1161019.jpg

Arvovaltakiista diplomaattien keskinäisestä järjestyksestä johti Lontoossa syyskuussa 1661 tulitaisteluun. Älkäämme hätkähtäkö, jos tapahtumat vaikuttavat meistä käsittämättömiltä, vaan syyttäkäämme siitä itseämme. Jos emme ymmärrä näitä diplomatian suurimpia hienouksia, se johtunee vain siitä, että periluonteeltaan tasavaltaisessa ja talonpoikaisessa Suomessa ei ole koskaan sisäistetty etiketin ja symbolien tähdellisyyttä. Tämä on pelkästään omaa sivistyksen ja kasvatuksen puutettamme, mikä on seikkaperäisesti tullut osoitetuksi esimerkiksi Suomen Kuvalehden Pariisin kirjeenvaihtajan Helena Petäistön kolumneissa viimeisen 156 vuoden aikana.

Krhm. Niin.

Tietomme tapauksien kulusta perustuu kahden kronikoitsijan, seremoniamestari Sir John Finettin ja päiväkirjanpitäjä Samuel Pepysin muistelmiin. Finett mainitsee, että hänen aikanaan oli ratkaisematon kysymys, katsottiinko Espanjan vai Ranskan lähettiläs toista arvokkaammaksi. Jaakko I mielellään ratkaisi asian jättämällä kummatkin kutsumatta, mutta joissakin tilanteissa ei voitu menetellä näin mutkattomasti. Pitkään kehittynyt kilpailuasetelma puhkesi lopulta verenvuodatukseksi syyskuussa 1661 kun Ruotsin suurlähettiläs saapui maahan.

Espanjan lähettiläs paroni de Batteville ja Ranskan lähettiläs markiisi d'Estrade osoittivat kummatkin Kaarle II:lle vaatimuksen, että vastaanottotilaisuudessa heidän valjakkonsa tulee seurata Ruotsin lähettilään valjakkoa. Vanhempien diplomaattien jättäminen pois uuden diplomaatin vastaanotolta ei tullut kysymykseen, joten Kaarle II totesi lähettiläille, että he saavat luvan kilpailla omin neuvoin paikastaan kulkueessa. Kaarle II pelkäsi, että seurauksena olisi yleinen hulina, joten hän kielsi englantilaisia kruunun alamaisia vaikuttamasta tapahtumien kulkuun kuolemanrangaistuksen uhalla. Lähettiläät puolestaan lupasivat, että tuliaseita ei käytettäisi.

Kun Lontoo valmistautui ottamaan vastaan Ruotsin lähettilään 30.9.1661, tapahtumia oli saapunut seuraamaan sankka väkijoukko, jota paimensi suuri määrä jalka- ja hevosmiehiä. Espanjan valjakko, jota vartioi 50-miehinen kaarti, oli saapunut asemiinsa jo kymmeneltä aamulla. Ranskalaiset olivat myöhässä ja näkivät harmikseen, että espanjalaiset olivat hankkineet paremmat lähtöasemat, mutta sen vastapainoksi ranskalaisilla oli sadan miehen vahvuinen kaarti, 50 jalkamiestä ja toinen mokoma ratsailla, Kaarlen käskyä uhmaten pistooleilla ja karabiineilla aseistettuna. Kello 15 Ruotsin lähettiläs, josta tuli draamassa täydellinen sivuosan esittäjä, astui laiturille ja sai kutsun kuninkaan vaunuihin, jota seurasi Ruotsin lähettilään valjakko. Kun nämä poistuivat kohti palatsia, koitti suurvaltadiplomatian vuoro.

Espanjalaiset pyrkivät sulkemaan kadun, mutta ranskalaiset hajottivat heidän rivinsä yhteislaukauksella. Sen jälkeen ranskalaiset hyökkäsivät miekat ylhäällä, mutta vähälukuisempi espanjalaisten rivi pystyi pitämään heidät aloillaan. Kolme hevosta, Ranskan valjakon ohjastaja ja suurlähettilään poika oli tapettu, kun Espanjan valjakko kiihdytti matkaan katua urhollisesti tukkivan espanjalaisrivistön suojassa. Taistelu ei kuitenkaan päättynyt siihen. Towerin kukkulalle oli sijoitettu ranskalaisten joukko-osasto, joka hyökkäsi espanjalaisten vaunujen kimppuun ja yritti katkaista miekoilla valjakon ohjat. Pirulliset espanjalaiset olivat kuitenkin varautuneet tähän ja korvanneet nahkahihnat metallikettingeillä, jotka oli päällystetty nahalla, joten ranskalaisten yritys ei tuottanut tulosta. Korjattuaan vauriot ranskalaiset seurasivat puoli tuntia myöhemmin vain kahden hevosen valjakolla samalla kun espanjalaisten puolta pitänyt yleisö huusi pilkkahuutoja.

Yksi sivullinen sai surmansa. Englantilainen rappari sai kuulan kalloonsa ja monet muut katsojat kärsivät lievempiä vammoja. Espanjalaisten ja ranskalaisten tappiot olivat erään arvion mukaan kaksitoista kuollutta ja neljäkymmentä haavoittunutta. Samuel Pepys ei nähnyt taistelua, mutta vieraili Ranskan lähetystössä, jossa lähetystöväki "näytti kuolleilta, pysyivät vaiti ja puistelivat päätään".

Kun Pariisissa Ludvig XIV sai kuullakseen STT:n uutisia Lontoosta, hän raivostui ja uhkasi julistaa Espanjalle sodan, ellei Ranskan suositummuusasemaa noudatettaisi joka ikisessä Euroopan hovissa. Hän karkotti Espanjan lähettilään välittömästi ja kutsui Madridin lähettiläänsä kotiin. Seuraavana vuonna Versaillesissa Paavin nuntiuksen läsnäollessa markiisi de Fuentes ilmoitti että hänen herransa ja ylhäisyytensä Espanjan kuningas on antanut määräyksen pidättäytyä kaikesta kilpailusta Ranskan lähettiläiden kanssa. Ludvig XIV kehotti paikalla olleita 26 maan lähettiläitä levittämään tämän tiedon kotimaidensa hoveihin. Suuren diplomaattisen voiton kunniaksi Ludvig XIV lyötti muistomitalin, johon kuvattiin hänet valtaistuimensa edessä, de Fuentes anteeksipyytävänä ja ulkomaiden lähettiläät heidän ympärillään. Mitalin reunateksti julistaa "Jus praecedendi assertum, confinete hispanorum oratore". Tokaisua "L'état, c'est moi" ei mitaliin painettu.