1264734.jpg

Näyttää siltä, että Plane 9 From Outer Space on saanut haastajan.

El Pasossa asunut lannoitteiden myyntimies Harold P. Warren oli innokas teatterin ja elokuvan ystävä. Warren oli esiintynyt bussikuskina eräässä Route 66 –tv-sarjan jaksossa ja tutustui silloin Oscar-palkittuun käsikirjoittajaan Striling Stiliphantiin. Päivänä muutamana lannoitteidenmyyjä istuksi Stiliphantin kanssa teksasilaisessa kahvilassa ja tuli tokaiseeksi, että ei elokuvien tekeminen voi olla vaikeaa. Kuka tahansa voi tehdä elokuvan. Hitto vie, hän jopa pystyisi siihen itse.

Stiliphant taisi arvata, että juuri tällainen sananvaihto on aina sellainen alkusysäys, josta suuret legendat lähtevät liikkeelle. Herrat löivät vetoa pystyisikö Warren todistamaan suuret kykynsä. Jos elokuvan tekeminen on helppoa, Warrenin olettaisi kykenevän käsikirjoittamaan, tuottamaan ja ohjaamaan oma filminsä alusta loppuun. Itseluottamusta ei Warrenilta puuttunut. Hän oli kekseliäs mies, minkä todisti hänen suuri ideansa, jonka hän sai katsellessaan lastensa leikkivän legoilla: eikö voitaisi valmistaa suuria sementtilegoja, joista rakennettaisiin oikeita taloja. Elementtirakentaminen oli itse asiassa jo keksitty, mutta Warrenia ei oltu informoitu asiasta.

Manos – The Hands of Fate, mikä käännettynä tarkoittaisi ”Kädet – Kohtalon kädet” oli tarkoitettu tavanomaiseksi B-tason kauhufilmiksi. Kertoman mukaan Warren kirjoitti käsikirjoituksen aihion siinä paikassa Stiliphantin seurassa kahvilan lautasliinoille. Kirjoittiko Warren sen koommin enempää, sitä voi pohtia maistellessaan sellaisia nerokkaita vuorosanoja kuin ”Emme pääse täältä pois. Pian tulee pimeä. Emme pääse täältä pois.”

Warren keräsi 19 000 dollarin pääoman ja rekytoi näyttelijöitä elpasolaisesta teatterista ja mallitoimistosta. Hänellä ei ollut varaa maksaa palkkoja, joten hän lupasi näyttelijäseurueelleen osuuden filmin tuotosta. Stunttikoordinaattori Bernie Rosenblum muisteli, että hänelle luvattiin 6%, mutta kun väki alkoi laskea osuuksiaan yhteen, niiden yhteissummaksi tuli parhaiden tuottajien tyyliin 300%. Ainoa palkattu näyttelijä oli Tom Neymanin 6-vuotias tytär, joka sai palkakseen punaisen polkupyörän. 16 millin kamera oli käsinvedettävää mallia, joka toimi vain 32 sekuntia yhdellä vedolla. Koska kamera oli mykkä, kaikki dialogi jouduttiin jälkiäänittämään. Warren itse näytteli miespääosaa.  

Nämä seikat selittävätkin elokuvan huolettomat hienoudet, joihin sisältyy Margaretin huivi, joka katoaa ja ilmaantuu uudelleen perättäisissä otoksissa, Plan 9:n tyyliset iltahämäräkohtaukset jotka on kuvattu kirkkaassa päivänvalossa, ja autonvalot jotka näkyvät taustalla kohtauksessa jonka pitäisi tapahtua keskellä ei mitään. Välillä hyönteinen käväisee ottamassa vauhtia kameran linssistä. Riemullisinta on havaita elokuvaan jäänyt välähdys klaffista. Tarpeetonta sanoakaan, mutta klaffin tarkoitus on auttaa synkronoimaan ääniraita ja kuva yhteen. Ihmetellä voi, mitä tekemistä klaffilla on kuvauksissa, joissa kamera ei tallenna ääntä ensinkään. Kun Warrenin tuotantoryhmä rohkeni kuvauspaikalla julkituoda epäilyksiään otosten tasosta, Warren vakuutti optimistisesti, että asiat korjaantuvat laboratoriossa ja leikkauspöydällä.

Teknisistä kömpelyksistä viis, sillä tarina on huikea. Kunnon amerikkalainen ydinperhe, Michael, Margaret ja heidän tyttärensä Debbie eksyvät lomamatkalla. Avauskohtaus, jossa ajetaan autolla, valuu rauhallisesti valkokankaalla eteenpäin kuuden minuutin ajan, ennen kuin tapahtumat vihdoin käynnistyvät. He päätyvät kysymään tietä talosta, jossa he kohtaavat omintakeisen haudankaivajan Torgon. Torgo hokee pitävänsä huolta talosta sillä välin kun Isäntä on poissa. Perhe majoittuu outoon taloon yöksi. Ensin heidän koiransa kuolee. Perhe päättää paeta, mutta Torgo käy tahattoman koomisessa kohtauksessa kähmimään Margaretia, jonka kohtalona kuuluu olevan tulla Isännän uusimmaksi morsiameksi. Margaret lupaa olla kertomatta asiasta miehelleen, koska Torgo lupaa suojella häntä (!?). Sopivasti auto ei starttaa eikä talossa ole tietenkään puhelinta. Perhe päättää sittenkin jäädä yöksi.

