882717.jpg

Marie Curie oli ensimmäinen kaksinkertainen Nobel-palkinnon saaja. Ensimmäisen nobelin Curie sai 1903 työstään radioaktiivisuuden parissa ja toisen 1911 löydettyään uudet alkuaineet radiumin ja poloniumin. Curie oli myös ensimmäinen nainen, joka väitteli tohtoriksi ranskalaisesta yliopistosta.

1910-luvulla markkinoille tuli radium-kasvovoide, jota mainostettiin pitkälle 1950-luvulle asti samoin mainoslausein kuin neljä vuosikymmentä aiemmin. Vuoden 1918 copywriter ei pidätellyt innostustaan: "Radiumissa tiede on löytänyt vallankumouksellisen kauneuden salaisuuden. Lukekaa radioaktiivisuudesta kertovia kirjoja. Niitä löytää runsaasti lähimmästä kirjastosta. Ne osoittavat, että radiumissa piilee valtavia voimia ihmisen parannukseksi. Pieninkin radiumin osanen säteilee jatkuvasti energiasäteitä. Energiaa, joka ei ikinä vähene eikä lopu, yötä päivää, vuodesta vuoteen. Se on miljoonia kertoja voimakkaampi kuin yksikään muu tuntemamme voima. Tohtorit Wickham ja Lamarc ovat todistaneet, että radium parantaa pahimpiakin ihosairauksia. Heidän mukaansa "ihmisen keho hyväksyy nämä energian säteet yhtä harmonisesti kuin auringon valon." Tämän suurenmoisen parantavan voiman ruumiillistaa nyt Radior –kosmetiikkatuotteet, ihovoide, eau de cologne, saippua, hiussävyte ja kasvopuuteri jne."
http://home.gwi.net/~dnb/gallery/radior/radior.htm

1920-1930-luvuilla kaikki mikä säteili, oli modernia ja kiinnostavaa. Radio oli villitys, josta tuli ensin vouhotusta ja pian arkielämän erottamaton osa. Radium, joka oli sanana niin lähellä radiota, ei voinut olla yhtään pahempi asia, eihän? Niinpä aikaansa seuraava kiinnitti raajoihinsa radiumvöitä, käytti radium-kuulokojetta, radium-hammastahnaa, radiumkylpysuolaa, radiumleipää, jne. Arium-radiumtabletteja mainostettiin 1923 parannuskeinona reumatismiin. "Tämä on uusi lääkäreiden suosittelema tapa nauttia radiumia turvallisesti. 5000 dollarin palkkio jos olet tyytymätön!" Tyytyväinen käyttäjä pastori H. McKenna iloitsee: "Tunnen itseni lapseksi jälleen!" (no comment)
Amatöörigolfmestari Eben Beyers joi kaksi pulloa radiumvesi Radithoria joka päivä. Hän kuoli 1932 anemiaan ja aivohalvaukseen, leukaluu mädäntyneenä.
Radium-tuotteita 1920-1930-luvuilta

Hätkähdyttävin osoitus säteilyn ruumiinsisäisistä vaaroista saatiin 1924 kelloteollisuudelta. Naiset, jotka New Jerseyssä maalasivat radiumvärillä rannekellojen kellotauluja pimeässä hohtaviksi, alkoivat kuolla anemiaan tai leuan lahoamiseen. Yhtiö syytti kuolemantapauksista huonoa henkilökohtaista hygieniaa. Matala-aktiivisesti säteilevällä maalillahan ei voinut olla minkäänlaista vaikutusta, sen oli tiedekin todistanut. Kahden vuoden taistelun jälkeen tapaukset saatettiin yleisön tietoon kiukustuneen valtion terveysvalvojan, vakuutusyhtiön asiamiehen ja yhteiskunta-aktivistien toimesta. Kuolleet olivat pitäneet tapanaan nuolla siveltimensä puhtaaksi.

Tyytyväisen käyttäjän kokemuksia:

Radiumin keksijä Marie Curie alkoi kärsiä terveysongelmista 1920, kun hänellä todettiin molemmissa silmissä kaihi. Hänen näkönsä heikkeni pian niin paljon, että hän joutui kirjoittamaan luentomuistiinpanonsa suurin kirjaimin ja turvautui liikkuessaan tyttärensä apuun. Neljän leikkauksen jälkeen hän pystyi jälleen työskentelemään laboratoriossa ja ajamaan autoa.

Tietoisuus radioaktiivisuuden vaaroista levisi hyvin hitaasti. 1925 Curie oli mukana Ranskan Akatemian komiteassa, joka päätyi suosittelemaan, että radioaktiivisten materiaalien kanssa työskentelevät käyttäisivät lyijysuojia ja että heidän verensä punasolut laskettaisiin säännöllisesti.

Curie ei uskonut, että tutkijat altistuisivat yhtä paljon säteilylle kuin teollisuustyöntekijät, mutta hän määräsi varmuuden vuoksi, että Radiuminstituutin henkilökunta käy hemoglobiinimittauksissa säännöllisesti. Curie suositteli myös päivittäistä liikuntaa ja raitista ilmaa säteilysairauksien torjumiseksi.

Joinakin päivinä Curie oli liian sairas mennäkseen laboratorioon. Tällöin hän työsti kotonaan kirjaa Radioaktiivisuus, joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen 1935. Ruokavaliosta ja liikunnasta huolimatta hänen tilansa heikkeni. Hän kuoli 4.7.1934. Kuolinsyyksi merkittiin nopeasti edennyt anemia. Luuydin ei ehtinyt tuottaa yhtä paljon punasoluja kuin niitä kuoli, "luultavasti siksi, että se oli tuhoutunut pitkään jatkuneen säteilylle altistumisen seurauksena", arvioi parantolan johtaja.