Kun kilpaillaan maailman kaikkien aikojen kurjimman vakoojan kyseenalaisesta tittelistä, Saksalla on tarjota varteenotettava ehdokas, Franz von Papen (1879-1969). Hän epäonnistui komeasti kummassakin maailmansodassa, ja kun hänen tiliinsä lasketaan vieläpä Hitlerin valtaannousun pohjustus, kysymys on mielekkään maailmanhistorian kannalta erittäin huomattavasta henkilöstä.

1915 von Papen työskenteli Saksan sotilasattasheana Yhdysvalloissa. USA ei ollut sodassa vielä mukana, mutta sotaakäyvien maiden toimet kiinnostivat luonnollisesti amerikkalaisten vastavakoilua suuresti. Von Papen oli vastavakoilun kiitollisimpia kohteita, sillä hän piti saksalaisen järjestelmällistä kirjanpitoa maassa toimivista agenteista, heidän osoitteistaan ja palkkioistaan. Nämä tiedot von Papen säilytti kansiossa, jossa luki "Maksusuoritukset vakoilijoille". Hänellä oli myös viimeisin salakirjoitusavain varmassa tallessa sellaisessa paikassa, josta sen saattoi vaivattomasti saada käsiin tarpeen vaatiessa - kirjoituspöydän lukitsemattomassa laatikossa.

Von Papenin alainen Franz Rintelin organisoi taitavan sabotaasitoiminnan Atlantin kuljetuksien vaikeuttamiseksi. Britanniaan aselastissa matkaaviin rahtilaivoihin sijoitettiin aikapommeja. Lisäksi Rintelin agitoi satamatyöläisten lakkoja. Saksalaisten kannalta Rintelin oli tehokas ja aikaansaapa mies. Von Papenin mielestä hän oli rasittava, ja hän korkeimman omakätisesti sai aikaan, että Rintelin kutsuttiin takaisin Saksaan.

Von Papen lähetti Berliiniin salakielisen viestin koodilla, joka oli jo englantilaisten tiedossa, ja ilmoitti missä aluksessa ja minä päivänä Rintelin palaa kotiin. Kun laiva ankkuroi Plymouthiin, Englannin laivaston tiedustelupalvelu pidätti Rintelinin ja saattoi Saksan menestyksekkäimmän sabotöörin kohteliaasti sotavankileirille.

Kun Yhdysvallat liittyi Ensimmäiseen Maailmansotaan, joutui von Papenkin palaamaan Saksaan. Hän ei tietenkään voinut hävittää kallisarvoisia ja arkaluontoisia dokumentteja lähtiessään, sehän olisi ollut liian tavanomaista. Hän pakkasi ne mukaansa lukuisiin matkalaukkuihin. Falmouthin satamassa Englannin viranomaiset katsoivat, että vaikka von Papen itse nautti diplomaattista koskemattomuutta, se ei koskenut hänen matkatavaroitaan. Von Papenin kaikki paperit takavarikoitiin, vaikka diplomaatti julkitoi tyrmistyneen närkästyksensä. 

Täystuho von Papen sijoitettiin seuraavaksi aiheuttamaan briteille harmia Palestiinassa. Kun kenraali Allenby ja Arabian Lawrence valloittivat Nasaretin, Allenby sai todeta että von Papen oli oppinut erehdyksistään. Hän ei ollut sullonut saksalaisten salaisia asiakirjoja enää matkalaukkuihinsa. Hän jätti ne kaikki koskemattomina jälkeensä toimistoonsa. Britannian sotaministeriö sähkötti Allenbylle: "Jos saatte von Papenin kiinni, älkää lähettäkö häntä vankilaan, vaan hullujenhuoneeseen."

Ensimmäisen Maailmansodan aikaiset saavutukset ilmeisesti unohtuivat pian. Hitler nimitti von Papenin 1939 suurlähettilääksi Turkkiin.

