1305501753_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jääkiekkokortissa Pentti Lund, Suomen historian toinen NHL-pelaaja. Hän voitti vuonna 1949 Calder Trophyn ammattilaisliigan parhaana tulokkaana. Seuraava suomalainen, joka voitti moisen palkinnon oli muuan Teemu Selänne.

Karijoella vuonna 1925 syntynyt Lund muutti lama-ajan keskellä kuusivuotiaana vanhempiensa perässä Thunder Bayhin, jossa hän opetteli pelaamaan kiekkoa ja puhumaan englantia. Hän teki matkan kaksistaan veljensä Veikon kanssa mukanansa vain matkaliput ja lappu, johon oli kirjoitettu heidän päämääränsä.

Pentti Lund palveli Toisen maailmansodan aikana kolme vuotta Kanadan kuninkaallisessa laivastossa. Pelaajana hän oli alusta loppuun kanadalainen. Palkitulla tulokaskaudellaan New York Rangersissa 1948-1949 Lund keräsi 59 ottelussa teholukemat 14+16=30.

Seuraavalla kaudella Lund sai playoffseissa vartioitavakseen maailman sen hetken parhaan kiekkoilijan, raketti Maurice Richardin. Vartiointitehtävien ja taklausten lomassa Lund teki hattutempun Rangersien voittaessa kolmannessa ottelussa Montrealin 4-1, mutta sarjan vei Montreal.

Seuraavalla kaudella Lund treidattiin Bostoniin, jossa hän onnistui hankkimaan Chicagon Clare Martinin mailan silmäänsä. Hän palasi tapaturman jälkeen takaisin, mutta onnettomuus käytännössä lopetti hänen uransa. Hän pelasi viimeiset kautensa alaliigoissa ja jätti jäähyväiset jäälle vuonna 1955.

Pentti Lund oli ensimmäinen suomalainen, joka pelasi Stanley Cupin playoffseissa ja teki niissä pisteitä. Kuten todettua, hän oli myös ensimmäinen suomalaispelaaja, joka vastaanotti liigan palkinnon. Hän myös todella oli suomalainen, sillä hän hankki Yhdysvaltojen kansalaisuuden vasta Rangersissa pelatessaan. Pelimatkoilla hänen suomalaiset paperinsa merkitsivät erikoiskohtelua, ja niinpä hän päätti vaihtaa passinsa, jotta matkat rajan yli sujuisivat sutjakammin.

Uransa jälkeen sujuvakynäinen Pentti Lund toimitti Thunder Bayn Times-News -lehden urheiluosastoa eläkkeelle asti. Eläkevuosinaan hän teki uuden aluevaltauksen kirjoittamalla NHL-raportteja Uuteen Suomeen ja Jääkiekkolehteen. Hänet on aateloitu jääkiekkoleijonaksi numero 84.

Pentti Lundia pidettiin pitkään ensimmäisenä suomalaisena NHL-pelaajana, mutta hän itse selvitti, että häntä oli edeltänyt Siikajoella vuonna 1899 syntynyt Albert Pudas, joka merkitytti tililleen 7 ottelua Toronton St.Patrickissa kaudella 1926-1927. Muita kiinnostavia alkuhämärän nimiä tilastokirjoissa olivat Oliver Reinikka ja Al Suomi, mutta Lundin salapoliisityö osoitti että nämä herrat olivat syntyneet Amerikan mantereella.

Ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut pelaaja, joka kävi näyttämässä taitojaan Pohjois-Amerikassa oli kiekkoilumme grand old man Aarne Honkavaara, joka vuonna 1950 pelasi pari näytöspeliä IHL-liigan Sarnia Sailorsin kanssa. Honkavaara pelasi ensimmäistä kertaa elämässään jäähallissa ja suoriutui mielestään hyvin, mutta Korean sodan takia viisumia Yhdysvaltojen puolelle oli hankalaa saada. Valmentaja ei nähnyt aiheelliseksi kiinnostua pelaajasta, joka ei olisi pystynyt pelaamaan kaikissa otteluissa.

