1142772.jpg

Luin Helsingin Sanomista valtiosihteerin argumentointia teatterikappaleesta ja mieleeni nousi jälleen kysymys, miksi kaikki tämän maan yli 50-vuotiaat huomattavat vaikuttajat ja politiikot ovat koko 2000-luvun tehneet kaikkensa ja ylikin jotta he voisivat osoittaa koko maailmalle, kuinka he ovat menettäneet kaiken järkensä. Heitä ei voi käsittää. Valtiosihteeri joka näkee näytelmässä fasismia tuo mieleen oululaisen kansanedustajan, jonka mielestä oli fasismia sekin että Lordin kohtelusta kimpaantuneet nuoret, joilla ei ikinä ole mahdollisuutta laatia lakeja, käänsivät lehtiä telineissä ylösalaisin. He kummatkin tuntuvat harrastavan selittämätöntä 1970-luvusta paasausta. Yleisönosastoja selatessa vahvistuu mielikuva, että se oli traumaattinen ajanjakso hämmästyttävän monelle. Yleisönosastojen sijasta helpotusta kannattaisi ehkä etsiä ammattiauttajilta (jotka muuten eivät ole ikinä hyväksyneet mielikuvitusta eivätkä taidetta hekään, mutta se on toinen juttu.) Ehkä vain vanheneminen on vaikeaa. Kultaiset noutajatkin saattavat vanhemmiten tulla kiukkuisiksi.

Ilmiö tuntuu olevan yleismaailmallinen. Kuin olisi syntynyt 1960-luvun kaltainen sukupolvien välinen repeämä, jossa osapuolien maailmankuvalla, käsityksellä ympäristöstään, ja edes kielellä ei ole enää mitään yhteistä. Humoristisimmillaan ja vaarattomimmillaan vanhempien polvien äksyily on sellaisissa tapauksissa kuin Bussisetä, joka oli Hong Kongin puheenaihe vuonna 2006.

27.4.2006 kello 23 Kowloonissa nousi bussiin Elvis Ho Yu Hei, 23 v, ja Roger Chan Yuet Tung, 51 v. Ho yritti puhua matkapuhelimeen ja halusi nukkua, mutta hänen edessään omaan kännykkäänsä puhunut kovaääninen Chan teki sen mahdottomaksi. Niinpä Ho teki elämänsä virheen, kun hän kosketti Chania olkapäähän ja pyysi "pomo, puhuisitko hiljempaa". Näinhän maailmassa ei tehdä, kuten Ho pian sai huomata.

