Markkinointitutkija James Vicary sai vuonna 1957 suurenmoisen oivalluksen. Kun yleisö kerran on usein piittaamaton mainoksista, jotka se tunnistaa mainoksiksi ja torjuu ne mielestään, kävisikö päinsä läpäistä torjunnan suojamuuri esittämällä mainos niin nopeasti että sitä ei tietoisuus ehdi havaita? Vicary laati koekampanjan alitajuisia mainoksia. Elokuvateatterissa esitettyyn filmiin silputtiin väliin yhden-kahden freimin mittaisia spotteja. Niiden tuli oli olla yksinkertaisia, jotta viesti olisi mahdollisimman nopeasti ymmärrettävissä alitajuisesti ilman että tietoisuus ehtisi edes hätkähtää.

Kuuden viikon koejakson aikana kesällä 1957 newjerseyläisessä elokuvateatterissa esitettiin lyhyitä alitajuisia mainoksia "Juo Coca-Colaa" ja "Syö popcornia". Vicary ylpeili, että popcornin myynti oli tänä aikana kasvanut 57% ja juomien myynti 18%. Tuloksia ei tietenkään julkistettu suurelle yleisölle, ainoastaan hänen asiakkailleen. Tieto tihkui vähitellen laajemmalle ja tuloksista paisui parempia kuin mitä ne olivatkaan.

Mainosteollisuus otti tiedon vakavasti ja kuluttajaviranomaiset vielä vakavammin. Mainostoimistot ryhtyivät välittämään alitajuisia mainoksia TV-lähetyksiin. Kongressin edustajainhuone aloitti ripeästi tutkimukset asiasta. Asiahan oli vakava. Amerikkalaiset olivat vaarassa joutua aivopesun uhreiksi. Jos joku hämäräperäinen taho sijoittaisi ohjelmiin Sputnikin kuvia tai muuta kyseenalaista, pian Amerikan kaduilla kulkisi laumoittain Mantshurian kandidaatteja.

Vicary kieltäytyi esittämästä tuloksiaan kongressille. Sen jälkeen hän kieltäytyi toistamasta koettaan.  Varsin pian alettiinkin epäillä, että koko juttu oli huiputusta alusta loppuun. 1962 Vicary tunnustikin lopulta, että hän oli keksinyt tulokset omasta päästään. Monet epäilivät, että koko koetta elokuvateatterissa ei edes koskaan järjestetty. Yksikään myöhempi valvottu ja tieteellisesti järjestetty koesarja ei ole onnistunut osoittamaan, että alitajuisella viestinnällä olisi minkäänlaista mitattavaa vaikutusta yleisön käyttäytymiseen.

Kun magnetofonit 1950-luvulla yleistyivät, esitettiin sellaistakin, että unessa oppiminen olisi mahdollista. Opiskelija laittaisi nauhan pyörimään, kuulokkeet korville, ja kuuntelisi luennon nukkuessaan. Idea ei toiminut, vaikka sen puolesta puhuttiin vakavissaan ja paperilla todistettiin monilla etevillä tavoilla, että sen on pakko toimia.

Alitajuista mainontaa on, mutta se toimii etevämmin kuin kömpelöt väläykset, joissa yritetään sanoa mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Esimerkkejä niistä löytää amerikkalaisista aikakauslehdistä. Crown-viskin tunnuslause oli hauska sanaleikki "Have you ever seen a Crown man cry?" Aikuinen mies ei itke, kunhan hän saa käteensä lasillisen Kruunu-viskiä. Vietnamin sodan aikana mainoskuvassa oli maahan pudonnut ja haljennut viskipullo. Lätäkössä näkyi kypäräpäisen sotilaan varjo. Muuta meidän ei tarvitse siitä mainoksesta tietääkään, paitsi että se julkaistiin samalla viikolla, jolloin USA oli kärsinyt kaikkien aikojen suurimmat tappionsa Vietnamissa. Netistä en tätä nimenomaista versiota löytänyt. En myöskään kuuluisaa votkamainosta samalta ajalta, jossa oli votkaa jääpaloilla täytetyssä lasissa. Jääpalojen ja tumman taustan kontrasti toi kuvasta esiin miellekuvia. Siinä näkyi pääkalloja, katkenneita miekkoja, luita, kuolemaa. Sattumaa tietysti, ellei tietäisi, että tätä yhtä mainoskuvaa kuvattiin kaksi kuukautta. Kippis.