Perheen tytär Debbie lähtee ulos etsimään koiraa, ja palaa takaisin mukanaan koira, joka on kuvattu Isännän vierelle muotokuvassa salin seinällä. Perheen tarmokas isä yrittää etsiä Torgon ja kysyä muutamia kysymyksiä, mutta heti kun hän on laskeutunut talon kellarissa sijaitsevaan hautaan, Torgo kolkkaa hänet ja köyttää paaluun. Isäntä ja hänen vaimonsa heräävät äkkiä henkiin ja alkavat väitellä, mitä perheelle pitäisi tehdä. Kiistelystä ärsyyntynyt Isäntä päättää uhrata Torgon ja ensimmäisen vaimonsa jumaluudelle nimeltä Manos. Kun isäntä on poistunut, mallitoimistosta palkatut Isännän vaimot aloittavat keskenään tappelun. Isäntä hypnotisoi Torgon, joka alistuu kohtaloonsa. Hänet lasketaan kivivuoteelle, jossa Isännän vaimot parhaansa mukaan alkavat hieroa häntä kuoliaaksi. Isäntä lausuu maagisen kirouksen, joka polttaa Torgon käden karrelle. Torgo pakenee pimeään kädentynkäänsä heilutellen.

Michael on tällä välin tullut tajuihinsa. Perhe yrittää jälleen paeta, mutta tällä kertaa heidät pysäyttää arkistomateriaalista lainattu kalkkarokäärme. Näin tökerä kuvamateriaalin käyttö saa Michaelin tarttumaan aseeseensa ja ampumaan käärmettä. Laukaukset herättävät ulkona partioivan poliisin huomion. He päättävät tutkia asiaa, mikä tapahtuu seuraavasti: He astuvat partioautosta ulos, kävelevät muutaman askeleen taloa kohti, tuijottavat taloa ja palaavat takaisin autoonsa. Sisällä talossa perhe joutuu kohtaamaan Isännän. Kuva hämärtyy, mikä antaa ymmärtää että arvoisa Isäntä käyttää jälleen hypnoottisia voimiaan.

Viimeisessä kohtauksessa taloon saapuu kaksi eksynyttä naisautoilijaa. He tapaavat transsissa liikkuvan Michaelin, joka hokee pitävänsä talosta huolta sillä välin kun isäntä on poissa. Margaret ja Debbie nähdään nukkumassa haudassa Isännän vaimoina. Arvioijien mukaan kauhistuttavinta elokuvassa oli sen lopputekstit, joissa sanojen The End jälkeen oli piirretty kysymysmerkki, ikään kuin yleisö joutuisi kaiken huipuksi kestämään jatko-osankin.

Jotta Torgo saatiin näyttämään satyyrilta, näyttelijä John Reynolds ompeli housuihinsa metallipolvet luomaan epäonnistunutta vaikutelmaa eläimen takajaloista. Joidenkin kuvauksiin osallistuneiden mukaan elokuvasta näkee, kuinka jähmeä ja kankea Reynolds oli pilvessä koko kuvausten ajan. Muutamaa kuukautta kuvausten päättymisen jälkeen Reynolds ampui itsensä, ”mutta sillä ei ollut tekemistä elokuvan kanssa. Hänellä oli selvästi ongelmia, joita hän ei pystynyt käsittelemään.”

Manosin jälkeen Hal Warren laati käsikirjoituksen Wild Desert Bikers, jossa moottoripyöräjengi kaappaa opettajan ja raahaa hänet metsään. Hanke ei saavuttanut Manosin tekijäryhmän kannatusta, joten Warren muokkasi käsikirjoituksesta kirjan Satan Rides a Bike, josta vuorostaan kustantajat kohteliaasti kieltäytyivät.

Warrenin tytär Wendy Barbieri toteaa, että hänen isänsä oli ensimmäisenä myöntämässä, että Manos oli kaikkien aikojen kurjin filmi, mutta samalla hän oli siitä hyvin ylpeä. Joka halloweenina Warren puki ylleen elokuvan Isännän kaavun. Kun Warren kuoli 1985, hänen poikansa päätti jatkaa perinnettä. ”Jos isäni tietäisi, että häntä pidetään tänä päivänä maailman kurjimman elokuvan ohjaajana, hän olisi riemuissaan.” Rosenblum on samaa mieltä. ”Sanokaa hänestä mitä tahansa, mutta hän teki sen. En ole varma mitä hän oikeastaan teki, mutta hän teki sen.”