- Painu pois tästä bussista! Lähde heti!, vastasi Chan. - Älä kutsu minua pomoksi. Rehellisyyden nimissä, me emme tunne toisiamme. Miksi teit noin? Miksi sinun piti tehdä noin?! Katso, kaikki me kärsimme stressistä tässä yhteiskunnassa. Nyt kun olet käyttäytynyt noin epäreilusti, haluan vaihtaa muutaman sanan kanssasi.
Ho katsoi parhaaksi pysytellä passiivisena ja olla lausumatta montaakaan sanaa. Hän pyrki lopettamaan väittelyn lyhyeen.
- Asia on selvä. Se siitä, kuittasi Ho. 
- Se ei ole tällä selvä.
- Se on selvä.
- SE EI OLE SELVÄ!
- On se selvä.
- ASIA EI OLE TÄLLÄ SELVÄ!!! Asia on käsiteltävä vakavasti! Se on selvitettävä tässä ja nyt. Hyvin yksinkertaisesti sanottuna, kun puhuit puhelimessa, niin keskeytinkö sinut? Miksi sinä keskeytit minut?
- Puhuit liian kovaa.
- Katso, me kummatkin puhuimme puhelimessa. Sanoinko minä sinulle, että puhut liian kovaa ja häiritset muita ihmisiä? Molemmat puhuimme puhelimessa. Kun puhutaan puhelimessa, siinä on kohinaa, mutta sinä, sinun äänesi, meidän äänemme ovat samoja. Aivan, ja keskeytinkö sinut sen takia?
Hiljaisuus.
- Mitä sanot, intti Chan.
Hiljaisuus.
- SINÄ TODELLA KERJÄÄT TAPPELUA! mylvi Chan. – Nussin äitiäsi! Haluatko tapella? Minä olen stressaantunut, olen hyvin hyvin stressaantunut. Miksi suututat minua?
- En tosiaan tarkoittanut…
- Mitä tarkoitat "En tosiaan tarkoittanut?" Pyydä anteeksi heti paikalla!
- Olen pahoillani.
Chan ja Ho kättelivät toisiaan vastentahtoisesti.
- Mutta varoitan sinua, älä loukkaa äitiäni, sanoi Ho käteltyään.
- Ketä minä sitten nussin? Jos tämä on sovittu, miksi varoitat minua? Minä olen raskaasti stressaantunut. Halusin kätellä. Sinä sovit… Sanoit että asia on selvä ja nyt rupeat antamaan varoituksia? Mitä tämä on, kundi? Tässä ei ole mitään järkeä, eikö vain? Nyt kun me olemme paiskanneet kättä…
- Anna kun kerron, vastasi Ho. – Tämä on meidän välisemme juttu. Älä sekoita muita siihen.
- Jos siihen pitää vetää muita mukaan, niin sitten niin tehdään. Jos sinä tykkäät nussimisesta, niin sitten nussit. Jos minä tykkään nussimisesta, niin sitten nussin. Nussiminen on harmitonta. Nussi nussi ja nussi! Pitääkö sinua sen sijaan lyödä kahdesti? Häh? Kun asia on sovittu, se on sovittu. Älä varoittele minua. Miksi varoitit minua?! Olenpa kauuuuhean peloissani. Olen äärimmäisen rasittunut, tiedätkö sen? Jos varoitat minua, se tarkoittaa sitä että asia ei ole sovittu! Meidän pitäisi unohtaa nyt koko juttu, kun olemme kerran iskeneet kättä päälle. Okei?
- Hyvä on. En halua enää puhua sinulle.

Arkipäiväinen kohtaus sai odottamatonta huomiota osakseen, koska käytävän toisella puolella Jon Fong Wing Hang, 21 v, taltioi draaman kamerakännykällään. Video levisi Youtubeen ja Google-videoon ja siitä tuli Hong Kongin puheenaihe, jota käsiteltiin lehdistössä, radiossa ja tv-ohjelmissa. Juttuun tarttuivat myös CNN, Wall Street Journal ja Channel News Asia. Chan puolusti käytöstään väittämällä, että hän oli riidellyt tyttöystävänsä kanssa ja soitti itsemurhien ehkäisylinjalle hakeakseen tukea. Hon mielestä hänen kuulemansa keskustelut käytiin Chanin ja hänen ystäviensä kanssa ja aiheena oli aivan muuta asiat. Lehtien mukaan Chan vieraili Hon toimistossa ehdottamassa että he kaksi hyötyisivät julkisuudesta ja järjestäisivät Bus Uncle Rave Party –tapahtumia. Ho raivostui ehdotuksesta ja ajoi lehtimiehet tiehensä. Joka tapauksessa Chanin purkauksista tuli iskusanoja, joilla alettiin markkinoita videopelejä ja joille internet-kulttuuri keksi uusia luovia käyttätapoja. "Asia ei ole selvä" –soittoäänestä tuli pieni hitti.

Radio TV Hong Kongin äänestyksessä Vuoden Henkilöstä herra Chan sijoittui toiseksi. Huomioitsijat päättelivät, että ilmiöksi noussut bussisedän purkaus kertoo jotakin Hong Kongin elämäntavan luonteesta. Asiantuntija-arvio kuului, että kaksi hongkongilaista sadasta ovat ylistressaantuneita käveleviä aikapommeja, katastrofeja jotka etsivät paikkaa missä tapahtua. Toisten mielestä koko juttu oli vain osoitus todellisten ongelmien puutteesta, joten sellaisia pitää väkisin keksiä, ja siihen tarkoitukseen soveltuu vaikkapa riitely bussissa.

Kiinnostavinta on, että vanhempien hongkongilaisten mielestä nuoren Ho:n hiljaisuutta ja passiivisuutta pidettiin pahempana kuin bussisedän riehumista, koska se todisti että nuoriso on heikkoa ja saamatonta ja pullamössöä – syytös, jota ei voisi kuvitella kuulevansa missään muualla. Eihän?