34726.jpg

Maailman katsotuin jouluelokuva perustui kertomukseen, jota kukaan ei halunnut julkaista, se oli elokuvana tappiollinen, ja lopulta siitä tuli klassikko vain sen ansiosta, että sen tekijänoikeudet unohdettiin.

Tämä kaikki on ironisen sopivaa. Frank Capran "Ihmeellinen on elämä" tutki kysymystä, mikä on epäonnistuminen ja miten sitä mitataan. Jos onnistuminen ja epäonnistuminen ovat yhtä lailla katsojan silmissä, katsojat ovat päättäneet asian järisyttävällä varmuudella.

Philip Van Doren Stern kirjoitti 1940-luvun vaihteessa novellin "Suurin lahja kaikista". Se kiersi lehdestä lehteen ja kustantajalta kustantajalle ja palautettiin aina hylättynä. Turhautunut kirjailija lopulta toimitti sen 24-sivuiseksi lehtiseksi, jonka hän lähetti joulukorttina. Yksi niistä päätyi erään Hollywood-agentin käsiin, joka lähetti sen eteenpäin, ja lopulta se löysi tiensä RKO:n johtajan Charles Koernerin pöydälle.

Koerner piti tarinasta, osti oikeudet, ja oli sitä mieltä, että tästä saisi aikaan herttaisen jouluelokuvan. Hän hahmotteli pääosaan Cary Grantin ja antoi tarinan ammattimaisten dramaturgien käsiin. Dramaturgit kauhistuivat tarinan synkkyyttä. Päähenkilö heti avauskohtauksessa on tekemässä itsemurhan! He eivät kyenneet saamaan aikaan tarinasta toimivaa käsikirjoitusta. Turhien yritysten jälkeen  skripti heitettiin hyllylle toivottomien tapausten joukkoon.

Toisen Maailmansodan päätyttyä ohjaaja Frank Capra palasi kotiin tiedotusjoukkojen palveluksesta. Monien sodasta palanneiden tavoin Caprallakin oli vaikeuksia sopeutua. "Tuijotin silmästä silmään yksinäisyyttä, joka oli päällystetty epäonnistumisen pelolla" hän kirjoitti. "Ehkä olin liiaksi luottanut ihmiskuntaan" pohti tämä lukusten optimististen ja pienen ihmisen puolesta taistelleiden elokuvien tekijä. RKO:lla hän törmäsi hajanaiseen käsikirjoitukseen nimeltä "Suurin lahja kaikista", ja tajusi sen mahdollisuudet, komedian ja itsetutkiskelun yhdistelmän. "George Bailey, mies pikkukaupungista, pitää itseään epäonnistuneena ja toivoo, ettei olisi koskaan syntynyt. Sitten siipiään ansaitseva toisen luokan enkeli osoittaa hänelle, millainen maailma olisi ollut ilman häntä. Bailey hämmästyksekseen tajuaa, kuinka paljossa hän on ollut mukana, ja kuinka paljon hänen mukanaolonsa on antanut monille ihmisille. Meissä kaikissa on hitunen George Baileytä. Epäonnistuminen on katsojan silmissä. Se riippuu odotuksista, päämääristä, ja itsekunkin omasta arvomaailmasta."

Frank Capra osti RKO:lta oikeudet omalle uudelle elokuvayhtiölleen, mukaan lukien alkuperäinen novelli ja kolme valmistunutta eri elokuvakäsikirjoituksen versiota. Hinta oli naurettava, vain 10 000 dollaria. Tarinalle annettiin uusi nimi, "Ihmeellinen on elämä", ja Capra kirjoitti sen uusiksi. Capra hankki pääosaan vanhan luottonäyttelijänsä James Stewartin, ja filmi kuvattiin 90 päivässä keväällä 1946.

Ensi-illan jälkeen 21.12.1946 elokuvan vastaanotto ei ollut ihmeellinen. Kritiikit olivat sympaattisia, mutta se jäi tappiolliseksi. Se sai viisi oscar-ehdokkuutta, eikä voittanut yhtäkään. Lontoon ensi-illassa kriitikot olivat nyrpeitä filmin toivottomalle sentimentaalisuudelle. Capra kohautti olkapäitään ja jatkoi uraansa, mutta pysyi kannassaan, että Ihmeellinen on elämä oli hänelle tärkeä elokuva tärkeässä elämän vaiheessa. "Se oli elokuva jota olin koko elämäni ajan odottanut saada tehdä." Filmillä oli pieni uskollinen yleisö. "Joskus vuonna 1948 rupesin kirjoittamaan vastauskirjeitä ihmisille, jotka ovat kirjoittaneet minulle tästä elokuvasta, ja vuonna 1965 huomasin yhä kirjoittavani niitä kirjeitä."

1974 Capran filmiyhtiön Liberty Picturesin oikeudet olivat vahtaneet omistajaa, ja uudet omistajat unohtivat uusia oikeutensa jo unohdettuihin elokuviin. Niistä tuli yleistä omaisuutta. USA:n televisioverkot ryhtyivät käymään läpi ilmaista materiaalia, jolla täyttää ohjelma-aikaa, ja sijoittivat joulunaikaan Capran elokuvan nimeltä mikä-se-nimi-nyt-olikaan. Siitä tuli äkkiä joulutraditio, jota ryhdyttiin seuraamaan Suomessakin 1990-luvulla. Tänään tuntuu siltä, että on itsestäänselvää, että sellainen elokuva on olemassa ja yhtä itsestäänselvää on, että sitä esitetään. Siitä on tullut enemmän kuin instituutio, se on vaikuttava palanen kulttuurihistoriaa, jota on sovellettu kääntäen TV-sarja Dallasin viimeisessä jaksossa, jossa JR Ewing havaitsee että kaikki olisi sujunut paremmin ilman hänen olemassaoloaan. Olematta erityisen uskonnollinen elokuva se myös vangitsee paljon sellaista kristillisen rakkauden luonteesta, mikä Raamatulla joka käänteessä päähän lyövälle kirkolle on ollut toivottoman vaikeata saada sanotuksi.

Ja tietysti, jos haluaa, aina voi kuvitella maailman jossa ei ole olemassa elokuvaa "Ihmeellinen on elämä", ja kysyä itseltään olisiko sellainen maailma kovastikin parempi.