1254482432_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Syrjäytetty ja epäsuosioon joutunut Nikita Hrushtshev sai joskus 1960-luvun lopulla vieraan. Hänen luonaan kävi Venäjän suurin trubaduuri Vladimir Vysotski. Vysotski antoi tunnustusta Hrushtsheville hänen ansioistaan suojasään luomisessa, Neuvostoliiton kulttuurielämän vapautumisessa 1960-luvun vaihteessa. Heti perään Vysotski kuitenkin tivasi, miksi Hrushtshev oli suhtautunut niin jyrkästi abstraktiin taiteeseen, että oli näyttelyssä äitynyt parjaamaan taidemaalareita. ”Tällaisia tauluja saa aikaan jos sitoo sudin aasin häntään”, oli Hrushtshev möykännyt. Miten tällainen sopi yhteen hänen muiden pyrkimystensä kanssa? Mitä pahaa Neuvostoliitolle voi aiheuttaa jokin taulu, joka ei esitä edes mitään?

”Taivaan vallat”, oli Hrushtshev parahtanut Vysotskille. ”Minä olen maalta ja sivistymätön! En minä tiennyt näistä asioista mitään muuta kuin mitä minulle kerrottiin. Sitä paitsi minulle sanottiin, että ne maalarit on kaikki homoja.”

Taidetta luovia eläimiä on. Jokin aika sitten brittiläisessä dokumentissa seurattiin koiraa, joka järjesteli lelunsa pihalle säännöllisin välimatkoin suoriin linjoihin. Käytökselle esitettiin kaksi syytä. Toisten mielestä se oli leikki, toisten mielestä se oli taidetta.

Niin kuin ne olisivat kaksi eri asiaa.

Amerikan eläintarhoissa on vuosikymmeniä suostuteltu eläimiä piirtämään ja maalaamaan. Ajatuksena on ollut, että se rikastuttaa vankeudessa elävien eläintarhan asukkien elämää. Aiemmin maalaukset heitettiin pois, nyttemmin niistä on tullut eläintarhojen tulonlähde. Parhaista maalauksista maksetaan lähes tuhat dollaria kappaleelta. Maalaavien eläinten kirjo on hämmästyttävä. Taitelijoiksi on saatu kenguruita, oselotteja, pandoja, ja jopa sarvikuonoja ja komodon varaani.

Merkittävimmät eläintaiteilijat ovat kuitenkin, kuten arvata saattaa, simpanssit, norsut ja koirat.

Congo (1956-1964) oli simpanssi, joka herätti erään nuoren englantilaisen eläintieteilijän ja käyttäytymistutkijan huomion. Kun Congo oli kaksivuotias, tiedemies ojensi hänelle kynän ja pahvin. ”Simpanssi otti kynän ja jotakin outoa tuli kynän kärjestä. Se oli Congon ensimmäinen viiva. Se vaelsi vähän matkaa ja pysähtyi. Tapahtuisiko se uudestaan? Kyllä vain. Ja uudestaan ja uudestaan.” Pian Congo oli oppinut piirtämään ympyröitä ja hänen piirroksensa pyrkivät selvästi rajoittumaan tarjotulle pohja-alalle. Kun tiedemies piirsi pahvin toiselle puoliskolle, Congo tasapainotti kuvan tekemällä omia merkkejään vastakkaiselle puoliskolle. Jos tiedemies käytti sinistä, Congo halusi käyttää myös sinistä.

Pian Congo ryhtyi maalaamaan. Kuviot, jotka hän loi, eivät ikinä olleet tunnistettavia figuratiivisia kuvia, vaan säteitä viuhkan muodossa. Seuraavan kahden vuoden aikana Congo tuotti 400 piirrosta ja maalausta. Jos Congolta otettiin pois maalaus, joka ei hänen mielestään ollut vielä valmis, Congo suuttui, pui nyrkkiä ja kiljui. Jos maalaus taas oli Congon mielestä valmis, hän ei jatkanut sitä vaikka kuinka yritettiin maanitella.

Johtopäätös oli selvä. Tällä simpanssilla oli käsitys siitä mitä hän tekee, eikä ollut mitään mieltä jatkaa sen parissa sen jälkeen kun se oli tehty. Tämä tiedemies, joka oli Congon taideopettajana, sattui olemaan Desmond Morris, jonka lukuisat kirjat ihmisten ja apinoiden samankaltaisuudesta saavuttivat 1960-70-luvulla laajan levikin. Pablo Picasso tunnustautui Congon faniksi ja sai lahjaksi Congon tekemän maalauksen, jonka hän ripusti mielellään seinälleen.

Tämän hetken maineikkain eläintaiteilija on Tillamook Cheddar, amerikkalainen jackrussellinterrieri, joka on vuodesta 1999 pitänyt 16 yksityisnäyttelyä eri puolilla maailmaa. Koiran omistaja F. Bowman Hastle III on taiteilijan apulainen ja manageri.

