John_Taylor_oculist.jpg

John Taylor oli muutakin kuin Duran Duranin kosketinsoittaja. Hänen historiallinen kaimansa John Taylor (1703-1772) oli silmälääkäri, joka väitteiden mukaan onnistui huomiotaherättävän uransa aikana tappamaan niin Johann Sebastian Bachin kuin Friedrich Händelin. Taylorin välskärintyötä arvioitaessa on tavattu todeta, että hän oli tavattoman lahjakas, nimittäin markkinoinnin alalla.

Taylorin omaelämäkerrallinen kuvaus syntymästään antaa meille tietynlaisen käsityksen hänen luonteestaan ja tavoittelemastaan tyylistä. ”Näin päivänvalon Norwichissa, joka kukaties jonakin päivänä tulee kuuluisaksi tämän sattumuksen ansiosta. Tuossa kaupungissa äitini tuli tietoiseksi olemassaolostani ja kuuli uutiset rakkaan esikoispoikansa syntymästä.” Valehtelevatko silmäni, vai vaikuttaako teistäkin siltä, että hra Taylorin äiti oli hädin tuskin läsnä synnytyksessä? Historioitsijat panevat merkille, että tämän merkkitapahtuman päivämäärää hra Taylor ei katso aiheelliseksi mainita. Ehkä hän oli loukkaantunut siitä, että Norwich ei järjestänyt juhlaliputusta hänen syntymänsä kunniaksi.

Taylor työskenteli Lontoossa apteekkarin kisällinä ja erikoistui silmäsairauksiin Cheseldenin opissa. Palattuaan Norwichiin hän sai huomata, että hänen viimeistä huutoa olevia oppejaan ei katsottu hyvällä. ”Jos siinä on perää, se ei ole hänen keksimäänsä. Jos se on hänen keksimäänsä, siinä ei ole perää.” arvioivat norwichilaiset lääkärit, ja syyttivät Taylorin menetelmiä ”empiirisiksi”. Taylor vastasi puheisiin kertomalla norwichilaisesta kollegastaan, jonka hoidon jäljiltä potilas oli samassa tilassa kuin vuosia aiemminkin. Taylorin menetelmillä potilas olisi hoidettu kahdessa viikossa. Kun Taylor kovisteli kollegaltaan, mikä maksoi, kollega vastasi ahdistettuna ”ladylla oli rahaa”.

Taylorin kirjoittama teos “An Account of the Mechanism of the Eye” (1727) herätti mannermaalla siinä määrin myönteistä huomiota, että hänestä tuli vuosikymmeniksi maineikas silmäspesialisti, joka kierteli Eurooppaa ristiin rastiin. Hän mainosti saapumistaan etukäteen lentolehtisissä, ja ajettuaan uuteen kaupunkiin näyttävillä, koristelluilla luksusvaunuilla, hän näyttäytyi halukkaasti hoviväen ja huomattavuuksien seurassa teattereissa ja seurapiiritapahtumissa silmäpeliä pelaamassa.

Taylorin menetelmistä on olemassa eloisa kuvaus, joka selittää omalla tavallaan, miksi niinkin kyvykäs kirurgi kuin hra Taylor mieluummin pysytteli liikekannalla, sen sijaan että olisi asettunut aloilleen praktiikkaansa harjoittamaan. ”Kun kavaljeeri Taylor suorittaa leikkauksen, hän huutaa ranskaksi  ”mikä voitto, mikä ihme”. Sitten hän sitoo silmän, kerää maksun, ja määrää että sidettä ei saa poistaa ennen kuin viisi tai kuusi päivää leikkauksen jälkeen. Itse hän katsoo parhaaksi lähteä kaupungista neljäntenä.” Vuonna 1749 Amsterdamin lääkärit julkaisivat Ranskan ja Alankomaiden lehdissä ilmoituksen, jossa he syyttivät Tayloria puoskariksi. Preussin kuningas Fredrik II Suuri otti hänet vastaan ensimmäistä kertaa 1750 ja totesi hänelle ystävällisesti. ”Silmäni eivät tarvitse hoitoa, mutta olet minun okulistini. Vaan koskepa yhdenkin alamaiseni silmiin, niin hirtän sinut. Rakastan nimittäin alamaisiani kuten itseäni.” Sen jälkeen Fredrik käski Taylorin poistumaan maasta kuuden tunnin kuluessa. Aseistettu kaarti saattoi hoviokulistin rajalle. Irlannissa hänestä julkaistiin maankattavan kiertueensa jälkeen parjauskirja, jossa Taylorin ainoaksi myönteiseksi piirteeksi mainittiin, että hän ei tunnustanut näkevänsä Englannissa kovinkaan paljon ansiokasta.

Taylorin omat merkinnät eivät mainitse tällaisia seikkoja. Sen sijaan hän kertoo meille mitä tapahtui hänen sananvaihdossaan paavin kanssa.

