1322923507_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fyysikko Enrico Fermi tapasi kysyä oppilailtaan, montako pianonvirittäjää on Chicagossa. Todennäköisyyslaskennan harjoitukseksi tarkoitettu kysymys hajosi kappaleiksi sen jälkeen, kun joku onneton toi tunnille puhelinluettelon keltaiset sivut. (Fermin tarjoama laskennallinen vastaus oli muuten 75.) Koska tuohon aikaan Fermi ei voinut vedota Suomen tietosuojavaltuutettuun, jonka mielestä ammattien mainitseminen rekistereissä on epäilyttävää, piti Fermin keksiä parempi harjoitus.

Kesällä 1950 Los Alamosissa ruokatunnilla Fermi kävi pöytään Edward Tellerin, Herbert Yorkin ja Emil Konopinskin kanssa, joista jälkimmäinen kertoi New Yorkerissa näkemästään pilapiirroksesta. Alan Dunn oli yhdistänyt piirrokseensa kaksi ajankohtaista ilmiötä: New Yorkin selittämättömästi katoavat roskatynnyrit ja lentävät lautaset. ”Syistä, jotka vain he itse tietävät, avaruusolennot vievät New Yorkin roskatynnyrit kotiplaneetalleen.” Siitä keskustelu kääntyi koskettelemaan kysymystä, kuinka todennäköistä oli saavuttaa valon nopeus vuoteen 1960 mennessä. Ennen pitkää Fermi töksäytti seurueelleen avainkysymyksen: Mutta missä kaikki ovat? Kysymys tunnetaan tänä päivänä Fermin paradoksina.

Paradoksaalisuus syntyy siitä, että vaikka elämän synty eri planeetoilla on epätodennäköistä, planeettoja on niin valtava määrä, että Fermin mielestä kaiken järjen (=todennäköisyyden) mukaan meidän olisi pitänyt havaita muiden avaruuden asukkien yhteydenotto jo, ja liikennettä olisi pitänyt tapahtua jo moneen kertaan.

Tosin tässä ei ole mitään ongelmaa, sillä keskuudessamme on henkilöitä, joille tämä on jo moneen kertaan todistettu tosiasia.

1322923518_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joka tapauksessa, vuonna 1961 Frank Drake Green Bankin observatoriossa kehitti Draken kaavan, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen, kuinka monta älyllistä ja kommunikoivaa sivilisaatiota voisi aurinkokunnassa olla. Draken oma vastaus oli 10. Astrobiologi Seth Shostak puhuu 10 000:sta sivilisaatiosta. Ongelmallisin muuttuja lienee eksoplaneettojen määrän määrittely. Ensimmäinen eksoplaneetta havaittiin vasta vuonna 1992. Arveluiden vaihtelu on niin raju, että valitsisin itse maltillisesti Fermin alkuperäisen vastauksen. Kuulostaisi hauskalta, jos Fermi löytäisi avaruudesta kommunikointikykyistä elämää yhtä suurella todennäköisyydellä kuin pianonvirittäjän Chicagosta.

Frank Drake kuului niihin, joiden mielestä emme ole havainneet älyllistä elämää avaruudesta, koska yksinkertaisesti emme ole etsineet sitä. Hän aloitti vuonna 1960 avaruuden järjestelmällisen kuuntelun, josta monien vaiheiden kautta sukeutui [email protected], mikä datanrouskutusohjelma pyöri joskus omallakin koneellani. Tulokset vain jäivät kovin laihoiksi. Ehkä parempi ajatus olisi lähettää aktiivisesti viestejä maailmankaikkeudelle.

Historian voimakkain ihmisen tekemä radiolähetys singottiin ilmoille 16. marraskuuta 1974 Arecibon radioteleskoopista Puerto Ricosta. 169 sekuntia kestäneen lähetyksen (taajuus 2,38 GHz) säteilyteho oli 3 miljardia megawattia.

Avaruuksiin suunnattu signaali sisälsi tiukkaa asiaa. Siinä ei soitettu Beethovenia eikä Carusoa. Lähetys oli 1960-luvulta alkaen maan ulkopuolisia signaaleja metsästäneen Frank Draken laatima binäärikoodattu 1679 bitin mittainen viesti, jossa oli esitetty numerot yhdestä kymmeneen, sokerien ja aminohappojen kaava, dna:n kaksoiskierre, ihmisruumiin karkea kuva, Maan sijainti aurinkokunnassa, ja lopuksi teleskooppipeili. Hei maailma, me täällä, hemmetin tylsät tyypit haluavat kirjeenvaihtoon.

