Turkin sulttaanin Abdul Hamid II:n (1842-1918) maine oli verinen. Häntä pelättiin, ja hänen salainen poliisinsa toimi tehokkaasti. Silti suuri sulttaani oli pelokas hermoraunio.

Abdul Hamid II:lla oli kyllä hyviäkin syitä olla varuillaan. Kaksi hänen edeltäjäänsä oli kukistettu väkivalloin. Mutta ne varotoimet, joihin hän ryhtyi valtaanastumisensa jälkeen, ylittivät lopulta kaikki järkevyyden rajat. Vaikka hänellä oli henkivartiokaarti, joka oli koottu tuhansista pitkistä albanialaisista, sulttaani kammoksui palatsiensa riittämättömiä turvatoimia. Hän ryhtyi rakentamaan uutta hallituspalatsia luoksepääsemättömään paikkaan. Palatsi rakennettiin Yildizin jyrkille rinteille. Sulttaani palkkasi 12 arkkitehtia, joista kukin suunnitteli 1/12-osan, täysin tietämättömänä siitä, mitä muut ovat suunnitelleet.

Itse asiassa sulttaani rakensi itselleen kuninkaallisen vankilan. Jokainen seinä oli päällystetty peileillä, niin että sulttaani saattoi nähdä kaikista kulmista, kuka häntä lähestyi. Jokainen ovi oli päällystetty teräksellä. Useimpiin huoneisiin johti maanalainen salakäytävä, jonka vain Abdul Hamid tunsi. Hän omisti tuhat aina ladattua revolveria, joita oli kätketty sinne tänne palatsiin, kaiken varalta. Kaksi niistä toikkui hänen kylpyammeensa molemmin puolin. Jotkut huoneet oli ansoitettu. Napin painalluksella astiahyllyt avautuivat ja paljastivat mekaanisesti ohjatut kiväärit.

Tässä oli sulttaanin suunnitelman ensimmäinen puolisko. Seuraava osa suunnitelmaa oli rakentaa palatsin juurelle tekokaupunki, jossa oli kymmeniä tekokahviloita, tekobasaari, ja tekoasukkaita. Kaikki liiketoimet olivat sulttaanin vakoilijoiden käsissä. Kaikkiaan Yildizin juurella asui 20 000 ihmistä, joiden ainoana tehtävänä oli vakoilla henkivartijoita ja toisiaan. Siitä huolimatta ainoat vakoilijat, joihin sulttaani todella luotti, olivat koulutetut papukaijat, jotka istuksivat tekokaupungin kadunkulmissa, ja rääkäisivät heti jos näkivät muukalaisen.

Abdul Hamid II:n pahin pelko oli myrkytyksen pelko. Hänelle kelpasi vain sellainen vesi, joka oli otettu salaisesta lähteestä, ja tuotu hänelle sinetöidyssä säiliössä. Sulttaanin meijeri oli ainoa maailmassa, jota vartioitiin vuorokauden ympäri. Sulttaanin keittiöt muistuttivat pankin holveja. Kaikki hänen ruokansa valmistettiin kaltereiden takana. Sulttaanin ateriointi muodostuikin sangen monimutkaiseksi toimenpiteeksi. Ensinnäkin jokainen annos jaettiin kolmeen osaan. Yksi osa hänen maistajalleen, toinen osa kissalle tai koiralle. Jos kummatkin jäivät henkiin, loput tarjottiin sulttaanille sinetöidyllä tarjottimella. Sulttaani todennäköisesti jätti ruoan syömättä kuitenkin, ja luotti mieluummin vitamiinipillereihin. Sulttaani oli ketjupolttaja, ja luonnollisesti savukkeetkin piti testata ennen käyttöä. Tupakka ostettiin halvalla eri paikoista anonyymisti, ja jokaisen savukkeen kääri henkilökohtaisesti sulttaanin hovieunukki, joka myös veti savukkeesta ensimmäisen henkosen. Siltä varalta että joku myrkyttäisi vaatteet, hovieunukki sai "lämmittää" yllään kaikki sulttaanin vaatekappaleet, ennen kuin ne voitiin pukea hallitsijan ylle.

Suuri sulttaani kantoi aina mukanaan helmiäiskoristeista revolveria, ja oli valmis käyttämään sitä pienestäkin aiheesta. Hänen edessään oli viisainta olla työntämättä käsiä taskuihin, sillä se merkitsi sulttaanille lupaa tappaa. Puutarhuri, joka kumarsi äkisti sulttaanin edessä, ei ehtinyt edes katua tekoaan. Traagisin tapaus oli hänen tyttärensä kohtalo, kun tämä hyökkäsi takaa ja peitti sulttaanin silmät hihkaisten "arvaa kuka". Sulttaani kävi tekokaupungissaan aina harvemmin ja harvemmin. Näillä matkoilla hän piti yllään terässilmukkaliivejä, ja liikkui kantovaunuissaan, joiden edessä hänen poikansa oli kumartuneena ihmiskilveksi. Lopulta sulttaani vetäytyi täysin haareminsa turvaan, mutta ei voinut tuntea sielläkään itseään turvalliseksi. Sulttaanista valmistettiin luonnollisen kokoisia vahanukkeja, joita asetettiin ympäriinsä luomaan illuusiota siitä, että hän valvoo täälläkin kaiken aikaa.

Kun kaiken tämän jälkeen toteutettiin aito vallankaappausyritys, sulttaani tärisi kauhusta. Kaikki hänen varotoimensa olivat osoittautuneet ehdottoman oikeutetuiksi, ja niitä piti pikemminkin lisätä. Britannian lähettiläs Henry Layard tapasi sulttaanin näihin aikoihin, ja kertoo, kuinka tämä säikky pikku mies oli asettunut salin kulmaan, ympärillään pienen vuoren verran henkivartijoita, ja silti sulttaani "vapisi silminnähden teräksisen fetsinsä alla". Kaikki uutiset attentaateista Euroopassa Turkin sulttaani otti henkilökohtaisesti. Niitä ei saanut mainita Turkin lehdistössä. Kun Serbian kuningaspari teurastettiin ja heitettiin ulos makuuhuoneen ikkunasta 1903, Turkin lehdistö kertoi, että kuningaspari oli menehtynyt syötyään jotakin sopimatonta. Itävallan keisarittaren Elizabethin murha Genevessä kuitattiin toteamalla, että keisaritar oli menehtynyt. Mitään kuolinsyytä ei ilmoitettu.