Salvador Dali (1904-1989) oli laskelmoidun outo. Hän oivalsi, että taidemarkkinoilla on suurta kysyntää erikoisille persoonallisuuksille, ja tätä roolia hän näytteli parhaansa mukaan. Kuuluisat suipot, sarvimaiset viiksensä Dali muotoili tietoisesti tavaramerkiksi. Dali keskittyi vaikuttavimpaan taideteokseensa: olemaan Dali.

Nuoruudessaan Dali oli innolla mukana eri taidesuunnissa. Hän innostui alitajunnan sokkeloita luotaavasta surrealistisesta unimaailmasta, ja valmisti ystävänsä Luis Bunuelin kanssa shokeeraavan lyhytelokuvan "Andalusialainen koira", jota ryydittivät sellaiset keksinnöt kuin irtokäsi josta kuoriutuu esiin muurahaisia, flyygelin päällä makaava hirvenraato ja katolinen piispa, ja naisen kainalokarvat jotka katoavat äkisti ilmestyäkseen miehen leukaan parraksi - tietenkin unohtamatta kuuluisaa Bunuelin keksimää avauskohtausta, jossa naisen silmä (todellisuudessa kuolleen sian silmä) leikataan partaveitsellä.

Jonkin ajan päästä Dali alkoi ottaa etäisyyttä Bunuelin myrkyllisen yhteiskuntakriittiseen linjaan. Surrealistien "paavi" Andre Breton potki hänet ulos surrealistien piiristä, koska Dali ei tuominnut fasismia kyllin jyrkästi, ja koska Dali halusi pysyä hyvissä väleissä niiden ihmisten kanssa, jotka maksoivat hänen taiteestaan. Breton laati Dalin nimestä anagrammin "Avida dollars", mikä kävi käyntikortiksi Yhdysvalloissa. Siellä pääteltiin nopeasti, että mies, jota vasemmistotaiteilijat arvostelevat kapitalistien liehakoijaksi, ei voi olla läpeensä paha.

1936 Dali vaikutti Lontoossa. Hän poseerasi sukelluspuvussa "voidakseen vaipua piilotajunnan syvyyksiin". Hän oli tukehtua, kun kypärää ei saatu irti riittävän nopeasti. Ensimmäisen Amerikan matkansa Dali teki 1930-luvun puolivälissä lainattuaan matkarahat (500 dollaria) Pablo Picassolta. Varsinaisen maihinnousunsa Dali suoritti New Yorkin maailmannäyttelyssä 1939. Hän herätti yleisön huomion somistamalla Bonwit Tellerin tavaratalon näyteikkunan yö/päivä -teeman mukaiseksi. Koska kyseessä oli Dali, yöikkunassa oli sellaista kamaa kuin mustien palaneiden lakanoiden peittämä pylvässänky, katoksena puhveli joka nieli verta tihkuvaa kyyhkystä, ja sängyllä poikittain mallinukke hämähäkinseittien peitossa, pää tekohiilloksella. Päiväikkuna sisälsi kärpännahalla vuoratun kylpyammeen, johon oli astumassa tanssiaispukuun sonnustautunut mallinukke, joka katseli itseään kuvastimesta, jota piteli kaksi lattiasta työntyvää irtokättä. Asetelma oli hukkua kukkien paljouteen. Valitettavasti tavaratalon somistaja oli sormeillut tanssiaispukua, ja Dali sai raivokohtauksen. Hänen asetelmansa oli pilattu. Vielä erikoisempaa tapahtui, kun kylpyammeen ääressä touhunnut raivostunut Dali liukastui. Kylpyamme ja Dali rysähtivät lasin läpi kadulle. Yleisö sai niskaansa vettä ja lasinsiruja. Dali pidätettiin ilkivallasta epäiltynä, mutta kohu oli hyvää mainosta.

Dali söi sängyssä ennen nukkumaanmenoa suuria määriä camembert-juustoa, koska hän uskoi sen tekevän unet elävämmiksi. Viiksiään hän kutsui ensin hyönteisen tuntosarviksi, myöhemmin tutkakseen. "Vastaanotan ideoita avaruudesta. Suuret taiteilijat tarvitsevat suuret viikset. Kärkien tulee päättyä juuri silmien alle, jotta saisin oikean perspektiivin." Myöhemmin hän keksi viiksilleen vielä yhden käyttötarkoituksen: niiden piikkeihin oli kätevää ripustaa dollareita.

Dali ei pitänyt siitä, että häntä elokuvattiin. Hän teki poikkeuksen, kun hänelle ehdotettiin, että häntä kuvattaisiin läpinäkyvän alustan alta, niin että näyttäisi kuin hän maalaisi ilmassa. Samassa yhteydessä Dali esitti maailmalle ajatuksensa pehmeiden huonekalujen tarpeellisuudesta. Esimerkiksi kirjahylly a la Dali oli nikkaroitu nahasta, ja se seisoi luonnollisesti huomattavan vinossa.

Dali piti lemmikkinään oselottia. Kun hän vei oselottinsa kävelylle, ja pistäytyi neworkilaisessa kahvilassa, hän sitoi oselottinsa hihnan pöydänjalkaan. Paikalle sattunut keski-ikäinen rouvashenkilö katsoi otusta silmät selällään. "Siunatkoon, mikä tuo on!" "Se on kissa" Dali selitti. "Minä vain maalasin sen luodakseni op-taiteellisen vaikutelman." Nainen kumartui tarkastelemaan eläintä lähempää, ja henkäisi "No nyt minä ymmärrän. Minä ihan todella luulin aluksi, että se on oselotti."

Kun Dali oli saanut valmiiksi mystisluontoisen paljastuskirjansa The Secret Life Of Salvador Dali, hän meni newyorkilaiseen kirjakauppaan ostamaan sen. Myyjä tunnisti Dalin, joka samalla kysäisi myyjältä, oliko hän sattumoisin lukenut hänen teoksensa. Myyjä ei ollut tutustunut kirjaan. "No siinä tapauksessa teidän täytyy lukea se" Dali kehotti. "Antakaapa kun minä omistan sen teille, saatte pitää sen lahjana." Imarreltu myyjä otti kumarrellen vastaan Dalin kirjan, ja toivotti taiteilijalle hyvää jatkoa. Vasta kun Dali oli poistunut myymälästä, myyjä tajusi, että kukaan ei ollut maksanut kirjaa.

Viimeisinä vuosinaan silloin jo dementoitunut Dali signeerasi omalla nimellään valtavat määrät tyhjiä kankaita, paperiarkkeja, ja jopa muistilehtiöitä. Monet niistä täydensi piirroksilla joku aivan muu, ja myöhäiskauden Dalien aitouteen suhtaudutaan epäluulolla. Kaikista koskaan eläneistä taiteilijoista Dali oli ylivoimaisesti paras töidensä markkinoija, harmittoman hullun neron ruumiillistuma, ja hän kuoli äveriäänä miehenä.

Voidaan päätellä, että Dalin tempaukset tekivät vaikutuksen runoilija Pentti Saarikoskeen, joka  hankki opossumin. Saarikoski kuitenkin erehtyi luullessaan, että hänen tempauksiinsa tutustuneet ihmiset ostaisivat hänen kirjojaan. Yleisö osti sen sijaan iltapäivälehtiä, joissa kerrottiin Saarikosken tempauksista.