Paavi: ”Näen lukea ilman laseja. Olisitteko suruissanne, jos kaikilla olisi yhtä hyvät silmät?”
Taylor: ”Olisin hyvin suruissani.”
Paavi: ”Kuinka niin?”
Taylor: ”Koska taivas on lahjoittanut Teille silmät, joiden avulla näette kaiken oikein. Kuitenkin sama kaitselmus on tehnyt minusta sen mitä olen, ja minunkin täytyy pysyä hengissä. Ei kai Teidän Pyhyytenne tuomitse minua siitä, että rukoilen jokapäiväistä leipääni?”
Paavi: ”Poikani, nämä asiat koskevat vain tämänpuolista maailmaa.”
Taylor: ”Ja tämänpuolinen maailma on se ainoa, jossa lausun näin, koska täällä se on tämänhetkinen elinkeinoni.”

Teemme vääryyttä Taylorille, jos emme ota huomioon hänen kiihkeää, suorastaan eroottista asennoitumistaan silmään. Oxfordin yliopistossa Taylor puhutteli kuulijoitaan tavalla, josta löytää verratonta runollisuutta. Olisi kieltämättä kiehtovaa, jos meidän aikanamme korkeakouluissa pidettäisiin tämäntapaisia luentoja. Emmekä toki tohdi jättää lisäämättä oppineen kommentaattorin oivaltavaisia huomautuksia, jotka hän on katsonut hyväksi lisätä Taylorin koristeellisen ulosannin lomaan.

”Silmä on mitä ihmeellisin elin, se on intohimojen Proteus, mielen kilpi, sydämen tulkki, ja sielun ikkuna. Maailma on tehty silmää varten ja silmä maailmaa varten. Aiheeni on valo, te loistavimmin oppineet kirjallisuuden tuntijat, te älyllisimmät. Ah! Mitä filosofisin, metafyysisin, klassisin, matemaattisin, mekaanisin, teologisin, kriittisin yleisöni, aiheeni on silmä. Te olette Englannin silmä! Englannilla on kaksi silmää, Oxford ja Cambridge. Nämä ovat Englannin kaksi järjen silmää. Te olette Englannin oikea silmä [Kun hän luennoi Cambridgessa, se oli vuorostaan oikea silmä], tieteen isosisko, koko Euroopan oppineisuuden alkulähde. Mikä lapsellinen riemu syttyykään rinnassani, paisuneessa kehossani [hän oli laiha mies] kirkkaana kuin aurinko itse tietäni valaisten Oxfordiin saakka, kun nyt olen täällä isänmaani kamaralla. Silmä on sielun aviopuoliso. Silmä on enkeleiden aisti. Tässä mielessä silmä on naispuolinen.” 

”Tulkoon valkeus, Kaikivaltiaan ensimmäinen lausuma, ja valkeus tuli. Mutta mihin käyttöön, saanen kysyä? Ihmisen käyttöön, silmän käyttöön. Aurinko ja tähdet sytytettiin, ja kyntteliköt pään yläpuolella ripustettiin ohjaamaan tätä pientä mitätöntä pistettä, mielen avaimenreikää, sielun niemeä, maailmankaikkeuden tarkkailijaa, kaiken olevaisen herraa, silmää. Kuinka voimakas onkaan silmä! Se on tunteiden tulkki, intohimon majakka, sielun magneetti, jonka taianomainen lähde ruokkii mielikuvitusta, liittää yhteen, jännittää lihakset, herkistää hermot, ja sulkee piiriinsä koko suvunjatkamisen mekanismit.”

Puhe jatkuu muuten vielä pitkään. Poimin vain esiin sukkeluuden ”Without the Eye my Lady is no more than Joan in dark.”

Taylor kehuskeli hoitaneensa niin Johann Sebastian Bachia kuin Friedrich Händeliä. Hän väitti pystyneensä palauttamaan Bachin näkökyvyn, ja yritti samaa menetelmää Händeliin, mutta ”esiripun laskeutuessa ymmärsimme pohjimmaiseksi syyksi halvaantumisen.” The British Journal of Opthalmology arvioi vuonna 1930 enemmän tai vähemmän sardonisesti, että ”on valitettavaa hra Taylorin luotettavuudelle, että George Coats on vertaillut päivämääriä ja todennut Taylorin väitteet vääriksi.” Taylor ei ollut edes paikalla. Sen kerran kun John Taylor oli tunnustanut epäonnistuneensa hoitotoimenpiteissään, sekin oli tyhjää kehua. Tohtori Samuel Johnson piti Taylorin elämää malliesimerkkinä siitä, kuinka täydellinen tietämättömyys voi menestyä ylivertaisen pöyhkeyden avulla.

Bach menehtyi 28.7.1750 lehdistön mukaan “hyvin epäonnistuneen silmäleikkauksen aikaansaamiin onnettomiin seurauksiin.” Nykyään historioitsijat arvelevat, että todellisena syynä oli sydänkohtaus, jonka jälkeistä tilaa keuhkokuume pahensi.

Tragikomedia sai aikanaan loppuhuipennuksensa. John Taylorin niin suuresti rakastama silmä sai tarpeekseen ja otti avioeron. Maineikas seurapiiriokulisti eli viimeiset vuotensa parantumattomasti sokeutuneena.