2056085.jpg

Kylmä sota on kuulemma päättynyt, mutta tänäkin päivänä on lyhytaalloilla radioasemia, joissa monotoninen koneääni lukee numeroita tai aakkoskirjaimia 4-5 merkin ryhmissä. Jos tämä kuulostaa salakieleltä, päätelmä on oikea. Viimeisimmän omakohtaisen havainnon tein lokakuun lopussa 2300 Greenwichin aikaa taajuudella 3415 kHz.  

Joidenkin tietojen mukaan numeroasemat ovat olleet äänessä ensimmäisestä maailmansodasta alkaen, joten ne ovat maailman vanhimpia radiolähetyksiä. Kylmän sodan vuosina niiden määrä ja lähetystunnit räjähtivät käsiin. Yksikään valtio ei ole niitä virallisesti tunnustanut, mutta joitakin suuntima- ja kielivihjeitä on käytetty hyväksi. Harvinaisessa kommentissaan vuonna 1998 Britannian kauppa- ja teollisuusministeri totesi, että numeroasemat ovat ”juuri sitä mitä niiden oletetaankin olevan. Niissä ei pitäisi nähdä mitään mystiikkaa. Ne eivät ole, sanokaamme, julkista kulutusta varten.”

Täyden palvelun radioasemina numeroasemilla on kauan ollut omat yksilölliset piirteensä tunnussignaalista alkaen. Swedish Rhapsody ja Lincolnshire Poacher (oletettavasti Britannian MI6) erotetaan tunnussävelmänsä kautta. Huumorintajuisilla asemilla on osuvia musiikkivalintoja, kuten Jean-Michel Jarren Magentic Fields. Saksankieliset asemat soittivat gongia ja huusivat Achtung. DDR:n kadottua kuvasta on saksankielen osuus numeroasemien ohjelmistossa vähentynyt käytännöllisesti katsoen olemattomiin. Asemien, jotka kuuluttavat Atención, uskotaan toimivan Kuubasta. Venäjää, koreaa, kiinaa ym. on kuultavissa kiitettäviä määriä.

27.2.2000 Kyproksen TV esitti raportin, jossa kyproslaisten radioamatöörien avulla pystyttiin osoittamaan signaalinvoimakkuuden ja suunnan perusteella, että Lincolnshire Poacher lähettää Kuninkaallisten Ilmavoimien tukikohdasta Akrotirista. Kuitenkaan ei ole poissuljettua, että jossakin Lähi-Idässä voisi olla muita, pienempiä lähettimiä toistimina. Kuvia

Romanttinen kuva vakoilijasta, joka lymypaikassaan kuuntelee lyhytaaltoradiota ja kirjoittaa hikisin sormin muistiinpanolehtiöön numerosarjoja, saattaa olla kaukana todellisuudesta. Nykyisin monet asemat lähettävät vain yhdellä sivukaistalla, mikä tietää sitä että halpahallista laatumerkki Denverin valmisteen ostanut wannabe-vakooja ei pysty saamaan lähetyksestä selkoa. Vastaanottoon tarvitaan jotakin järeämpää. Mutta lyhytaaltoradio on epävarmanakin liikennöintivälineenä käytännöllisin keino lähettää viestejä pitkien matkojen taakse kenenkään estämättä. Toisin kuin kylmän sodan aikaisia tavalliselle kansalle tarkoitettuja yleisradiolähetyksiä, numeroasemia on harvemmin häiritty. Tottahan toki kilpailijakin haluaa kuulla lähetyksen ja kokeilla purkaa viestin.

Harrastajien keskuudessa ei ole tiettävästi kukaan pystynyt murtamaan ammattimaisesti tuotettua koodia. Jos sellainen onnistuisikin, se lienee siinä määrin aikaavievää, että kun lopputulos on lopulta nähtävissä, tieto on auttamatta vanhentunut ja koodikin on vaihtunut sillä välillä jo aika moneen otteeseen.

Numeroasemien lähetyksistä on koostettu kiintoisia youtube-videoita, joita voi levittää vapaasti, koska kukaan ei halua tunnustaa materiaalia omakseen. Pätkä, jossa kalpean näköinen nukke kuvittaa salaperäistä lähetystä harmaiden valvontatornien katveessa, vetoaa jollain merkillisen kierolla tavalla estetiikan tajuuni: http://www.youtube.com/watch?v=EdnoAJ7KoFE

Korkealuokkaisista tallenteista on kerätty The Conet Projectin toimesta neljän cd-levyn sarja, joka tarjoaa kiinnostavan läpileikkauksen numeroasemien moninaisista piirteistä vuosikymmenien varrella.