1322923533_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tapaus palautui mieleen vuosi pari sitten, kun SETI-tutkimukselta loppui rahoitus ja samaan aikaan Stephen Hawking arveli, että ei ole ehkä aivan viisasta tavoitella linnunradan muiden mahdollisten sivilisaatioiden huomiota. Draken viestiin sisältyi huomattavaa strategista tietoa, joka ei välttämättä koidu pelkästään siunaukseksi, jos niin haluaa ajatella. 1960-1970-lukujen optimistisessa tähtiin kurkottavassa hengessä niin ei haluttu ajatella. Tarinan mukaan Drake lähetti viestinsä itse asiassa luvatta, mikä tarkoittaisi sitä, että maailmanhistorian voimakkain radiosanoma oli piraattilähetys.

Radioteleskoopin luonteesta johtuen lähetyksen keila oli erittäin kapea, mikä selittää  mielikuvituksellisen säteilytehon. Teho oli koottu kimpuksi kuin lasersuihku. Samalla kyseessä on enemmän laskennallinen kuin toteutunut suure. Modulaatioteho 1000 kilowattia antaa ymmärtää, että signaalin teho ei sinänsä kauheasti eronnut maanpäällisistä radiolähetyksistä. Se on vanhan kunnon Moskovan Radion luokkaa.

Tavoiteltu vastaanottaja Messier 13 –tähtiklusterissa sijaitsee 25 000 valovuoden päässä. Mahdollisuudet sille, että viesti perille saapuessaan menee kaikilta ohi tai on korruptoitunut lukukelvottomaksi, ovat erinomaiset. Mahdollinen vastaus joka tapauksessa on odotettavissa vasta noin vuonna 52 000, jolloin parhaassa tapauksessa ihmiskunta on joka tapauksessa ottanut jo viestinsä kiinni.

Arecibon karkea binäärikuvio ei kelpaa oikein muuhun kuin ristipisto- tai neulontatyöksi seinälle. Paljon selvempi viesti lähti matkaan Pioneer 10- ja Pioneer 11-luotaimien mukana 1972-1973. Näihin ensimmäisiin ihmisen rakentamiin aurinkokunnan ulkopuolelle lähetettyihin aluksiin oli kiinnitetty kullattu alumiinilevy, johon oli piirretty mies ja nainen alasti, miehen käsi tervehdysasennossa, maapallon sijainti aurinkokunnassa ja luotaimen kuva. Se oli kaunis ja aiheellinen ajatus. Se oli kuin postikortti tai valmistajan tuotemerkki, Made In Earth. Tämä ei tietenkään estänyt sitä, että Carl Sagan sai paljon kritiikkiä siitä, että ihmispari esiintyi laatassa herramunjessussiunatkoon alasti.

Kaikkein hienostunein yritys alalla tehtiin kuitenkin 1977 kun Voyager I ja II:n mukana seurasi kultainen äänilevy. Koska kyse on vuodesta 1977, äänilevy oli uurrettu kuin LP. Kiekolle oli tallennettu planeetan ääniä ja kuvia. Nyt matkaan saatiin paitsi Beethovenia, myös Mozartia, Stravinskia, Chuck Berrya ja Jimmy Carteria. Carter olikin 1900-luvun huomattavimpia säveltäjiä, kuten helikopteriharjoitukset iranilaisessa autiomaassa ja Olympialaisten boikotointi tulivat todistamaan. Levyn lukeminen ja tulkitseminen jäi suurimmaksi osaksi vastaanottajan huoleksi.

Johtopäätös tästä kaikesta on aika pettymyksenoloinen ja lattea. Mikään näistä yhteydenottoyrityksistä yleisesti, ja tähtipölyssä kymmenien tuhansien vuosien aikana naarmuuntuva kultakiekko erityisesti, ei ole vakavastiotettava. Ne ovat eleitä, joilla on arvonsa ja kauneutensa, mutta joiden varaan ei kannata laskea senkään vertaa kuin chicagolaisiin pianonvirittäjiin. Avaruusolentoihin voi huoletta projisoida kaikki tuntemamme pelot ja toiveet, eikä siitäkään taida seurata sen kummempaa.

1322923551_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

viihdeohjelma Muinaiset avaruusoliot, JIM-TV tiistaisin 21.00