja äänestyksen voitti Jefferson.

Jotta asiat olisivat olleet kiinnostavampia, jokaisella kollegion jäsenellä oli kaksi ääntä jotka tuli jakaa kahdelle eri ehdokkaalle, joista toiseksi sijoittunut valittiin varapresidentiksi. Jeffersonin 73 kannattajaa jakoivat äänensä Jeffersonille ja hänen varapresidenttiehdokkaalleen Aaron Burrille. Koska näin syntyi tasapeli, presidentin valinta siirtyi edustajainhuoneelle.

Edustajanhuoneessa enemmistönä olivat federalistit, tuoreen Amerikan liittovaltion kannattajat, jotka eivät pitäneet Jeffersonista. He yrittivät saada presidentiksi Burrin. George Washington oli karsastanut Burria, koska tällä oli taipumusta vehkeilyyn, mutta Washington oli kuollut edellisenä vuonna. Kongressissa peliin puuttui vaikutusvaltainen federalisti, keskuspankin perustaja ja valtionvarainministeri Alexander Hamilton, yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hän onnistui suostuttelemaan riittävän määrän puoluetovereitaan Jeffersonin taakse.

Burr oli varmaankin oikeassa epäillessään, että hänen vihamiehensä Hamilton oli ryöstänyt häneltä presidentin viran. Kului muutama vuosi ja kävi selväksi, että Jefferson oli aikeissa vaihtaa varapresidenttiä. Burr pyrki tuloksetta New Yorkin kuvernööriksi. Tappiossa oli oma roolinsa Burria parjaavilla lehtiartikkeleilla, jotka oli kirjoittanut, yllätys yllätys, Alexander Hamilton. Niinpä Burr esitti Hamiltonille kaksintaisteluhaasteen. Politiikasta vetäytynyt suosittu ex-valtionvarainministeri ja istuva varapresidentti soutivat eri veneissä Manhattanilta Hudson-joen vastarannalle New Jerseyn metsiin 11.7.1804. Hamiltonilla oli kokemusta kymmenestä aiemmasta kaksintaistelusta, joissa hänen ei ollut tarvinnut ampua laukaustakaan. Oli tapana, että kaksintaistelija joka ampuu maahan, osoitti kunnioitettavaa rohkeutta jota vastustajan tuli arvostaa. Siksi monet Hamiltoninkin kaksintaistelut jäivät lähinnä seremoniallisiksi. Mutta Burr oli saapunut paikalle murha mielessään. Hän ampui Hamiltonin, joka tyhjensi pistoolinsa ampumalla maahan.

Hamilton kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä. Kaksintaistelun lopputulos herätti huomattavaa pahennusta. Burrilta riistettiin New Yorkin valtion kansalaisuus ja hän pakeni perheineen Etelä-Carolinaan, mutta jatkoi varapresidenttikautensa loppuun asti. Hänen jäähyväispuheensa kongressille oli niin loistelias, että sen kerrottiin liikuttaneen kuulijat kyyneliin.

1805 Burr vuokrasi espanjalaisilta maata Teksasissa ja alkoi varustaa omaa armeijaa siltä varalta, että laajentumishaluinen Yhdysvallat pääsisi sotimaan Espanjan kanssa. Burrin 80 miestä oli aseistettu metsästyskivääreillä.  Louisianan sotilaskuvernööri James Wilkinson, joka sattumoisin osoittautui myöhemmin espanjalaisten ostamaksi vakoilijaksi, vihjaisi Burrin arvelluttavista toimista presidentti Jeffersonille, joka määräsi Burrin pidätettäväksi valtiopetoksesta epäiltynä. Ainoa todiste Burrin suunnitelmista oli epämääräinen kirje, jossa Burr kertoi suunnittelevansa omaa valtiota Ranskalta ostetulle Louisianan alueelle ja hyökkäystä Meksikoon. Kirje oli kirjoitettu yllättäen James Wilkinsonin käsialalla, minkä tämä selitti johtuvan siitä että kyseessä oli kopio. Alkuperäinen kirje oli lähetetty eteenpäin, ettei Burr olisi epäillyt mitään. Oikeus ei ollut vakuuttunut moisista todisteista, joissa Burr julisti itsensä Meksikon keisariksi. Presidentti Jefferson vaati Burrille tuomiota, mutta korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Marshall ei nähnyt sellaiseen syytä.

Burr vapautettiin syytteistä, mutta hänen uransa oli mennyttä. Hän lähti maanpakoon Eurooppaan ja harrasti valtiofilosofiaa utilitaristi Jeremy Benthamin kanssa. (Sama heppu, joka keksi autoikonin.) Hän keräsi varoja Meksikon valloittamiseksi sillä tuloksella että hänet karkotettiin Englannista ja Napoleon kieltäytyi ottamasta häntä vastaan. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän velkojiaan hämätäkseen otti sukunimekseen Edwards.

Burrin jälkeenjääneet paperit poltti hänen tyttärensä, joten Burrin hahmo on jäänyt arvoitukseksi. Jäljellä on todistamattomia vehkeilyjä, todistettuja vehkeilyjä, kiittäviä mainintoja kaunopuheisuudesta ja kuuluisa sitaatti ”Menneisyydessäni jopa itse pelkäsin omaa suuruuttani, siksi en sietänyt seistä peilien edessä.”