Noin vuonna 1890 dalmatian kielellä oli vielä 50 000 puhujaa. Vuonna 1897 enää yksi. Hänen löytämisensä, ominaisuutensa, ja loppunsa olivat kielitieteen hupaisinta teatteria koskaan.
Saanko esitellä Tuona Udaina Burburin. Virallisesti hänen nimensä oli Antuone Udaine, lisänimi Burbur tarkoitti yksinkertaisesti parturia – ammatti jossa hän ansaitsi niukan leipänsä kuolemaansa asti.
Parikymppinen kielitieteilijä Matteo Bartoli oli innoissaan kuullessaan että Istrian niemimaalla vaikutti henkilö, joka viimeisenä maailmassa puhui vielä Dalmatian pohjoismurretta vegliotia, joka oli peräisin Kroatian saarelta, jota nykyään kutsutaan nimellä Krk. Dalmatia oli hyvin fragmentoitunut kieli, jossa käytännössä joka kaupungilla ja kihlakunnalla oli oma murteensa. Ei ihmekään, että kieli oli syrjäytetty vanhanaikaisena ja hankalana. Bartoli ryntäsi paikalle ja tapasi Tuona Udainan.
Parturimme ei ollut aivan häikäisevin mahdollinen informantti. Bartolille selvisi pian muutama seikka, jotka olivat omiaan vähentämään Udainan kertoman todistusarvoa. Ensinnäkin Udaina ei ollut syntyperäinen dalmatian puhuja. Hän oli oppinut kielen vakoilemalla vanhempiaan, jotka puhuivat keskenään dalmatiaa silloin kun eivät halunneet lasten ymmärtävän. Udainaa salakieli oli kiinnostanut ja hän oli oppinut muun muassa monia kiinnostavia nimityksiä, joita hänen äitinsä käytti Tuonen isää puhutellessaan.
Toiseksi Udaina oli ollut pitkään poissa Krkistä ja palattuaan hänestä oli tullut kirkon suntio. Tässä asemassa Udaina oli oppinut latinaa, mikä teki hänestä ei-niin-kovin-autenttisen todistajan. Bertoli huomasikin harmikseen, että Udainan dalmatiaan tahtoi tunkea mukaan latinasta poimittuja sanoja. Udaina ei lainaillut vain latinasta, vaan myös Istrian niemimaan romaanikielestä ja Venetsian murteesta. Kun Bartoli haastatteli Udainaa, tämä ei ollut puhunut dalmatiaa kahteenkymmeneen vuoteen.
Eikä siinä kaikki. Iäkkäänä miehenä Udaina oli menettänyt kaikki hampaansa, minkä seurauksena hänen ääntämyksessään oli jonkin verran toivomisen varaa. Lisäksi hän oli puolikuuro.
Maailman viimeinen henkilö, jolta saattoi saada nyhdettyä edes jotain tietoja kuolevasta dalmatian kielestä, ei ollut siis mikään ihannehaastateltava. Udaine vastaili kuitenkin mielellään nuoren italialaisen kysymyksiin. Oli imartelevaa, että tiedemies oli näin kiinnostunut vanhasta hampaattomasta parturista.
Udainalla oli balkanilaiseen tapaan vahvoja mielipiteitä ja hän ilmoittautui kroatialaiseksi nationalistiksi. Habsburgeista pitäisi päästä eroon, jos ei muuten niin tiedätte miten. Sen sijaan päästiin eroon herra Udainasta. Joku anarkisti tai huligaani oli äkännyt Ottomaanien aikaisen maamiinan ja kuskannut sen uuden tien rakennustyömaalle. 10. kesäkuuta 1898 Tuona Udaina käveli suoraan miinan päälle.
Bartoli julkaisi 1906-1907 tutkimuksensa kadonneesta dalmatian kielestä, jossa hän yritti rekonstruoida kielen niin hyvin kuin Udainan epäselvien todistusten perusteella oli mahdollista. Alkuperäisille muistinpanoille ja tutkimuksen käsikirjoitukselle kävi kuten arvata saattaa. Toisen maailmansodan myllerryksessä nekin katosivat.
Kommentit