Nyt olemme siinä pisteessä, että Suomi kylvettää MM-finaalin viimeisessä erässä Ruotsia 5-0. Ruotsia. MM-finaalissa. Viimeisessä erässä.

Onko se maailman suurin asia? Ei. Onko se kokonaan vailla merkitystä? Ei.

Suomen joukkueessa vuonna 2011 ei ollut yhtäkään tähteä. Mikko Koivu on ainoa, jota voisi hyvin arkaillen kutsua sellaiseksi, mutta koko NHL:n kuvassa hänkin on vain "hyvä" pelaaja, jolla on vielä matkaa Jagrin tai Selänteen statukseen. Suomen puolustus oli niin ainutlaatuisen nimetön kuin mitä voi suinkin kuvitella, ja parhaina laitureina loistivat yksi 19-vuotias tulokas ja yksi ikuinen lupaus, joka menneellä kaudella latoi kaikkiaan 19 maalia. Kisojen maalikuningas Jarkko Immonen on urallaan saanut tilaisuuden pelata huikaisevat 20 NHL-ottelua.

Löytyy vain yksi mahdollinen selitys. Tämä joukkue oli sitoutunut valmentajansa pelisuunnitelmaan, ja luotti siihen, vaikka välillä näytti käyvän köpelösti. Lukemattomia kertoja näimme, kuinka puolustaja seisoa tollottaa maalin takana kiekon kanssa kiirehtimättä yhtään mihinkään. Kerta kerran jälkeen, järjestelmällisesti.

Siinä oli jokin idea. Ei lähdetä höntyilemään, ennen kuin kuvio on kasassa, ja sen jälkeen jokainen tiesi mitä tehdään. Jukka Jalonen mainitsi, että tämä oli Mikko Koivun joukkue. Hän oli sisäistänyt pelitavan täydellisesti ja muistutti siitä omalla esimerkillään muille sillä hetkellä, kun muut olivat unohtamassa, mitä oli sovittu. Eikä se sovittu ollut kanadalaista. Ei edes Curt Lindströmin ruotsalaista. Se oli suomalaista.

Vastakkainen esimerkki oli jälleen kerran Venäjä. Tukholman MM-kisoissa 1989 NK:n tavaratalossa sukkahousuvarkaudesta kiinni napattu Bykov saisi vetää sukkahousut päähänsä, sikäli kun hän kehtaa edes enää Venäjän kamaralle astua. Koko aikana Venäjällä ei ollut pelissään ensimmäistäkään ideaa. Koko Venäjän pelisysteemi oli toimittaa kiekko Kovaltshukille tai Ovetshkinille ja katsoa sitten kuinka käy. Eipä siinä kummoisestikaan käynyt.

Finaalipelissä nähtiin sekin ennenkuulumattomuus että Ruotsi yksinkertaisesti luovutti. Pär Mårts huomasi sen ja otti aikalisän juuri oikeassa paikassa, 10 minuuttia ennen loppua, ja Ruotsi terästäytyi sen ansiosta vielä hetkeksi. Mutta sitten ladottiin kolme maalia lisää haluttomien ja väsyneiden ruotsalaisten taakse.

Ei tällaisessa tilanteessa kaivata psykologia takomaan tahtoa pelaajien kalloon Hotelli Hesperian pimennetyssä kabinetissa Timo Sutisen huvitukseksi. Siinä tarvittaisiin uskottava ja sisäistetty toimintasuunnitelma, jollaisia nykypäivänä kutsutaan pelikirjaksi. Ratkaisevalla hetkellä Ruotsi ei pelannut ollenkaan niin kuin sen olisi pitänyt. Kärsivällisyys loppui, usko omaan tekemiseen hupeni, ja siinä meni ottelu.

Suomi antoi tasoitusta pelaajamateriaalinsa kanssa, Suomi antoi tasoitusta tekemisensä laadukkuuden kanssa (ei finaalin toinen erä mitään hyvää kiekkoa Suomelta ollut), mutta valmennuksen osalta Suomi ei antanut tasoitusta yhtään.

Se ratkaisi eilen.

Nostan Karjala-lippistäni Pentti Lundille, Mikko Koivulle ja Jukka Jaloselle.