Koska taiteilija ei ole kädellinen, hänen mahdollisuutensa ilmaista itseään ovat hivenen rajoitettuja. Tillamook Cheddar luo maalauksiaan raapimalla ja puremalla, joskus myös repimällä. Tavallisin menetelmä on käsitellä maalikerroksella päällystettyä paperia, johon syntyy valkoisia viiruja. Kun koira aloittaa taiteenteon, hän kuljettaa materiaalin työtilaansa, lattialle tai sohvalle, jossa alkaa kiihkeä käsittely. Luomisprosessi, johon sisältyy huomattava määrä haukkumista ja murinaa, saattaa kestää jopa 40 minuuttia. Toisin kuin simpanssien tapauksissa, manageri itse päättää, milloin teos on valmis, jotta taiteilija ei luomisvimmansa sokaisemana tuhoaisi kokonaan teostaan. Hastie tähdentää, että jackrussellinterrierit on jalostettu ketunmetsästykseen ja niillä on luontainen halu kaivaa, mihin New Yorkin olosuhteissa on niukasti mahdollisuuksia. Taiteellinen luominen tarjoaa täten mahdollisuuden harjoittaa lajityypillistä käyttäytymistä. Vapaa-aikanaan Tillamook Cheddar nauttii mm. oravien jahtaamisesta ja pallojen nappaamisesta.

Huomiotaherättävintä eläintaidetta ovat kuitenkin luoneet viime aikoina norsut, jotka maalaavat kärsällään. Yhdysvalloissa tätä on harrastettu 1970-luvulta alkaen. Phoenixin eläintarhassa eli 1990-luvulle asti norsu nimeltä Ruby, joka oli kriittinen töitään kohtaan ja viskasi menemään ne teokset, jotka eivät häntä tyydyttäneet. Hänen malliaan seurasi Ohion Toledon eläintarhassa norsu nimeltä Renee. Milwaukeen eläintarhassa elää paraikaa afrikkalainen norsu Brittany, jonka teoksia myydään eläintarhan tukemiseksi. Ruby ansaitsi urallaan jopa 100 000 dollaria teoksillaan yhdessä vuodessa.

Suurimpaan maailmanmaineeseen on noussut Youtuben kautta intialainen norsu nimeltä Paya, joka maalaa – norsuja. Reneetä kouluttaneet Komar ja Melamid saapuivat 1998 Thaimaaseen ja perustivat Asian Elephant Art & Conservation Projectin, joka myy norsutaiteilijoiden töitä norsujen suojelun hyväksi. Pelkästään Thaimaassa norsujen lukumäärä on pudonnut 11000:sta 3000:een. Tämä johtui siitä, että teak-puun kaataminen kiellettiin Thaimaassa eroosion ja paljaaksihakkuun estämiseksi, mikä taas jätti norsut vaille elantoa.

Älykkäinä eläiminä norsut oppivat helposti pitämään kärsällä siveltimestä kiinni. Ne kopioivat käsittämättömän tarkasti maisemakuvia, muita norsupiirroksia ja Thaimaan lipun. Kun norsu haluaa vaihtaa väriä, se ojentaa siveltimen takaisin opettajalleen. Avoin kysymys on, kuinka tietoisia norsumaalarit ovat siitä, että he tekevät taidetta. Niin etevä kuin Paya onkin, kaikessa täsmällisyydessään ja toistettavuudessaan hänen ja kollegojensa maalaukset vaikuttavat enemmän opetetulta työsuoritukselta kuin miltään muulta. Se että norsut kykenevät työtehtäviin, on taas tuhansia vuosia vanha uutinen.

Mutta entä aasin hännän huiskutukset?

Hrushtshevin vanhakantaiset neuvonantajat varmaan tunsivat Lolo-aasin tarinan, sillä se oli 1910-luvun herkullisimpia kepposia. 1910 asetettiin Pariisissa näytteille tuntemattoman genovalaisen taidemaalarin J.R.Boronalin teos Auringonlasku Adrianmerellä. Erittäin abstrakti teos sai aikaan kiihkeitä väittelyitä kriitikoiden keskuudessa, joista eräät olivat kerrassaan innostuneita. Sitten kirjailija Roland Dorgelès paljasti Le Matinissa, että koko juttu oli vitsi. Hän ja pari kaveriaan olivat sitoneet maaliin kastetun siveltimen aasin häntään ja antaneet aasin peräpään tehdä mitä mieli. Nimi J.R.Boronali oli anagrammi nimestä Aliboron, mikä oli LaFontainen kuuluisan faabelin aasin nimi.

Mutta Loloa ei sovi väheksyä. Hän kunnostautui tuohon aikaan myös näyttämöllä, sillä hän esiintyi statistina Montmarten kabareessa. Hän oli täysiverinen taiteilija!