Ilmapiiri Saksan tiedustelussa oli mustasukkaisen kateellinen. Osastot eivät olleet hyvissä väleissä, yhteistyöstä puhumattakaan. Ernst Kaltenbrunnerin johtamalla Gestapon turvallisuusosastolla oli oma agenttinsa kaikissa ulkoministeriön johtamissa edustustoissa. Ulkoministeri Joachim von Ribbentrop luotti mieluummin omiin agentteihinsa. Armeijan tiedustelupalvelu Abwehr veti omaa linjaansa. Asiaan kuului että Kaltenbrunner, von Ribbentrop ja von Papen eivät voineet sietää toisiaan.

Ankarassa Kaltenbrunnerin asiamiehenä oli luutnantti Moyzisch, nimellisesti attashea, mutta todellisuudessa politrukki, jonka tehtävä oli pitää silmällä suurlähetystön henkilökuntaa ja raportoida Berliiniin. Moyzischissa alkoi herätä ihailu hienostunutta ja aristokraattista von Papenia kohtaan. Moyzisch alkoi pitää von Papenia ensiluokkaisena diplomaattina.

Syksyllä 1943 Moyzischin puheille saapui Englannin suurlähettilään sir Hughe Knatchbull-Hugessenin kamaripalvelija, joka tarjosi myytäväksi filmirullaa. Hän väitti filmillä olevan kuvia sir Hughen kassakaapissa säilyttämistä dokumenteista. Moyzisch neuvotteli von Papenin kanssa, von Papen kysyi neuvoa Berliinistä, ja Berliini suostui ostamaan filmin 20 000 punnalla. Kamaripalvelija lupasi toimittaa lisää filmejä.

Salaisia asiakirjoja alkoi saapua rullittain von Papenin käsiin. Hän maksoi ne ja lähetti Berliiniin, jossa von Ribbentrop ja Kaltenbrunner riitelivät, mitä niiden sisällölle olisi oikein tehtävä. Kun von Ribbentrop alkoi salata Kaltenbrunnerilta filmien sisältöä, Kaltenbrunner antoi Moyzischille käskyn, että hänen on vastedes toimitettava filmit suoraan hänelle, eikä von Papenin välityksellä von Ribbentropille. Itse asiassa von Papen ei saisi nähdä filmeistä enää vilaustakaan.

Moyzisch noudatti Kaltenbrunnerin käskyä, kunnes vastaan tuli tieto, jonka mukaan Turkki aikoisi sallia brittisotilaiden kauttakulun. Tämä oli niin tärkeä ja suurlähettilään toimivaltaan kuuluva asia, että Moyzisch vei rullan heti von Papenille. Von Papen lähti oitis audienssille Turkin ulkoministerin luokse ja vaati selitystä. Eikö Turkki olekaan enää puolueeton? Von Papenin rähistyä ja mentyä matkoihinsa Turkin ulkoministeri soitti välittömästi Britannian suurlähettiläälle. Sir Hughe ymmärsi heti, että lähetystössä on vuoto. Koko lähetystön henkilökunta pantiin tarkkailuun ja turvatoimia kiristettiin. Saksalaisten tietolähde Ankaran Britannian lähetystössä kuivui siihen.

Mikä mainiointa, saksalaiset eivät onnistuneet käyttämään millään tavalla hyväkseen Englannin suurlähettilään kamaripalvelijan myymiä tietoja. Berliinissä epäiltiin ankarasti Ankarasta tulevia tietoja. Sitä ei pidetty niin merkittävänä asemapaikkana, että sieltä voisi saada käsiinsä mitään merkittävää.

Nürnbergin oikeudenkäynnissä sotaoikeus totesi, että von Papen oli syyllistynyt "poliittisiin moraalittomuuksiin", mutta ne eivät vastanneet "yhteistoimintaa rikosten tekemiseksi rauhaa vastaan", kuten von Papenin syytteessä luki, joten hänet vapautettiin. Hirtehisimpien tarkkailijoiden mielestä oli tahattoman koomista että von Papen oli syytteessä. Liittoutuneiden olisi päinvastoin pitänyt antaa hänelle kunniamerkki. Von Papen oli ollut liittoutuneiden paras apu Berliinissä, vieläpä kahdessa maailmansodassa.